Minulla on pikavippifirmalle 400 euron edestä saatavia. Kyseessä on yksi laina joka maksetaan kahdella eri laskulla.
Jos teen ensimmäisestä laskusta maksusuunnitelman niin voinko tehdä sen myös toisesta laskusta? Luin maksusuunnitelmalapusta että jos perintään siirtyy uusi saatava, maksusopimus päättyy ja saatava erääntyy kokonaan. Pystynköhän millään yhdistämään laskut koska kyseessä on yksi laina mutta sen sai maksaa kahdessa erässä. Eli siksi kaksi laskua. Jos menen tekemään ensimmäisestä maksusuunnitelman jossa maksan 50 e kk ja viikon päästä siitä menee se toinen lasku perintään, koko suunnitelma raukeaa ja saatavat erääntyy.
Perintä ja maksusuunnitelma
3
894
Vastaukset
- vippipuljusta
tuskinpa täällä kukaan osaa vastata sen puolesta, erityisesti kun et mainitse firmaa.
- hämy
tekevät varmasti kanssasi maksusuunnitelman. 400 e:sta 50 e/kk onnistunee, sillä se on ihan kohtuullinen maksu/kk sekä sinun että firman kannalta. Jos lähtevät oikeusperintään, heille tulee siitä kustannuksia ja tietysti sinullekin. Tuskin kuitenkaan lähtevät enää kolmatta maksusuunnitelmaa tekemään, mikäli nyt ylipäänsä vielä vippiä sulle antavatkaan.
- Vippi-Ville
Otitko 300e lainaa credit24.fi:stä?
Itellä laina samasta paikasta, mutten vielä tiedä miten niiden kanssa onnistuu sopia.
Sen tiedän että OK-perintä, joka on heidän käyttämä perintätsto, on varsin tiukka aikatauluistansa, max. 3 erässä ainaskin Terran vippi meni heille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743497Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1341899Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001629- 801479
- 821476
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531176Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois711061- 631031
- 221007