Tytöllemme on tulossa 4 kummia. Kaikki ovat käyneet rippikoulun, mutta yksi on eronnut sen jälkeen kirkosta. Saako hän silti olla tyttömme virallinen kummi vai täytyykö kaikkien kummien kuulua kirkkoon?
Apuja
kaivataan...
491377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
olla ev.lut. kirkon konfirmoituja jäseniä. Vähintään kahden heistä, jos on enemmän kummeja. Muiden tulee sitten olla jonkin ev.lut. kirkon kasteen hyväksyvän muun kristillisen kirkkokunnan jäseniä.
voi olla kummi, jos ei ole kirkon jäsen. Kummius on kirkon sisäinen juttu, siis vain jäsenille. - No tietysti joku taas sanoo, että voihan sitä olla haltijakummi tai jotain.. voihan sitä olla vaikka mitä, kukapa estäisi sitä. - Mutta kummiuden ideana on olla omalta osaltaan lapsen kristillisen kasvatuksen tukija ja siksi kummin tulee olla sen yhteisön jäsen, johon lapsi kasteessa liitetään eli kristillisen seurakunnan joko ev.lut tai jonkun siihen rinnastettavan, joka hyväksyy lapsikasteen.
Virallinen kummi? Sinä teet hänet viralliseksi kummiksi antamalla hänelle itsetehdyn kummitodistuksen! Kirkolta hän ei tätä saa (poikkeuksiakin on).
Kirkoton kummi voi osallistua kastetoimitukseen muiden kummien kanssa ja hän voi myös olla sylikummina. Kaikki muu "virallisuus" sinun on syytä selvittää kastepapilta.
jos kerran kummi "saa" olla kirkoton niin millä perusteella hänellä sitten olisi mitään mieltä huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta?????? Mitä se häntä sitten kiinnostais jos ei edes kuuluis kirkkoon???
Ja niinhän se vaan on että se on kummin tehtävä!!!
kummin merkitys on tänä päivänä muuttunut niin, että harva kummeista katsoo antavansa kummilahjaksi kristillistä elämänkatsomusta tai oppeja elämästä. Kaunis ajatus kai, mutta herääpä nykyaikaan, KIITOS!
Voi nyt sinua on vedettyä höplästä!
Ei ole olemassa mitään kirkottomia kummeja!
Mutta ehkä joku on niin julkea että haluaa lapsensa saavan paljon lahjoja (tai hän haluaa pitää ystäviään lähempänä lapsen kautta, yms) ja silloin hän voi "ottaa" nimellisesti lapsen kummiksi sellaisen joka ei kuulu edes kirkkoon.
Mutta oikea ja virallinen kummi se ei ole.
Ja toki kaikki voi osallistua lapsen kastetoimitukseen. Lpasen voi vaikka kastaa messun yhteydessä, mutta ei se tee siltikään läsnäolevista ihmisistä lapsen kummeja. Kummiksi valitaan kirkkoon kuuluvia ihmisiä, vähintään kaksi.
Olen pahoillani että sinua on vedetty noin pahasti höplästä!
Mutta please, ei varmaan kannata kertoa julkisesti miten sinua on huijattu ja toivon että kaltaisia ei ole enemmän! :(
nykyaikaisuus ole kummi-käsitettä mihinkään muuttanut... se jos sinä ja muut haluaa sitä soveltaa eri tavalla niin on eriasia, mutta sinä et pysty sitä mihinkään muuttamaan mikä se kummi OIKEESTI on....
harmi jos se noin paljon harmittaa että tarttee uskonnon parissa olla tekemisissä.... säälittävää kerrassaan.....
Todella alhainen kommentti taas yhdeltä teköpyhältä kristityltä, joka ei varmasti näe kirkkoa itsekään muuten kuin häissä, hautajaisissa, konfirmaatiossa, ristiäisissä ja joskus jouluna. Eli koko usko perustuu juhlimiseen.
Kummin tehtävä ei ole pelkkää juhlaa, vaan myös suuri vastuu lapsen hyvinvoinnista ja siitä, että hän oppii arvostamaan toisia niin kuin itseään. Kummius on tätä nykyä myös meidän kirkottomien oikeus, vaikka itse nimeke onkin lähtöisin kirkolta.
En kuulu kirkkoon, jotta saisin kirkkohäät, "normaali" kasteen tai oikeuden halveksua muiden ihmisyyttä, mutta katson silti olevani yhtä hyvä kummina kuin te kirkollisetkin.
Toivottavasti uskosi opettaa sinulle joskus myös ymmärrystä ja hyvää tahtoa. Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi!
