Hei!
Olen 16v tyttö ja asiani ovat tällä hetkellä mielestäni suht hyvin "mielestäni", mutta jos joku muu olisi tilanteessani, voisi hän ajtella asioiden oleva todella huonosti.
Perheeni ei ole normaali: äitini on vakavasti masentunut, voi maata pari kuukautta sängyssä ja sen jälkeen hän on pari viikkoa hirveässä menossa ja viettää menetettyä nuoruuttaan. En halua edes tässä nyt jaaritella hänen tekemisiään, enkä halua miettiä. Isäni ei tiedä tästä mitään, enkä halua hänen tietävänkään mitään, koska hänkin on masentunut ja työkyvytön. Veljeni on narkomaani, eikä kukaan muu pysty hoitamaan häntä hoitoon paitsi minä itse, kun olen näin nuori minun on vaikea hoitaa asioita, jotka kuuluvat aikuisille.
Molemmat siskoni eivät asu enää kotona ja heillä on omat kiireensä. Meidän perheessä myös rahatilanne on todella huono.. siis todella huono.
Mutta silti tämän kaiken paskan keskellä en ole kovinkaan masentunut, juurikaan en itke tai ole surullinen, itseasiassa onko se normaalia ajatella, että olen tottunut tähän, ehkä en ymmärrä minkälaista on elää ns. normaalissa perheessä, kun perhe elämäni on aina ollut tällaista? Minkäköhänlaista minun tulevan perheeni elämä mahtaa olla, en usko, että normaalia...
Tai voiko olla mahdollista, etten tiedosta omaa masentuneisuuttani?
Luulen että se ilmenee syömättömyydelläni, en syö, koska en halua lihota.. Koska lihavana tulevaisuuteni on samanlainen mitä nyt.. Toisaalta mietin, että tämä on naurettavaa. itseasiassa mietin paljon..
Koulussa menee hyvin, olen yksi luokkani parhaista oppilaista. Haluan hyvän työn aikuisena, ettei tarvitse elää tässä köyhyydessä aina, mutta silti on pelko mielessä, että minun käy samalla tavalla kun äidilleni ja elämäni menee hukkaan.. Eihän lapsista aina tule samanlaisia kuin äidistään, vaikka niin sanotaankin? Eihän...
Olen 16v tyttö ja asiani ovat tällä hetkellä mielestäni suht hyvin "mielestäni", mutta jos joku muu olisi tilanteessani, voisi hän ajtella asioiden oleva todella huonosti.
Perheeni ei ole normaali: äitini on vakavasti masentunut, voi maata pari kuukautta sängyssä ja sen jälkeen hän on pari viikkoa hirveässä menossa ja viettää menetettyä nuoruuttaan. En halua edes tässä nyt jaaritella hänen tekemisiään, enkä halua miettiä. Isäni ei tiedä tästä mitään, enkä halua hänen tietävänkään mitään, koska hänkin on masentunut ja työkyvytön. Veljeni on narkomaani, eikä kukaan muu pysty hoitamaan häntä hoitoon paitsi minä itse, kun olen näin nuori minun on vaikea hoitaa asioita, jotka kuuluvat aikuisille.
Molemmat siskoni eivät asu enää kotona ja heillä on omat kiireensä. Meidän perheessä myös rahatilanne on todella huono.. siis todella huono.
Mutta silti tämän kaiken paskan keskellä en ole kovinkaan masentunut, juurikaan en itke tai ole surullinen, itseasiassa onko se normaalia ajatella, että olen tottunut tähän, ehkä en ymmärrä minkälaista on elää ns. normaalissa perheessä, kun perhe elämäni on aina ollut tällaista? Minkäköhänlaista minun tulevan perheeni elämä mahtaa olla, en usko, että normaalia...
Tai voiko olla mahdollista, etten tiedosta omaa masentuneisuuttani?
Luulen että se ilmenee syömättömyydelläni, en syö, koska en halua lihota.. Koska lihavana tulevaisuuteni on samanlainen mitä nyt.. Toisaalta mietin, että tämä on naurettavaa. itseasiassa mietin paljon..
Koulussa menee hyvin, olen yksi luokkani parhaista oppilaista. Haluan hyvän työn aikuisena, ettei tarvitse elää tässä köyhyydessä aina, mutta silti on pelko mielessä, että minun käy samalla tavalla kun äidilleni ja elämäni menee hukkaan.. Eihän lapsista aina tule samanlaisia kuin äidistään, vaikka niin sanotaankin? Eihän...
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja menestyvät ihmiset ovat kotoisin surkeista oloista. Sinäkin voit olla tällainen "voittaja".
Älä tarkastele liikaa itseäs ja mielentilojas. Kaikesta päätellen olet tasapainoinen nuori, menestyt opiskelussa.
panosta omaan elämääsi ja arvosanoihin. Ne
auttavat sitten tulevaisuudessa, ku lähdet jatko-opintoihin.
Hanki iloakin elämääsi, vaikka kavereista, musiikista, lukemisesta, leffoista. Nuorena pitää iloitakin, ei ainostataan surra ja
murehtia.
Ole luja ja vahva. Pärjäät hienosti. Toivon Sulle hyvää elämää ja onneakin aina ripaus kerrallaan!
Eikös se ole niinpäin että mitä huonommista oloista tulee sitä paremmin asiat on vanhempana. Aika monet suuret tähdetkin ovat eläneet lapsuutensa tosi huonoissa oloissa, mitä olen lukenut.
En usko että perheesi on oikeasti niin omituinen kuin itse luulet. Vaikka teillä onkin ongelmia, niin samanlaisia ongelmia on monilla muillakin perheillä ja ne tavallaan kuuluvat elämään ja ovat siis ihan normaaleja. Jos nyt oikein mietin, niin meidän perhehän se vasta tosi epänormaali onkin. Mutta ei kannata miettiä... ;)
Ajattele niin, että ne ongelmat jotka nyt ovat sinulle keskeisiä, muuttavat merkitystään kun vuodet vierii eteenpäin. Et siis joudu ikuisesti tahimaan samojen vaikeuksien kanssa. Tilalle tulee tietysti uusia, mutta niinhän se aina on. Ja jos ei olisi niin elämähän olisi vaan tylsää ja tasapaksua. Ihminen tarvii aina tietyn määrän ongelmia ratkottavakseen jotta mieli pysyy virkeänä ja elämä mielenkiintoisena. Näin minä luulen.
Upeasti viet omaa elämääsi ja niitä muita (!) ihmisiä elämässä eteenpäin.... Sinä osaat käsitellä asioita! Osaat asennoitua niin hienosti ja monipuolisesti, että en usko sinussa mitään vikaa olevan. Selkeä älypää tyyppi.
Jokaistahan tulevaisuus pelottaa tai mietityttää, tulevaisuushan ei voi meille kenellekään olla selvillä. Sinulle on nykyhetki jotenkin upeasti jäsennelty, se on sinulla voimavara. Voih, 'pikku Emäntä'! Haluisin halia sinua. Ei ole mitään syytä, miksi sinun tulevaisuutesi olisi 'huono'. On hyvä laittaa tavoitteita, haaveilla ja tietää, mitä toivoo ja tahtoo. Silloin se helposti meneekin just siihen suuntaan.
Luulisin, että esim. koulussa menestymisesi ja varmaan kaikkinainenkin pärjääminen (kaikesta huolimatta!!!) on sinulla myös sellainen hyvä kompensaatio; kun jossakin suunnalla ei sitten niin ollenkana skulaa, niin sinäpä pistät voimasi ja pärjäämisesi tiettyyn suuntaan, jonka hallitset. Sinulla on myös oma, itsenäinen elämäsi. Kaiken keskellä! Sinulla ilmeisesti on hyvin toimivat puolustusmekanismit (defenssit, prykiatrian kielellä), jotka näin mahdollistavat sinulle onnistumisen kokemuksia ja pärjäämistä. Helppoa sinulla ei ole.
Varmaan olet jotenkin tottunut sinun elämänkuvioosi. Muuten, minäkään en helposti itke, vaikka mitä olisi. En tiedä syytä. Minulle ei tule mieleen ollenkaan, että sinun elämäsi menisi jotenkin kuin lähisukusi ihmisillä. Ei. Se voikin mennä ihan päinvastoin - hyvin ja suht. terveesti. Vaikuttaa kuin jo nyt olisit tehnyt henkisen pesäeron tyyliin "tuollaista ei tule minun elämäni olemaan; minä tahdon elämältä muuta, sellaista, mitä ei tässä hushållissa ole ennen niinkään näkynyt"...
Etsisitkö ja löytäisitkö mitenkään tukihenkilöä itsellesi? Vaikka joku sosiaalitoimiston virkailija (sosiaalihoitaja) tutkailemaan perheenne tilannetta ja sinun vomavarojasi. Entäs lähteä koulukuraattorista alkuun? Samoin, voisitko ajatella kertoa avoimesti sisarillesi, että et oikein nyt enää jaksa. Jotenkin ikäänkuin vaatisit heiltä apua; älä sinä heidän kiireistään huolehdi. ? Sinähän olet vaativassa ikävaiheessa itse! Voimia sunnuntaihisi, muista levätä ja etsiä itseäsi ilahduttavia asioita.
Tsemppiä ja siunausta paljon sinulle. :-)
Olet erittäin viisailla aivoilla vatustettu nuori fiksu tyttö, osaat sanoisinko jopa pienellä huumorilla suhtautua teidän moniin ongelmiin, mutta yksi erittäin tärkeä lause jäi mieltäni painamaan.EN syö etten lihoisi ja tulisi samanlaiseksi, kuin nyt, mitä sillä tosiasiassa tarkoitat, sinun pitää syödä muuten kyllä on vaara että käy kuin äidillesi, ei ihminen elä ilman ruokaa, aivot tarvitsevat käyttöainetta ja se on monipuolinen ruoka, käyppäs kouluhoitajan luona puhumassa siitä ennen
kuin tilanne muuttuu vaaralliseksi, oo kiltti sinä urhoollinen pieni emäntä.Voit uskoa että tolla asenteella joka sulla on tulet pärjäämään loistavasti, sitten kun siipesi kunnolla kantavat, kaikkea huvää sinulle jatkossa, mutta muista syödä pitää joka päivä.