kauheinta..

On kun 12v tyttö tuli koulusta ja oli siellä joutunut tekee isänpäiväkortin ja ihmetteli kelle sen antaa, kun oma isä kuollut reilu 1v sitten. Antoi sen sitten isäpuolelleen... Vois kyllä luopua noista korttien ym tekemisistä päiväkodissa ja kouluissa, sillä ei kaikilla ole isää tai äitiä enään elossa.

Turhaan tulee vaan suurempi kaipuu.
31097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen käynyt ala-asteen 90-luvulla.. vanhempani ovat eronneet ollessani 8-vuotias. Sen jälkeen minua ahdisti kenelle teen kortin kun on isänpäivä.. mutta eipä ongelmaa, kaikki opettajat sanoivat aina yleisesti luokalle että saa tehdä lahjan/kortin isälle tai papalle. Olen saanut tehdä kortin papalle ja pappa on ollut iloinen lapsenlapsien lahjoista ja korteista (myös veljeni luonnollisesti tekivät). Kyse oli pienestä koulusta, jossa opettajat tiesivät oppilaiden asioista, joten osasivat suhtautua hienovaraisemmin vaikka avioerot eivät silloin olleet vielä niin yleisiä kuin nykyään. Kannattaa mainita asiasta opettajalle kun teillä on keskustelu. Kuitenkin korttien ja lahjojen tekeminen on mielestäni erittäin hieno ele koululta tai päivähoidolta, koska kotona äidillä ei välttämättä arjessa ole aikaa tai energiaa tehdä lasten kanssa mitään askarteluja (ja myös tietenkin niitä perheitä ajatellen jossa lapset elävät isien kanssa)..

Äänestä
  • No vähän vaikea tehdä sitä korttia myös Ukille, kun kummatkin ukit kuolleet.Mutta elämää tuo kuolemakin on, joten sitä vaan elettävä niin... Hyvää Isänpäivää!!:o)

    Äänestä

Mun ainut isänpäiväkortti oli juuri päiväkodissa tehty. Muuten isänpäivästä ei täällä olis ollut mitään merkkiäkään. Itelleen ei huvita kekkereitä pidellä kun ei tuollainen kolme vuotias vielä mitään isänpäivästä ymmärrä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen1975 kirjoitti:

On kun 12v tyttö tuli koulusta ja oli siellä joutunut tekee isänpäiväkortin ja ihmetteli kelle sen antaa, kun oma isä kuollut reilu 1v sitten. Antoi sen sitten isäpuolelleen... Vois kyllä luopua noista korttien ym tekemisistä päiväkodissa ja kouluissa, sillä ei kaikilla ole isää tai äitiä enään elossa.

Turhaan tulee vaan suurempi kaipuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu