Kauppakorkeakoulun professori Risto Tainion mielestä valtion olisi syytä lisätä omistustaan huoltovarmuuden eli yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeillä aloilla, kuten myös maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa. Maatalouden kansallistaminen tulee veronmaksajille edullisemmaksi ja kriisitilanteissa yksityiset viljelijät eivät voi saada ylimääräistä etua kuten viime sotien aikana tapahtui. Suomessa, varsinkin alkutuotannossa, hintakehitys ja koko elinkeinorakenne on vääristynyt. Kansallistaminen antaa meille lisää kilpailukykyä, työmahdollisuuksia, lisää laitevalmistusta sekä teknologian vientiä. VAPO on uranuurtaja mm turvesoiden uuusiokäyttäjänä.
Oikea kehityssuunta
Risto Tainio on sanonut
0366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.