Isänpäivää odotellessa

Kyllä mieheni piti sellaisen raivokohtauksen, että ihan paniikissa ja peloissani olen vieläkin.
Jotain on pahasti pielessä. Ei suostu puhumaan järkevästi, haastaa vain kokoajan riitaa.

Laukku on eteisessä valmiina pakattuna.
Poliisin soittamista mietin, mutta sitten säälin miestäni, että joutuisi viettämään isänpäivän aamun putkassa, mutta toisaalta kaduttaa nyt, kun en soittanut.
Nyt pännii oma tilanne, kun niin kovasti odotimme isänpäivää lapsen kanssa, ja olimme valmistelleet aamiaisen ja poika oli panostanut niin paljon huomista varten. Poika katsoi kysyvästi minua silmiin, itkevällä äänellä, että äiti kenelle me sitten keitetään aamulla kahvit, jos isi nukkuu kokopäivän. Sain hänet rauhoitettua ja laitoin nukkumaan ja kerroin, että isällä on huono päivä ja varmaan kiittää lahjasta sitten myöhemmin.

Kovasti voimia vie tämä lapsen edessä vahvana oleminen. En voi nyt murtua ja koitan pysyä kasassa, mutta pettymys on valtava.
Oma isäni on tärkeä pojalleni ja minulle ja toivonkin, että pääsemme heti aamusta herättyämme lähtemään hänen luokseen, paremman isänpäivän toivossa, lapsen tähden.

Maisa34 kirjoitti:

Kyllä mieheni piti sellaisen raivokohtauksen, että ihan paniikissa ja peloissani olen vieläkin.
Jotain on pahasti pielessä. Ei suostu puhumaan järkevästi, haastaa vain kokoajan riitaa.

Laukku on eteisessä valmiina pakattuna.
Poliisin soittamista mietin, mutta sitten säälin miestäni, että joutuisi viettämään isänpäivän aamun putkassa, mutta toisaalta kaduttaa nyt, kun en soittanut.
Nyt pännii oma tilanne, kun niin kovasti odotimme isänpäivää lapsen kanssa, ja olimme valmistelleet aamiaisen ja poika oli panostanut niin paljon huomista varten. Poika katsoi kysyvästi minua silmiin, itkevällä äänellä, että äiti kenelle me sitten keitetään aamulla kahvit, jos isi nukkuu kokopäivän. Sain hänet rauhoitettua ja laitoin nukkumaan ja kerroin, että isällä on huono päivä ja varmaan kiittää lahjasta sitten myöhemmin.

Kovasti voimia vie tämä lapsen edessä vahvana oleminen. En voi nyt murtua ja koitan pysyä kasassa, mutta pettymys on valtava.
Oma isäni on tärkeä pojalleni ja minulle ja toivonkin, että pääsemme heti aamusta herättyämme lähtemään hänen luokseen, paremman isänpäivän toivossa, lapsen tähden.

Lue lisää

Olen itse 1-vuotiaan tyttölapsen isä. Olen kuullut juttua yhdeltä jos toiselta, että isänpäivänä sitten on isä aikaa ja isä saa vetää lärvit ja perhe lähteköön muualle jne. Onneksi mun lähipiiriin ei tällaisia "isiä" kuulu sillä minun mielestä isänpäivässä on nimenomaan niistä lapsista kysymys. Omien lastemme isiähän ja äitejähän me ollaan eikö? Isä minäkin olen oman tyttäreni takia ja oma isäni taas minun takiani.
Kyllä meilläkin äitienpäivää vietettiin aina niin, että äidille kannettiin aamukahvi sänkyyn ja ja annettiin kortti, joka oltiin itse tehty. Ei puhettakaan, et äiti olis käskeny meitä menemään vaan mummolaan, jotta hän saa vetää lärvit. Miksi siis isällä olis tällainen oikeus? Tai sanotaanko, että tarve? Jos isä lastaan kunnioittaa, niin kyllä hän silloin odottaa sängyssä, jos tietää että lapsi aikoo aamulla keittää hänelle kahvit äidin kanssa ja antaa lahjan.