Mitä teidän harjoittama kristillisyys sitten on? Toisten halveksuntaa ja oman arvon nostatustako?Tätä monet uskonnot ympärilleen levittää.
Kristillinen kasvatus on käsittääkseni sitä, että ohjaa lasta hyvään. Ohjaa häntä rakastamaan lähimmäistään ja arvostamaan itseään. Näin minäkin kummilastani ohjaan, mutten tarvitse siihen pyhää instituutiota ohjaajaksi. En kannusta häntä halveksimaan tai eriarvoistamaan muita -ehkä äitinsä näki tämän valitessaan minut kummiksi. Sillä kristilliset opit ei ole olleet aina vain kristittyjen yksinoikeus, vaan näitä pystyy myös noudattaamaan ihmiset omasta vapaasta tahdostaan.
Kummius on muutakin kuin kaste ja konfirmaatio. Kummius on elämäntapa ja rakkaudentunnustus kaikkia maailman lapsia kohtaan. Toivottavasti sinä uskovana pystyt käsittämään, että pelkästään se, että tunnustaa uskoa ei riitä, vaan on myös voitava toimia uskon pyhittämällä vakaumuksella ja oikeudenmukaisuudella.
..pyhää että kertoo totuudeen, niin ok.
(Minusta se kyllä tuntuu hassulta, sillä ymmärrän pyhän ihan erilailla.)
Ja minä kyllä tiedän että kummin tehtävä ei ole yhtä juhlaa, sillä eihän kenenkään elämä ole aina yhtä juhlaa.
Ja tiedätkö että usko ei voi koskaan perustua juhlimiseen. Miten voit edes kirjoittaa sellaista?
En tiedä mitä hyvää tahtoa ja ymmärräystä tarvitaan siihen että kummius on vanha kirkollinen perinne.
Ja jos sinä kirjoitat että se se ei ole sitä niin olet väärässä.
Jos joku ei ole "kirkon" kummi, niin voisiko nimi olla joku muu?
(Vertaa ripari ja repari.Mutta HUOM! Vaikka nimi olisi samankaltainen ei se tuo samoja oikeuksia tai velvollisuuksia kuin "kirkon" kummille. Sillä eihän repari ja riparikaan tuo samoja oikeuksia.)
Käsitteet on erit ja se on hyvä kaikkien ymmärtää. Niitä ei pidä sotkea keskenään sillä se voi aiheuttaa turhaan sekaannusta.
Jos lapsi ja hännen perheensä ei kuulu kirkoon niin silloin vaikka kaikki kummit voi olla kirkottomia, tosin en silloin käyttäisi sanaa kummi.
(Olen pahoillani jos kirjoitukseni luokkaa sinua, se ei ole tarkoitus.)
Mukavaa Kristuksen syntymäjuhlan odotusta sinullekin ja perheellesi!
sinä et käyttäisi, mutta valitettavasti suurin osa ihmisistä jo käyttää. Kummi-nimi vaan jää kun tekopyhät uskontunnustukset vähenevät.
Luuletko, että kukaan jaksaa lausua haltijakummi jokaisen kirkottoman titteliä todetakseen. Se taipuu KUMMIna, oli pyhät jäljet missä hyvänsä.
kirkkoon. Piste.
HEI! Lopeta jo. Kummin ei tarvitse kuulua kirkkoon. Ei kummin tehtävä ole pyhän instituution oma brandi.
Itse en kuulu kirkkoon, mutta jopa kastepappi katsoi minun olevan kummi ja antoi minulle niin kuin muillekin kirkon kuittaaman kummitodistuksen. Ja ihan turha alkaa panettelemaan pappia siitä, että hän kunnioittaa ensisijaisesti vanhempien valintaa.
Tiedän myös tuttavapariskunnan, jotka kuuluivat itse kyllä kirkkoon, mutta joiden kummivalinnat kohdistuivat täysin kirkottomiin ja toisuskoisiin.
Nyt eletään 2000 -lukua, jolloin tietyt käsitteet alkavat muuttua. Kirkosta erotaan joka vuosi sankemmin joukoin ja kohta kummivaihtoehdot ovat niin minimaalliset, että vain kristillisyys ei oikeuta kummiksi pääsyä. Luulen että tyhjäkatseista uskontunnustusta esiintyykin enään vain pienissä kylissä ja maaseudulla. Muu Suomi alkaa heräämään.
kirkko ei kelpaa elämään mukaan, mutta kirkon toimitukset, instituutiot ja perinteet pitää sovittaa maalliseen malliin, koska ne on niin kivoja. voi hyvä tavaton.
Täysin sivusta totean, että voivathan käsitteet ihmisen puheissa muuttua, mutta kirkon kannalta tuo asia ei ole ainakaan vielä muuttunut miksikään.
Monesti täällä on viitattu siihen, että pappi antoi luvan siihen tai tähän, pappi hyväksyi kummiksi jne. Onko kukaan kirkkoon kuulumaton, papin hyväksymä "kummi" tarkistanut, onko hän kummi myös kirkon kirjoissa? Tässä se "virallisuus" on. Voihan sitä kummiksi kutsua ketä tahansa, mutta virallisesti kummeja ovat ne, jotka on merkitty kirkon kirjoihin kummeiksi - ja papilla on velvollisuus tarkistaa, että kummiksi merkittävät täyttävät ne vaatimukset, jotka kirkkolaki asettaa.
Vaikka pappi kuinka kunnioittaisi vanhempia, hän tekee virkavirheen, jos kirjaa kirkonkirjoihin kummiksi kirkkoon kuulumattoman. Vaikka pappi kuinka olisi eri mieltä asiasta, niin kirkkolain ja -asetuksen mukaan hänen on virassaan toimittava.
Kirkkoon kuulumaton ei kasta lastaan, vaan järjestää hänelle jonkinlaiset nimiäiset. Kirkossa on ristiäiset tai kaste, ilman kirkkoa nimiäiset. Vastaavasti nuori voi käydä kirkossa rippikoulun tai sen ulkopuolella prometeus-leirin. Aivan vastaavasti olisi tarpeen löytää kummille rinnakkainen termi niille, jotka eivät kuulu kirkkoon, koska sana "kummi" todella tarkoittaa kasteen todistajaa ja kummille on asetettu tietyt vaatimukset. Eikä tämä ole mikään luterilaisen kirkon keksintö, myös mm. katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa on vastaavat ehdot siitä, kuka voi olla kummi.
Virallisuus????? Mitä se on? Miksi virallisuus muka oikeuttaa paremmutta?
Minä katson olevani virallinen kummi, jos olen siitä vanhemmilta todistuksen saanut -sanoo kirkon virallisuus siihen mitä vain. Mitä kirkon virallisuudella on enään edes merkitystä, kun vanhemmat valitsevat kummin hänen ominaisuuksiensa puolesta.
Väitätkö oikeasti, että kirkoton, mutta haluttu kummi olisi huonompi vaihtoehto kuin kuka vaan kristitty ihminen. Jos, niin todistit taas yhden asian uskon tunnustuksen antajista.
Hei, kummi on yleisnimitys!
Huono / huonompi.
Mistä nuo keksit?
Minä en väitä että joku on huonmpi kuin toinen.
Mutta sitä väitän että kummi on kirkon vanha tehtävä.
Ja minusta kummi voi olla vain kirkkoon itsekin kuuluva ihminen.
Muut lapsen "tukijat" on sitten erikseen.
Ja toki kaikki lapset tarvitsis kummiensa rinnalla muitakin tukijoita ja ehkä sinä olet siinä tehtäväss hyväkin..? Mutta kummin on kuuluttava kirkkoon.
Yleisnimella on ihan toinen merkitys.
Talo on yleisnimi.
Ja auto.
Mutta Renault ei ole yleisnimi autoille eikä
kivitalo ole yleisnimi taloille.
Eikä kummi ole yleisnimi lapsen läheisille aikuisille.
En tiedä kuinka kaukana reaali-maailmasta asut, ja tuntuu tyhmältä vastata edes noin tietämättömälle ihmiselle. Kummi on OTETTU osaksi yleisnimiä. Miksi muuten minua kristityt ystäväni kutsuvat kummiksi, vaikka tietävät kirkottomuuteni.
Luuletko oikeasti kummin tehtävän muuttuvan siitä onko ihminen tekopyhä kristitty vai oikeat arvot omaava lähimmäinen. Niin, Kiitos!!, teit asian jo selväksi.
Jos viitsit lukea tekstini uudestaan, huomaat, että en käyttänyt siellä kertaakaan sanoja hyvä/ huono/ parempi/ huonompi. Kysymys oli alunperin siitä, voiko kirkkoon kuulumaton olla (kirkkoon kastettavan) kummi ja kirkon viralliselta kannalta ei voi. Ei siinä mistään laatuerosta ole kyse, vaan kummin tehtävästä ja roolista.
Kirkkoon kuulumaton voi olla aivan yhtä hyvä tai huono lapsen läheinen ihminen kuin kirkkoon kuuluvakin, mutta kummius on jotakin muuta. Jos et halua hyväksyä sanan yleistä merkitystä, käytä sitten sanaa muussa merkityksessä - mutta älä siinä tapauksessa ihmettele, miksi sinut ymmärretään väärin. Jos puhut aidasta, mutta tarkoitat seinää, voi tulla väärinkäsityksiä.
