Olen hiljattain alkanut epäillä, että minulla on Asperger. Seuraavaksi kerron hieman oireistani, jotka minua mietityttää.
Pienenä harrastin mm. jääkiekkokorttien ja postimerkkejen keräilyä. Muistan kuinka kortit piti olla millilleen järjestyksessä laatikossa. Vartioin esim. ilmankosteutta, etteivät kortit "tuhoutuisi". Sitten tuli CD-levyjen keräys, missä täysin sama juttu. Levykokoelman sairaalloista puhtaanapitoa kesti pari vuotta. Aina silloin tällöin "löydän" levykokoelmani uudestaan ja silloin se on taas maailman tärkein asia.
Pystyn siis keskittymään vain yhteen asiaan kerralla. Kiinnostuksen kohde on usein harrastus ja koulu jää valitettavasti sivuun. Minua voi hyvin kuvailla "perfektionistiksi", eli kaikki mitä teen kunnolla pitää olla millilleen kohdilleen. Saatan hioa jotain mitätöntä yksityiskohtaa puolikin tuntia ja aikaa tuhlaantuu.
Opiskelut eivät suju kovinkaan hyvin, koska en ole motivoitunut opiskeluun. En näe pärjääväni opiskelemallani alalla, koska olen melko epäsosiaalinen ja small-talk ei suju. Viihdyn mieluummin yksin kuin porukassa, koska en osaa olla rento ja rupatella kiivaaseen tahtiin. Koulussa minua kiusattiin monta vuotta. Ehkä siksi, koska en milloinkaan puolustautunut sanallisesti tai fyysisesti.
Sitten vielä tällainen asia: Kun olen kotona (yleensä vanhempieni seurassa) saatan hokea jotain järjetöntä mantraa, jonka koen "hassuksi". Tuo mantra on ollut päällä jo yli kymmenen vuotta ja hokemisen kohde vaihtuu pari kertaa vuodessa. Yleensä hokeminen tapahtuu kun en keksi mitään sanottavaa tai haluan vain "täyttää" hiljaisen ja vaivaantuneen ilmapiirin.
Lisäksi näen punaista, jos joku käyttää slangisanoja. Jopa normaalit sanat/lyhenteet, kuten "leffa" tai "netti", eivät luonnistu puheessani. Kieliopista en ole niinkään kiinnostunut.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisättäköön vielä, että luennoilla en jaksa keskittyä kun mieli harhailee harrastuksissani. Sellaiseen aiheeseen, mikä minua ei kiinnosta, on todella vaikea keskittyä. Näin esim. sanomalehdet jäävät lukematta koska juttujen lukeminen on yhtä tervanjuontia. Ja yleissivistyshän siitä kärsii :-(
en nyt meinaa sanoa että sulla on asperger..noi sun kuvailemas "oireet" sopis myös tourette.syndromaan tai add:hen. mutta ota asiasta selvää asiantuntijoilta niin ei jää vaivaamaan.tärkeintä ei mielestäni kuiteskaan oo saada joku diagnosi vaan oppia elämään omien "vaivojen" kaa sekä hyväksymään että tällainen minä olen.
No tuossa oli jotakin viitteitä Aspergerista, mutta varmaksi tuon kuvailemasi perusteella sitä ei voi sanoa. Jos sinusta tuntuu, että et pysty lukemaan "rivien välistä" sosiaalisissa tilanteissa, niin tod.näköisyys on kai aika suuri Aspergerille. Käypä tekemässä vaikka netissä Asperger-testi. Tuo keskittymishäiriö vaikuttaisi olevan ADD, jota voidaan hoitaa. Asperger ja keskittymishäiriö voivat esiintyä myös yhdessä. En ymmärrä, että kuinka joku näkee Touretten noissa oireissa. Kannattaisi hakeutua vaikka opiskelijaterveydenhuollon kautta jatkotutkimuksiin.
"En ymmärrä, että kuinka joku näkee Touretten noissa oireissa."
Niin, varmaan olisi väärin sanoa, että tourette, mutta melko samankaltainen oireyhtymä, eli pakko-oireinen neuroosi on kyllä hyvin todennäköinen aloittajan kuvaamilla oireilla.
Tarkkuutta järjestyksestä on käsittääkseni pakko-oiresesta neuroosista kärsivillä. Täten oireet liippaavat myös assista ja tourettesta.
Tosin myös psykopaateilla on ylitarkkuutta, mutta syyt ovat täysin eri pohjalla, kuin edellämainituissa, eikä psykopaatti epäile olevansa keskittymishäiriöinen.
Vaikka tarkoitus on hyvä - ei edes paraskaan autismi ekspertti pysty verossa diagnosoimaan. Tourettekin on hyvin laaja-alainen ja tick tai tahaton puhe voi olla myös autismissa mukana. Parempi onkin puhua näillä palstoilla vain omista oireistaan, joiden paras ekspertti itse on. Muiden luokittelut on sitten paras antaa ammattilaisten tehtäväksi.
Yhteistyöterveisin Aito Assi
Kiitos noista vinkeistä touretteen ja ADD:hen. Luin kuvauksen viimeksi mainitusta ja oireet sopivat yllättävän hyvin minuun. Touretteen en kuitenkaan usko, sillä minulla ei ole yhtään pakkoliikkeitä (vain "hokemista" mistä kirjoitin viestissäni).
Diagnoosin hakeminen kyllä mietityttää. En usko, että siitä mitään hyötyä olisi, pikemminkin haittaa. Pelkään, että diagnoosista muodostuisi "tekosyy" moneen asiaan, kuten opiskelujen laiminlyömiselle ja työpaikan saannille. Toisaalta olisi todella helpottavaa saada viimein vastaus omituiselle käytökselle.
muistuttavat AS:a...
Voit katsoa tarkemmin profiilissani olevia linkkejä...