Korotusta opintotukeen?

Hei!

Pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Ossi Sippola esittää reipasta korotusta opintotukeen. Hänen mielestään opintorahaa ja sen asumislisää voitaisiin tässä vaiheessa korottaa 25 prosentilla. Tosin korotus perustuu pitkälti siihen, että vastaavasti opintotukikuukausien lukumäärää vähennettäisiin esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon tapauksessa 55:stä 45:een. Kokonaispotti kasvaisi siis vain hivenen, mutta toisaalta tähän korotukseen valtiolla on taatusti varaa.

Muutos parantaisi opiskelijan mahdollisuuksia tulla toimeen opintotuella ja keskittyä opiskeluun työnteon sijaan. Tämä taas lyhentäisi tutkintoaikoja. Sailaksen työryhmähän vaatii nuorten siirtyvän jatkossa työelämään kaksi vuotta nykyistä aiemmin.

Olen mukana ehdokas Ossi Sippolan kampanjassa ja haluaisin mieluusti kommentteja tästä ehdotuksesta. Olisi kiva lukea myös kokemuksia siitä, miten opiskelijat nykyisellä tuella sinnittelevät. Sippolan kotisivut löytyvät osoitteesta www.sippola.info.
12685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nykyisen opintotuen ja asumislisän pienuus on ihan naurettava... Jos joudut asuntojen puutteen vuoksi asumaan kalliimman puoleisessa asunnossa, rahasi eivät riitä mihinkään. Ja kaikilla ei ole hyvätuloisia vanhempia sponsoreina. Sitäpaitsi reippaasti yli 20-vuotiaana ei enää viitsikään koko ajan olla pyytämässä vanhemmilta rahaa... Raha ei riitä mihinkään ylimääräiseen. Kyllä opintotuella suht.koht. hyvin ravintoa saa, varsinkin kun juoksee tarjousten perässä. Muuhun se kyllä juurikaan riitä.

Eli, tämä ajatus kuulostaa opiskelijan kannalta hyvältä.

Äänestä

Mun mielestä ennemmin vapaan vuositulon rajaa pitäisi nostaa ja antaa opiskelijoiden tehdä työtä. Opintotuki ennallaan.

Äänestä
  • Opiskelijat eivät saa töitä, vaikka kuinka haluaisivat! Opintotuen korottaminen auttaisi kaikkia opiskelijoita, mutta vapaan vuositulon korottaminen vai osaa. Se ei ole tasapuolista!

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Opiskelijat eivät saa töitä, vaikka kuinka haluaisivat! Opintotuen korottaminen auttaisi kaikkia opiskelijoita, mutta vapaan vuositulon korottaminen vai osaa. Se ei ole tasapuolista!

    tai hyvä vaihoehto olisi myös se, että nykyisen 55 kk opintotuen voisi nostaa halutessaa lyhyemmässä ajassa. Näin kustannukset ei kasva mutta voisi nostaa suurempaa opintotukea esim. 40 kk 55 sijaan. Näin nopeammin valmistuva saisi suuremman tuen.

    Äänestä

  • jj kirjoitti:

    on ihan hyvä idea, mutta ei sekään ole tasapuolinen. Siinä hyötyy vain ne, joiden opinnot ovat lyhyemmät. Toisaalta se kyllä saisi opiskelijat (ehkä) lukemaan nopeammassa tahdissa. Ikään kuin "porkkanana". Silloin ei ainakaan voisi syyttää töitä opiskelujen pitkittymisestä.

    Toisaalta siinä otettais tietenkin huomioon opintojen pituus. Esim. jos alemman korkeakoulututkinnon suorittamiseen maksimimi tukikuukausien määrä on esim. 40kk (tai mikä se nyt onkaan), voisi sen taas nostaa esim. 25 tai 30 kuukaudessa.

    Kuitenkin pitäisi olla joku alaraja että tukea ei voisi nostaa liian lyhyessä ajassa.

    Tämä aihehan on herättänyt kivasti keskustelua. Keskustelun herättäminen onkin hyväksi, sillä opiskelijoiden asemassa on korjaamista. Sen vielä lisäisin, että jos vähennämme kuukausien määrää ja korotamme kuukausittaista rahasummaa kuten Ossi Sippola ehdottaa, jokainenhan on silti vapaa käyttämään rahan entiseen malliin 55 kuukauden aikana. Jos kuukausittaisen tuen määrän voi valita, meneekö homma liian monimutkaiseksi taktikoinniksi?

    Äänestä

  • Kimmo kirjoitti:

    Monimutkaiseksi taktikoinniksi..? Mielestäni ainakin asettaa joissakin tapauksissa opiskelijat eriarvoiseen asemaan, niin kuin tässä ketjussa jo aikaisemmin mainittiinkin. Kaikilla kun ei ole täyttä valinnanvapautta opintoviikkojen tehtailuvauhtiin. Mikä on sääli.

    Opintojen nopeuttamiseen tarvittaisiin opiskelijan oman panoksen lisäksi myös yliopistoilta enemmän suunnittelua opetusaikatauluihin. Nythän tilanne on se, että saman oppiaineen sisällä ei pääsääntöisesti ole päällekkäisyyksiä, mutta oppiaineiden välillä paljon on tuurista kiinni...

    Äänestä

  • henrietta kirjoitti:

    Henrietta on aivan oikeassa: tutkinnot etenevät kovin eri tavalla. Humanisti joutuu ahertamaan yhden opintoviikon eteen oikein kunnolla, esimerkiksi teknillisen alan opiskelijat kerryttävät saldoaan sutjakasti. Tässä olisikin korkeakouluilla parantamisen varaa. Poliitikot eivät miellään puutu korkeakoulujen sisäisiin asioihin, vaan tämä olisi pikemminkin opinahjojen keskinäisen yhteistyön varassa.

