Kipeä aihe ainakin itselle, mutta jotenkin vaan haluaisin ottaa asian esille.Ehkä asiasta puhuminen voisi helpottaa. Meidän perheessä, siis perheellä tarkoitan myös vanhempiani ja tätä kahden hengen ja neljän lemmikin käsittävää perhettä.Niin takkuilee tekstini taasen. Meidän perheessä vajaat kolme vkoa sitten koettiin järkytys koira ystävämme menehtyessä märkäkohdun aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Koira oli varmasti kipeä ollut jo jonkin aikaa, vaikka ei paljastanut sitä millään tavalla ennen kuin lopulta alkoi juomaan mielettömästi ja oksentamaan,eikä tietysti ruoka maistunut.
Oli viikonloppu ja isäni yritti saada päivystävää kiinni useiden tuntien ajan, välittömästi huomattuaan koiran olotilan. Joka paikassa vastaaja vastasi olemme avoinna maanataina jne. Lopulta saatiin koira päivystävälle, mutta vasta seuraavana päivänä. Oireiden syyksi selvisi märkäkohtu, joka ei röntgenin mukaan ollut puhjennut. Saimme koiralle lääkettä pistoksina ja meidät passitettiin takaisin kotiin.Menimme vastahakoisesti,koska eläinlääkärillä oli päivystys käynti muualla. Useiden tuntien jälkeen lääkäri lopulta otti meihin yhteyttä,että nyt olisi aikaa suorittaa toimenpide.Vauhdilla vastaanotolle. Koira vielä käveli autosta itse,vaikkakin ilme paljasti kipujen olevan kovia.
Sydäntäni särkee kertoa tätä,mutta kerron kumminkin.Koira leikattiin ja olimme menossa häntä hakemaan, kun nenämme edestä laitetytiin ovi kiinni. Odottakaa aulassa hetkinen. Olimme äimänä.Mitähän nyt sanoin isälleni. Huolestuin välittömästi,koska puhelun mukaan leikkaus oli mennyt hyvin.Odottelimme aikamme oven takana ja pohdimme mikä oli syy tähän.
Lopulta ovi aukesi ja saimme kuulla koiramme saaneen verenmyrkytyksen. Koira oli happinaamari kasvoillaan ja hengitti nopeasti. Kyyneeleet valuivat solkenaan kummankin kasvoilta,niin isäni kuin minunkin. Yritin pitää naamani peruslukemilla tajutakseni mitä lääkäri puhui minulle.Veimme itse loppujen lopuksi koiramme teho hoitoon helsinkiin. Poliisi olisi vienyt kortin jos olisi ollut ajonopeuttamme mittaamassa.
Koiramme lopulta saatuamme tehohoito yksikköön odottaminen jatkui, kunnes meille kerrottiin tilan olevan vakava. Tietysti se oli vakava,verenmyrkytys! Pyysimme kuitenkin heidän hoitamaan mahdollisimman hyvin ja maksoi mitä maksoi. Hoitaja kehotti menemään kotiin ja lupasi soitella jos jnt. muutosta tapahtuu.Aamulla saimmekin puhelun ja koiramme tila oli mennyt todella huonoksi. Lähdimme hänen luokseen, mutta emme ehtineen hyvästelemään koiraamme,kun hän oli nukkunut pois ajaessamme sinne. Toin koiramme sylissäni omaan kotiin haudan lepoon. Seuraava viikko meni itkiessä ja kuvaa katsellessa ja hautakynttilä on palanut kuolinpäivästä saakka haudalla.Nytkin silmät on sumeana kyynelistä, kun ikävä on valtava.Ironista mutta koira olisi kaksi päivää kuolemastaan täyttänyt 6-vuotta.
Hölmöä tai ei, mutta olisin itse istunut jalat paketissa tai melkeimpä mitä hyvänsä,kunhan koiramme olisi saanut toipua leikkauksesta ja elää vielä monta vuotta kanssamme.Tiedän,että kaikki me aikanaan kuollaan.Mutta ei sitä koskaan osaa hyväksyä noin yht´äkkiä.
Oli viikonloppu ja isäni yritti saada päivystävää kiinni useiden tuntien ajan, välittömästi huomattuaan koiran olotilan. Joka paikassa vastaaja vastasi olemme avoinna maanataina jne. Lopulta saatiin koira päivystävälle, mutta vasta seuraavana päivänä. Oireiden syyksi selvisi märkäkohtu, joka ei röntgenin mukaan ollut puhjennut. Saimme koiralle lääkettä pistoksina ja meidät passitettiin takaisin kotiin.Menimme vastahakoisesti,koska eläinlääkärillä oli päivystys käynti muualla. Useiden tuntien jälkeen lääkäri lopulta otti meihin yhteyttä,että nyt olisi aikaa suorittaa toimenpide.Vauhdilla vastaanotolle. Koira vielä käveli autosta itse,vaikkakin ilme paljasti kipujen olevan kovia.
Sydäntäni särkee kertoa tätä,mutta kerron kumminkin.Koira leikattiin ja olimme menossa häntä hakemaan, kun nenämme edestä laitetytiin ovi kiinni. Odottakaa aulassa hetkinen. Olimme äimänä.Mitähän nyt sanoin isälleni. Huolestuin välittömästi,koska puhelun mukaan leikkaus oli mennyt hyvin.Odottelimme aikamme oven takana ja pohdimme mikä oli syy tähän.
Lopulta ovi aukesi ja saimme kuulla koiramme saaneen verenmyrkytyksen. Koira oli happinaamari kasvoillaan ja hengitti nopeasti. Kyyneeleet valuivat solkenaan kummankin kasvoilta,niin isäni kuin minunkin. Yritin pitää naamani peruslukemilla tajutakseni mitä lääkäri puhui minulle.Veimme itse loppujen lopuksi koiramme teho hoitoon helsinkiin. Poliisi olisi vienyt kortin jos olisi ollut ajonopeuttamme mittaamassa.
Koiramme lopulta saatuamme tehohoito yksikköön odottaminen jatkui, kunnes meille kerrottiin tilan olevan vakava. Tietysti se oli vakava,verenmyrkytys! Pyysimme kuitenkin heidän hoitamaan mahdollisimman hyvin ja maksoi mitä maksoi. Hoitaja kehotti menemään kotiin ja lupasi soitella jos jnt. muutosta tapahtuu.Aamulla saimmekin puhelun ja koiramme tila oli mennyt todella huonoksi. Lähdimme hänen luokseen, mutta emme ehtineen hyvästelemään koiraamme,kun hän oli nukkunut pois ajaessamme sinne. Toin koiramme sylissäni omaan kotiin haudan lepoon. Seuraava viikko meni itkiessä ja kuvaa katsellessa ja hautakynttilä on palanut kuolinpäivästä saakka haudalla.Nytkin silmät on sumeana kyynelistä, kun ikävä on valtava.Ironista mutta koira olisi kaksi päivää kuolemastaan täyttänyt 6-vuotta.
Hölmöä tai ei, mutta olisin itse istunut jalat paketissa tai melkeimpä mitä hyvänsä,kunhan koiramme olisi saanut toipua leikkauksesta ja elää vielä monta vuotta kanssamme.Tiedän,että kaikki me aikanaan kuollaan.Mutta ei sitä koskaan osaa hyväksyä noin yht´äkkiä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Osanottoni koirasi menehtymisen vuoksi. Tilanne on ollut äkillinen ja tramaattisia käänteitäkin siinä on ollut. Koirasi oli myös varsin nuori kuollessaan, joten mielessä liikkuu ajatukset ja odotukset yhteisistä tulevista päivistä , jotka nyt jäivät saamatta.On aivan ymmärrettävää, että suru on musertava.
On aivan toista menettää vanha, sairas koira, jonka kuolemaan on jo jollakin tasolla osannut varautua ja jonka kuolema on luonnollisen elämänkierron loppu. Kipeätä sekin tekee, mutta siihen on osannut suhtautua erilailla.
Nyt on aika surra pois mennyttä koiraystävää ja kun aikaa kuluu , on suru ja ikävä muuttunut rakkaiksi muistoksi.Niin kulunut kuin lause " aika parantaa" onkin, siinä piilee totuus ja lohdutus.
Olit mulle koira sä rakkahin,
sitä aikaa ei voi saada takaisin.
En pyydä sua luokseni tulemaan,
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.
Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin
Tiedän miltä sinusta ja perheestäsi tuntuu. Kun oma koirani kuoli 2,5 v sitten olin niin masentunut ja onneton että jouduin turvautumaan lääkärin apuun. Osittain ehkä noin voimakas reagointi johtui koiran pitkästä ja raskaasta sairastelusta jossa toivo ja epätoivo vaihtelivat, Näin jälkeenpäin voin kuitenkin sanoa , että kyllä se helpottaa, aika parantaa paljon. Vieläkin kuitenkin suren koiraani päivittäin, JAKSAMISTA !!!!!!
Kiitos molemmille vastanneille kauniista sanoistanne ja myötätunnostanne. Olette kokeneet itsekin menetyksen,joten tiedätte tunteen.Kamalaa tämä on. Aiemmin 2001 koira piti viedä lopetettavaksi luusyövän takia joka oli sitten levinnyt vähän muuallekin.Se oli karmea tilanne sekin,mutta kuten sanottu pitkän sairastelun aikana kuolemaa osasi jo alkaa "odottamaan" todellakin sitaateissa tietenkin. Kukapa sitä uskolliselle ystävälleen mitään kipua tai kuolemaa haluaisi.Mutta kyllä sen jotenkin paremmin tajusi kun sairaus tälläkin luusyöpään sairastuneella kesti aika kauan.Kun taas tämä toinen meni parissa päivässä.
Ehkä aika tosiaan parantaa ja perheen yhteinen suru ajaa meidätkin tukemaan toisiamme.Onneksi vielä kuvissa ja sydämessä pysyy muistot rakkaasta kullan nupustamme. Ja hänen tähtisilmänsä loiste ja iloinen hännän heilautus.Koiratkin siis minun ja vanhempieni ovat surreet kaveriaan. Erityisesti vanhempieni 3-vuotias koira tytteli, jolle tämä pois nukkunut oli kuin emä. Pesi ja puunasi juniorin korvia ja kasvoja.Paijasi myös minun 7-vuotiasta tytön tylleröä.
Tuo runo oli koskettava ja sydämellinen,kirjoitan sen itselleni ylös. Kiitos vielä kerran ja toivotan teillekin kaikkea hyvää.
Koira on kuitenkin vain koira vaikka se rakas
olisikin.
meillä koira on perheenjäsen,siinä missä ihmisetkin. Se on monelle outo ajatus,mutta ajatus siinä missä sinunkin ajatuksesi*koira on kuitenkin vain koira vaikka se rakas olisikin*.
Moni varmaan järkyttyy,kun sanon että edes sukulaisten pois meno ei ole niin tunteita mullistavaa, kuin koiran pois meno.Ja sukulaisella tässä tilanteessa tarkoitan niitä joiden kanssa ei olla jatkuvasti tekemisissä.
Perheellämme on sillälailla elämää kunnioittava näkemys,että myös eläimet ovat elollisia ja niillekin eläminen on elämys omine pienine juttuineen. Eikä eläimen elämä ole vähäpätöisempi sen yksinkertaisemman luonteen vuoksi kuin meidän ihmistenkään.Eletäänhän me ihmisetkin kaikki eri tavalla ja eläimet taas eri tavalla kuin me ihmiset.Mutta yhtä oikeutettuja nekin ovat elämään hyvän elämän.
Kun perheemme eläimelle,joka siis tässä tapauksessa sisältää kissoja ja koiria tulee jotain vaivaa,se viedään tutkittavaksi ja hoidetaan niin hyvin kun sen vaan lääketieteellisesti pystytään hoitamaan.Rahasta ei pihistellä vaikka tavallisia duunareita ollaankin ja rahasta on tiukkaa,mutta ystäviähän ei voi rahassa mitata.Emme pyri tekemään eläimestä ihmistä tai pyhimystä,mutta pyrimme hoitaamaan eläimen yhtä hyvin kuin perheemme ihmisetkin.
Nämä on näitä erinäkemyksiä erilaisten ihmisten välillä.Loppujen lopuksi kaikkihan me teemme elämästämme itsemme näköisen.
Minun mielestäni se on myös just näin, enkä edes näe siinä mitään hävettävää.Tämä pätee juuri niin kuin sanoitkin kaukaisempien sukulaisten kohdalla.
