jalkakivut

Minulla on ollut MS diagnoosi melkein 5 vuotta. Olen kärsinyt jalkakivuista jo paljon kauemman aikaa. Seisominen on kaikkein pahinta ja kävely aiheuttaa myös jalkakipua sekä jalkojen jäykkyyttä. Kävely aiheuttaa myös uupumista. Onko kellään muulla vastaavanlaisia oireita?
1010605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mulla ollu dg 8 vuotta. Viimeaikoina tauti "pillaantunut" ja tullut kaikenlaisia oireita, myös mainitsemasi jalkasäryt ja jäykkyys. Kävellessä usein tulee kumma tunne lantioon ja siitä kipu ikäänkuin valuu jalkoihin. En pysty seisomaan kauaa, enkä enää käy juurikaan kävelyillä. Töissä olen ja välillä on tosi hankalaa, kun työ on enimmäkseen seisomatyötä.

Äänestä

...kivut jaloissa kaameet, kiristävää, polttavaa, repivää...Seisominen ajoittain tosi hankalaa.Lenkillä käyn,aina kun kerkiän, mut mitään apua en ole jalkoihini keksinyt!

Äänestä
  • "Kävellessä usein tulee kumma tunne lantioon ja siitä kipu ikäänkuin valuu jalkoihin."

    Onko tuo kipu sellaista paineentunnetta? Olen viime aikoina ihmetellyt tunnetta, joka tulee usein esimerkiksi portaiden kiipeämisestä. Lantionpohjassa tuntuu puristavaa tunnetta ja tuntuu, että pitää pysähtyä hengittämään syvään. Sen jälkeen puristuksen tunne siirtyy reisiin. Se on outoa. Olen ajatellut, että hengitän jotenkin väärin tms.

    Äänestä

  • Hei Mollamaija!
    Kuinka kauan sinulla on ollut MS-tauti ja mitä muita oireita sinulla on? Saanko kysyä vielä ikääsi, itse olen jo 49-vuotias. Minä sain diagnoosin, kun aloin nähdä kaksoiskuvia. Onko sinulla ollut silmäoireita? Myös virtsavaivat kuuluvat oireisiini ja viime kuukausina on ollut oikean käden sormien puutumista.
    terv. Jomotus

    Äänestä

  • jomotus kirjoitti:

    Hei Mollamaija!

    Tautini oireillut n.6 vuotta, olen 37-vuotias.Tauti alkoi oireilemaan synnytyksen jälkeen.Mulla oli silloin alkuaikoina ns.sokeapiste silmässä, kukaan ei silloin tiennyt mikä se oli, mutta näin jälkikäteen ajateltuna MS:n silmäoire, välillä tulee semmosta ohimenevää niinkuin vaahtoa silmiin.Oireeni vaihtuvat melkein päivittäin. Kovasti menee paikat jumiin, erilaisia särkyjä on joka paikassa, virtsajuttuja, puutumisia sun muita tuntojuttuja, normaali väsymyksestä poikkeavaa väsymystä ja mitähän vielä....Kaikkee on!

    Äänestä

  • jomotus kirjoitti:

    Hei Mollamaija!
    Kuinka kauan sinulla on ollut MS-tauti ja mitä muita oireita sinulla on? Saanko kysyä vielä ikääsi, itse olen jo 49-vuotias. Minä sain diagnoosin, kun aloin nähdä kaksoiskuvia. Onko sinulla ollut silmäoireita? Myös virtsavaivat kuuluvat oireisiini ja viime kuukausina on ollut oikean käden sormien puutumista.
    terv. Jomotus

    Mitenkä sinun virtsavaivasi ilmenevät

    Äänestä

  • vikaa kirjoitti:

    Mitenkä sinun virtsavaivasi ilmenevät

    Koko ajan on kusetuksen tunne,kirvelee alapäätä, kova kipu virtsarakon kohalla, semmonen puristus. Vaiva ei ole aina päällä vaan saattaa hävitä vähäksi aikaa ja tulee sitten taas ja kestää millon minkäkin ajan päiviä, viikkoja...Semmonen vaiva todella kurja! Niinkuin kaikki vaivat ovat kurjia.

    Äänestä

  • mollamaija2 kirjoitti:

    Noiden kuvaustesi perusteella sulla on varmaan aika ajoin virtsatietulehdus. Silloin kannattaa hakeutua lekurin pakeille, että saat lääkekuurin. Noi tulehdukset on pahasta itse Ms-taudille... saattavat mm. laukaista relapsin.

    Äänestä

  • arvelen vaan kirjoitti:

    Noiden kuvaustesi perusteella sulla on varmaan aika ajoin virtsatietulehdus. Silloin kannattaa hakeutua lekurin pakeille, että saat lääkekuurin. Noi tulehdukset on pahasta itse Ms-taudille... saattavat mm. laukaista relapsin.

    ...tulehusta, niin monesti on PLV otettu oireiden oltua päällä!

    Äänestä

Oletko ollut Maskussa kuntoutuksessa ja minkälaisia kokemuksia sinulla on kyseisestä kuntoutuksesta, onko ollut hyötyä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JOMOTUS kirjoitti:

Minulla on ollut MS diagnoosi melkein 5 vuotta. Olen kärsinyt jalkakivuista jo paljon kauemman aikaa. Seisominen on kaikkein pahinta ja kävely aiheuttaa myös jalkakipua sekä jalkojen jäykkyyttä. Kävely aiheuttaa myös uupumista. Onko kellään muulla vastaavanlaisia oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu