Vl:t hävinneet

Moppi oli tainnut poistaa avauksen, missä käsiteltiin miten vl liike näyttää toteutuvan nyt selvemmin uskontojen uhrien eräässä kriteerissä mikä kertoo lahko-ominaisuuksista:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/vaara.html

" 7.Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin. "

Oulussa joku puhuja tai johtomies totesi ettei uskovaisten ole hyvä olla tällaisilla keskustelukanavilla. Ja sittenpä moni vl päättikin lopettaa palstalla käymisen. Yksi lahkon tunnusmerkki on, että ei saa tietää mitä ulkopuoliset ajattelevat uskosta, mitä näkemyksiä heillä on.
422204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

On varmasti aika "kehoittava neuvo", moni vl-uskovainenhan monesti on kertonut miten tärkeää on kuuliaisuus seurakunnalle. Haluavat olla pois palstalta, etteivät pahoita sisarien ja veljien mieltä. Jokuhan voi pahentua, jos seurakunnan rakkaudenneuvoa ei joku noudata. Ja pahentaa ei pidä ketään.

Ottaen vielä huomioon, että neuvoa antanut on entinen 70-luvun hoitomies, niin osalla pois jääneistä saattaa olla pelkokín syynä.

Äänestä
  • niin se kestää myös lukea tätä palstaa.

    Äänestä

  • totuudessa kirjoitti:

    niin se kestää myös lukea tätä palstaa.

    Sitä mieltä, että vl-liikkeessä herrat eivät pelaa puhdasta ja he sen itsekkin tietävät, ja siksi haluavat palstan kieltää, ettei totuus paljastuisi.

    Mitään muutä selitystä ei voi tuolle palstakiellolle olla. Pelätään totuuden paljastumista vl-uskovaisille. Jos on usko sydämessä ja rauha Jumalan kanssa, niin tällä palstalla ei todellakaan tarvitse pelätä uskon menetystä, päibvastoin usko vahvistuu tällä palstalla jos saa Raamattuakin luettavaksi.

    Äänestä

  • ja olen kirjoitti:

    hoitokokouksista lukeminenkin olisi muka pahasta. Sanotaan että asioista mitään tietämättömät teinit vain valhettelevat ja että ei pidä uskoa niitä juttuja. Sitä se on kun ei olla rehellisiä, valehdellaan vain että ei mitään väärää koskaan ollutkaan. Nimettömänä kirjoittelu hoitokokouksista tuomitaan. Kovin harva uskaltaa omalla nimellä esiintyä, jos vieläkin on seuroissa käyvä vl aikuinen.

    Huomaa sen siinäkin, että rehellisyys ja oman uskon arvostus jotenkin vähäistä, kun osallistutaan seurakuntavaaleihin nimellä kristillisten arvojen puolesta, eikä kerrota että ollaan vl-uskoisia. Vanhoillislestadiolaisilla ja luterilaislla on niin suuret näkemyserot uskonasioissa, että kyllä varmaan ihmiset haluavat tietää mitä herätysliikettä ehdokas edustaa. Ja miksi kalastella ääniä luterilaisilta, ei- vanhoillislestadiolaisilta, joiden uskotaan menevän helvettiin. Siis tottakai vl:t voivat hakea valtuustoon, mutta pitäisi kertoa että edustavat vanhoillislestadiolaisuutta.

    Äänestä

  • vielä että kirjoitti:

    Olen tästä kyllä ihmeissäni, miten vl-uskovaiset toimivat kirkonehdokkaina.

    "Huomaa sen siinäkin, että rehellisyys ja oman uskon arvostus jotenkin vähäistä, kun osallistutaan seurakuntavaaleihin nimellä kristillisten arvojen puolesta, eikä kerrota että ollaan vl-uskoisia.
    Vanhoillislestadiolaisilla ja luterilaislla on niin suuret näkemyserot uskonasioissa, että kyllä varmaan ihmiset haluavat tietää mitä herätysliikettä ehdokas edustaa. Ja miksi kalastella ääniä luterilaisilta, ei- vanhoillislestadiolaisilta, joiden uskotaan menevän helvettiin. Siis tottakai vl:t voivat hakea valtuustoon, mutta pitäisi kertoa että edustavat vanhoillislestadiolaisuutta."

    Jo se että esiinnytään peitenimellä vaikka on nimi jota edustaa vl-herätysliike. Tämähän ei ole mitään muuta kuin silkkaa epärehellisyyttä äänestäjiä kohtaan, ei anna kovin hyvää kuvaa vl-liikkeestä ulkopuoliselle.

    Toinen on se, että tosiaankin kalastellaan äänestäjien ääniä väärinperustein, ei muisteta esittelyssä kertoa, että edustaa vl-liikettä. Jos sen kertoisi, niin äänestäjät voisivat ennen äänestämistä katsoa, millaisia asioita vl-liike ajaa takaa. Tämä on silkkaa äänien kalastusta ei-vl ihmisiltä jos ei mainita omaa liikettä.