PS. En ole itse edes kirkon jäsen enkä uskova, joten tämä ei todellakaan todista mitään uskon tunnustuksista.
..kirjoitustasi:
Ensi kirjoitat:
"Miksi muuten minua kristityt ystäväni kutsuvat kummiksi, vaikka tietävät kirkottomuuteni.
Luuletko oikeasti kummin tehtävän muuttuvan siitä onko ihminen tekopyhä kristitty vai oikeat arvot omaava lähimmäinen."
Kirjoituksestasi voisi päätellä että pidät ystäviäsi tekopyhinä kristittyinä!
Aika rankkaa...
Ja jos kerran ystäväsi ovat tekopyhiä kristittyjä, niin ehkä sitten ymmärrän kantasi...
Älkää nyt hyvät ihmiset tapelko tästä asiasta. Kysyin vaan ihan tietämättömänä, että voiko "kirkoton" toimia kummina. Jos olisin tiennyt että siitä nousee tuollainen tappelu, niin olisin jättänyt sikseen..Jokaisella on oma mielipiteensä asiasta ja eiköhän kunnioiteta sitä puolin ja toisin! :) Hyvää talven odotusta kaikille!
Voi toimia! Tässä yksi kirkoton kummi. Kirjausta kummiudesta ei mene kirkon tietoihin, mutta pysyy varmasti kummivanhempien ja lapsen sydämissä -se kai tärkeintä!
Voit myös halutessasi antaa kummille itse toimitetun kummitodistuksen tai tilata sen vaikka täältä:
http://verkkokauppa.planeetta.net/epages/Planeetta.sf/?ObjectPath=/Shops/sacrum/Products/626yh734
kiitos oikein paljon! :)
Ongelmahan tässä on juuri se, että eri ihmiset taitavat tulkita eri tavalla, mitä kysyit. Eipä tästä ekaa kertaa täällä puhuta.
Toki jokaisella voi olla mielipiteensä vaikkapa siitä, saako punaista vastaan risteyksessä mennä, jos muuta liikennettä ei ole. Jokaisella on mielipiteensä, mutta laki on voimassa ihmisten mielipiteistä riippumatta.
Kasteen suhteen kirkkolaki- ja asetus ovat voimassa tasan ihmisten mielipiteistä riippumatta.
Jos kysymyksellä haetaan sitä, voiko kirkkoon kuulumaton olla virallinen kummi (ts. kirkon kirjoihin merkittävä kummi), vastaus on "Ei voi". Jos taas kysymyksellä haetaan sitä, voivatko vanhemmat kutsua kenet tahansa kummiksi ilman että kummia merkitään kirkon kirjoihin, vastaus on "Totta kai voi".
Eri asia sitten on, ovatko jälkimmäiset kummeja sanan varsinaisessa merkityksessä... Kummi-sana muuten tulee ruotsin sanoista gudmor ja gudfar, joita vastaavat sanat ovat muissakin germaanisissa kielissä. Sana sisältää selvän viittauksen Jumalan ja sitä kautta kristinuskoon, mikä osoittaa, että kummi-sana todella on kristillinen termi eikä pelkkä lapsen läheinen. Jos sana otetaan muuhun käyttöön, niin se joko leviää siinä merkityksessä tai sitten ei - kielellä on taipumus muuttua.
Jotenkin vain tuntuu, että kukaan ei tulisi palstalle kysymään, saanko kutsua kirkkoon kuulumattoman ihmisen lapseni kummiksi, jos siihen ei haeta nimenomaan virallisen tahon eli kirkon vastausta. Kyllähän jokainen ymmärtää ilman kysymyksiäkin, että ketä tahansa voi kutsua ihan miksi tahansa keltään lupaa kysymättä (kunhan nyt ei kunnianloukkauksiin mennä :D ), jos asiaa ei minnekään kirjata. Kutsuin minäkin nuorena yhtä tuttua äidiksi, mutta ei se hänestä minun äitiäni tehnyt...
Älä viitsi enään tökkiä samalla aiheella. Kysehän oli vain siitä, että voiko kirkoton olla kummi vai ei. Voi olla haltijakummi, mikä usein puhekielessä taipuu kummiksi.
En tiedä mitä mielihyvää toivot saivartelullasi saavasi, mutta voisitko sitä varten tehdä ihan oman aloituksen. Täällä ei ollut tarkoitus keskustella kirkon suomista oikeuksista nimen käyttöön ja totuuden pyhittämistä, vaan käytännön toteutumisesta. Suomi 24:llä on myös filosofian harrastajien ja uskovaisten oma palsta.
