on?
Itse luin syksyn aikana Seppo Jokisen Koskinen -sarjaa.
Itse luin syksyn aikana Seppo Jokisen Koskinen -sarjaa.
Paras lukemani dekkari
Kerttukaksiosta
111959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei Koskiset huonoi oo, ja vanhan kotikaupungin herkkä kuvaus antaa bonusta. Vaan en parhaaksi julistaisi. Kotimaisista elävistä pistäsin jonon kärkeen Mattiyrjänä Joensuun Harjunpäineen. Perässähiihtävien järjestys vaihtelee sen mukaan kekä kullonkin on lukuvuorossa, ja Jokinen pyristelee kärkikymmenikössä. Nuo ihanat naiset ladulla, Arhippa ja Tenhunen kyllä saattaa painaltaa eelle mutkapaikassa. Lehtolainenkin lylyä lykkii kantatuntumassa.
Ylipäätään kirjojen, kirjallisuuden ja kirjailijoitten paremmuusjärjestykseen pistämisessä ei paljon tolkkua ole. Ei näitä voi mitata viivottimella eikä sekunttikellolla. Valitettavasti.
Tampereeseen(toinen hassu sana) myös Wexi Korhosen dekkareiden etsivä Salon mukana.
Jyväskylään taas Ropposen Kuhalan toilauksia seuratessa.(jätän mainitsematta itsestään selvän? turkulaisen Vareksen.
Minulle onkin paikka tärkeä, enkä esim. pidä Nesserin kirjoista, koska niissä heti alussa sanotaan, että paikka on keksitty.
Helsinkiin voi helposti tehdä Outi Pakkasen dekkareiden avulla. Jokainen katu, kuppila ja etenkin kapakka on varmasti tarkoin kuvatulla, omalla paikallaan, jos niitä haluaa lähteä etsimään.
Outi tuntee erityisen hyvin keskustan ja Lauttasaaren, molemmissa paikoissa asuneena.
Loskoipiolle sen verran, että kyllä sinullakin on järjestys; asetatko tosiaan Lehtolaiskan Pakkaskan edelle. Vaikka juuri Helsingin kirjamessuilla näit, kui söpö Pakkaska on!
Kantatuntumassa, sanoin, siis Pakkaskan. Söpöydestä olen toki samaa mieltä.
Ja tietennii siitä, että hänen oto-dekkarinsa on mitä mainioin kokki. Monia reseptejään olen kokeillut ja tuloksella herkutellut. Hyvin on rva ekonomi osannut valita mallin hahmolleen.
Aloittajan asiasta yhä enemmän sivuun mennen tiedustelen, onko kekään muu aktiivilukija kokenut samaa prof. Hemanuksen dekkareita lukiessa. Niissä kun tarkasti ja ilmiselvästi kuvataan sankarin kotikaupunkia, mutta välillä se on liki talontarkasti Tampere ja vaihtuu seuraavalla sivulla Oulun detaljirikkaaksi miljööksi. Joko mie olen tulossa hulluksi tai hra prof. kirjailija tahallaan huijaa ja nauraa päälle.
Lajityypin kärkikymmenikköön ei Hemanuksella ole asiaa, lähinnä on kai kyseessä kokeilu ja kuriositeetti.
ovat minulle Simenonin Maigretit. Olen lukenut niitä oikein Pariisin kartan kanssa ja matkustanut Pariisiin katselemaan paikkoja, joista kirjat kertovat.(en nyt tietenkään pelkästään niiden takia)
Olen nyt löytänyt toisen (ranskalaisen?) kirjailijan, joka kertoo Pariisista ja muualtakin Ranskasta: Fred Vargas 3 kirjaa, dekkareita.Niillä on metkat nimet ja muutenkin hiukan kaavasta poikkeavia ja tyypit ja miljöö kiinnostavat minua.
Viimeksi olen lukenut myös uuden löytöni Arne Dahlin dekkarin Pudotuspeli. Vielä kaksi lukematta: Vuoren huipulle ja Eurooppa blues. siellä on myös suomalaisia kuvassa mukana ja muutenkin Suomi naapurina huomioitu toisin kuin esim. Mankellin kirjoissa, joissa suomalaiset esitetään aina huonossa valossa.
