Hyvää tätä päivää.
Onko täällä muita yksinasuvia eläkeläismummuja?
Mummu on eräänlainen käsite.
Mummous on eräänlainen rooli, joka kuitenkin yhteiskunnan rakenteen muuttumisen myötä muuttuu.
Itse olen ensimmäisenpolven kaupunkilainen, matkaeväänä maailmalle lähtiessä olivat vain tyhjät kädet, nälkäinen vatsa, sekä oma vaatekerta.
Lapsuuteni vanhat ihmiset olivat hyvin erilaisia, mieleeni jäivät parhaiten; hyvät, ystävälliset ja viisaat mummut, toisenlaisiakin oli…(mummu vanha ihminen vaikka ei verisukulainen)
Mummu on yksi lenkki suvun jatkumossa. Kuka määrittää mummun? omat lapsesi? heidän puolisonsa? lapsenlapset? vai mummun käyttöarvo?
Missä määrin elämäsi pysyy arvokkaana, kolmannessa ajassa, isovanhempana.
Olen ihan etsinyt keskusteluja ikääntymisestä ja kolmannesta elämän vaiheesta isovanhempana olosta. Mitään keskusteluja joissa isovanhemmat itse keskustelisivat, omasta roolistaan suvun yhtenä lenkkinä, ei ole löytynyt.
Yhden keskustelu paikan löysin jossa ei olla anoppina tai lapsenhoitajana vaan niin ehkä luet sieltä itse…
http://www.nakokulma.net/index.php?topic=10581.0
Rakkaus lapsenlapsiin 21.03.06. klo 12:04:25
”Kuinkahan paljon rakkaus lapsenlapsiin on itse asiassa rakkauden osoittamista omille lapsilleen? Se on tietenkin yksilökohtaista, mutta kiinnostavaa silti miettiä, missä määrin enimmillään isovanhemmat vain näyttävät rakastavan ja huolehtivan lapsenlapsistaan, tarkoituksenaan kuitenkin käyttää heitä lastensa rakastamisen välikappaleina. Tiedostamatonta toimintaa se lienee paljolti.
Onkohan tästä jo ollut rakkaudellista keskustelua, en jaksanut tarkastaa aiempia rakkausketjuja.”
Mielestäni keskusteluista puuttuu täysin, isovanhempien oma näkemys, isovanhemmuuteen.
Luettuani tuon linkin ketjun masennuin melkoisesti. Muistelin omaa mummuani, joka oli yksi ja ainoa elossa oleva isovanhempi. Ikinä ei tullut mieleeni, ettei mummu olisi juuri minun mummuni. Äitini ei antanut tavata mummua kovin usein, esti lopulta tapaamiset kokonaan.
Miten eroat; kokonaisuutena äidistä, joka olit, ennen mummuksi tuloa?
Entä vanhemmat joilla on lapsia molemmista sukupuolista; onko eroa vanhemmuuteen ja isovanhemmuuteen? Millaista?
Pitkä aloitus; kaipaan keskustelua ISOVANHEMPIEN VÄLILLÄ isovanhempien välillä, isovanhemmuudesta elämän kolmannesta ajasta.
Äiti - 75 - 78 ja mummu - 05
Onko täällä muita yksinasuvia eläkeläismummuja?
Mummu on eräänlainen käsite.
Mummous on eräänlainen rooli, joka kuitenkin yhteiskunnan rakenteen muuttumisen myötä muuttuu.
Itse olen ensimmäisenpolven kaupunkilainen, matkaeväänä maailmalle lähtiessä olivat vain tyhjät kädet, nälkäinen vatsa, sekä oma vaatekerta.
Lapsuuteni vanhat ihmiset olivat hyvin erilaisia, mieleeni jäivät parhaiten; hyvät, ystävälliset ja viisaat mummut, toisenlaisiakin oli…(mummu vanha ihminen vaikka ei verisukulainen)
Mummu on yksi lenkki suvun jatkumossa. Kuka määrittää mummun? omat lapsesi? heidän puolisonsa? lapsenlapset? vai mummun käyttöarvo?
Missä määrin elämäsi pysyy arvokkaana, kolmannessa ajassa, isovanhempana.
Olen ihan etsinyt keskusteluja ikääntymisestä ja kolmannesta elämän vaiheesta isovanhempana olosta. Mitään keskusteluja joissa isovanhemmat itse keskustelisivat, omasta roolistaan suvun yhtenä lenkkinä, ei ole löytynyt.
Yhden keskustelu paikan löysin jossa ei olla anoppina tai lapsenhoitajana vaan niin ehkä luet sieltä itse…
http://www.nakokulma.net/index.php?topic=10581.0
Rakkaus lapsenlapsiin 21.03.06. klo 12:04:25
”Kuinkahan paljon rakkaus lapsenlapsiin on itse asiassa rakkauden osoittamista omille lapsilleen? Se on tietenkin yksilökohtaista, mutta kiinnostavaa silti miettiä, missä määrin enimmillään isovanhemmat vain näyttävät rakastavan ja huolehtivan lapsenlapsistaan, tarkoituksenaan kuitenkin käyttää heitä lastensa rakastamisen välikappaleina. Tiedostamatonta toimintaa se lienee paljolti.
Onkohan tästä jo ollut rakkaudellista keskustelua, en jaksanut tarkastaa aiempia rakkausketjuja.”
Mielestäni keskusteluista puuttuu täysin, isovanhempien oma näkemys, isovanhemmuuteen.
Luettuani tuon linkin ketjun masennuin melkoisesti. Muistelin omaa mummuani, joka oli yksi ja ainoa elossa oleva isovanhempi. Ikinä ei tullut mieleeni, ettei mummu olisi juuri minun mummuni. Äitini ei antanut tavata mummua kovin usein, esti lopulta tapaamiset kokonaan.
Miten eroat; kokonaisuutena äidistä, joka olit, ennen mummuksi tuloa?
Entä vanhemmat joilla on lapsia molemmista sukupuolista; onko eroa vanhemmuuteen ja isovanhemmuuteen? Millaista?
Pitkä aloitus; kaipaan keskustelua ISOVANHEMPIEN VÄLILLÄ isovanhempien välillä, isovanhemmuudesta elämän kolmannesta ajasta.
Äiti - 75 - 78 ja mummu - 05
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lukiko kukaan linkin ketjua? Mitä mieltä olette tästä:
Vastaus #26 : 02.05.06. klo 00:27:18 »
Luin tämän ketjut parikertaa.
Kuljin tänään Kevätretkelläni metsässä ja mietin aihetta.
Minun tuttavapiirini on mummuikäinen, kaikki erilaisia. Yhtäkään näistä isovanhemmista ei saa samaan muottiin. Ei myöskään suhdetta lapsenlapseen.
Tunnen ikäihmisiä, joilla omat lapset jotka jo 50 v. joten lapsenlapsia ei tule olemaan. Samoin kuuluu tuttaviini "ikäneitoja" ilman lapsia, joten myös ilman lapsenlapsia.
Näissä henkilöissä on yhteistä eriasteinen suru, lapsenlapsettomuudesta, tai siitä ensimmäisestä, eli lapsettomuudesta.
Perinne mummua ei ole.
Tunsin oman mummuni ja pidin häntä viisaana ja hyvänä ihmisenä.
Äitini ei sallinut mummun tapaamisia, hän ilmoitti jo ennen lapsenlapsia:
"Olen osani hoitanut yhtäkään en syliin ota."
Mummi oli kuollut ennen syntymääni. Lasteni mummu oli kuollut ennen X-miehen tapaamista.
Olen ensimummu Juniori on puolivuotias, Seniori yli kolmenkymmenen.
Olin hyvin varauksellinen mummuvirastani, koska suhde Senioriin on hyvin kimurantti. Seniori käyttää valtaa tapaamisien suhteen, erimielisyyden sattuessa, käytti jo ennen isäksi tuloaan.
Oletin, voivani pitää Junioriin viileää väliä, koska esim. nuorten eron jälkeen, suhteen ylläpito voisi olla mahdotonta. Mietin säästäväni itseni mahdolliselta menetyksen tuskalta.
Tunteet eivät ole järjellä säädettävissä...
Mitä tunnen tai koen lapsenlapsessa?
Vauvantuoksun (joka häivähtää Seniorille vauvana), kujertavan vilkkaan ja aktiivisen pienenpojan, pehmeän ihon, tarkkaavaisen silmäparin. Sukuni näköä ei Juniorissa nähtävissä:) Tunnen hellyyttä ja koen iloa läheisyydestä, sylissä pitäessäni.
Näin ilon jota Juniori osoitti kuullessa isänsä äänen. (eräästä hoitokerrasta vain isän hakiessa) Tunsin mieletöntä iloa ja onnea Seniorin vanhemmuudesta.
Kuulen ikävän, (itkun oma sävy) juuri ennen kiukuttavaa untenmaille menoa.
Äidin ikävä, jota mummu ei voi poistaa, tunnen hellyyttä Junioria kohtaa ja kiitollista iloa Miniästäni. Juniorissa on isänsä piirteitä Nukkumatti saa kiukun kirahduksia ja unihiekka ihan itkettää.
Olen onnistunut saamaan mummu suhteen hyvään kehitys vaiheeseen.
Juniori on hoidossa mummolassa säännöllisesti.
Elämä on ainut kertainen, mitään valmista kaavaa ei ole.
Miksi rakastan tätä lasta?
Rakastan kaikkia lapsia, olen aina rakastanut, rakkaudelle on ikäni mittainen historia.
Elämän unelmani oli 4-5 lasta.
Mummuksi tuleminen on lahja. Lahjan antavat vanhemmat. Omat lapseni olivat elämänlahja, laina jota sain rakastaa.
Edellisten kirjoitusten ajatuksiin;
En kriittisesti ajatellen, usko rakastavani Junioria; ehdotettuna jatkeena tai Seniorin vuoksi.
En myös siksi, etten rakastanut omia lapsiani.
Opin elämänkiertokulun ymmärtämisen konkreettisesti vauva sylissäni.
Peiliin katsoessani, minua katsoo takaisin mummuikäinen vanheneva nainen. Ihminen ei huomaa omaa paikkaansa elämän kiertokulussa, ajan tajuaminen on vaikeaa.
Omaa mummuani muistaessa, koen antaneeni osani elämän kiertokulkuun.
Minulla on syvä rauha. Pelko elämästä on kadonnut, kuin olisi voittanut elämän.
Kauniisti kirjoitat isovanhemmuudesta.
Nuoret ihmiset eivät aina huomaa, että lapsen ulkonainen hoitaminen on vain osa vanhemmuutta.
Toinen puoli on rakkaus, hellyys ja kyky sallia lapselle muitakin kontakteja kuin omat vanhemmat.
Vanhemmat eivät kuitenkaan koskaan menetä lastaan isovanhemmille. Lapsi kiintyy omiin vanhempiinsa käsittämättöän lujin sitein.
Se tieto auttaa meitä isovanhempiakin eroamaan lapsesta yhä uudestaan ja uudestaan, kun hän palaa kotiinsa lastenhoitoajan jälkeen.
”Mieli on kaikki kaikessa, mitä ajattelet, siksi tulet.”
Sanojen kirjo
Ensin on ajatus, sitten sana
hyvänä - taikka huonompana.
Hyviä sanoja, toivomme kuulla,
pahoja usein omalla suulla
viskomme sinne, viskomme tänne
emme vain huomaa enentävämme
niillä kuulijan tuskaa.
Kovien sanojen kavalkadi
esittelyä ei varmaan vaadi!
– Lujuutta miellä en kovuuden lukuun
kuuluu se hyvien sanojen sukuun
Totuus myös joskus on ankara sana
silti se toimii hoitavana
keralla rakkauden.
Sanoilla usein me tuomitsemme,
vaikka toivomme osaksemme
ymmärtämystä ja lempeää mieltä
käytämme kovaa ja katkeraa kieltä.
Anteeksi antava, lempeä mieli,
rohkaiseva ja hillitsevä kieli
väsyneen mieltä voi nostaa.
Riitta Ousukaisen ajatukset:
”Kaikissa ihmisissä on siemen hyvää.
Hyvän vaaliminen lisää hyvää.
Hyvä tukee hyvän kasvamista,
näin koko suhde vahvistuu.
Vahvistamalla tietoisesti, suhteissaan olevaa hyvää,
kasvattaa tietoisesti; Hyvää Vahvaa Suhdetta”
”Puhalla niin saat tulen
sammuman
Puhalla niin saat tulen syttymään.” Zen-koan