en tiedä miten tämän nätisti sanoisin mutta mulla kaksi lasta ja asun uuden miehen kanssa liitossa ja hän kohtelee kyllä ihan okei mun lapsiani,mutta miehen lapset ahdi staa mua aivan valtavsti vaikka eivät ole kuin joka toinen viikonloppu,nyt tiedän että joku siellä on jo joku kertomassa kuinka tasapuolinen pitää olla,,mutta olen vakavasti masentunut ja ahdistunut sekä omaan myös muita ongelmia ihan tarpeeksi,enkä kestä näitä viikonloppuja kun mieheni lapset ovat täällä meillä..inhottaa kun katsonkin mieheni lapsia ovat rumia sekä muutenkin inhottavat minua käytöksellään .tuntuu että rakastan vain omiani edes myt tulevana isänpäivänä en jaksa noita puoliskoni lapsia.lisäksi olemme todella köyhiä ja tuntuu että nuo lapset vievät vielä viimeisetkin ,hyvä kun on rahaa ostaa ees ruokaa kun tulevat tänne,mikä neuvoksi auttakaa miten näin pahoin patoutuneesta vihasta voi päästä irti,tiedän että juuri minä olen tässä asiassa väärässä ei niinkään nuo lapset eikä heidän isänsä,tuntuu pahalta ahdistaa,psykiatrini sanoi että toiset vaan eivät meistä yksinkertaisesti voi hyväksyä toisen lapsia..en tiedä ei se mitään auta..tuntuu että pää halkeaa melusta mitä nuo kersat tuottavat..
mä ja miehen lapset
sanaannah huh
10471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tiesithän sinä, kun miehelään menit, että hänellä on pari lastakin???
Ettekö te ollenkaan yhdessä keskustelleet tulevasta elämästänne? Kai sinä jo silloin sait tutustua hänen lapsiinsa...
Mun on vaikee tajuta sua nyt. Olet aikuinen, olet omat ratkaisusi tehnyt, ja silti sisälläsi kihisee vihantunne.
Tokkopa olet miehellesi mitään vihjaissutkaan? Itseksesi puhiset?
Mitä jos nyt viimeistään yrität keskustella tilanteesta. Kerro miehellesi, mikä sua painaa ja pohtikaa yhdessä, miten tilannetta voidaan tehdä sulle helpommaksi.
itse äiti? Miten nainen voi vihata pieniä lapsia, oli ne sitten kenenkä tahansa? Todella sairasta!
Ps.oma äiti hylkäsi kun olin 2 vuotias ja nyt 40 vuotta myöhemmin vihaan sitä ämmää yli kaiken!
Ps2.Lapset ovat lapsia ja on todella kipeetä jos joku aikuinen ei lapsista pidä, omista tai vieraista.
Ymmärrän sinua ap. Tässä viitataan aikuisuuteen yms - kaikki se on totta, mutta kommentoijat eivät kykene näkemään sinua omien mielenongelmiesi läpi eivätkä tiedä kokemustasi. Eivät tiedä sitä, että tuo ahdistus voi olla luonteeltaan ihan fyysisestikin satuttavaa. Se on niin, että kun ei ole fyysisesti ulospäin näkyvää sairautta, sitä eivät ihmiset myöskään voi ymmärtää, että silti sattuu ja on paha olla.
joten puhu asiasta miehesi kanssa. voiko sen jotekin ratkaista. onko ero ainoa mahdollisuus vai voiko isä tavata lapsiaan muualla. jos mies on ymmärtäväinen ja fiksu, niin osaa ottaa huomioon sinun sairautesi ja itse terveenä(?) toimia aikuisella ja vastuullisella tavalla.
raha-asioistakin voi avoimesti keskustella.
asettuisit lasten asemaan. Seuraavan kerran mieti kun lapset tulevat että siinä olisin sinä pienenä tyttönä, miltä tuntuisi jos vaistoaa, että ei ole tervetullut, lapset herkkiä vaistoamaan. Koita oikein empaattisesti saada se tunne sisälle, että olet siinä pienenä tyttönä ja joku mulkaisee sinua ilkeästi ja käyttäytyy ikävästi sinua kohtaan, tuntuuko pahalta??!!
