Korkeasaari tappamassa tiikeri Mannisen

Eläin lopetettiin,koska oli iäkäs,eikä enään voinut jatkaa sukuaan.

Myöskään mikään ko. instanssi ei huolinut sitä em. syistä,huomioi myös se,että kys. oleva tiikerikanta ei saa degeneroitua sisäsiittoisella jalostuksella.

Näitä hienoja eläimiä ei myydä suomessa edes kovalla rahalla kenenkään "pikku lemmikiksi",kyllä lopetus oli armeliain teko tälle hienolle eläimelle.

manninentiikeri kirjoitti:

Eläin lopetettiin,koska oli iäkäs,eikä enään voinut jatkaa sukuaan.

Myöskään mikään ko. instanssi ei huolinut sitä em. syistä,huomioi myös se,että kys. oleva tiikerikanta ei saa degeneroitua sisäsiittoisella jalostuksella.

Näitä hienoja eläimiä ei myydä suomessa edes kovalla rahalla kenenkään "pikku lemmikiksi",kyllä lopetus oli armeliain teko tälle hienolle eläimelle.

"Eläin lopetettiin, koska oli iäkäs, eikä enää voinut jatkaa sukuaan".

Onhan tämä syy, mutta silti kylmää!
Koska Mannisesta ei ollut enää "hyötyä lajillen" (lue: korkeasaarelle) se pistettiin ikuiseen uneen.
Toki vanhan papan olisi voinut kuohia, niin ei olisi tullut sukurutsailua - tai siis siitä ei olisi aiheutunut pentuja.

Onhan se hyvä, ettei tiikeriä luovuteta kenenkään lemmiksiksi, sillä lemmikki ei niin iso kissa mielestäni voi olla.
Tai totta kai voi, mutta missä ihmeessä sitä voisi pitää niin, että sen olot olisivat hyvät, eikä se eläisi kurjuudessa?

Itse en tiikeriä ottaisi, mutta sepä johtuukin ihan siitä, etten ole mikään kissa-ihminen ja että minulla on muutaman papukaijan parvi.

Kurjaa kuitenkin tuo tuommoinen Manniselle itselleen. Olisin suonut sille leppoisia eläkepäiviä, mutta kun kävi näin, niin ei voi mitään.

jassoo! kirjoitti:

"Eläin lopetettiin, koska oli iäkäs, eikä enää voinut jatkaa sukuaan".

Onhan tämä syy, mutta silti kylmää!
Koska Mannisesta ei ollut enää "hyötyä lajillen" (lue: korkeasaarelle) se pistettiin ikuiseen uneen.
Toki vanhan papan olisi voinut kuohia, niin ei olisi tullut sukurutsailua - tai siis siitä ei olisi aiheutunut pentuja.

Onhan se hyvä, ettei tiikeriä luovuteta kenenkään lemmiksiksi, sillä lemmikki ei niin iso kissa mielestäni voi olla.
Tai totta kai voi, mutta missä ihmeessä sitä voisi pitää niin, että sen olot olisivat hyvät, eikä se eläisi kurjuudessa?

Itse en tiikeriä ottaisi, mutta sepä johtuukin ihan siitä, etten ole mikään kissa-ihminen ja että minulla on muutaman papukaijan parvi.

Kurjaa kuitenkin tuo tuommoinen Manniselle itselleen. Olisin suonut sille leppoisia eläkepäiviä, mutta kun kävi näin, niin ei voi mitään.

Mannista ei voi enää pelastaa,mutta asiaa ei tarvitse jättää tähän.
Korkeasaaren www-sivuilla on Korkeasaaren johdon yhteystiedot. Pommittakaa sähköposteilla, jotta tämä vastuuton toiminta ei toistu.

Lisäksi voi allekirjoittaa adressin Korkeasaaren lopettamiseksi osoitteessa: www.adressit.com/korkeasaarivetoomus.

Lisätietoa myös: http://www.oikeuttaelaimille.net.

Ko.tiikeri oli uhanalainen eläin, eikä mikään näyttelyesine. Se oli iäkäs, mutta yhä hyväkuntoinen. Sillä olisi ollut oikeus vanhuudenpäiviinkin.

jassoo! kirjoitti:

"Eläin lopetettiin, koska oli iäkäs, eikä enää voinut jatkaa sukuaan".

Onhan tämä syy, mutta silti kylmää!
Koska Mannisesta ei ollut enää "hyötyä lajillen" (lue: korkeasaarelle) se pistettiin ikuiseen uneen.
Toki vanhan papan olisi voinut kuohia, niin ei olisi tullut sukurutsailua - tai siis siitä ei olisi aiheutunut pentuja.

Onhan se hyvä, ettei tiikeriä luovuteta kenenkään lemmiksiksi, sillä lemmikki ei niin iso kissa mielestäni voi olla.
Tai totta kai voi, mutta missä ihmeessä sitä voisi pitää niin, että sen olot olisivat hyvät, eikä se eläisi kurjuudessa?

Itse en tiikeriä ottaisi, mutta sepä johtuukin ihan siitä, etten ole mikään kissa-ihminen ja että minulla on muutaman papukaijan parvi.

Kurjaa kuitenkin tuo tuommoinen Manniselle itselleen. Olisin suonut sille leppoisia eläkepäiviä, mutta kun kävi näin, niin ei voi mitään.

Manninen ei ollut enää hyödyllinen lajilleen - kyse ei ole Korkeasaaren edusta.

Amurintiikerit ovat uhanalaisia. Niitä on vankeudessa suunnilleen yhtä paljon kuin luonnossakin. Eläintarhoilla, joissa amurintiikereitä on, on ohjelma, jonka pitkän tähtäimen tavoite on palauttaa tiikereitä myös luontoon. Se ei onnistu nyt - ei niitä kannata sinne salametsästäjien tapettavaksi viedä. On toiveita, että tiikerien elinalue saataisiin tulevaisuudessa suojeltua, ihmisten asenteita muutettua... mutta ihmiset tuntien: se vie aikaa. Lisäksi luontoonpalautus on usean sukupolven pituinen prosessi: eläintarhassa kasvanutta kissapetoa ei voi palauttaa - eläimet täytyy opettaa asteittain villiksi.

Jokatapauksessa on niin, että luontoonpalautus on monien vuosi(kymmeni)en päässä. Siihen asti täytyy tehdä kaikkensa pitääkseen populaation geeniperimä mahdollisimman monipuolisena. Juuri sitä suojeluohjelmaan sitoutuneet eläintarhat eri puolilla maailmaa nyt tekevät.

Manninen oli geeniensä puolesta täysin palvellut. Tila ja rahat joita se vei, olivat kaikki poissa uusilta geeniyhdistelmiltä, poissa lajilta. (Luonnossakin se olisi poistunut geenipoolista jo aikaa sitten, eikä sen jälkeläisistä olisi niinkin moni elossa, kuin nyt on - se on antanut jo varsin suuren sijoituksen tiikerien tulevaisuuteen) Ironista asiassa on, että jos amurintiikeri ei olisi niin uhanalainen kuin se on, Manninen olisi ehkä voinut hyvinkin viettää eläkepäiviään Korkeasaaressa: nyt sen viemät resurssit olivat poissa lajilta, jolla ei ole varaa odottaa edes paria vuotta yhden yksilön takia.

Sitä ei olisi voitu siirtää lisäännytysohjelman ulkopuolisiin eläintarhoihin - se oli liian vanha ja raihnainen. Ei eläintä pidä kiduttaa siksi, että ihmisten tulee sitä surku. Piikki on lempeä ja nopea.

Mannista ei tapettu , jotta saataisiin voittoa. Manninen tapettiin, jotta sen lajilla olisi tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet selvitä.

Edelleen suojelun ensisijainen lähtökohta on suojella lajit omilla elinalueillaan. Se on kaikkein helpointa ja halvinta. Joskus ihmiset kuitenkin ovat hävittämässä koko lajin ja silloin pitää miettiä vaihtoehtoja. Tarhoissa kasvatus ja luontoonpalautus ovat pitkä ja kallis tie, mutta toimiva. Luontoonpalautuksesta on hyviä kokemuksia monilta lajeilta. Kriittiseksi on osoittautunut juuri geeniperimä, se että saadaan se pysymään prosessin ajan monipuolisena.

tunteilu ei auta kirjoitti:

Manninen ei ollut enää hyödyllinen lajilleen - kyse ei ole Korkeasaaren edusta.