Mielestäni miehesi käytös kuvastaa täyttä piittaamattomuutta sinusta ja lapsestanne - olkoon siinä sitten alkoholi taustalla tai ei. Jonkun nakin takia lyöminen on täysin sairasta ja mielestäni rikosilmoituksen arvoinen teko. Jos hän ei itse hakeudu hoitoon ja jätä alkoholia, niin täysin varmaa on, että lapsenne saa seuraavanakin isänpäivänä (kuten myös lähes varmasti myös muinakin juhlapäivinä) pettyä pahemman kerran isäänsä ja pahimmassa tapauksessa saattaa kääntää vihansa myös äitiään kohtaan jos hänelle muodostuu kuva, että äiti olisi jotenkin syyllinen siihen isän kiukkuun (kuten hän jo sanoi, että äiti mene yläkertaan, ettei isä näe).

Toivon kaikkea hyvää teille ja toivottavasti saatte papalle annettua kortin - hänessä ilmeisesti on miestä ja "isyyttä" tarpeeksi jota poikasikin osaa arvostaa :)

Maisa34 kirjoitti:

Kyllä mieheni piti sellaisen raivokohtauksen, että ihan paniikissa ja peloissani olen vieläkin.
Jotain on pahasti pielessä. Ei suostu puhumaan järkevästi, haastaa vain kokoajan riitaa.

Laukku on eteisessä valmiina pakattuna.
Poliisin soittamista mietin, mutta sitten säälin miestäni, että joutuisi viettämään isänpäivän aamun putkassa, mutta toisaalta kaduttaa nyt, kun en soittanut.
Nyt pännii oma tilanne, kun niin kovasti odotimme isänpäivää lapsen kanssa, ja olimme valmistelleet aamiaisen ja poika oli panostanut niin paljon huomista varten. Poika katsoi kysyvästi minua silmiin, itkevällä äänellä, että äiti kenelle me sitten keitetään aamulla kahvit, jos isi nukkuu kokopäivän. Sain hänet rauhoitettua ja laitoin nukkumaan ja kerroin, että isällä on huono päivä ja varmaan kiittää lahjasta sitten myöhemmin.

Kovasti voimia vie tämä lapsen edessä vahvana oleminen. En voi nyt murtua ja koitan pysyä kasassa, mutta pettymys on valtava.
Oma isäni on tärkeä pojalleni ja minulle ja toivonkin, että pääsemme heti aamusta herättyämme lähtemään hänen luokseen, paremman isänpäivän toivossa, lapsen tähden.

Lue lisää

Alkoholi-palstalla on tämmöinen keskustelu:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000021214073

Ei kai tuo ota jos ei annakaan.

Tuleeko humalassa oikea ajatusmaailma esiin? Ei ainakaan mulla. Minä olen silloin tällöin päästellyt humalassa suustani sellaisia älyttömyyksiä, jota ei ikuna selvinpäin sanottaisi. Toiset ovat tappaneet parhaan ystävänsä kännissä ja miettineet lopuin ikäänsä että miksi he sen tekivät? Kyllä mä oon sitä mieltä, että humalassa se täysin vääristynyt ajatusmaailma tulee esiin.

Toiset herpaantuvat kun vaimo "nalkuttaa". No miksi se vaimo nalkuttaa? Pelkkää ilkeyttäänkö? Vaiko siksi, että mies vaan makaa sohvalla tai puuhaa omiaan, kun olisi velvollisuudetkin hoidettavana.

Kyllä mä oon sitä mieltä, että se on mies, joka alistaa tossa tapauksessa. Mies käyttää väkivaltaa ja uhkailee - jopa omaa lastaan. Ei tosimiehen tarvitse lyödä naista eikä lasta. Kyllä miehellä pitää olla sitä munaa sen verran, että vaikka kuinka se vaimokin tuntuu provosoivan, niin ei turvaudu väkivaltaan. Aina voi lähteä ovesta ulos hiukan haukkaamaan happea ja vetämään henkeä. Se voi se vaimon nalkutuskin silloin ruveta tuntumaan ihan järkeenkäyvältä kun saa rauhassa miettiä mitä on tullut tehtyä ja mitä olisi pitänyt tehdä.

Vaikka kuinka vituttas niin se ei ketään oikeuta lyömään ja nyrkkiin yleensä tartutaan kun snat ei enää rittä.

Poika antoi aamulla lahjan ja itsetehdyn kortin
isälleen. Koittaa kokoajan puhua minulle, että elä äiti välitä, anna isin haukkua vaan, elä kuuntele sitä.
Minulla pokassa pitämistä, itkukurkussa.
Poika keitti isälleen aamukahvin,teki leivoksen
ja minä pakkasin lisää tavaroita matkaan.
Lähdemme sinne isäni luokse, ehkä pidemmäksi aikaa. Ei näin voi jatkua. Isä otti lahjat vastaan niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, oletti, että olisin antanut anteeksi, ja kysyi vain, että en kai illalla loukannut sinua jotenkin.

Miehelläni on erittäin vaikeita ihmisuhdeongelmia
taustalla, joihin hän aina raivokohtausten jälkeen vetoaa. Lisäksi monesti syyttää juomisesta minua. Tiedän, että hänellä on paineita työssä, mutta ei hae apua ongelmiinsa.

Poika yrittää pitää perhettämme kasassa. On riidan sovittelija, toivoo, vain ettei riideltäisi. Hän on vasta 7-vuotias, itsekkin pieni vasta. Ei ole oikein, että hän on rauhanneuvottelija välissämme. Ja sitäpaitsi
tulitaun hän voi kyllä saada aikaiseksi, mutta
todelliset ongelmat välillämme eivät lähde minnekkään.

En tiedä selviävätkö onngelmat puhumalla. Mikä tämän päivän miehiä vaivaa? En ole mielestäni nalkuttava akka, vaan monesti yritän rakentavati keskustella tunteistani, ettei tulisi riitaa.

Kunnioitan paljon miehiä, jotka sodassa taistelivat vapautemme puolesta, juontuuko sieltä monien vuosien takaa nämä tämän päivän ihmissuhdeongelmat?

Onko vallitseva käsitys, että miehen kuuluu olla vahva, tehdä työnsä hyvin perheensä elättämiseksi ja ansaita vain rahaa, että ei saa vieläkään olla heikko ja itkeä. Minun mieheni esim. itkee todella harvoin. Miksei joskus itkisi oikein kunnolla niin kuin entisajan itkuakat. Puhdistaisi salaisen arkkunsa ja tyhjentäisi kuormansa pois, niin ei tarvitsi minua perheen äitiä lyödä, eikä haukkua. Mielestäni olen väärä kohde, menköön metsään hakkaamaan puita ja purkamaan energiansa sinne ja haukkukoon puita, eikä minua.

Tiedän, että monella lapsella ei ole isää ollenkaan. Siksi tekisi hyvää miehelleni ajatella asioita nyt yksin ja pohtia perheensä merkitystä.
Hän voi pyytää meiltä anteeksi,mutta se ei tule nyt sydämmestä tiedän sen, vaan olisi muodollisuus. Lähdemme sinne isäni luokse ja käymme samalla haudalla muistamassa omaa pappaani, joka eli sodan.

Maisa34 kirjoitti:

Poika antoi aamulla lahjan ja itsetehdyn kortin
isälleen. Koittaa kokoajan puhua minulle, että elä äiti välitä, anna isin haukkua vaan, elä kuuntele sitä.
Minulla pokassa pitämistä, itkukurkussa.
Poika keitti isälleen aamukahvin,teki leivoksen
ja minä pakkasin lisää tavaroita matkaan.
Lähdemme sinne isäni luokse, ehkä pidemmäksi aikaa. Ei näin voi jatkua. Isä otti lahjat vastaan niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, oletti, että olisin antanut anteeksi, ja kysyi vain, että en kai illalla loukannut sinua jotenkin.

Miehelläni on erittäin vaikeita ihmisuhdeongelmia
taustalla, joihin hän aina raivokohtausten jälkeen vetoaa. Lisäksi monesti syyttää juomisesta minua. Tiedän, että hänellä on paineita työssä, mutta ei hae apua ongelmiinsa.

Poika yrittää pitää perhettämme kasassa. On riidan sovittelija, toivoo, vain ettei riideltäisi. Hän on vasta 7-vuotias, itsekkin pieni vasta. Ei ole oikein, että hän on rauhanneuvottelija välissämme. Ja sitäpaitsi
tulitaun hän voi kyllä saada aikaiseksi, mutta
todelliset ongelmat välillämme eivät lähde minnekkään.

En tiedä selviävätkö onngelmat puhumalla. Mikä tämän päivän miehiä vaivaa? En ole mielestäni nalkuttava akka, vaan monesti yritän rakentavati keskustella tunteistani, ettei tulisi riitaa.

Kunnioitan paljon miehiä, jotka sodassa taistelivat vapautemme puolesta, juontuuko sieltä monien vuosien takaa nämä tämän päivän ihmissuhdeongelmat?

Onko vallitseva käsitys, että miehen kuuluu olla vahva, tehdä työnsä hyvin perheensä elättämiseksi ja ansaita vain rahaa, että ei saa vieläkään olla heikko ja itkeä. Minun mieheni esim. itkee todella harvoin. Miksei joskus itkisi oikein kunnolla niin kuin entisajan itkuakat. Puhdistaisi salaisen arkkunsa ja tyhjentäisi kuormansa pois, niin ei tarvitsi minua perheen äitiä lyödä, eikä haukkua. Mielestäni olen väärä kohde, menköön metsään hakkaamaan puita ja purkamaan energiansa sinne ja haukkukoon puita, eikä minua.

Tiedän, että monella lapsella ei ole isää ollenkaan. Siksi tekisi hyvää miehelleni ajatella asioita nyt yksin ja pohtia perheensä merkitystä.
Hän voi pyytää meiltä anteeksi,mutta se ei tule nyt sydämmestä tiedän sen, vaan olisi muodollisuus. Lähdemme sinne isäni luokse ja käymme samalla haudalla muistamassa omaa pappaani, joka eli sodan.

Lue lisää

Älä liikaa yritä ymmärtää ja antaa anteeksi, sillä miehelläsi on kyllä mahdollisuus toimia toisin. Hän itse valitsee lyökö vai jättääkö lyömättä ja sama pätee juomiseen. Miten se voisi sinun vikasi olla? Hänen on mahdollista hankkia itselleen apua, aluksi vaikka omasta terveyskeskuksesta. Huolehdi sinä nyt lapsenne parhaasta kun miehesi ei näköjään sitä tee. Jos miehesi kieltäytyy hakemasta apua, niin eipä taida olla muita vaihtoehtoja, kuin että järjestät itsesi ja lapsen turvaan, otat eron ja pidät siinäkin puolesi. Muista, että lapsi todella kärsii ja ne arvet eivät parane. Salli lapsesi elää turvallinen ja onnellinen lapsuus. Ikävä kyllä, vaikka sinä ja lapsi olette uhreja tässä, joudutte te nyt olemaan vahvoja ja jättämään kodin. Vaikka väkivaltaisen ja piittaamattoman isän tulisi lähteä, hakea apua ja antaa perheensä elää rauhassa!

Maisa34 kirjoitti:

Poika antoi aamulla lahjan ja itsetehdyn kortin
isälleen. Koittaa kokoajan puhua minulle, että elä äiti välitä, anna isin haukkua vaan, elä kuuntele sitä.
Minulla pokassa pitämistä, itkukurkussa.
Poika keitti isälleen aamukahvin,teki leivoksen
ja minä pakkasin lisää tavaroita matkaan.
Lähdemme sinne isäni luokse, ehkä pidemmäksi aikaa. Ei näin voi jatkua. Isä otti lahjat vastaan niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, oletti, että olisin antanut anteeksi, ja kysyi vain, että en kai illalla loukannut sinua jotenkin.

Miehelläni on erittäin vaikeita ihmisuhdeongelmia
taustalla, joihin hän aina raivokohtausten jälkeen vetoaa. Lisäksi monesti syyttää juomisesta minua. Tiedän, että hänellä on paineita työssä, mutta ei hae apua ongelmiinsa.

Poika yrittää pitää perhettämme kasassa. On riidan sovittelija, toivoo, vain ettei riideltäisi. Hän on vasta 7-vuotias, itsekkin pieni vasta. Ei ole oikein, että hän on rauhanneuvottelija välissämme. Ja sitäpaitsi
tulitaun hän voi kyllä saada aikaiseksi, mutta
todelliset ongelmat välillämme eivät lähde minnekkään.

En tiedä selviävätkö onngelmat puhumalla. Mikä tämän päivän miehiä vaivaa? En ole mielestäni nalkuttava akka, vaan monesti yritän rakentavati keskustella tunteistani, ettei tulisi riitaa.

Kunnioitan paljon miehiä, jotka sodassa taistelivat vapautemme puolesta, juontuuko sieltä monien vuosien takaa nämä tämän päivän ihmissuhdeongelmat?

Onko vallitseva käsitys, että miehen kuuluu olla vahva, tehdä työnsä hyvin perheensä elättämiseksi ja ansaita vain rahaa, että ei saa vieläkään olla heikko ja itkeä. Minun mieheni esim. itkee todella harvoin. Miksei joskus itkisi oikein kunnolla niin kuin entisajan itkuakat. Puhdistaisi salaisen arkkunsa ja tyhjentäisi kuormansa pois, niin ei tarvitsi minua perheen äitiä lyödä, eikä haukkua. Mielestäni olen väärä kohde, menköön metsään hakkaamaan puita ja purkamaan energiansa sinne ja haukkukoon puita, eikä minua.

Tiedän, että monella lapsella ei ole isää ollenkaan. Siksi tekisi hyvää miehelleni ajatella asioita nyt yksin ja pohtia perheensä merkitystä.
Hän voi pyytää meiltä anteeksi,mutta se ei tule nyt sydämmestä tiedän sen, vaan olisi muodollisuus. Lähdemme sinne isäni luokse ja käymme samalla haudalla muistamassa omaa pappaani, joka eli sodan.

Lue lisää

Hei!

Mikään syy ei oikeuta löymään toista ihmistä. Ei kertakaikkiaan mikään. Me emme voi muuttaa toista ihmistä. Jos alkoholisti ei itse halua parantua ja tunnustaa ongelmaansa, sitä ei vaimo/mies voi parantaa, vaikka olisi ollut naimisissa 100 vuotta. Me olemme kuitenkin jokainen oma yksilömme ja teemme valintamme ja tekomme itse, vaikka eläisimme parisuhteessa. Jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja ennen kaikkea lapsilla on oikeus rauhalliseen kotiin. Lapsihan ei voi itse päättää sitä missä asuu; on aikuisen vastuulla minkälaista tulevaisuutta on omalle lapselleen luomassa.

Suomi on pullollaan alkoholismista ja muista riippuvaisuuksista kärsiviä ihmisiä sekä heidän kärsiviä läheisiään. Moni potee näitä asioita kodin sisäpuolella, lasten lisäksi, ainoastaan naapurit saattavat kuulla kovaääniset riidat. Karmeimmat tapaukset nähdään iltapäivälehdistä.

Mikäli mies ei ole hakenut apua alkoholismiinsa, älä enää odota, vaan aseta suhteen jatkumisen ehdoksi hoitoon hakeutumisen. Alkoholismista ja sen pohjalla olevat ongelmista ei yleensä ilman pitkäkestoista asioihin syventymistä ja tukea pääse kuiville. Mikäli mies lähtisi hoitoon tulisi se varmasti olemaan vuosien projekti, eiväthän ongelmatkaan ole yhdessä yössä syntyneet.

Kaikesta huolimatta, toivottavasti teillä tulee olemaan parempi isänpäivän jatko. Voimia ja jaksamista! Anna pojallesi rauhallinen tulevaisuus ja mahdollisuus olla lapsena eikä liiallisen vastuunkantajana pikkulapsesta lähtien!