Itse olet siinä pienenä tyttönä tai poikana ja haluat vain että sinut hyväksytään. Onkohan sinulla ollutkin sama kokemus?
olenko sanonut että huonosti kohtelen tai että mulkoilen,otin asian pöydälle sanoinmiltä tuntuu.en sanonut noita edellämainitsemiasi asioita,kuten sanoinpahalta tuntuu ahdistaa en voi seittää ajatuksiani enkä onneksi ole tilivelvollinen tästä teille jotka pahalla minua katsotte,pyysinkin apua en moraalisaarnaa terveisin ahdistunut alkuperäinen
olen kyllä puhunut asiasta mieheni kanssa ja p.s.ei mulla ole oltkokemusta tuolaisesta lapsen a,olen hyvästä perheestä kotisin ja mulla on ollut ehjä hyvä perhe missä olen asunut ja elänyt .
kolahti, kun noin noin kimmastuit. En moralisoinut sinua vaan koitin auttaa, mutta tuossa ehkä onkin asian ydin et edes haluan näköjään ajatella asiaa miten siinävoisi päästä eteenpäin
surullista
ymmärrän että halusit minun ajattelevan asiaa..mutta olen ajatellut sitä kohta kaksi vuotta ja yhä se on se juttu suhteessamme josta en pääse yli,olen sellainen luonteeltani että minun on todella vaikeaa päästää esim kotiini ihmisiä koska tunnen että kotini on reviirini lisäksi olen todella tarkka tavaroistani ja olen omatlapseni mm.opettanut siisteiksi ja että sohvalla istutaan katselemassa töllöä eikä KOSKAAN olohuoneeseen viedä esim ruokaa tai juomaa eli kuvittele tähän kuvaan kaksi suht isoa lasta jotka istuvat sohvallani kaivelemassa nenäänsä sekä jättävät pesemättä kätensa (vaikka siitä kuinka muistuttaa) ennen ruokailua, ja totuushan on eeti ole niin helppoa enää opetaa lapsia jotka ovat jo suht isoja.kaikki ruokatavaroista alkaen jätetään pöydälle odottamaan minua niitä korjaamaan lisäksi eivät vaihda puhdasta pääleen...jne..listaa voisi jatkaa vaikka kuinka,tai hei ajattele tätä omalle kohdallesi,miltä tuntuisi,isänsä kanssa olemme yrittäneet kertoa talon tavoista mutta kun ei niin ei,ei meistä kaikki ole luonteeltaan samanlaisia,minua nyt vaan henkilökohtaisesti vituttaa kun sohvatyynyni istutaan lyttyyn tai jos tunkeillaan minun makuuhuoneeseeni ilman lupaa kysymättä olen vanha heppa ei minua enää voi opetaa niin kovin helposti.lisäksi olen iloinen että omat rakkaat lapseni olen osannut opettaa tavoille..entä sinä ,onko sinulla uusioperheen ongelmia vai satutko olemaan sinkku joka puhuu asiasta josta ei eitse tiedä?
kerrohan,tarkoituksenani ei ole kiusata sinua eikä väittää olevani aina oikeassa
ollut naimissa kohta lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Enkä halua sinua neuvoa, mutta olen vaan tässä aikojen mittaan lähes kaiken kohdalla että muitapa ei voi muuttaa vaan , vOI ainoastaan itseä ja omia käsityksiä muista.
En halua olla tässä tätikaikentietäväinen, vaan ymmrrän että kotisi on linnasi, mutta jos on pakko kuitenkin elää jatkossa niin että lapset tulevat, niin sinulla kodissasi omat säännöt, mutta hellitä jossain missä voit, niin että ei kiristäsi hirveästi itseä, siis että ppääsisit helpommalla jollain tavoin
ole tyhmiä. Meistä jokainen viestittää 80 prosenttia itsestään ja tunteistaan ILMAN SANOJA!
Siis elekielellä, ilmeillä, äänensävyllä, silmillä. Älä ikinä väitä, että olet tässä asiassa muita parempi. Pahantuulisuutes paistaa lapsille läpi, vaikket sano sanaakaan. Muista se!