Ristiäisiin saa ottaa osaa myös kirkoton kummi, siitä en tiedä koskaan olleen minkäänlaista nokan koputtamista kirkon puolelta. Joten on ihan sama kuinka kauan asiaa väännät. Kummi kuin kummi on tervetullut kastetilaisuuteen ja jotkut kirkottomat ovat tästä saaneet jopa kirkon oman kummitodistuksen, näkyy se kirjoissa tai ei.
Minun mieheni on MIEHENI, minä olen KUMMI ja äitini ÄITI, vaikkei mistään näistä ole "virallista" kirjausta missään muissa kuin omissa päiväkirjoissa. Kaikki rakastavat tittelit kun jää yksinkertaisesti sydämiin, muuta ei tarvita!
Luovuta itse. :)
Ei kukaan yksin puhu... Olen vastannut, koska asiasta on edelleen kirjoitettu.
Veikkaanpa muuten, että ei tätä tässä viimeistä kertaa käsitellä, vaikka minä en kirjoittaisikaan. Katsopa vain, montako kertaa asiaa on käsitelty.
Luet tekstejäni myös ilmeisesti tulkiten niihin paljon sellaista, mitä en sano. Aiemmin väitit, että olin pitänyt huonompana ei-kirkollisisa kummeja, mitä en ole sanonut. Nyt tunnut olettavan, etät sanoin, että ei-kirkolliset eivät saisi osallistua. Mitään sellaistakaan en ole väittänyt.
Kannattaisi ehkä lukea toisten viestit hiukan tarkemmin, niin tietäisi mihin vastaa.
Otan neuvostasi vaarin ja lopetan tähän. Ikävä, että en tuntunut koko aikana ymmärtävän edes pääkohtiani. Minä mielestäni kyllä ymmärsin sinun pointtisi, vaikka olenkin siitä eri mieltä...
:D
Kannattaisi lukea mitä asianomainen kysyy, niin ei tarvitse ottaa turha tilaa väärästä ketjusta. Jos kerran aiheesta vääntö niin kiinnostaa, mikset tee omaa aloitusta?
että kummin pitää kuulua kirkkoon. Onhan kummin "tehtävätkin" uskonto-keskeisiä!!
Siitä en tiedä kuinka moni kummi oikeasti toimii niin kuin kummin kuuluisi, mutta ei se miksikään sitä muuta mitä se kummi-käsite tarkoittaa!
Ei sitä nykyaikaisuus pysty mihinkään muuttamaan, vaikka ihmiset itse alkaisivatkin tulkitsemaan asiaa erilailla. Perimmäistä tarkoitustahan se ei silti mihinkään muuta!!
Kysyisinpä siis alkuperäiseltä kirjoittajalta että miksi haluaisit edes kummiksi sellaista josta tiedät että hän ei kummin tehtävää kuitenkaan täytä?? Vai oletko niin "nykyaikainen" että kummin oikea tarkoitus ei enää sinua liikuta??
Täkynäkö heitit???????
Voitko sitten kertoa tarkkaan ottaen mikä on tämän OIKEAN kummin tarkoitus?
Luulen, että monella kummilla oli sitten kirkkoon kuuluva tai ei on sama käsitys asiasta, ellei kummin tarkoitus ole mielestäsi opettaa kummilasta väheksymään ja halveksumaan muita?
Kummiksi halutaan hyviä ihmisiä, joiden oletetaan pysyvän lapsen vierellä tämän tukena ja turvana myös aikuisiällä. Se kuinka sanan käsitteellisyyttä jaksat täällä ruotia, ei tuota tarkoitusta muuta mihinkään.
***Kirkosta erosi vuonna 2005 kaikkiaan 33 043 henkeä. (http://evl.fi/EVLUutiset.nsf)
satu vielä tietämään niin kummin tarkoitus on olla osakseen vastuussa lapsen kristillisestä kasvatuksesta. Sen nyt pitäisi jo jokaisen tietää!! Siksi vaan tuntuu oudolta että lapselle haluttaisiin kummi joka ei itselleen tätä tehtävää halua (mikä on aika selvää jos ei kuulu kirkkoon... sillon ei varmaankaan kristilliset näkemykset ole kovin lähellä sydäntä)!!
Minä en sen kummemmin tätä käsitettä halua "ruotia"... eipä ole minun keksintöni mitä se kummius tarkottaa... mutta näin se vaan on!!!
Sitäpaitsi mitä tähän asiaan liittyy se paljonko ihmisiä on eronnut kirkosta??????? Kysyinkö sitä???????????????????????
Hyvää sanahelinää tuo kristillinen kasvatus. Voisitko hiukan selventää miten se eroaa rehellisen oikeudentajun ja luonteen omaavan ihmisen kasvatusperiaatteista?
Suurin osa lähipiirini kummeista on kristittyjä, mutta eivät ohjaa kummilastaan yhtään sillä suuremmalla ymmärryksellä mitä me muutkaan. Ihan samat tavat ja elämänkatsomukset meillä on, vaikka toiset kuuluvatkin kirkkoon, me ei.
Kristillisyys tänä päivänä on suuremmilla osalle vain sitä, että TÄYTYY kuulua kirkkoon tai iskeee salama päähän. Sitten se kristillisyyden osoitus jääkin vain perheen juhliin -kun tarvitaan kunniakkaat puitteet. TEKOPYHÄÄ! Itse erosin kirkosta ollessani 18. Suurin syy oli se, että en halunut halventaa sydämestään uskovia istumalla puoliuskovaisena heidän vierellään joulumessussa. Uskonhan pitäisi myös pyrkiä kunnioittamaan toista ja hänen vakaumustaan, eikä vain julistamaan omaa sanomaansa.
Kummi on osa puhekieltä, eikä ole enään merkityksellistä tietää mistä tuo kaunis sana on lähtöisin, jos ihmiset tietävät mitä kummin tehtävä pitää oikeasti sisällään. Kirkkoon kuuluminen ei valitettavasti riitä!
Se on kyllä sääli!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Minusta sellaisia ei ihan oiekasi ole edes olemassa.
Onko se sukua "kummille"?
Minusta ihminen joko uskoo tai sitten ei usko.
Minusta kukaan ihminen ei ole arvollinen määrittelemään uskon määrää, sen tietää vain YKSI!
Ja minusta kristillinen kasvatus ei ole sananhelinää.
Minusta sananhelinää on valehtelu tai muu p....n puhuminen. Lupaillaan jotain mitä ei koskaan tehdä.
Kristillinen kasvatus ei tarvitse sisältää mitään suuria päämääriä, sen voi saada pienilläkin jutuilla. Kummi on vanhempien kristillisen kasvatuksen tukena ja suurin vastuu on lapsen omilla vanhemmilla.
Etkö voi jo kertoa miten kristillinen kasvatus eroaa normaalikasvatuksesta, vai voiko sen tietää vain kristitty? -houhouhouhoooo!
Kaikenlaisia kiihkoilijota täälläkin pesii. Yksinäinen, itsessään eksynyt ihmisparka? Leima tai klubiin kuuluminenko määrää minkälainen olet ihmisenä, kasvattajana? Älä viitsi enään.
Et kai sinäkään, kun et pysty muuta kuin jauhamaan tyhjää, edes ilman hyvää tarkoitusta -rakas kristitty?
..että sinulla loppui paukut ja alennut haukkumaan muita törkeästi :(
Kysytkö ihan tosissasi että mikä ero on kristillisellä ja muulla kasvatuksella?
Mitkä ovat kristinukson perusteet? Mistä kristinusko nousee?
Alempana on kirjoitus: PISTE.
Jos haluat niin voit lukea sen.
Minusta asioiden tietäminen ei välttämättä liity siihen mitä itse ajattelee asioista. Esim. Juutalainen voi olla hyvin perillä muslimien tavoista. Kyse on ehkä lähinnä mielenkiinnosta selvittää asioita.
Jos joku kuuluu vaikka partiolaisiin, niin kyllä se voi näkyä tämän ihmisen käytöksessä tiedostettuna tai tiedostamatta.
Miksi ei sitten muukin toiminta...?
Mutta ei esim. partiolaisiin kuuluminen tarkoita sitä että kaikki siihen kuuluvat ihmiset elävät 24 h/ 7 vrk sen mukaan.
Hei, mietihän käsi sydämmellä. Kuinka moni kristitty tänä päivänä on uskossa tai tietää kristillisyyden perimmäisyydestä mitään. Lähipiirini 30 ihmistä kuuluu kristilliseen yhteisöön, mutta eivät ole muuten yhteydessä kirkkoon kuin erinäisten pakollisten tai juhlavien toimitusten kautta.
Herää ihminen. Siis se, että olet kristinuskoiseen kirkolliseen yhteyteen joskus lapsena liitetty tekee sinusta kristillisen kasvatuksen asiantuntijan. Ansaitset siis tällä vanhalla vanhempiesi järjestämällä kasteella kummin tittelin?