Kuolemasta selviytymiseen vaikuttaa ennen kaikkea se, kuinka suuresti se vaikuttaa omaan elämänkulkuun.
minun sydäntäni lämmittää lukea Lellu1960 tuota kirjoittamaasi. Ihanaa,että tässä maailmassa on vielä sydämellisiä ja eläinrakkaita ihmisiäkin!
Liian usein törmää ihmisiin,jotka vähättelevät eläinten elämän arvokkuutta. Tänään käytin koiraani lääkärissä, kun huomasin sen vatsaan ilmestyneen kaksi pahkuraa. Harmikseni ne olivat juuri sitä mitä pelkäsinkin,nisäkasvaimia. Koira menee ensi viikolla leikattavaksi ja löydökset lähetetään tutkittavaksi, jonka jälkeen kasvaimien laatu selviää. Rehellisesti sanottuna pelkään todenteolla kullannuppuni puolesta.
Eihän tämä voi mennä näin,että vähän väliä rakkaitani koetellaan sairauksilla.Jotenkin epäreilua olotila,vaikka en kyllä toivoisi tälläistä kellekkään toisellekkaan.
Nyt ei auta kun toivoa parasta ja elää päivä kerrallaan.
Suhtaudu optimistisesti leikkaukseen. Omalta, jo edesmenneeltä nartultani leikattiin nisäkasvaimet 3 kertaa ja se selvisi niistä, vaikka yksi oli pahanlaatuinen. Eli teet aivan oikein kun et pitkitä leikkaukseen menoa. Ei todennäköisesti ole tehnyt etäpesäkkeitä, vaikka olisi pahanlaatuinenkin
että millaset riskit noissa leikkauksissa on..Mutta en arvaa jättää leikkauttamattakaan. On vaan pelko pinnalla kun vasta reilut kolme viikkoa sitten meni se reilut 5-vuotias narttu siihen märkäkohtuun. Tiiätkö on tunteet pinnalla ja olen äksyillyt ihmisille pinna kireällä. Vielä noi yhdet tututkin haukkuivat omia koiriaan,kun eivät menestyneet näyttelyssä. Ovat muka ihan turhaan ruokaa kuluttamassa ilman menestystä. Eikä ees eka kerta kun kuulen moista heiltä ja monilta muiltakin. Menee usko jo ihmisiin,kun iteltä menee koira ja toiset murehtii vaan titteleitä.No joo.Kiitos kun tsemppaatte.Joteki alkaa jo voimat hiipua.Itelkin on terveys pas*** jamas mut jotekii ois vaan helpompi kestää noi vaivat itellä.Anyway, mukavaa Joulun odotusta ja rapsutuksia teidän karvakorville.=)
Meidän karvakorva kiittää rapsutuksista.
Ymmärtääkseni nuo leikkaukset eivät sinänsä ole kovinkaan suuria, eihän niissä mennä sisuskaluihin asti, suurin riski lienee liittyy nukutukseen ja tietysti niihin löydöksiin. Jos koira on suht perusterve, kaiken pitäisi mennä hyvin, mutta varmasti se omistajaa pelottaa, se on selvä. " Potilas" itse ei onneksi osaa hermoilla etukäteen.Yleensä eläimet myös toipuvat leikkauksista uskomattoman nopeasti.
Monet nisäkasvaimet ovat onneksi hyvänlaatuisia tai ne saadaan poistettua kokonaan, ilman että ovat lähettäneet etäpesäkkeitä.
Kyllä kaikki menee hyvin, tähän on uskottava, mutta voimia ja jaksamista tarvitaan käydä läpi vielä tämäkin koettelemus.
Rapsutukset myös "potilaalle".
Hyvä tietää tosta leikkauksesta. Lääkäri ei paljoa kertonut asiasta. Ja mä vaan taidan olla hysteerinen ihan turhaan. Pää sekasin vielä tosiaan tuosta aikasemmin tapahtuneesta.Meidän Ami koira kiittää rapsutuksista myöskin.=)
Koettelemuksia on sullakin ollut... :(
Itseltä toinen saku kuoli syöpään tosi nopeasti. Se oli kova paikka.
Toinen saku piti antaa pois perheessä ilmenneen astman vuoksi. Se oli oikeastaan vielä pahempi paikka.. En viitsi kovin yksityiskohtaisesti kaikkea kertoa, mutta tarkoitan että tiedän mitä käyt läpi.
Välillä tuntuu ettei vastoinkäymiset vaan lopu... Silloin perheen (sekä ihmiset että eläimet) tuki on korvaamatonta.
Ihmiset puhuu monesti asioita joita eivät mieti. Päästävät suustaan asioita jotka voivat tosiaan satuttaa muita. Itse yritän parhaani mukaan olla kuulematta semmoiset jutut. Mutta sattuuhan se jos kyseessä on itselle jollaintavalla tärkeä henkilö...
Noista leikkauksista löytyy aika paljon juttua netistä :) Niin ja syövästä yleensäkin.
Toivotaan parasta!
tosiaan tuntuu ettei edellisestä selviä kun jo uutta pukkaa tulemaan. Se olisikin hyvä taito olla kuulematta niitä ilkeitä kommentteja. Vaikka kylläpä sitä tulee itsekkin sanottua välillä aika ilkeesti. Meillä 2001 kuoli kanssa koira syöpään tai se vietiin piikille loppujen lopuksi. Se oli pennusta asti jotenkin surullisen oloinen
ja ihossa oli paljon ongelmia. Lopulta koiralla todettiin luusyöpä,laajentuneet perna jne.
Valtava elämän halu kuitenkin näkyi koirasta aktiivisena liikkumisena,vaikkakin lopulta kolmella jalalla.Ei oikeen vieläkään pysty kertomaan vetistelemättä,joten taidan olla puhumatta noista menetyksistä.
Mä luin tossa eilenä noista nisäkasvaimista netissä löytyneiltä sivuilta. Ja toisaalta tieto lisää tuskaa,mutta ihan hienosti niistä selvinneitä löytyi mikä saa olemaan optimistisempi.
=)
sama koettu 3 vuotta sitten ja vielä muistuu aina joissain tilanteissa koira mieleen mitä se olisi tehnyt siinä tilanteessa...
Olen samaa mieltä sun kanssa. Koiran poismenosta on jo 5 vuotta ja kaipaan sitä enemmän ku esim. edesmenneitä isovanhempiani (ikävä on toki heitäkin).
Olisin vaikka toisen käteni antanut ettei koiraani olisi tarvinnut nukuttaa ikiuneen (ikää 11v. ja takaosa halvaantui). Iso ikävä jäi ja kaikki hyvät muistot..
mulle koirani ei ollut koskaan "vain koira".
varmasti kestää kauan toipua menetyksestä. Mun mielestä on todella ihanaa huomata,että täälä käy aitoja ihmisiä joilla vielä elämän arvot kunnossa sillä lailla,että arvostaa myös muidenkin elollisten,kuin vain ihmisten elämää. Nostan hattua teille kaikki karvaisten ystäviemme ystävät!=)Olen myös pahoillani teidänkin rakkaittenne pois menosta, ei sitä tyhjäksi tekevää tunnetta soisi kellekkään.
Tänään juuri muisteltiin vanhempieni kanssa edesmenneitä koiria välillä niiden hupsuille leikeille nauraen ja välillä itkua pusaten kyselimme miksi näin pitää käydä viattomille karvajaloille.Se on valtava tyhjyys ja aukko elämässä kun se rakas karvatassu on poissa. Ei enään sitä iloista riemua ja touhotusta kun menee vanhemmille kylään. koira tuli aina häntä heiluen kasvojani pusuttamaan ja elehti ja touhotti riemuisasti ympärilläni. Se on elämäni vaikein "keikka" kun vein koiraa silloin tippapullo oven pielessä koira sylissäni maaten helsinkiin.Ja vahdin koko ajan hengitystä ja kuinka nopeasti tippa meni koiralle. samalla silittelin sen pehmeää poskea ja kehotin olemaan sisukas tyttö. Älä anna periksi tuli hoettua varmaan sen sata kertaa. Sitten seuraavana päivänä toinkinrakkaan palleromme kuolleena sylissäni kotiin. Ei enään tuhinaa ei lämmintä sydäntä sykkimässä.Tuntuu niin pahalta,että meinaan haljeta tuskasta.;´(
varmasti kestää kauan toipua menetyksestä. Mun mielestä on todella ihanaa huomata,että täälä käy aitoja ihmisiä joilla vielä elämän arvot kunnossa sillä lailla,että arvostaa myös muidenkin elollisten,kuin vain ihmisten elämää. Nostan hattua teille kaikki karvaisten ystäviemme ystävät!=)Olen myös pahoillani teidänkin rakkaittenne pois menosta, ei sitä tyhjäksi tekevää tunnetta soisi kellekkään.
Tänään juuri muisteltiin vanhempieni kanssa edesmenneitä koiria välillä niiden hupsuille leikeille nauraen ja välillä itkua pusaten kyselimme miksi näin pitää käydä viattomille karvajaloille.Se on valtava tyhjyys ja aukko elämässä kun se rakas karvatassu on poissa. Ei enään sitä iloista riemua ja touhotusta kun menee vanhemmille kylään. koira tuli aina häntä heiluen kasvojani pusuttamaan ja elehti ja touhotti riemuisasti ympärilläni. Se on elämäni vaikein "keikka" kun vein koiraa silloin tippapullo oven pielessä koira sylissäni maaten helsinkiin.Ja vahdin koko ajan hengitystä ja kuinka nopeasti tippa meni koiralle. samalla silittelin sen pehmeää poskea ja kehotin olemaan sisukas tyttö. Älä anna periksi tuli hoettua varmaan sen sata kertaa. Sitten seuraavana päivänä toinkin rakkaan palleromme kuolleena sylissäni kotiin. Ei enään tuhinaa ei lämmintä sydäntä sykkimässä.Tuntuu niin pahalta,että meinaan haljeta tuskasta.;´(
eli eikö sille ole koko aika tarjolla vettä,sillä siitä huomaa heti että jotain on vialla...kannattas varmaan käydä siellä kentillä siellä on niitä kokeneita koiran omistajia/kasvattajia...mutta ei tämähän onkin kaiken tietävä harrastaja metsästä,ja kentillä käy se p***asakki...tosi surullista,koiria kuolee monen tumpelon takia!
ottaa selvää märkäkohdusta? se bakteerien aiheuttama tulehdus ja myrkytys tila aiheuttaa koiralle korkean kuumeen ja koira juo normaalia enemmän tälläisessä tilanteessa. Lähes jatkuvasti,sitten alkaa raju oksentaminen hetken päästä. Meillä ei ole vesi eikä ruoka kortilla koirilla eikä kissoilla. Vanhempieni koira siis tämä kuollut koira on heille yhtä tärkeä ja arvokas kuin toisille lapset. Ikinä eivät koiraansa kohtele kaltoin tai pidä nälässä. ja koska tämä kuollut koira on vanhempieni, joilla vierailen lähes päivittäin yrityksemme vuoksi on menehtynyt koira yhtä kaikki minunkin koirani. Jos et tuollaisista sairauksista mitään tajua niin pidä se leveä turpasi kiinni!Ja keskity omiin koiriisi jottei ne vaan sairastu.
Toisaalta, kyllähän aika parantaa jonkin verran. Tietenkään ikävä ei koskaan katoa, mutta suru ja tuska muuttuu pikkuhiljaa enemmänkin iloisiksi muistoiksi.
Ja joskus olen todennut semmoisen viisauksen mielessäni, että ei elämää arvostettaisi jos ei olisi kuolemaa. Sekin on tärkeä asia. Niinkuin ei olisi valoa ilman pimeää. Eikä me tiedetä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu (itse uskon näin). Siellähän voi oikeesti olla hyvä olla.
Että semmoista minun päästä :)
olen itsekin miettinyt aika usein. Eihän kukaan ole tullut kertomaan mitä kuolemansa jälkeen on tapahtunut. Monta kertaa miettinyt myös, että toivottavasti sielä jossain mihin sitten päädymmekään kuoltuamme, vielä tapaisimme kaikkien pois menneiden rakkaiden kanssa. Ajatus kyllä lohdutta=)
sinne hoitoon???
tyrkytä tapojas ja haasta riitaa. En lähde enään tohon myllytykseen mukaan ja mitä sä tiedät mun sairauksistani, sitä vaan kysyisin? Kun ei mulla sunlaiselle tyypille muuten mitään asiaa ole. Täälä näkyy olevan rauhanomaisempiakin ihmisiä liikkeellä,jotka tykkää pysyä koira aiheisissa asioissa, joten keskustelen mieluummin heidän kanssaan. Kiitos ja näkemiin.=)