    Äänestä

Viepä Ossille viesti. Vaikka omat arvoni (sekä poliittiset että työmarkkinalliset) ovatkin lähtöisin muilta tahoilta, suosittelen kuitenkin ottamaan sanani vakavasti:

En ole täysin varma STTK:n opiskelijavaltuuskunnan kannasta asiaan enkä lähde sitä tähän kellonlyömään soittelemaan siellä istuvilta henkilöiltä, mutta lähes poikkeuksetta muut opiskelija-/nuorisojärjestöt ovat ajaneet seuraavaa linjaa opintorahan suhteen :

Korotus 12%. 55 opintotukikuukautta, poikkeuksena 180ov korkeakoulututkinto (ei kätilö, merikapteeni), joille 60kk. Opiskeluaikaisen tulorajan nostaminen 505 eurosta työelämälähtöisyyteen kannustamiseksi.

Ossin linja vaikuttaa kuitenkin hyvältä, vaikka se eroaakin Opetusministeriön Kannustava Opintotuki -julkaisusta (linkkiä en löytänyt, paperiversiona). Jos Ossi pystyy esittämään selkeitä linjoja siitä, että 45kk opintorahalla, maksimissaan 323,75EUR/kk (brutto) valmistuu nopeammin suuremmalla valmistumisprosentilla, uskon hänellä olevan mahdollisuuksia saada opiskelijoiden ääniä.

Huomautan kuitenkin, että Ossi ei toimi minun silmissäni vakuuttavana opiskelijoiden asioiden asiantuntijana. Koulutus- ja sosiaalipoliittiset asiat ovat paljon muutakin kuin opintorahan pyörittelemistä.

Myös AKAVAn puheenjohtaja Piekka (kok) on esittänyt, että opiskelijat on saatava aikaisemmin työelämään. Mutta tähän tavoitteeseen päästäkseen on huomioitava myös muita osatekijöitä kuin pelkkä opintorahan suuruus.

Onnea kampanjaan,

Zvona

Äänestä

Varmaankaan Suomesta ei löydy yhtäkään opiskelijaa, jonka mielestä opintotukeen ja tulorajoihin ei tarvitsisi tehdä vähintään indeksitarkistusta. Totuushan on, että opiskelijan leipä käy vuosi vuodelta kapeammaksi.

Itse en ole ehdotuksen kannalla - ihan käytännön syistä. Kieltenopiskelijana olen huomannut, kuinka vaikeaa opinnoissa eteneminen keskimäärin on; työmäärään nähden opintoviikkoja saa vähemmän kuin monilla muilla aloilla. Enkä nyt tarkoita laskennallista työmäärää, vaan sitä, minkä joutuu konkreettisesti tekemään päästäkseen kursseista läpi. Lisäksi pääaineen opinnot asettavat suuria rajoituksia sille, mitä sivuaineen kursseja on käytännössä mahdollista suorittaa.

Opiskelen nyt kolmatta vuotta, ja voin sanoa, että yksikään samaan aikaan aloittaneista opiskelijatovereistani ei suorita kandin tutkintoa vielä vähään aikaan. Minun näkemykseni on, että vain harvat saavat maisterin tutkinnon suoritettua ehdotetussa 45 kuukaudessa.

Itse en tule opintotuella toimeen. Olen ollutkin onnekas, koska minulla on tähän asti ollut hyväpalkkainen kesätyö. Tosin viime kesänä kyllä tuli 'potkaistua itseään nilkkaan.' Tein ylitöitä, ja kävin työssä myös jonkin verran lukuvuoden aikana, koska halusin säästää seuraavan talven vuokriin. Lopputuloksena oli, että jouduin palauttamaan koko vuoden opintotuet... Käytännössä siis maksoin 1,5 vuoden vuokrat ja yhden vuoden elämisen 5,5 kuukauden tienesteistä!

Äänestä

Kai ne päättäjät nyt sen tietää, että yleensä yliopistokaupungeissa on korkeammat asuntojen vuokrat. Tuen pitäisi olla tähänkin yhteydessä. Kai sitä nyt pitää taata ruoka, lämpö, puhtaus ja vaatteet opiskelijalla ja ilman lainoja! Ihan niinku kaikkien puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kimmo kirjoitti:

Hei!

Pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Ossi Sippola esittää reipasta korotusta opintotukeen. Hänen mielestään opintorahaa ja sen asumislisää voitaisiin tässä vaiheessa korottaa 25 prosentilla. Tosin korotus perustuu pitkälti siihen, että vastaavasti opintotukikuukausien lukumäärää vähennettäisiin esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon tapauksessa 55:stä 45:een. Kokonaispotti kasvaisi siis vain hivenen, mutta toisaalta tähän korotukseen valtiolla on taatusti varaa.

Muutos parantaisi opiskelijan mahdollisuuksia tulla toimeen opintotuella ja keskittyä opiskeluun työnteon sijaan. Tämä taas lyhentäisi tutkintoaikoja. Sailaksen työryhmähän vaatii nuorten siirtyvän jatkossa työelämään kaksi vuotta nykyistä aiemmin.

Olen mukana ehdokas Ossi Sippolan kampanjassa ja haluaisin mieluusti kommentteja tästä ehdotuksesta. Olisi kiva lukea myös kokemuksia siitä, miten opiskelijat nykyisellä tuella sinnittelevät. Sippolan kotisivut löytyvät osoitteesta www.sippola.info.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu