Kätkeytyykö kotikirkon listan sisään?
Meinaan että heidän ainoa valtuutettunsa toimii hyvin kaupunginvaltuustossa. Siksi kiinnostaa mihin heidän edustajansa kuuluvat vai kuuluvatko mihinkään.
Huom. Antakaa vain nimikirjaimet ja ryhmä mistä löytyy. Sillä eihän ole oikein täällä nimillä mainostaa.
Meinaan että heidän ainoa valtuutettunsa toimii hyvin kaupunginvaltuustossa. Siksi kiinnostaa mihin heidän edustajansa kuuluvat vai kuuluvatko mihinkään.
Huom. Antakaa vain nimikirjaimet ja ryhmä mistä löytyy. Sillä eihän ole oikein täällä nimillä mainostaa.
Vastaukset 40
Vanhimmat
haapaveellä.
Ideat loppunu.
vain omaa kuolemaasi. Voit mennä ensin.
jouni on sosdemit munannu.
ala parjaamaan.Hyvin on hommansa kaupunginhallituksessa hoitanut.Hänen henkilökohtaisesta varajäsenestä en sitä vastoin menis takuuseen.
hän on saanut rutkasti luottamusta yli puoluerajojen juuri hyvän yhteistyökyvyllisyyden takia. Puolue kasvaisi kohisten jos olisi samanlaisia Jouneja enemmänkin.
Niin, jos Jouni olisi idealisti ja kansanvillitsijä, niin sdp-ryhmällä olisi muitakin kaupunginvaltuutettuja kuin hän itse. Toisaalta Haapavedellähän on perinteisesti ollut tuollainen ns. maltillinen vasemmisto, joten eipä siinä taida olla sdp:lle sosiaalista tilausta. Maltillisella tarkoitan sitä, että tietääksen Haapaveden kommunistit eivät aikoinaan olleet niitä taistolaisia änkyräkommunisteja.
tällaisessa maalaispitäjässä varsinkaan sdp:n edustajia liiemmin nähdä. Mutta jos mennään vaikkapa reilut sata kilometriä pohjoiseen, Ouluun niin jo on Ja useta valtakunnan tason ministeriksi nousseita poliitikkoja.
Katsoppa naapurikuntien valtuustojen sos-demien määrät. Vastaavan kokoisissa kunnissa niitä on useampia kuin yksi.
Haapaveden vertaaminen Ouluun ei kai ole kovin viisasta, samoin kuin sillä perusteella toisen ymmärryksen väheksyminen. Pirteämpää päivän jatkoa sinullekin!
samaa mieltä siitä että ainoa edustajamme täällä tekee hyvää työtä luottamusmiehenä. Siis Jouni.
kuin suurviljelijöitä, luulisi, että sos demille olisi suuri tilaus.
En kyllä löydä sos-dem. puolueen ehdokkaita miltään listalta. Heillä ei ole omaa valitsijayhdistystä ollut ennenkään srk-vaaleissa. Kunnallisvaaleissa he ovat olleet vaaliliitossa vasemmiston kanssa. Tunteeko joku vasemmiston listan kaikki ehdokkaat niin hyvin, että voisi sanoa onko joku niistä sos.dem?
vaikuttajat samoin.
Jonkun verran olen kysellyt ihmisiltä näistä kun sosdemeillä eikä vapailla vaikuttajilla ole omaa listaa niin ketä he sitten äänestävät. Vastauksena on ollut että vasemmistoliittoa. Tai Sydän vasemmalla ryhmää näissä vaaleissa.
vapaat vaikuttajat menevät myös osittain kotikirkon puolesta leiriin. Mutta kepuun ei ole kovin halukkuutta.
niitäkin jotka äänestää keskustaa, emme sentään kaikki oo valittajia.
valitatte, joka lauseenpuolikkaassa. Tekaskaapa yksi oikea valitus niin näätte, että siihen ei turhasta ryhdytä.
on valittaa valituksen vuoksi,pöliää touhua.
se valitus. Vain oikeista valituksista on jotain hyötyä.
samaa mieltä, ei mitään järkeä turhia valituksia teddä.
tullaan edelleen tekenään, onneksi suomalaisella on mahdollisuus saada oikeutta edes jonkin verran.
joillekkin elämätapa tuo jatkuva turha valitus,mutta maksakoon valittaja itse turhien valitusten veronmaksajielle aiheuttamansa kulut.
useita ehdokkaita, jotka ovat vasemmistolaisittain ajattelevia ihmisiä, mutta eivät ole enempää vasemmistoliiton kuin sosdem puolueen jäseniä.
me keskustalaiset ollaan koko ajan valittamassa,jos joku valittaa.Ihmisillä on oikeus valittaa,jos haluavat,että asioita puntaroidaan ehkäpä perusteellisemmin.Pitäis oppia,ettei hätäillen jne..
Ja kaikki maksaa,huonot päätökset varsinkin,jos ei tänään niin huomenna.Päättäjiksi valitut,kuunnelkaa ja kyselkää äänestäjiltänne,voitte saada rahanarvoisia neuvoja.
kommunistipuolueen jäseniä.
minkään puolueen jäseniä ja sitä paitsi en usko,että Haapavedeltä löytyy yhtäkään kommunistipuolueen jäsentä
on vasemmistoliitto sen kommunistipuolueen peitejärjestö.
pitäs peittää ?
peitellä voisi olla rehellisesti kommunisti.
vain rikkaiden etuoikeuden? Etupäässä maailmassa sorretaan köyhiä, heikkoja ja avuttomia.
oo vaan.
Vasurit on vasureita.
kepulit kepuleita jne!
sortoa oo jos joutuu turhasta valituksesta maksamaa, lopettaa vain turhat valitukset.
vaikea myöntää juurensa, ei oo montaa vuotta kun sinäkin marssit tuolla kommunistien punalipun perässä ja lauloit vanhaa vasureitten laulua,että ei luojaa ei lunastajaa vain kansa kaikki valtias,vieläkö oot samaa mieltä.
ole noin avuttomia.
en oo marssinut,mutta mukava,että sinulla on laulunsanat muistissa.Monipuolinen kulttuuri on rikkaus.Taidat ollakin salavasuri,mitä peittelet ja piilottelet,rohkeasti vaan esiintymään.
ole noin kovia valittamaan.
läheltä seurannut, eipä kiinnosta pätkääkään.
oot.
Saisit tunnustaa aattees reilusti.
Niitä on syytä karttaa.
ovat valittamaan.
niiku sinäkin.
kultalusikka suussa syntyneitä, et mitään itse osaa muuta kuin olla vailla meidän veronmaksajien varoja.
kasvattama olen.
Tiedän , mistä kirjoitan.
Hallintomme ei toimi lähimainkaan aina lakiemme mukaan.
Väärät tekonsa se vois oikaista hallintolain mukaisesti.
Mutta harvoin oikaisee.
Valituksia tarvitaan ihmisten oikeusturvan vuoksi.