Amurintiikerit ovat uhanalaisia. Niitä on vankeudessa suunnilleen yhtä paljon kuin luonnossakin. Eläintarhoilla, joissa amurintiikereitä on, on ohjelma, jonka pitkän tähtäimen tavoite on palauttaa tiikereitä myös luontoon. Se ei onnistu nyt - ei niitä kannata sinne salametsästäjien tapettavaksi viedä. On toiveita, että tiikerien elinalue saataisiin tulevaisuudessa suojeltua, ihmisten asenteita muutettua... mutta ihmiset tuntien: se vie aikaa. Lisäksi luontoonpalautus on usean sukupolven pituinen prosessi: eläintarhassa kasvanutta kissapetoa ei voi palauttaa - eläimet täytyy opettaa asteittain villiksi.

Jokatapauksessa on niin, että luontoonpalautus on monien vuosi(kymmeni)en päässä. Siihen asti täytyy tehdä kaikkensa pitääkseen populaation geeniperimä mahdollisimman monipuolisena. Juuri sitä suojeluohjelmaan sitoutuneet eläintarhat eri puolilla maailmaa nyt tekevät.

Manninen oli geeniensä puolesta täysin palvellut. Tila ja rahat joita se vei, olivat kaikki poissa uusilta geeniyhdistelmiltä, poissa lajilta. (Luonnossakin se olisi poistunut geenipoolista jo aikaa sitten, eikä sen jälkeläisistä olisi niinkin moni elossa, kuin nyt on - se on antanut jo varsin suuren sijoituksen tiikerien tulevaisuuteen) Ironista asiassa on, että jos amurintiikeri ei olisi niin uhanalainen kuin se on, Manninen olisi ehkä voinut hyvinkin viettää eläkepäiviään Korkeasaaressa: nyt sen viemät resurssit olivat poissa lajilta, jolla ei ole varaa odottaa edes paria vuotta yhden yksilön takia.

Sitä ei olisi voitu siirtää lisäännytysohjelman ulkopuolisiin eläintarhoihin - se oli liian vanha ja raihnainen. Ei eläintä pidä kiduttaa siksi, että ihmisten tulee sitä surku. Piikki on lempeä ja nopea.

Mannista ei tapettu , jotta saataisiin voittoa. Manninen tapettiin, jotta sen lajilla olisi tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet selvitä.

Edelleen suojelun ensisijainen lähtökohta on suojella lajit omilla elinalueillaan. Se on kaikkein helpointa ja halvinta. Joskus ihmiset kuitenkin ovat hävittämässä koko lajin ja silloin pitää miettiä vaihtoehtoja. Tarhoissa kasvatus ja luontoonpalautus ovat pitkä ja kallis tie, mutta toimiva. Luontoonpalautuksesta on hyviä kokemuksia monilta lajeilta. Kriittiseksi on osoittautunut juuri geeniperimä, se että saadaan se pysymään prosessin ajan monipuolisena.

Tässä jo asiaakin. Monet yltiöhaihattelijat eli eläinten suojelusta eniten mölyävät pikkupillut eivät välitä tosiasioista. On huolestuttavaa jos päätöksiä tehdään vain mediassa kovimmin huutelevien hörhöjen vaatimuksista. Mediapeli on on jo osin vaikuttanut Korkeasaaren johdonkin toimintaan. Mm. paviaaniongelmaa ei saatu järkevästi hoidetuksi. Se on Korkeasaaren häpeätahra. Pikkupillut voittivat ja paviaanit edelleen kärsivät. Asiassa ei mitään järkeä. Hörhöjen kuunteleminen on tässä maassa vähitelleen lopetettava. Ne luovat vain epäjärjestystä ja vahingoittavat yhteiskuntaa luomalla tänne vääriä, usein mielipuolisia ja pelkään hihhulismiin perustuvia arvoja.