Vihaan vanhempiani, isä on pervo ja agressiivinen ja äiti ei suostu ottaan siitä eroa, vaikka kuinka pyydän. Olen kestänyt tätä jo kuusitoista vuotta. Haluan pois. Haluan muuttaa omilleni, mutta ei ole rahaa (lukiokin on niin saatanan kallis, rahastavat minkä kerkeävät), porukoilla ei ole, enkä haluaisi niiltä pyytääkään, sillä en halua olla enää mitenkään riippuvainen heistä.
Tää on paskamaista. Onko kukaan ollut missään samantapaisessa tilanteessa? Mitä sitten teit/miten ratkaisit tilanteen?
Tää on paskamaista. Onko kukaan ollut missään samantapaisessa tilanteessa? Mitä sitten teit/miten ratkaisit tilanteen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moikka!
Joskus toivoisin lapsille samat oikeudet mitä vanhemmilla on,,
Tiedän tunteesi,lapsuuteni oli painajaista,,äitini kyllä otti ja lähti meidän lasten kanssa,mutta vasta silloin kun hänen pelkonsa muuttui vihaksi,,
Jos äitisi tuntee samoin isääsi kohtaan kuin sinä niin toivoisin hänen lähtevän,,sinun ja itsensä takia,,
Jos eivät eroa,hae sinä itsellesi apua,olet jo niin vanha että pystyt siihen,,
Toivon elämääsi rakkautta ja lämpimiä ihmissuhteita,,
Hei. Joo, ite oon pienestä alkaen kuunnellut vanhempien riitelyä. Iskä oli aina kännissä ja riehui.Ikään se ei meihin lapsiin ole koskenut. Äitiin kylläkin. Olen nyt 15-vuotias. Vihdoin ja viimein äiti otti eron iskästä. Sen jälkeen iskä sairastu syöpään.Nyt äiti on ihan sekasin. Se ei tiedä palaisko se iskän luo, vai jatkaisko elämää ihanan miesystävänsä kanssa. Sanoin äitille että jos se aikoo palata iskän luo, mä en tule mukaan. Iskä oli 2kk juomatta. Sit äiti päätti että me muutetaan sen luo. Muutettiin ja kaks päivää, iskä veti kännit ja alko riehumaan. Ja me lähettiin karkuun. Ja muutettiin takasin äitin kans rivitalo asuntoon.Ite oon iskän suhteen kovettanut itseni, enkä tunne sääliä sitä kohtaan. Tiedän, saattaa kuulostaa oudolta.Toinen sairastaa syöpää ja mulle on aivan sama vaikka kuolis saman tien. Äitillä ja mulla on aina ollut todella hyvät välit ja sen takia tää tilanne meillä on varmaankin helpompi kuin mitä sulla. Olis kiva vaihtaa ajatuksia vaik meses tai sähköpostilla. Jos äitis ei ymmärrä mitä sä joudut kokemaan, sun pitää pyytää joku sosiaali ihminen auttamaan. Tiedän sen tunteen kun tekis mieli hirttää ittensä kun on niin väsynyt kaikkeen. Nyt mulla menee kaikki hyvin, ja koulussakin alkaa sujumaan pikkuhiljaa. Olen käynyt terapiassa juttelemassa asioistaja se on auttanut. Suosittelen. Kun löytää sellaisen ihmisen jolle voi puhua jännittämättä että " mitäköhän se nyt ajattelee" , elämä alkaa mennä kohdalleen.
Jenna