Naurettavaa! Tiedätkö itsekään miten huvittavalta väitteinesi vaikutat???
..jos ei tietäisi mikä on totuus!
että kummin pitää kuulua kirkkoon. Onhan kummin "tehtävätkin" uskonto-keskeisiä!!
Siitä en tiedä kuinka moni kummi oikeasti toimii niin kuin kummin kuuluisi, mutta ei se miksikään sitä muuta mitä se kummi-käsite tarkoittaa!
Ei sitä nykyaikaisuus pysty mihinkään muuttamaan, vaikka ihmiset itse alkaisivatkin tulkitsemaan asiaa erilailla. Perimmäistä tarkoitustahan se ei silti mihinkään muuta!!
Kysyisinpä siis alkuperäiseltä kirjoittajalta että miksi haluaisit edes kummiksi sellaista josta tiedät että hän ei kummin tehtävää kuitenkaan täytä?? Vai oletko niin "nykyaikainen" että kummin oikea tarkoitus ei enää sinua liikuta??
Alkuperäinen kysyjä on varmaan tarkottanut että onko mahdollista olla kastetilaisuudessa kummi vaikka ei kuulu kirkkoon. Joten mitä vitun väliä sillä on vaikka kummin pitäis osata hyppiä yhdellä jalalla 100 km, että täyttäisi kirkon vaatimukset, jos alkuperäinen kysyjä on tullut siihen lopputulokseen, että kummiehdokas on hyvä ja lämmin henkilö kummiksi, kuuluu hän kirkkoon tai ei, jos ristiäisiin osallistuminen vaan on mahdollista. Alkuperäiselle kysyjällehän tässä vastataan ja hänen tilanteeseensa vastataan, eikä pitäisi alkaa tappelemaan, mitä jonkun mielestä kummin pitäisi tänä päivänä opastaa kirkollisiin aiheisiin. Kirkon arvot ovat tänä päivänä kyllä aika erilaiset, kuin mitä tosi elämän. Perustelen vastaukseni siihen, että ennen kirkon sana oli laki, nyt ihmiset ajattelee, että "ihan sama" koko kirkosta, eikä ole suurempaa väliä kuuluuko kirkkoon vai ei. Minun mielestäni kummin tehtävä on olla lapsen lähellä ja tukena kun lapsi kasvaa. Kummi on ehkä kirkon keksintö, mutta minusta lapsen vanhemmat saavat päättää minkälaiset kummit päättävät ottaa, ja sehän taas riippuu vanhempien arvoista, eikä mitä jonkun suomi24.fi- keskustelukanavan henkilö on mieltä mitä kaikkien kummien pitäisi olla. Minua ei ainakaan henkilökohtaisesti ole kummit mitenkään opastaneet kirkossa käymään tai lähtemään sieltä pois, mutta silti olen aina ollut sitä mieltä, että parempia kummeja minulla ei voisi olla. Jos alkuperäisen kysymyksen lähettäjä on vaatimassa kummeiltaan kirkollista kasvatusta niin hän ei varmaan olisi kysynyt tätä kysymystä täälä ollenkaan???!!!
Kummin tehtävä on kirkollinen tehtävä.
Kun lapsi liitetään Jumalan seurakuntaan on lapsi vielä niin pieni että katsotaan hänen tarvitsevan "oppaita" jotka auttavat häntä kasvamaan seurakunnan jäseneksi.
Kummiksi käy rippikoulun käynyt ihminen joka on silloin saanut itse kasteopetusta ja voi siksi sitä tarvittaessa antaa myös kummilapselleen.
Sitten siihen että mitä se on käytännössä.
Se on olla tukemassa vanhempien antamaan kristillistä kasvatusta.
On olemassa Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki.
Näistä kolmesta Jeesus on konkreettisesti ihmisen hahmossa ollut maan päällä.
Jeesus opetti meille paljon tärkeitä asioita.
Mm Rakkauden kaksoiskäskyn joka menee suurin piirtein näin:
Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Rakasta lähimmäistäsi, kohtele heitä kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Jumalan antamat kymmenen käskyä ovat Suomenkin lain pohjana.
Raamatusta ja koko kristin uskosta tulee paljon asioita meidän elämäämme.
Mm kummius on ihana, vanha perinne.
Jos joku kummi opettaa kummilapselleen rakastamalla kummilastaan että ihmisiä tulee rakastaa, niin siihähän kummin kristillistä kasvatusta tulee toteutettua.
Ulkokultaiset ovat erikseen ja kunnon kristityt erikseen.
Jokainen tietää omassa sydämessään mikä on.
Jokainen tietää omassa sydämessään miten voi hyvin hoitaa kummin tehtäviä.
Mutta minusta on hyvä ymmärtää ero kummilla ja "kummilla" (jota ilmeisesti haltijakummiksikin nimetään. Haltija ei ole kristillinen nimitys vaan kaukana siitä.)
Jokainen voi päättää millaiset kummit valitsee, mutta on hyvä myös tiedostaa mitä oma valinta tuo mukanaan.
Hyvää viikonloppua kaikílle!
Minusta on myös hyvä näin ammattilaisena selvittää mitä eroa on ruusulla ja ruusupensaalla.
Ruusu -nimitystä käytetään kasvihuoneessa kasvatetusta leikkokäyttöön tarkoitetusta hybridiruususta.
Ruusupensas taas on koristekasvi puutarhassa, jonka kanta on yleensä maatiaislajissa.
Kyllä vaan on raivostuttavaa käyttää noin leväperäisesti sanoja, joiden sisältöä ei ymmärretä. Kirjoitan tästä tänne niin kauan ennenkuin muutkin ymmärtää mielenvikaisuuteni perustat.
Tämä ei liittynyt mitenkään esitettyyn kysymykseen, kuten ei oma vastauksesikaan. Joskus on vain kiva saarnata ja eriarvoistaa ihmisiä -eikö?
Mistä sinä löydät eriarvoistamisen?
Minusta vain puhutaan kahdesta ihan eriasiasta.
Minä en lataa niihin arvoja, vaikka toki nekin niihin voi liittyä.
Niin, ymmärrän oikein hyvin, että käsite menee sisällön edelle.....
Kirjoitin:
"Minä en lataa niihin arvoja, vaikka toki nekin niihin voi liittyä."
Ymmärsin kirjoituksestasi (ehkä piiloviestintänä)että joku toinen kummi on SINUN arvomaailmassasi arvokkaampi kuin joku toinen.
Ja jos SINUSTA käsite menee sisällön edelle, niin siltä pohjalta yritän ehkä ymmärtää sen että sinusta on tärkeintä että lapselle läheisestä aikuisesta pitää käyttää nimitystä kummi, vaikka ihminen ei täyttäisikään perinteistä kummin määritelmää.
Mutta saanko kysyä:
Jos sinusta kummi sana on NIIN tärkeä että sitä pitää käyttää vaikka ei täytä perinteisiä kriteerejä, niin eikö silloin kannattaisi pyrkiä täyttämään ne kriteerit? Ei kristillinen kasvatus ole mitään hirveää, vaan se on joissakin asioissa lähellä monen tämän päivän ihmisen elämää. (Toki ei kaikkien, ikävä kyllä.)
Sinullahan on mukava ammatti kun saat työssäsi olla tekemisissä ruusujen kanssa.
(Ruusuistakin saisi hyvän esimerkin Taivaan Isän huolenpidosta meitä ihmisiä kohtaan.)
Eli...hmmm, siis minun tulee liittyä kirkkoon, jos haluan jonkun lapsen kummiksi. Niin, että sillä uskonko ei ole mitään merkitystä kunhan olen USKOTTAVA, saan kirkkohäät ja minut voi siunata maatuvaksi jätteeksi.
Niin, mitä ne kristilliset kasvatusperiaatteet ovat, ettei niitä voi kirkoton harjoittaa?
Olet osoittanut kuinka usko ja siihen liittyvät tittelit pyhittää kaiken. Et kertaakaan ole maininnut niitä aitoja ominaisuuksia, mitä kummin tehtävään liittyy. Olet koko ajan vain kyseenalaistanut sanan käsitteellisyyttä, et sisältöä.
Suurin osa ihmisistä kutsuu kummeja kummeiksi, oli ne sitten pikkukummeja tai haltijakummeja. Asut varmasti yksin perämetsässä jos et tätä tiedosta. Kummin arvoa ei vähennä se, onko titteli kirkolta vai vain vanhemmilta. Joku voisi sanoa, että päinvastoin, ainakin tämän kiihkoilusi luettuaan.
Voi JEESUS, nyt vasta luinkin huolella tuon sulkeisiin verhotun hihhulin lauseen vastauksestasi. Että kiitos vaan, olen saannut sinusta ja jeesusteluistasi tarpeekseni. Kiitos, että olet vaikuttanut asenteeseeni uskossa olevia kohtaan. Enpä ole koskaan tuntenut yhtä suurta helpostusta siitä, että olen kääntynyt satanistiksi.
Ja toivottavasti jokainen on onnellinen tekemästään ratkaisusta.
Sitä toivon!
Jokaiselle on vain yksi elämä, toinen ei voi elää toisen puolesta.