Neuvoja taimikonhoitoon

nuo ovat, tosin siinä ollaan koillismaalla. Etelän rehevämmillä mailla voi olla hyväksi kasvattaa tiheämmässä hieman pitempään, mutta ei sielläkään ensiharvennuksen jälkeen isompaa runkolukua pidä jättää, jos kunnon tukkia haluat.

Joo, kyllähän se niin on, että ei niitä taimia paljo voi mettään jättää koska muuten ne ei jaksa kaikki kasvaa kuitupuiks asti. Toki parasta metsänhoitoa on ottaa vähä kerrassaan pois ja useemmin. Mut toi mettänhoito ei kuitenkaan niin kannattavaa oo, että se oikein kannattais usein toi taimikonhoito.

Vaarille nuo ohjeet eivät kelpaa. Ehkä jossain ensiharvennuksen jälkeisessä tilanteessa aletaan olla samoilla aaltopituuksilla, mutta tokko ihan silloinkaan samassa sävelessä.
Onhan virallisetkin ohjeet tulleet vuosikymmenten mittaan hiukan tiheämmiksi, mutta liian harvaa on vielä. Mikähän siinä muuten on kun Ruotsalaiset harrastavat hiukan suurempia kasvatustiheyksiä, kautta linjan, kuin Suomessa? Ovatkohan he huomanneet sen tosiseikan, että siinä kohdassa, jossa ei ole puuta tai tainta on kasvu pyöreä nolla.
Taimikon kanssa on niin että vähän vähemmän, mutta useammin, niin hyvä tulee. Männyllä nyt sitä valoakin pitää tietysti ollakkin, mutta ei liikaa.

Vaari on aina sanonut etten puhu kuusesta mitään, mutta poikkeus vahvistaa säännön.
Kävin tässä kesällä eräässä metsänäytöksessä, siellähän oli jos mitä mielenkiintoista. Vaari vain ei oikein ymmärtänyt kuusen taimikon raivausta, jota siellä tehtiin. Noin 70 senttinen istutetu kuusentaimikko oli vesoittunut aika reippaasti ja nyt otettin sitten raivaussahalla kaikki koivu pois. Vaari olisi ottanut vesurin tai raivausveitsen ja tehnyt jokaiselle kuuselle halkaisijaltaan 2 m reiän. No olisihan se onnistunut raivaussahallakin, jos työkalun on kaikissa tapauksissa pakko pöristä.
Ennenhän sanottiin että kuusi tarvitsee verhopuustoa. Siitä kai johtui osiltaan, ettei kuusta aikanaan enempää istutettu peltoihin, kun tuo verhopuustovaatimus oli niin ehdoton.