    Moni äänestää varmasti vahingossa ja tietämättään vl-ehdokasta, eikä äänestäjä edes tiedä että ehdokas ei pidä häntä uskovaisena, vaan tuomitsee epäuskoiseksi kun ei ole vl. Kaikki vl-liikkeen touhu on epärehelliselläpohjalla.

    Äänestä

  • totta.... kirjoitti:

    Melkoinen
    Kirjoittanut: epäkohta 8.11.2006 klo 19.19

    on kirkollisvaaleissa mielestäni se, että jokainen vl äänestää ehdottoman varmasti vl-ehdokasta, koska jokaiselle veeällälle siitä on annettu rakkauden neuvo. Vaaleihin mennään ilman vl-tunnuksia sammutetuin lyhdyin, koska ollaan varmoja, ettei yksikään vl uskalla äänestää muuta ehdokasta.

    Koska muilla ev.lut-ehdokkailla ei ole tällaista äänestyspakkoa eikä niin tiivistä tiedotuskanavaa, hyvin moni huomaa vasta jälkeenpäin, että tulipahan äänestettyä ehdokasta, joka on valmis tuomitsemaan äänestäjänsä helvettiin.

    Vl-ehdokas ei ikinä tule tiedottamaan äänestäjille olevansa vl-ehdokas, joten kaikkien muiden ev.lut-ehdokkaiden olisi syytä lisätä vaalimainokseensa kirjainyhdistelmä: EIVL.

    Äänestä

  • mielipide asiaan kirjoitti:

    "Vl-ehdokas ei ikinä tule tiedottamaan äänestäjille olevansa vl-ehdokas, joten kaikkien muiden ev.lut-ehdokkaiden olisi syytä lisätä vaalimainokseensa kirjainyhdistelmä: EIVL."

    Loistava idea, että muut kirkon ehdokkaat olsisivat maininneet etteivät ole vl:iä, tai sitten muut olisivat laittaneet sen reilusti ja rehellisesti jos edustaa jotain kirkon herätysliikettä. Olisi saattanut kirkko säästyä vahingolta, nyt se on jo tapahtunut, moni äänestää vahingossa vl:ää.

    Ja sekin, että läheskään kaikki ev.lut kirkon jäsenet eivät tiedä vanhollislestaadiolaisten kuuluvan kirkkoon, he eivät edes tajua että voivat vahingossä äänestää vl:ää. Olen kuullut sellaisenkin lausahduksen ihan muualla, että kuuluvatko vahhollislestaadiolaiset muka kirkkoon. Hämmennys on ollut melkoinen.

    Äänestä

  • olisi ollut kirjoitti:

    ei kirkkokaan uskalla enää alkaa selvittelemään hoitokokousaikoja. He hiljenevät, vaikka kuinka kovaan ääni sisällä sanoisi korjatkaa vääryydet!! Pyytäkää anteeksi!

    Äänestä

  • täynnä vl-uskoisia kirjoitti:

    ei kirkkokaan uskalla enää alkaa selvittelemään hoitokokousaikoja. He hiljenevät, vaikka kuinka kovaan ääni sisällä sanoisi korjatkaa vääryydet!! Pyytäkää anteeksi!

    Kukaan kohta apua näihin hoitokokous aikoihinsa joista kärsivät edelleen. Johtopaikoille valitaan vl-uskovaisia, kun ihmiset äänestävät vl-ehdokkaan kirkkovaltuustoon.

    Kyllä on suuri vahinko kirkolle, ettei edes vaali perustu rehellisyyteen. Kyllähän kirkon pitäisi olla rehellisyyden ja avoimuuden esikuva. Ei mikään ihme, että kansa kirkosta pakenee, kun huomaa kirkon seisovankin epärehellisellä alustalla mikä ei kesta totuutta.

    Hoitokokouksien salliminen ja hyväksyminen on jotain käsittämätöntä kirkon taholta, ja jos kirkko hyväksyy tällaisen toiminnan niin kuka sinne haluaa kuulua? Julmuus ja Jumala kun eivät voi kuulua yhteen.

    Äänestä

  • taholta saa kirjoitti:

    istuu entisiä hoitomiehiä, niin niin kauan SRK pitää tiukasti kiinni että mitään väärää ei tapahtunut. Mutta tulee vielä aika kun SRKn porukka vaihtuu ja tilalle tulee nuoria, joille on tärkeää pyytää anteeksi niiltä joita on väärin kohdeltu.

    Äänestä

  • SRK:ssa kirjoitti:

    Tulisi pian jolloin julmathoitajat väistyvät johtopaikoilta. Niin kauan kun näitä hoitomiehiä on SRK:n johtopaikoilla, niin he pystyvät pelolla hallistemaan, jos ei kaikkia niin ainakin osaa.

    Yksi huolestuttava piirre on kyllä ilmassa, näille johtopaikoilla on halukuutta myös sellaisilla jotka näkevät nämä hoitokoukset rakkaudellisina ja siunauksellisina. Kuka muuten vl-liikkeessä valitsee nämä johtohenkilöt johtohenkilöiden tilalle? Vl-kansanäänestys ainakin olisi hyvä ja oikeutettu ja se perustuisi rehellisyyteen.

    Äänestä

Varmasti jossain, ja jos nyt on käynnyt niin, että vl-uskovaiset palstalta todellakin ovat hävineet, Lääkön kannanoton vuoksi ja päivämiehenkirjoituksen vuoksi, niin voi olla, että siihen puututaan ulkopuoliselta taholta.

Ei ole oikein, että mikään taho yrittää estää alaisiltaan sanavauden ja yrittävät eriristää heidät tyystin ulkomailmasta. Uskonvarjolla ei Suomessa saa tehdä mitä tahansa. Tätä palsta kieltoa kun ei pysty salaamaan kun se on ollut monien tahojen luettavissa.

Äänestä
  • Taisin täällä huomata jonkun kannanotto-maininnan, mutta en ole kyllä kuullut kenenkään vl:n puhuvan asiasta. Tuskin siis kovin rajua "kieltoa" on olemassa?

    Joku tietysti saattaa varoituksesta säikähtää, toinen vain kyllästyy samanlaisina pyöriviin avauksiin ja väittelyihin ja kolmas jatkaa kuten ennenkin, lukien juttuja suodattimen läpi. Kyllä täällä välillä mielenkiintoista asiaa on, vaikka tietysti suunsoittajiakin löytyy.

    Äänestä

  • Jotain lukenut kirjoitti:

    Taisin täällä huomata jonkun kannanotto-maininnan, mutta en ole kyllä kuullut kenenkään vl:n puhuvan asiasta. Tuskin siis kovin rajua "kieltoa" on olemassa?

    Joku tietysti saattaa varoituksesta säikähtää, toinen vain kyllästyy samanlaisina pyöriviin avauksiin ja väittelyihin ja kolmas jatkaa kuten ennenkin, lukien juttuja suodattimen läpi. Kyllä täällä välillä mielenkiintoista asiaa on, vaikka tietysti suunsoittajiakin löytyy.

    Tuo on mennyt minulta ohi. Onko kenelläkään linkkiä joko Lääkön kannanottoon tai PM:n artikkeliin?

    Äänestä

  • joitain linkkejä.... kirjoitti:

    juuri tuo sensuuriasia mikä aloituksessa on ja mikä on uskontojen uhrien sivulta missä kerrotaan lahkojen piirteistä. Niin kauniisiin sanoihin kätkeytyy pelko ja uhka, että vl:t eivät enää uskokaan kuten puhujat opettavat ja hirveiden hoitokokousten totuus tulee esiin.

    Siksi ei saa muualla kuulla Raamatusta, Jumalasta, uskosta kuin vain seuroissa missä säilyy se yleinen käsitys että vl usko on aivan oikeassa, erehtymätön. Eihän moni vl koskaan näille sivuille tulekaan, ovat oppineet jo pinestä pitäen että ei näillä sivuilla saa käydä lukemassa. Miksi ei saa? Jos usko on oikea ja se kestää tarkastelut, niin ei se haittaa että lukee täällä. Kai se jonkinlainen pelko liittyy teologiankin opiskeluihin, miten ne vaikuttaa.

    Lukukiellon taustalla on varmaan pelko että puhujat ja johtajat menettävät uskottavuutensa ja ihmiset alkavat näkemään Raamatun sanat siten kuten ne Raamattuun on kirjoitettu.

    Kyllähän hoitokokouksissa hoidettujen kertomukset saavat monet vl:t miettimään missä seurassa sitä seuroissa istutaankaan ja kun moni näistä hoitajista on yhä SRK:ssa. Siksi ei anteeksipyyntöäkään heru, kun eivät ne hoitajat näe tehneensä mitään väärää.

    Äänestä

Näyttäisi äkkiseltään siltä, että veeällät olisivat poistuneet palstalta M.Lääkön neuvon jälkeen.

Oletteko huomanneet, että vanhojen tunnettujen vl-nikkien määrä keskusteluissa on vähentynyt?
Vastaavasti uusien merkkinikkien, kuten ......,
??????, ,,,,..,,, jne. määrä on lisääntymään päin?

Lääkön neuvo ei siis ole tehonnut sillä tavalla kuin ajateltiin, vaan siten, että vl-viitteet häivytetään ja keskustelut jatkuvat kuten ennenkin.

JanHusia, Biblia1776:a, kamaelia, nuorta vl:ää emme siis enää täällä tapaa, kirjoittajat kylläkin.

Tää on kyllä mielenkiintoista, mikäli havaintoni pitää paikkansa.

Äänestä
  • Syy, miksi minä en enää osallistu keskusteluihin juurikaan on tason lasku. Alkusyksystä täällä oli välillä huiman tasokkaita keskusteluja, nyt ainoastaan saman jankkaamista. Lisäksi eräiden henkilöiden palstalla suorittamat parjauskamppanjat ovat saaneet minut miettimään koko palstan järkevyyttä nykymuodossaan. Itse olen vapaan ja avoimen keskustelun kannalla, kun se tapahtuu toisia kunnioittavassa hengessä. En siis kannata palstojen bannaamista.

    Äänestä

  • Rekisteröitynyt nikki, täll... kirjoitti:

    Syy, miksi minä en enää osallistu keskusteluihin juurikaan on tason lasku. Alkusyksystä täällä oli välillä huiman tasokkaita keskusteluja, nyt ainoastaan saman jankkaamista. Lisäksi eräiden henkilöiden palstalla suorittamat parjauskamppanjat ovat saaneet minut miettimään koko palstan järkevyyttä nykymuodossaan. Itse olen vapaan ja avoimen keskustelun kannalla, kun se tapahtuu toisia kunnioittavassa hengessä. En siis kannata palstojen bannaamista.

    VL on oikea oppi, se on hyvä ja rauhallinen, ja pysyny aina samana. Valtionkirkon oppi muuttuu näköjään sitä mukaan mitä media puhuu jne. esim homo, lesbo, naispappeus jne... valtion kirkko suorastaan mielistelee maailmaa... se joka rakastaa maailmaa ei ole lähtöisin Jumalasta!

    Äänestä

  • Rekisteröitynyt nikki, täll... kirjoitti:

    Syy, miksi minä en enää osallistu keskusteluihin juurikaan on tason lasku. Alkusyksystä täällä oli välillä huiman tasokkaita keskusteluja, nyt ainoastaan saman jankkaamista. Lisäksi eräiden henkilöiden palstalla suorittamat parjauskamppanjat ovat saaneet minut miettimään koko palstan järkevyyttä nykymuodossaan. Itse olen vapaan ja avoimen keskustelun kannalla, kun se tapahtuu toisia kunnioittavassa hengessä. En siis kannata palstojen bannaamista.

    ?????

    On puhuttu jatkuvasti ja aina se on ollut niin huono, että monet vl:ät ovat sanoneet poistuvansa palstalta. Kuitenkin heitä on ollut useita ja eivät "vakkaritkaan" ole kauaa pysynyt pois, ja joku tullut vain erinikillä jos on sanonut poistuvansa.

    Nyt Lääkön puheen ja päivämiehen jälkeen on palstalta poistuneet romahdusmaisesti vl:ät. Ei tule enään edes niitä välihuomautuksia ilkeyksineen, mikä on kyllä hyvä. Lukijamäärät ovat laskeneet, se kertoo sen että nyt todellakin vl:ät ovat Lääkköä kuunnelleet ja lukeneet päivämiestä.

    En usko nyt tuohon tasonlaskusyyhyn vaikka sitä veikkaatkin, nyt hiljaisuus on huomattavissa, ei voi olla sattumaa, että viikko sitten ilmestyi päivämies kirjoituksineen ja sen jälkeen palsta pysähtyy.

    Äänestä

  • tasonlaskusta... kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä, että tason laskusta on puhuttu ainakin niin kauan, kun itse olen palstaa seurannut. Tuli mieleeni, että olisivatko nämä väittäjät juuri heitä, jotka puuhasivat tasokasta palstaa itselleen. Puuhamiehinä oli joukko rek. vl-kirjoittajia.
    Nämä kirjoittajat keskustelivat tasokkaasti ns.sisäpiirin asioista, joihin ei ole paljon ulkopuolisilla kommentoitavaa. Väliin pistivät kommenttinsa nämä tosiuskovaiset, joilta myöhemmin saivatkin tuomion liian liberaaleina vl:na.

    Jo ennen M.L:n puhetta palstalla yleistyi nimimerkitön kirjoittelu. Kuka ehdoin tahdoin haluaisikaan tulla nimitellyksi vain nimimerkin perusteella. Avauksia lykättiin palstalla kirjoittaville rek.nimimerkeille. Yleensä avauksien aiheina ei ollut keskustelu vanhollislestadilaisuudesta, vaan hyökkäys tai nuhtelu.

    Aika vilkasta keskustelua täällä on käyty tälläkin viikolla. Tasokkuudesta en mene sanomaan mitään, kun olen itsekin vähemmän tasokas monen kirjoittajan mittapuun mukaan. Kukin kuitenkin tavallaan.

    Äänestä

  • ja puhuttu kirjoitti:

    Loistavia kirjoittajia kun on puhuttu mm. hoitokokouksista, niin vl:iä, ex-vl:ä ja muitakin, mutta kun jatkuvasti on poistunut hyvin asiallisiakin keskuteluja, niin se on saattanut karkoittaa monet hyvät kirjoittajat.

    Yleensä moniin ketjuihin tuli useita todella ilkeitä kommentteja joissa ei ollut edes tarkoitus osallistua keskusteluun, vaan alettiin suoraan syyttelemään jotain kirjoittajaa. Sellaiset ilkeydet nyt puuttuvat mitä joskus on nähty. Yleensä ne varmaan tuli juuri vl:iltä koska monessa syyteltiin vaan herjaajaksi ja mustamaalaajaksi jos puhui esim. hoitokokouksista.

    "Nämä kirjoittajat keskustelivat tasokkaasti ns.sisäpiirin asioista, joihin ei ole paljon ulkopuolisilla kommentoitavaa. Väliin pistivät kommenttinsa nämä tosiuskovaiset, joilta myöhemmin saivatkin tuomion liian liberaaleina vl:na."

    Uskoisin, että juuri niiden ilkeitten välikommenttien takana on olleet juuri nämä tosiuskovaiset. Ja siksi nyt on palsta hiljentynyt näiden osalta, koska tosiuskovainenhan on kuuliainen seurakunnan neuvoille, ja kun päikkärissä on neuvo olla tulematta palstalle, niin tosiuskovainen haluaa olla tosiuskovainen.

    Mutta täällä on saattanut olla myös vl-kirjoittelijoita, jotka muistavat kauhulla noi hoitokokousajat, niin he eivät ehkä uskalla tulla enään palstalle jos pelkäävät, että jos ei tottele niin kauheudet alkaa uudelleen, heillä syy pois jäämiseen on pelko.

    Täällä on kyllä avoimia ja asiallisia vl-kirjoittelijoita, jotka eivät usko ihan mitä sattuu, niin luulen että heidän kommenttejaan tulemme edelleen näkemään.

    On täällä toisaalta ollut vilkasta keskustelua ja jotkut ihan asiallisia, mutta taitaa olla aika paljon nyt ei-vl kirjoittelijoita, mutta jos olisi vielä vl:ät niin olisi varmasti vilkkaampaa.

    Äänestä

  • on ollut kirjoitti:

    täältä katosivat jotkut "vakiokriitikot", kuten Melperi ja käytännössä myös Admata, nimimerkittömiä varmasti myös. Arvelin syyksi sen, että täällä ruvettiin puhumaan tosissaan vl-liikkeen mahdollisesta hajaannuksesta. Eihän maksa vaivaa kritisoida sellaista, mikä on itsekin sisältäpäin jakaantuut ja eri osapuolet riitelevät keskenään. Ei tuntunut olevan enää yhtenäistä vl-liikettä.
    Uskon, että puheet hajaantumisesta ja eriseurasta ovat saaneet myös vl:iä itseään vaisummiksi. Jotkut ovat ehkä vähän säikähtäneet.

    Äänestä

  • poistumista kirjoitti:

    Pois pitkän tovin, nyt muutaman viikon palstaa seuraillut, niin en kaikista keskusteluista tiedä.

    Täällä on yksi vl-kirjoittelija jonka toivoisin pysyvän palstalla kaikesta huolimatta.

    Hänellä on tavallaan kaksi persoonaa, jostain sisältä tulee suunnaton hyvyys ja lempeys esille. Sitten taas ulkokuori on pinnallista kovuutta. Hänelle tekisi hyvää lukea palstaa, sillä hänen pitäisi päästä tuskastaan eroon.

    Palsta ei varmaan ole ollut hänelle paraspaikka, mutta jos jaksaisi niin kyllä se hyvyys voiton veisi.

    Kyllä varmasti monikin säikähtää jos on ihan tosissaan puhuttu hajaannuksista, silloinhan imiselle tulee tavallaan pelko kun ei tiedä sitä omaa paikkaansa. Ja sitten jos tulisi hajaannus, niin kumpi on sitten se joukko mikä varmuudella pelastaa, kun se tähän asti on ollut koko joukko. Ikäviä aina hajaannukset jos niitä tulee. Ei pitäisi kenekään perustaa tämmöisiä uskonryhmiä kun ne tuottavat ihmiselle vain surua:(

    Äänestä

  • ollut palstalta kirjoitti:

    "Kyllä varmasti monikin säikähtää jos on ihan tosissaan puhuttu hajaannuksista, silloinhan imiselle tulee tavallaan pelko kun ei tiedä sitä omaa paikkaansa. Ja sitten jos tulisi hajaannus, niin kumpi on sitten se joukko mikä varmuudella pelastaa, kun se tähän asti on ollut koko joukko."

    Näinhän kävi viimeksi 70-luvun uskonlikaannuksessa. Se oli suurta epävarmuuden aikaa jokaisella uskovaisella. Kaikki harhailivat ja pohtivat pelon vallassa kumpikahan puoli voittaa, koska kaikkihan tietenkin haluaa aina olla voittajien puolella. Sillä kertaa HS:n ihmis- ja tuomio-oppi valitettavasti voitti. :-(

    Äänestä

  • ollut palstalta kirjoitti:

    Pois pitkän tovin, nyt muutaman viikon palstaa seuraillut, niin en kaikista keskusteluista tiedä.

    Täällä on yksi vl-kirjoittelija jonka toivoisin pysyvän palstalla kaikesta huolimatta.

    Hänellä on tavallaan kaksi persoonaa, jostain sisältä tulee suunnaton hyvyys ja lempeys esille. Sitten taas ulkokuori on pinnallista kovuutta. Hänelle tekisi hyvää lukea palstaa, sillä hänen pitäisi päästä tuskastaan eroon.

    Palsta ei varmaan ole ollut hänelle paraspaikka, mutta jos jaksaisi niin kyllä se hyvyys voiton veisi.

    Kyllä varmasti monikin säikähtää jos on ihan tosissaan puhuttu hajaannuksista, silloinhan imiselle tulee tavallaan pelko kun ei tiedä sitä omaa paikkaansa. Ja sitten jos tulisi hajaannus, niin kumpi on sitten se joukko mikä varmuudella pelastaa, kun se tähän asti on ollut koko joukko. Ikäviä aina hajaannukset jos niitä tulee. Ei pitäisi kenekään perustaa tämmöisiä uskonryhmiä kun ne tuottavat ihmiselle vain surua:(

    Oispa kiinnostavaa tietää, kenen "kovan" vl-kirjoittajan kirjoituksista olet tuollaista piilolämpöä aistinut. Minusta kirjoitukset heilläkin yleensä ovat joko selvästi lämpimiä tai eivät. Tällä hetkellä täällä kirjoittaa lähinnä joukko rasittavia jankuttajia, joiden kanssa asialliset kirjoittajt aidan molemmilta puolilta ei varmaankaan viitti aikaansa tuhlata. Minäkään en viitti, vaikken kyllä muutenkaan yleensä itte kirjota. Hyviä kirjoituksia on kyllä kiinnostava lueskella mutta tällä haavaa niitä ei täällä montaa ole.

    Ja taas vl-kirjoittajat kommentoivat mieluiten toistensa ja korkeintaan asiallisten eivl kirjoittajien kirjoituksia. Elikkä, poissa kaikki nämä ryhmät.

    Niin että näyttävät nämä palstan muutamat höpinäpojat ihan itte tekevän loppupeleissä Lääkölle sen kaivatun palveluksen, heh heh.

    Äänestä

  • Vakkariseurailija kirjoitti:

    täällä ei olisi ketään. Sehän olisi hauskaa!
    Sääliksi käy vain niitä vl:iä, joilla olisi todella tarve purkaa mieltänsä tai keskustella asioistaan ja uskostaan. Tämäkin mahdollisuus heiltä vietiin.
    Ei kyllä ole aikuisen ihmisen kaltaista suostua tuommoiseen pompotukseen. Häpeä se on.

    Äänestä

  • höpinäpoikia kirjoitti:

    Jos järkevät kirjoittajat haluavat tehdä mieluummin jotain muuta, kuin osallistua tyhjänpäiväisiin höpinäketjuihin, niin sen tilanteen silloin aiheuttavat nuo höpisijät. Ei Lääkkö eikä muut. Tason laskijat tekevät palstasta tylsän paikan. Ihmisillä on parempaakin tekemistä vapaa aikanaan.

    Olen sitä mieltä, että vaikka palstalla ei olisi ketään jos höpinät loppuis, niin ei se olisi mikään menetys. Järkeä on vain järkevissä jutuissa. Mutta kyllä mun puolesta täällä voi höpistä tyhjänpäiväisiäkin. Ei vaan katsi sitten ihmetellä, miksi järkevät tyypit valitsee muuta tekemistä.

    Aina kun palstalle ilmestyy jotain painavaa, niin jostain se porukka aina ilmestyy paikalle. Ja silloin syntyy niitä hyviä keskusteluja.

    Elikkä ei siinä mitään, jos jotkut tykkää päivästä toiseen jauhaa p...aa, siitä vaan. Mutta sen verta kannattais olla rehellisyyttä mukana, ettei syyttäis silloin syntyneestä tilanteesta ketään muuta kuin itseään. En minäkään kovin montaa viestiä nykyisin jaksa avata. Yhtä ja samaa tyhjänpäiväistä jankutusta. Kiinnostavampaa tekemistä löyty äkkiä. Eikä mua ole kukaan käskenyt olla lukematta palstaa.

    Äänestä

  • Vakkariseurailija kirjoitti:

    Oispa kiinnostavaa tietää, kenen "kovan" vl-kirjoittajan kirjoituksista olet tuollaista piilolämpöä aistinut. Minusta kirjoitukset heilläkin yleensä ovat joko selvästi lämpimiä tai eivät. Tällä hetkellä täällä kirjoittaa lähinnä joukko rasittavia jankuttajia, joiden kanssa asialliset kirjoittajt aidan molemmilta puolilta ei varmaankaan viitti aikaansa tuhlata. Minäkään en viitti, vaikken kyllä muutenkaan yleensä itte kirjota. Hyviä kirjoituksia on kyllä kiinnostava lueskella mutta tällä haavaa niitä ei täällä montaa ole.

    Ja taas vl-kirjoittajat kommentoivat mieluiten toistensa ja korkeintaan asiallisten eivl kirjoittajien kirjoituksia. Elikkä, poissa kaikki nämä ryhmät.

    Niin että näyttävät nämä palstan muutamat höpinäpojat ihan itte tekevän loppupeleissä Lääkölle sen kaivatun palveluksen, heh heh.

    Mitään merkitystä kuka tämä on, ja kukaan ei sillä tiedolla mitään tee.

    Kirjoitin sen siksi jos kyseinen henkilö sattuisi sen lukemaan, sillä jokainen tuntee itsensä parhaiten.

    Eikä se ole mitään piilolämpöä. Kirjoitin tavallaan kaksi persoonaa, eli joistain asioista puhuu hellyydellä, ja sitten joistain taas kovuudella. Tämä ihminen on epävarma, ja pelkää olla ristiriitaisten ajatustensa kanssa yksin.

    No me nyt olemme tällaisia rasittavia höpinäpoikia jotka eivät osaa keskustella asiallisesti. Silti toivon, että kyseinen henkilö ei lähtisi palstalta pois vaikka on joutunut kovia kokemaan, mutta kärsimysten kautta meitä opetetaan.

    Äänestä

  • Vakkariseurailija kirjoitti:

    Jos järkevät kirjoittajat haluavat tehdä mieluummin jotain muuta, kuin osallistua tyhjänpäiväisiin höpinäketjuihin, niin sen tilanteen silloin aiheuttavat nuo höpisijät. Ei Lääkkö eikä muut. Tason laskijat tekevät palstasta tylsän paikan. Ihmisillä on parempaakin tekemistä vapaa aikanaan.

    Olen sitä mieltä, että vaikka palstalla ei olisi ketään jos höpinät loppuis, niin ei se olisi mikään menetys. Järkeä on vain järkevissä jutuissa. Mutta kyllä mun puolesta täällä voi höpistä tyhjänpäiväisiäkin. Ei vaan katsi sitten ihmetellä, miksi järkevät tyypit valitsee muuta tekemistä.

    Aina kun palstalle ilmestyy jotain painavaa, niin jostain se porukka aina ilmestyy paikalle. Ja silloin syntyy niitä hyviä keskusteluja.

    Elikkä ei siinä mitään, jos jotkut tykkää päivästä toiseen jauhaa p...aa, siitä vaan. Mutta sen verta kannattais olla rehellisyyttä mukana, ettei syyttäis silloin syntyneestä tilanteesta ketään muuta kuin itseään. En minäkään kovin montaa viestiä nykyisin jaksa avata. Yhtä ja samaa tyhjänpäiväistä jankutusta. Kiinnostavampaa tekemistä löyty äkkiä. Eikä mua ole kukaan käskenyt olla lukematta palstaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000021204300

    Tähän joku voi epätoivoisesti haluta vastauksen, mutta vastausta ei heru jos se on vl:n mielestä turha kysymys. No ehkä ei turha monenkaan mielestä, vaan eivät vain osaa vastata tällaisiin kysymyksiin kuin tuossa laittamassani linkissä on. Ihmettelevät ehkä itsekin, että tosiaan mistä sen tietää kuka vl on oikeasti uskomassa. Eihän se, että ihminen sanoo olevansa vl kerro vielä onko hän sydämen uskovainen.

    Äänestä

  • Vakkariseurailija kirjoitti:

    Jos järkevät kirjoittajat haluavat tehdä mieluummin jotain muuta, kuin osallistua tyhjänpäiväisiin höpinäketjuihin, niin sen tilanteen silloin aiheuttavat nuo höpisijät. Ei Lääkkö eikä muut. Tason laskijat tekevät palstasta tylsän paikan. Ihmisillä on parempaakin tekemistä vapaa aikanaan.

    Olen sitä mieltä, että vaikka palstalla ei olisi ketään jos höpinät loppuis, niin ei se olisi mikään menetys. Järkeä on vain järkevissä jutuissa. Mutta kyllä mun puolesta täällä voi höpistä tyhjänpäiväisiäkin. Ei vaan katsi sitten ihmetellä, miksi järkevät tyypit valitsee muuta tekemistä.

    Aina kun palstalle ilmestyy jotain painavaa, niin jostain se porukka aina ilmestyy paikalle. Ja silloin syntyy niitä hyviä keskusteluja.

    Elikkä ei siinä mitään, jos jotkut tykkää päivästä toiseen jauhaa p...aa, siitä vaan. Mutta sen verta kannattais olla rehellisyyttä mukana, ettei syyttäis silloin syntyneestä tilanteesta ketään muuta kuin itseään. En minäkään kovin montaa viestiä nykyisin jaksa avata. Yhtä ja samaa tyhjänpäiväistä jankutusta. Kiinnostavampaa tekemistä löyty äkkiä. Eikä mua ole kukaan käskenyt olla lukematta palstaa.

    on täällä ollut aina, ei kai niitä nyt ole sen enempää kuin ennenkään. Nyt on pelkästään niitä (tai siis näitä, koska tämäkin on höpinää), siksi niihin niin kiinnittää huomion.
    Ennen oli monenlaista. Eivät ne höpinät ennenkään karkottaneet asiallista keskustelua palstalta.
    Siihen, että nämä asialliset ovat häipyneet, on syvempi syy. Tulikohan jonkinlainen rimakauhu? Asiat menivät liian vakaviksi. Ennen oli niin mukava väitellä lillukanvarsista.