Moro!
Maigretteja minäkin luen aina säännöllisin väliajoin.Niissä viehättävät monet asiat. Asioita tapahtuu koko ajan, mutta eniten tapahtuu komisario Maigretin mielessä. Ihanan kiireetöntä ja mietiskelevää kerrontaa. Ei tarpeetonta väkivallalla mässäillyä, ei nopeita autoja eikä pyssyjen pauketta. Tavallisia ihmisiä, ja niitä tavallisia tarinoita. Joskus vain huvittaa että se, kuinka paljon poliiseja ja etsiviä käytettiin yhden jutun aikana varjostukseen. Ei tainnut olla henkilökunta- eikä resurssipulaa siihen aikaa Ranskassa.
Minäkin löysin Maigretit uudelleen. Luin niitä 1980-luvun lopussa useamman. Kirjaston poistohyllystä ostin juuri eurolla Maigretin ensimmäisen jutun.
Luin juuri yhden hiukan reipaskäänteisemmänkin Maigret-tarinan. Maigret ja gangsterit. Siinä kirjassa oli pikkuisen enemmän pyssynpaukettakin.
Kun kerran puhutaan dekkareissa kuvatuista kaupungeista, ei pidä unohtaa Paul-Erik Haatajan Helsinki-kuvausta.
En osaa sanoa mikä olisi paras dekkari... Mutta viime aikojen kovimpia juttuja on ollut Dennis Lehane. Hänen Boston-maisemansa ovat hienoja.
lehane on tosiaan hyvä. tykkään kovasti myös elmore leonardin kirjoista.
En tiedä onko paras, mutta onpahan hieman erilainen nyt itsellä "toimenalla oleva" Qiu Xiaolongin kiinalainen dekkari Punaisen sankarittaren kuolema.
Nykykiinan kuvausta. Niin. Muunmuassa huoneistokuvaukset ovat herättävän häkellyttäviä. Shanghaissa en ole ollut koskaan, mutta mielikuva on ollut jotenkin länsimaisempi (ennen Kiinan hallintaan siirtymistä). Kun Pekingissä harmaat korttelit ovat kilometrin leveitä ja ainakin samanverran pitkiä, huikeita ja jättiläismäisiä "betonistradoja ja -kolosseja", niin 8m2 lapsiperheen asuntona tekee toimivan kontrastin yksityisyyden kanssa ja saa kyllä ylipäänsä miettimään kaikenlasia omia "valituksia" :). Muutenkin hyvin intiimi dekkari. Tulee vaikutelma, että pääsee kurkistamaan salattuun.
Ja aikakäsitys on hauska! Kuolemantapaus velloo alussa verkkaisesti viikkoja, ei mitään hektistä alun muutamien tai ensimmäisten päivien läpimurtoa. On erinäköistä mantraa ja jorinaa... Ja ei komisario mihinkään autolla suhaa, odotteleepi mietteissään busseja, joita ei sitten tulekaan ja kirjoittelee runoja kokoontaitettavan pöydän ääressä. Odottelevatko suomalaiset (poliisi)virkamiehet työajallaan busseja, eikö sitä yritä suhata ja saada aikaan mahdollisimman nopsasti aikaseksi asioita työpäivän aikana. Ja kiire poltteleepi useimmilla niin vimmatusti...
Seksuaalisuus dekkarissa on länsimaiseen "nykymenoon tottuneelle" melodramaattista, kuin Ansa ja Tauno potenssiin kymmenen Suomi-filmien kaudella :). Hauska kuitenkin, että kirjoittaja asuu Yhdysvalloissa, eikä mikään suoran äksonin mentaliteetti ainakaan näy näittä "pyörryttävissä naisten hiusten hipaisukohtauksissa".
Ruotsalaiset Sjöwall & Wahlöö ovat hyviä ellei parhaita. Heitä "kunnioittaen" on kirjansa kirjoittanut esim. Joensuu ja Mankell-