Sammon taonta on alkanut

Ilkka Luoma

Sammon taonta on alkanut

Suomalaiset menettivät yhden pankeistaan omistuksellisesti tanskalaisille. Keskiajalla Ahvenanmaa on ollut lyhyen aikaa tanskalaisten valloittamana. Suomi luovutti Meritan yhteispohjoismaiseksi pankiksi, kuten oli sen yksi edeltäjäkin - PYP Pohjoismaiden Yhdyspankki. Pääomaäänitorvi Wahlroos täytti laarit euroilla ja nyt jäämme odottamaan, mikä on seuraava siirto. Suomen valtion ei kannata nyt myydä Sampo-salkkuaan.

Sampo-pankki meni ulkomaille ja asiakkaat tekevät nyt omia itsellisiä päätöksiään, kuinka he haluavat nähdä raha-asioidensa hoituvan Suomessa. Meillä on vielä yksi suuri täysin kotimainen pankki, ihmisen pankki laajimmalla konttoriverkolla. Raha on isänmaatonta, mutta tapa ja rahojen hoitajat voivat olla isänmaallisia.

Sampo Oyj:llä on nyt enemmän rahaa kuin koskaan. Sampo voi ostaa Suomen talouskartalle vakuutustoimintana. Wahlroos huomasi etteivät vakuutukset ja pankkitoiminta sovi perinteellisesti yhteen. Samalla Wahlroos ymmärsi, että vakuukset voidaan sitoa "pankiksi" asiakkaille -- on sama mistä käteinen nostetaan ja lainat ovat huomenna enemmän tai vähemmän vakuutettuja sopimuspapereita, joissa lainalla on yhteisvastuullinen vakuutussuoja. Vakuutusyhtiökin voi ottaa ihmisten käteisvaroja sijoitustoimintaansa, niinhän se perinteellinen pankkikin toimii. Vakuutusasiakas on itse myös "oma pankkinsa".

Wahlroos ymmärsi, ettei moderni pankki tarvitse konttoreita. Vakuutukset tarvitsevat, koska yhä laajentuva omaisuus tulee vakuuttaa kaikkia mahdollisia vahinkoja ja rötöksiä vastaan ja omaisuudesta on mukava keskustella elävän ihmisen kanssa. Aika näyttää, kuinka Björn Wahlroos yhdistää lopullisesti perinteellisen pankkitoiminnan modernina "aina mukana ja avoinna pankkina" vakuutuksiin. Nyt tehtiin ne rahat, jotka tarvitaan tähän operaatioon.

Parhaimmillaan Suomeen keskittyy suuri vakuutustoimija, ehkäpä sinivalkoisempana kuin aiemmin oli vielä nykyinen Sampo Oyj. Ei ole syytä vielä tuomita Wahlroosia "Isänmaansa" myynnistä, sillä seuraava siirto voi olla hyvin yllätyksellinen.

Osuustoimintaliike mm. Metsäliittona tekee suuria rakennemuutoksia luopuen jopa perinteellisestä paperista. Wahlroos luopui perinteellisestä pankista, koska sillä sellaisena ei olisi ollut sijaa huomisen langattomassa verkostomaailmassa. Osuuspankki kasvaa osuustoiminta-aatteen leviämisen myötä, se saa nyt esimerkiksi suivaantuneita asiakkaita Sampo Oyj:n pankkitoiminnasta.

Metsäliitto siirtyy tekemään kestävän mallin mukaisia puurakenteita. Sampo kytkee kestävällä mallilla vakuutuksiinsa mobiilipankin vakuutettuina palveluina ilman pankkisaleja, ainoastaan kullakin suomalaisella Sampo Oyj:n asiakkaalla on omaisuudenhoitaja vakuuttaen sen sijoitusarvoa Wahlroosin hamuamalle kasvu-uralle. Mikä on Wahlroosin perimmäinen tavoite? Kuinka Vanhan valtaaja, radikaali 1960-luvun kiihkovasuri näkee nykyisenä pääomaäänitorvena suomalaisen omaisuuden vakuutusarvon ja osuustoiminnan alkavan kasvun?

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva:
DSC_6181.JPG. 11.marraskuuta 2006. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä.

Kuvateksti:
Sampoa on taottu näidenkin lasiseinien sisällä. Pankkisalit saattavat tyhjentyä suomalaisista asiakkaista, koska moni siirtää rahansa kotimaiselle toimijalle. Kansalaisilla on nyt kerrankin suuri päätösvalta, mitä huomenna tapahtuu. Toivottavasti Wahlroos ei myynyt Sampo-sanan käyttöoikeutta tanskalaisille pitkäksi aikaa. Uusi Sampo voi olla todellinen verkostotalouden vakuuttava rahanohjailija.

3

3982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen täysin samaa mieltä.Nyt olisi kiva tietää mitä Sampo ja Björn tekevät fyrkalla.Toivoisin että sijoitukset tehtäisiin kotimaisiin kohteisiin.V.2007 aloittaa uusi pankki toivon että HRA Björn ei ole mukana siinä.

      • talouskarhu

        Joku ainakin rahasti tuolla myynnillä..kateellinenko? Ehkä vähän. Ihmetyttää tuo kaiken myynti ulkomaille. Tuskin siitä Suomi hyötyy, myyjä kylläkin.

        --
        Wahlroosilla on 11,7 miljoonaa Sammon osaketta. Potin arvo oli keskiviikkona kaupankäynnin päättyessä 207,8 miljoonaa euroa.

        Sampo tiedotti torstaiaamuna myyvänsä pankkitoiminnan tanskalaiselle Danske Bankille. Tieto tuli ennen pörssi aukeamista.

        Pörssikaupan auettua Sammon osake maksoi 19,4 euroa. Wahlroosin osakkeiden arvo oli noussut 228 miljoonaa euroon.

        --

        http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=103&news_id=200620095


      • huhuh ja kerran viellä huhu
        talouskarhu kirjoitti:

        Joku ainakin rahasti tuolla myynnillä..kateellinenko? Ehkä vähän. Ihmetyttää tuo kaiken myynti ulkomaille. Tuskin siitä Suomi hyötyy, myyjä kylläkin.

        --
        Wahlroosilla on 11,7 miljoonaa Sammon osaketta. Potin arvo oli keskiviikkona kaupankäynnin päättyessä 207,8 miljoonaa euroa.

        Sampo tiedotti torstaiaamuna myyvänsä pankkitoiminnan tanskalaiselle Danske Bankille. Tieto tuli ennen pörssi aukeamista.

        Pörssikaupan auettua Sammon osake maksoi 19,4 euroa. Wahlroosin osakkeiden arvo oli noussut 228 miljoonaa euroon.

        --

        http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=103&news_id=200620095

        Kyllä ihmettelen minäkin walroos möi sillä hinnalla minkä tanskalaiset ensiksi tarjosi. Onko se oikeaa kaupankäyntiä? Ei ole mutta Walroos osasi laskea osakkeidensa arvon enen sopimuksen tekoa. Suomessako ei ole lahjontaa???
        Vaikutta siltä, että on. Kohta tanskalaiset kieltää samponimen käytön kalevalassakin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      117
      3069
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      191
      2720
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      62
      2156
    4. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      1456
    5. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      2
      1447
    6. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      23
      1326
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1171
    8. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      902
    9. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      900
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      103
      873
    Aihe