    Äänestä

Oletko tullut ajatelleeksi, että syy voisi olla myös keskustelun tasossa.
Kun koko ajan tulee lunta tupaan mitä erilaisimmilla tavoilla, ei paljoa huvita kirjoitella. Palstalla esiintyy milloin minkäkinlaisia keksittyjä juttuja lestadiolaisuudesta, eikä auta vaikka kuinka selittäisi. Viime aikoina esimerksi keksityt jutut kirkon päiväkerhokielloista, ikkunalliset pesukoneet, partakiellot jne. Tai henkilöihin kohdistuvat jutut, jotka välillä saavat vainoamisen piirteitä.
Joskus myös ei-vl:n olisi syytä katsoa peiliin.

Äänestä
  • panettelu on synti :P

    Äänestä

  • Kirkon päiväkerhot on synti ja piste. Tämä asia on aina opetettu näin. Ei ole panettelua.

    Äänestä

  • näköradiomies kirjoitti:

    Kirkon päiväkerhot on synti ja piste. Tämä asia on aina opetettu näin. Ei ole panettelua.

    " 7.Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin. "

    kun kielletään vl uskoisia lukemasta tätä palstaa toteutuu tuo kohta 7 uskontojen uhrien lahkomäärittelyssä.

    Onko kivaa olla lahkolainen?

    Äänestä

Keskustelujen taso on ollut viime aikoina sen verran matala, että ei houkuttele minua ainakaan pahemmin keskustelemaan. Hiljentymiseen on monia syitä. Minä päätän itse niin tällä kuin muillakin keskustelupalstoilla käymiseni ja niin uskon muidenkin tekevän.

Äänestä
  • näköjään osaa sitten laittaa korkeampitasoisia aloituksia?

    Äänestä

  • Sinun tyyliset varmasti tekevätkin sen päätöksen ihan itse. On taas muita, jotka tekevät sen ehkäpä muista syystä.

    Sinulle miuluisia keskuteluita ei varmaan enään käydä, kun moni asiallinen vl-keskutelija on poistunut kun sensuuri palstalla on pelannut, ja kaikki eivät ole jaksaneet kuunnella sitä kuinka veljet ja sisaret pitävä heitä "teko vl-uskovaisina".

    Äänestä

  • kun monet narisevat, että "en minä viitsi osallistua, kun täällä on nykyisin niin heikko taso". Eli jos muut tekisivät, niin kyllä minäkin sitten tulisin siivelle mukaan!
    Siitä vain pökköä pesään, tekemään avausta ja keskustelemaan pitkillä ja pontevilla puheenvuoroilla, kyllä ne muutkin sitten tulevat mukaan.

    Äänestä

  • ärsyttää, kirjoitti:

    kun monet narisevat, että "en minä viitsi osallistua, kun täällä on nykyisin niin heikko taso". Eli jos muut tekisivät, niin kyllä minäkin sitten tulisin siivelle mukaan!
    Siitä vain pökköä pesään, tekemään avausta ja keskustelemaan pitkillä ja pontevilla puheenvuoroilla, kyllä ne muutkin sitten tulevat mukaan.

    En ole syyttänyt ketään siitä että keskustelun taso ei ole ollut kiinnostava, tilanne on vain ajatutunut sellaiseksi. Muistelen vain, että aikaisemmin oli monia ketjuja yhtäaikaa joita teki vähintään mieli seurata ja jopa osallistuakin. Totta on että voisi itsekin olla aktiivisempi avausten tekemisessä, mutta siihen on jotenkin olevinaan niin korkea kynnys. Kun itse toivoisi että avaukseen panostettaisiiin eikä heitettäisi vain muutamaa ehkä painoarvoltaankin vähäistä lausetta, tuntuu että koskaan ei ole sopiva hetki sen tekemiseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

palstalta? kirjoitti:

Moppi oli tainnut poistaa avauksen, missä käsiteltiin miten vl liike näyttää toteutuvan nyt selvemmin uskontojen uhrien eräässä kriteerissä mikä kertoo lahko-ominaisuuksista:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/vaara.html

" 7.Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin. "

Oulussa joku puhuja tai johtomies totesi ettei uskovaisten ole hyvä olla tällaisilla keskustelukanavilla. Ja sittenpä moni vl päättikin lopettaa palstalla käymisen. Yksi lahkon tunnusmerkki on, että ei saa tietää mitä ulkopuoliset ajattelevat uskosta, mitä näkemyksiä heillä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu