hei..

olen itse huolissani miehestäni se juo melekin joka päivä vähän ja yleensä koskenkorvaa viinaa oeln sanonut että sinun pitäs piutää taukoa kohta se jää tosiaan siihen riippuvaiseks viina ei ole tosiaankaan hyväksi terveydelle pelkään että maksa ei kohta kestä:(
2220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puolison kanssa kannattaa jonain hyvänä ja hänen selvänä ja krapulattomana hetkenään keskustella asiasta. Voit ilmaista hänelle, että olet huolissasi hänen terveydestään ja kertoa samalla jotenkin, että hän on sinulle tärkeä ihminen ja juuri siksi olet huolissasi. Muista myös kuunnella keskeyttämättä, mitä hänellä on asiasta sanottavaa. Paljon tämän enempää et voikaan sitten tehdä.

Sellaiset (yhteiset) menot ja harrastukset, joihin ei liity alkoholi, olisi hyvä. On tosiaan totta, että alkoholista voi tulla vähitellen ainoa tapa rentoutua ja 'nollata' rankan päivän jälkeen. Paremmin kuitenkin nollautuisi esimerkiksi liikunnan avulla tai mukavassa porukassa harrastaen. Alkoholissa on sekin ikävä puoli, että se aiheuttaa pitempään käytettynä masennusta ja kunnon alenemista niin, ettei oikein meinaa enää muuta jaksaakaan kuin kohottaa lasia huulille.

Mies sitten joko vähentää tai ei. Älä anna miehen alkoholinkäytön rajoittaa omaa elämääsi, vaan tee ja harrasta sinä edelleenkin asioita, joista saat iloa ja tyydytystä. Helposti varsinkin meidän naisten elämä pyörii vain läheisten hyvinvoinnin ympärillä emnmekä muista huolehtia itsestämme.

Kun sinä voit hyvin, voi kokoi perhekin paremmin. Pidä hyvää huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi.
Minua on auttanut vertaistukiryhmä Al-Anon, jossa alkoholistien läheiset voivat yhdessä jakaa kokemuksensa, voimansa ja toivonsa eläessään tai elettyään alkoholismiolosuhteissa. Mukaan saa tulla kuka tahansa, joka kärsii tai on joskus kärsinyt jonkun läheisen henkilön alkoholinkäytöstä - läheisen
henkilön ei siis tarvitse olla mikään rapajuoppo - riittää että hänen juomisensa vaikuttaa läheisen elämään häiritsevästi.
http://www.al-anon.fi/

Äänestä

Ensin pitää metakoida tarpeeksi, että alkaa kuuntelemaan, ja sitten istutat sen lerppahuulen netin ääreen, ja sanot, että ei ole penkiltä nousemista ennenkuin on lukenut koko artikkelin tuosta linkistä:

http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/010816.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marika*** kirjoitti:

olen itse huolissani miehestäni se juo melekin joka päivä vähän ja yleensä koskenkorvaa viinaa oeln sanonut että sinun pitäs piutää taukoa kohta se jää tosiaan siihen riippuvaiseks viina ei ole tosiaankaan hyväksi terveydelle pelkään että maksa ei kohta kestä:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu