AUTTAKAA!

Millä tavoin epäoikeudenmukaisesti toimivan vl-uskossa olevan henkilön saisi vastuuseen uskonveljilleen? Eikö uskonne jäsenten kuitenkin edellytetä toimivan Raamatun ohjeiden ja kymmenen käskyn mukaisesti lähimmäistään rakastaen?

Kun uskossanne oleva henkilö aiheuttaa toiminnallaan yrityselämän palveluksessa toiselle tämän maineen menetyksen, vakituisen leipätyön menetyksen, oman kodin menetyksen ja viimekädessä mielenterveyden menetyksen niin onko moinen toiminta piireissänne todellakin täysin hyväksyttävää? Itse hän ei myönnä tehneensä mitään väärin. Ehkä hän ei ymmärrä. Ainakaan hän ei käsitä perheellemme aiheuttamansa tuskan määrää.

Jotenkin tuntuu että tuskaa vain lisätäkseen hän lupailee järjestää asiamme paremmin. Hän lupasi järjestää uuden työpaikankin menetetyn tilalle. Kuitenkin kun niiden uusien työpaikkojen jakamisen aika tuli niin eivät aiemmin tehdyt lupaukset olleet enää voimassa. Eikö teiltä edellytetä lainkaan rehellisyyttä?

AUTTAKAA emme kestä enää. Haluan tehdä raportin tästä ihmisestä jollekin joka voisi saada hänet kuriin.
9779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varmana ala uskoo sitte.

Äänestä

Eikö teiltä edellytetä lainkaan rehellisyyttä, kysyit. Kyllä, meiltä edellytetään. Mikäli asiat ovat kuten kuvasit, mainitsemasi henkilö ei todellakaan elä kuten uskomme opettaa, joten leimaa-antavinta tuossa toiminnassa ei ole uskonsuuntaus vaan tämän henkilön persoona. Sinulla on oikeus perätä oikeuksiasi kohdattuasi vääryyttä. Näitä häikäilemättömiä liikemiehiä tunnen muutaman minäkin. Tuntuu että heillä kaikki kaupan. Ihmissuhteet eivät siinä pelissä paljon paina.

Äänestä
  • Anteeksi ei ollut tarkoitus leimata uskoanne vaan kysyä onko tuolainen toiminta hyväksyttävää. Olemme vain niin poissa tolaltamme tämän kaiken takia. Kärsimystä on jatkunut jo monta vuotta on ollut henkistä väkivaltaa työssä on ollut irtisanominen on ollut perättömiä lupauksia järjestää uusi työ ja nyt sitten paljastui että muille kyllä järjestetään mutta kärsimysten uhrille ei.

    Äänestä

  • jalkarätti kirjoitti:

    Anteeksi ei ollut tarkoitus leimata uskoanne vaan kysyä onko tuolainen toiminta hyväksyttävää. Olemme vain niin poissa tolaltamme tämän kaiken takia. Kärsimystä on jatkunut jo monta vuotta on ollut henkistä väkivaltaa työssä on ollut irtisanominen on ollut perättömiä lupauksia järjestää uusi työ ja nyt sitten paljastui että muille kyllä järjestetään mutta kärsimysten uhrille ei.

    Omien kokemusteni perusteella. Ikävä kyllä en voi mitään neuvoja antaa, kuin vain toivoa jaksamista ja parempaa huomispäivää. Täytyy vain yrittää jaksaa uskoa siihen että oikeus vielä joskus voittaa vaikka siltä ei tuntuisikaan.

    Äänestä

Tämän tyyppisissä asioissa, siis kiusaamisissa toimii aivan normaali poliisille osoitettu rikosilmoitus. Kiusaamista ei muuksi muuta se, että se tapahtuu uskon varjolla.

Äänestä
  • Kiusaamisesta ei yleensä jää todisteita kuten ei tässäkään tapauksessa. Ja tämä henkilö on itse kuin ylin ystäväsi koskien myös uhria. Saa useimmat puolelleen mutta kuitenkin selän takana tapahtuu ja työpaikka menee.

    Kahden kesken hän aina sanoo että välittää ja yrittää auttaa mutta kun olisi mahdollisuus auttaa niin autetaankin aivan muita. Hän ikäänkuin rakastaa mutta osoittaa rakkautensa vihamielisinä tekoina aiheuttaen toiselle tuskaa.

    Tässä on nyt selvästi kyse kostosta. Ilmeisesti hän haluaa kostaa epäonnistumisensa pomona. Hänen epäonnistumisensa vuoksi koko toimisto lopetettiin. Kuitenkin hän syyllistää kaikesta tapahtuneesta uhrin yksin eikä näe omassa toiminnassaan mitään väärää. Uhri on jo työssä ollessaan joutunut useiden viikkojen mittaisille sairaslomille ennen irtisanomistaan ja työpaikan tulehtuneen tilanteen takia. Kuitenkaan uhrin irtisanomisesta huolimatta ei ilmapiiri toimistolla korjaantunut ja siksi se lopetettiin. Myös pomo menetti työnsä. Mutta nyt hän haluaa kostaa.

    Mutta eikö uskoon kuulukin anteeksianto eikä kosto? Hänet tulisi saada vastuuseen uskonveljilleen ei poliisi voi tässä enää auttaa.

    Miten ja minne hänestä tulisi raportoida? Hän ei ole teidän yhteisönne arvoinen. Jos häneen oppii luottamaan kokee karvaan pettymyksen. Hänen takiaan meillä kärsii perheessä kaikki ihan lapsiakin myöten.

    Auttakaa!

    Äänestä

  • jalkarätti kirjoitti:

    Kiusaamisesta ei yleensä jää todisteita kuten ei tässäkään tapauksessa. Ja tämä henkilö on itse kuin ylin ystäväsi koskien myös uhria. Saa useimmat puolelleen mutta kuitenkin selän takana tapahtuu ja työpaikka menee.

    Kahden kesken hän aina sanoo että välittää ja yrittää auttaa mutta kun olisi mahdollisuus auttaa niin autetaankin aivan muita. Hän ikäänkuin rakastaa mutta osoittaa rakkautensa vihamielisinä tekoina aiheuttaen toiselle tuskaa.

    Tässä on nyt selvästi kyse kostosta. Ilmeisesti hän haluaa kostaa epäonnistumisensa pomona. Hänen epäonnistumisensa vuoksi koko toimisto lopetettiin. Kuitenkin hän syyllistää kaikesta tapahtuneesta uhrin yksin eikä näe omassa toiminnassaan mitään väärää. Uhri on jo työssä ollessaan joutunut useiden viikkojen mittaisille sairaslomille ennen irtisanomistaan ja työpaikan tulehtuneen tilanteen takia. Kuitenkaan uhrin irtisanomisesta huolimatta ei ilmapiiri toimistolla korjaantunut ja siksi se lopetettiin. Myös pomo menetti työnsä. Mutta nyt hän haluaa kostaa.

    Mutta eikö uskoon kuulukin anteeksianto eikä kosto? Hänet tulisi saada vastuuseen uskonveljilleen ei poliisi voi tässä enää auttaa.

    Miten ja minne hänestä tulisi raportoida? Hän ei ole teidän yhteisönne arvoinen. Jos häneen oppii luottamaan kokee karvaan pettymyksen. Hänen takiaan meillä kärsii perheessä kaikki ihan lapsiakin myöten.

    Auttakaa!

    Ehkä kannattaisi vähän purkaa ensin ongelmaasi, ja sitten harkita toimenpiteitä.

    Usko ei ole ymmärryksen ja inhimillisyyden tae. Uskovaisella on myös ajalliset vaivat ja ominaisuudet, kuten kenellä tahansa.
    Usko on kuoleman jälkeistä ikuisuutta varten, eikä se ole kovin "käyttökelpoinen" tässä ajassa moneenkaan ongelmaan.

    Laki koskee kaikkia ihmisiä. Siten siinä valossa voit arvioida hänen tekemistään, tai laiminlyöntejään, kuten kenen tahansa. Usko ei sinällään ole rangaistavaa.

    Jos työpaikalla juotuu kiusatuksi, niin työterveyshuoltokin voi puuttua asiaan yhtenä esimerkkinä.

    Kerroit.."Hänet tulisi saada vastuuseen uskonveljilleen ei poliisi voi tässä enää auttaa."

    Ei hän tuossa mielessä ole vastuussa uskonveljilleen, joita kerroit. Hän on vastuussa kaikesta Jumalalle.

    Vl:uus ei ole "arvoyhteisö", vaan uskovaisista ihmisistä koostuva Jumalan lasten joukko.

    On parempi selvitellä työpaikan ongelmat ensin tavanomaisin keinoin. Keinoja mm. työpaikan esimies, luottamusmies, ja mainitsemani työterveyshuolto. Joko olet viestittänyt asiat heille? Millaisen vastauksen sait työterveyshuollosta ja millaisiin toimenpiteisiin he alkoivat asian korjaamiseksi? Pyydä selvitykset kirjallisena. Mikäli mainitsemasi kiusaamisen takia on oltu sairaslomalla, niin asia pitäisi olla jo työterveyshuollon tiedossa. Siten voit kysyä, mihin toimenpiteisiin he ovat alkaneet!

    Jos et ole halukas viemään asiaa eteenpäin, niin kannattaa "nostaa kytkintä" koko työpaikasta! Näitä valintoja teemme itse kukakin kohdallamme.
    Usko ei ole lyömäase, jolla kostetaan virheet ja epäonnistumiset toisille.

    Äänestä

  • Tiskiluutu kirjoitti:

    Asioita yritettiin selvittää silloin kun kiusaamista tapahtui. Tämä henkilö kuitenkin toimi siten ettei asioihin saatu selvyyttä ja kiusaaminen vain jatkui kunnes uhri joutui sairaslomalle. Henkilö itse ei siis ollut se kiusaaja vaan esimies jonka olisi kuulunut puuttua työpaikalla tapahtuneeseen häirintään. Mutta hän nimenomaan esti toimillaan asioiden selvittämisen ja kielsi työpaikalla tapahtuneen mitään kiusaamista.

    Mukana oli myös työterveys mutta siitäkään ei ollut mitään apua koska ensi töikseen tämä henkilö kielsi työyhteisössä vallinneen eripuran ja syytti kaikesta urhia. Hän myös leimasi uhrin mielisairaaksi työterveydelle ja pakotti uhrin psykiatrille. Eivät löytänee uhrista vikaa vaan vika työyhteisössä oli psykiatrin mielipide. Kuitenkin tämä henkilö jatkoi uhrin syyllistämistä.

    Lopulta hän sai järjestettyä uhrille potkut kun firman yläjohto kiinnostui tapauksesta. Mitään työpaikkaa ja esimiestä jolle voisi valittaa ei enää ole.

    Tämän jälkeen jonkin verran myöhemmin samasta konttorista irtisanottiin toinenkin työntekijä vastaavin menettelyin kiusaamalla. Sen jälkeen firman pääkonttorista päätettiin pistää lappu luukulle toimistossa jossa tämä henkilö oli pomona. Hän menetti itsekin työpaikkansa.

    Joka välissä kun tapahtunutta (irtisanomista) on yritetty selvitellä tämän henkilön kanssa hän vakuuttelee että on hyvin pahoillaan ja yrittää parhaansa mukaan auttaa. On kuin kovinkin välittävä ihminen. Kuitenkin nyt hän on päässyt toiseen firmaan pomoksi ja hänellä olisi ollut mahdollisuus auttaa. Lupaukset ovat kuitenkin päässeet unohtumaan ja niin myös uhri ilman työtä.

    Kaikki on tapahtunut alueella jossa ei ole muuta työtä uhrille (etsinyt turhaan jo kaksi vuotta) eikä muutto ole uhrille mahdollista. On talo maksettavana.

    Tämä ihminen on siten toimillaan tuhonnut uhrilta tämän työelämän, taloudellisen turvan ja kadottaa tältä myös oman kodin.

    Oletteko siis todellakin valmiit hyväksymään sen tosiseikan että tällainen ihminen on yhteisönne jäsen? En voi ymmärtää miten tällainen ihminen mukamas noudattaa oppejanne tuhotessaan tarkoituksellisesti toisen elämän harjoittaessaan jonkinlaista sairasmielistä kostoa omasta epäonnistumisestaan pomona.

    Eikö ketään todellakaan kiinnosta millaista syntiä piireissänne harjoitetaan?

    Äänestä

En oikein ymmärtänyt, kumpi oli suurempi huolenaihe,"Eikö ketään todellakaan kiinnosta millaista syntiä piireissänne harjoitetaan?", vai "Tämä ihminen on siten toimillaan tuhonnut uhrilta tämän työelämän".

Tärkeitä asioita kyllä molemmat. Usko ei vaan ole oikea ratkaisu asiaan. Usko ei ole edes sidoksissa hyvään työilmapiiriin.

Monenlaiset synnit ovat kyllä tiedostettu. Miksi niistä joku olisi erityisen "kiinnostava" synti. Kaikilla on sama tulos kuitenkin.

Siksi palaan tuohon työterveyshuoltoon.

"Hän myös leimasi uhrin mielisairaaksi työterveydelle" Tuollaista leimaa ei voi antaa virallisesti toisen ihmisen puolesta tutkimatta. Siksi kysynkin, onko tuo "mielisairaus" kirjautunut sinne työterveyshuoltoon? Asianomainen voi sen tarkistaa, ja vaatia selvityksen, kuka on toiminut asiantuntijana lausuntoa tehtäessä? Saattaa olla jopa rikos.

"vika työyhteisössä oli psykiatrin mielipide" Tämä kertoo, että työterveys sai selville, että "työyhteisö" oli sairas, eikä ko henkilö.
Nyt kysyn, mitä työterveys teki hoitaakseen tuon työyhteisön? Ilmeisesti ei mitään? Työterveyshuollolla taitaa olla velvollisuus tarkistaa, miten esille tulleet epäkohdat on korjattu? Eli pistäkääs sinne kirjallisena kysely, että miten työterveyshuolto hoiti asian. Kyllä työterveyshuollollakin vastuu on!

Tässä eräs linkki, josta saat tietoa..
http://www.tyosuojelu.fi/fi/s20011383/627

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jalkarätti kirjoitti:

Millä tavoin epäoikeudenmukaisesti toimivan vl-uskossa olevan henkilön saisi vastuuseen uskonveljilleen? Eikö uskonne jäsenten kuitenkin edellytetä toimivan Raamatun ohjeiden ja kymmenen käskyn mukaisesti lähimmäistään rakastaen?

Kun uskossanne oleva henkilö aiheuttaa toiminnallaan yrityselämän palveluksessa toiselle tämän maineen menetyksen, vakituisen leipätyön menetyksen, oman kodin menetyksen ja viimekädessä mielenterveyden menetyksen niin onko moinen toiminta piireissänne todellakin täysin hyväksyttävää? Itse hän ei myönnä tehneensä mitään väärin. Ehkä hän ei ymmärrä. Ainakaan hän ei käsitä perheellemme aiheuttamansa tuskan määrää.

Jotenkin tuntuu että tuskaa vain lisätäkseen hän lupailee järjestää asiamme paremmin. Hän lupasi järjestää uuden työpaikankin menetetyn tilalle. Kuitenkin kun niiden uusien työpaikkojen jakamisen aika tuli niin eivät aiemmin tehdyt lupaukset olleet enää voimassa. Eikö teiltä edellytetä lainkaan rehellisyyttä?

AUTTAKAA emme kestä enää. Haluan tehdä raportin tästä ihmisestä jollekin joka voisi saada hänet kuriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu