Onkohan se totta

Seiska-lehti väittää, että Lordin Amen olisi mennyt aukomaan päätään ja julistamaan, että he ovat parempia kuin Kizz-yhtye.
Kizz yhtyeestä oli vastattu, että mahtailla saa mutta kun lordilaiset ensivuonna ovat kenkäkaupassa töissä voisi kysäistä. että miten menee.
Vielä totesi, että mestarit erottaa tolloista teoilla.
12697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No voihan ne Kizziä parempia ollakin mutta Kiss on sitten taas aivan eri luokkaa.

Äänestä
  • kyseessä voi olla jonkun tabloidilehden väännös jostain amenin sanomisesta joka on ollut ihan erilainen.
    Tai sitten amen oli niin sanotusti "in character" eli puhui tuossa amenin hahmossa eikä omana itsenään, tuo lordin jäsenten hahmojen imagohan on sellanen "bringing back the balls to rock, we're better than anyone" juttu, eli monsterit uhoavat. Ja muistaakseni kyseessä ei ollut mikään varsinainen Kissin jäsen vaan joku manageri tjs.

    Kyseessähän voi olla kahden bändin leikkisä sanakisa, Viisut voitettuaan Muistaakseni Kiss bändin jäsenet laittoivat onnitteluviestin nettisivuilleen, Entinen Kiss jäsen soitti Lordin levyllä ja ymmärtääkseni Kissin jäsenet ovat Lordin ystäviä, hehän ovat vain otettuja tuosta kunnianosoittamisesta jota lordi tekee.
    Lisäksi Kissin entinen manageri aikoo kuulemma alkaa hoitamaan Lordin busineksia amerikassa. Eli eiköhän kyseessä ole korkeintaan joku leikkisä sanojenvaihdos.

    Äänestä

  • itsekin tästä luin kirjoitti:

    kyseessä voi olla jonkun tabloidilehden väännös jostain amenin sanomisesta joka on ollut ihan erilainen.
    Tai sitten amen oli niin sanotusti "in character" eli puhui tuossa amenin hahmossa eikä omana itsenään, tuo lordin jäsenten hahmojen imagohan on sellanen "bringing back the balls to rock, we're better than anyone" juttu, eli monsterit uhoavat. Ja muistaakseni kyseessä ei ollut mikään varsinainen Kissin jäsen vaan joku manageri tjs.

    Kyseessähän voi olla kahden bändin leikkisä sanakisa, Viisut voitettuaan Muistaakseni Kiss bändin jäsenet laittoivat onnitteluviestin nettisivuilleen, Entinen Kiss jäsen soitti Lordin levyllä ja ymmärtääkseni Kissin jäsenet ovat Lordin ystäviä, hehän ovat vain otettuja tuosta kunnianosoittamisesta jota lordi tekee.
    Lisäksi Kissin entinen manageri aikoo kuulemma alkaa hoitamaan Lordin busineksia amerikassa. Eli eiköhän kyseessä ole korkeintaan joku leikkisä sanojenvaihdos.

    Lordin foorumeilla, arvasin että jotain tämän suuntaista oli ollut kyseessä, niillä mielenkiintoisilla otsikoilla ne lehdet niitä lehtiä myyvät, saipahan lordi ainakin jonkin verran taas palstatilaa ja huomiota ;)

    http://www.bmgfinland.com/lordiforum/viewtopic.php?t=5015&postdays=0&postorder=asc&start=75

    Äänestä

  • mitä on sanonut kirjoitti:

    jälkeenpäin selitellä sanottavaansa. Eli turpa kiinni ja teot puhuu puolestaan kuten mestari sanoi. Tollot erottaa mestareista teoilla!

    Äänestä

mielestäni lordi on kaikkien aikojen pohjanoteeraus. hävettää olla suomalainen.. ei menny pitkään ku näillä maski pelleillä nous nesteet päähän.

Äänestä
  • luitteko nyt edes tuon amenin selityksen? Tabloidilehti oli vetäny lööpit lähes tyhjästä, Amen itsekin sanoi että normaalisti ei sanomisiaan selittelisi mutta kun oli kissistä kyse niin oli pakko.

    Ja kuinka lordilaisilla nyt on kusi noussut päähän? helvetti pistää vituttamaan nämä kateelliset perussuomalaiset. Lordi on tehnyt paljon työtä unelmansa eteen ja nyt hän elää unelmaansa, tekee edelleen rankasti töitä. esiintyi juuri kymmenille miljoonille tv-katsojille MTV-gaalassa. kuka tahansa ei tuohon pystyisi, varsinkaan suomalaiset, he eivät ole pahemmin lehdissä esiintyneet ja muutenkin suomessa hiljaiseloa, että miten se neste nyt on niillä päähän noussut jos saan kysyä?

    Äänestä

  • te nyt selitätte? kirjoitti:

    luitteko nyt edes tuon amenin selityksen? Tabloidilehti oli vetäny lööpit lähes tyhjästä, Amen itsekin sanoi että normaalisti ei sanomisiaan selittelisi mutta kun oli kissistä kyse niin oli pakko.

    Ja kuinka lordilaisilla nyt on kusi noussut päähän? helvetti pistää vituttamaan nämä kateelliset perussuomalaiset. Lordi on tehnyt paljon työtä unelmansa eteen ja nyt hän elää unelmaansa, tekee edelleen rankasti töitä. esiintyi juuri kymmenille miljoonille tv-katsojille MTV-gaalassa. kuka tahansa ei tuohon pystyisi, varsinkaan suomalaiset, he eivät ole pahemmin lehdissä esiintyneet ja muutenkin suomessa hiljaiseloa, että miten se neste nyt on niillä päähän noussut jos saan kysyä?

    entäs HIM ja NIGHTWISH, niiden ei ole tarttenut alentua mihinkään euroviisuihin päästäkseen maailmalle????? HÄH!
    Kaikki kunnia Lordille kukin taaplaa tyylillään. Entäs klassisen musiikin puolella.. Soile Isokoski!!!
    Onnea ja menestystä Lordille jatkossakin.

    Äänestä

  • isottele kirjoitti:

    Him ja nightwish ovatkin vieneet bändejänsä maailmalla nyt jo vuosia, lordi ehkä pari vuotta korkeintaan. Lisäksi HIM ja nightwish tekevät erilaista musiikkia kuin lordi, varsinkin tuo himin musiikki on sellaista ihqdaa teinix musiikkia joita teinit diggaavat ameriikoissa, lordi tekee kasariheviä monien mielestä naurettavat naamarit päällä, mikä ei ole läheskään yhtä markkinoitavaa kuin him.

    Ja mitä alentumista niissä euroviisuissa on? Mr. Lordikin sanoi tätä kysyttäessä, että jos jollain bändillä on joku paikka missä eivät mukamas pysty soittamaan tai jos heillä olisi ongelmia euroviisuissa soittamisesta, niin silloin on bändillä kusta päässä. Loppuun heitti vielä että onhan se mona lisa yhtä hieno maalaus taidemuseossa kuin vessan seinällä. Ja onhan ne viisut tunnettuja popmusiikistaan, mutta nyttenhän lordi tavallaan muutti niitä viisuja, ensi vuonna mukana on varmasti enemmän rankempaa musiikkia ja erilaisia yhtyeitä, ehkä euroviisuja ei pidetä muutaman vuoden kuluttua enää vanhan kansan iskelmäkilpailuna vaan aivan kunnon biisikisana jossa mukana on erilaisia bändejä.

    Ja mikäs siinä, kävivät vetämässä biisin pari kertaa ja näin saivat aivan jumalattomasti julkisuutta, n. 100 miljoonan tv-katsojan edessä, ja voitosta kerrottiin jopa cnn:llä ja kaikissa isoissa lehdissä, eipä viime vuosina ole viisuista näin paljon puhuttu.

    Saihan abbakin sysäyksen kuuluisuuteen viisuista, ja nykyään abbaa pidetäään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista bändeistä.

    Äänestä

  • isottele kirjoitti:

    entäs HIM ja NIGHTWISH, niiden ei ole tarttenut alentua mihinkään euroviisuihin päästäkseen maailmalle????? HÄH!
    Kaikki kunnia Lordille kukin taaplaa tyylillään. Entäs klassisen musiikin puolella.. Soile Isokoski!!!
    Onnea ja menestystä Lordille jatkossakin.

    N-wish osallistui Suomen euroviisukarsintoihin kappaleella Sleepwalker, se oli muistaakseni vuonna 2000.Holopainen ja Nevalainen puhuivat muut bändin jäsenet ympäri ja bändi voittikin katsojaäänestyksen mutta "asiantuntija"raati sotki homman niin että joku humppa-Heidi lähti kisoihin.

    Äänestä

ei se ole kizz vaan kiss. senkin tollo!

Äänestä
  • sana Kizz, mitäs löytyykään???? ja mitäs sen ison Lordi monsterin nahkatakin selässä niiteissä oli, ei suinkaan Kiss vaan KIZZ, Hienompaa.

    Äänestä

...Mä luin kans ton jutun. Veikkaan et on totta. Mutta luulempa että oli Amenin puolelta vaa pikku vitsi ja sitä muutettiin (toimittajat muutti) hiukan "räväkämmäksi" kuin oikeesti oli.
:) Ja luulen että ei Kizzin tyyppi sanonu ihan sillee miten ne toimittajat kirjotaa ;) AInahan niitä muunnellaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totisinta mitä kirjoitti:

Seiska-lehti väittää, että Lordin Amen olisi mennyt aukomaan päätään ja julistamaan, että he ovat parempia kuin Kizz-yhtye.
Kizz yhtyeestä oli vastattu, että mahtailla saa mutta kun lordilaiset ensivuonna ovat kenkäkaupassa töissä voisi kysäistä. että miten menee.
Vielä totesi, että mestarit erottaa tolloista teoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu