estenomi (amk)

pötsikäs

http://opinto-opas.stadia.fi/ops.php?c=119

tuolla löytyy tietoa estenomista.

nyt haluaisin kuitenkin konkreettisia työpaikkoja missä estenomi esimerkiksi työskentelee ja millaisissa töissä, mitä esimerkiksi voi tehdä.

mitä mieltä olette estenomin ammatista? toimivatko estenomit "konttorirottina"?

27

21856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tällaista

      eli kosmetiikkafirmojen maahantuonnissa yms. ja juuri "konttorirottina" eli tekevät kauneushoitoloissa taloushommia siellä takahuoneessa.

    • Jane.sAddiction

      Hei!
      Itseänikin alkoi juuri tänään kiinnostaa ko. koulutus, kun siitä kuulin.

      Olen itse farmaseutti, apteekissa töissä, ja minusta tuntuu, että apteekki olisi yksi mahdollinen työpaikka. Olisi suuri apu jos meilläkin olisi töissä joku, joka tuntisi syvemmin ne aineet, joita kosmetiikassa käytetään. Farmaseutin koulutuksessa annettiin tähän lähinnä pintaraapaisu, ja itselläni ihonhoitotietämys on harmillisen hatara.

      Meillä on töissä apua tähän antamassa 2 kosmetologia, joten miksei voisi olla estenomejakin. Minusta nimenomaan teoriapuolen koulutusta kosmetiikasta tarvittaisiin. Itse mietin hakeutumista stadiaan täydennyskoulutukseen, heillä on kuulemma 20 opintoviikon koulutuspaketteja farmaseuteille.

      • estenomi

        Olen sitä mieltä, että jokainen ammatti ja moni elämän sara on itsestä kiinni. Kannattaa tutkia sisintään ja miettiä, että mitä todella haluaa. Itse luin ensin kosmetologiksi, sitten parturikampaajaksi. Olen työskennellyt alan opiskelijoiden ohjaajana ja tukkufirman kouluttajana. Olen ollut myös hoitolatyössä, sekä myyjänä. Luin myös estenomiksi, sillä tunnen vielä etsiväni sitä ns. "oikeata työpaikkaa minulle", jossa on vielä enemmän haastetta ja kaikki muutkin asiat kohdallaan. Estenomin koulutus myös syvensi tietämystäni alasta kokonaisvaltaisemmin, mm. raaka- aineiden osalta ja avasi uusia ovia. Nyt olen matkalla ammatinopettajaksi. Toivon, että sieltä löydän oman paikkani tällä alalla. Kuuntele siis sydämesi ääntä, sillä se johtaa sinua oikeaa suuntaan. On ala sitten mikä vaan. Tsemppiä! Ja upeaa kevättä :)


      • ....

        Hei

        On aikaa kun olet palstalle kirjoittanut, mutta kokeilen josko vastailet :)
        Olen itsekin farmaseutti ja tuo estenomi täydennyskoulutus kiinnostaa.. saitko siitä enemmän selkoa tai oletko sen jo käynyt? En löydä siitä mistään tietoa.. ;)


    • estenomi opiskelija

      Heippa!

      Itse opiskelen tällä hetkellä estenomiksi. Mielestäni estenomeistä ei tule kontorirottia, elleivät juuri itse sellaiseksi halua!

      Estenomit voivat työskennellä vaikka millaisissa työpaikoissa. Esimerkkeinä tässä maahantuontiyritykset(messuilla käynitä ja uusien tuulien tuontia Suomeen, myös toimistohommia tietty), liikkeiden kosmetiikka osastoilla, konsulentteina erilaisilla yrityksillä (Wella, Phytomer, ym., joisa he kouluttaa alan ihmisiä ja opiskelijoita), voivat olla johtoasemissa hoitoloissa ja paruturi-kampaamoissa ja tietty tehdä itse samalla hoitoja (riippuen tietty hieman muusta koulutuksesta) ja he voivat perustaa erittäin hyvältä pohjalta oman hoitoalan tai parturi-kampaamo liikkeen! (paljon paremmat lähtökohdat kuin esim vain kosmareilla!!)

      Siinä muutamia mahdollisuuksia, siis suinkaan mielestäni estenomit eivät ole "konttorirottia". Se millaisia työtehtäviä haluat ja tulet saamaan on ihan itsestäsi kiinni.

      Itse myös ajattelin lukea kyllä tämän koulun jälkeen vielä kosmariksi. Ja jos t tiennyt niin ensimmäisen vuoden aikana koulussamme käydään läpi niin kosmetologin kuin parturi-kampaajan perusopintoja:)!

      Työ mahdollisuuksia lisää myös tietty huimasti muut koulutukset:)!

      • Britte

        Eli siis voiko estenomi toimia kosmetiikkatuotteiden sisäänostajana??Nimittäin se minua juuri kiinnostaisi tässä ammatissa..


    • googlettaja

      Moi! Pistän myös tähän vastauksena, kun monet tuntuvat kyselevän samoja juttuja ympäri foorumeita.

      Käytin yksi päivä pari tuntia tiedon etsimiseen estenomin tutkinnosta ja tässä pari linkkiä:

      Yleistä infoa:
      http://www.koulutusnetti.fi/?file=588

      Tarkemmin infoa käytävistä kursseista:
      http://opinto-opas.stadia.fi/ops.php?c=469&clang=fi&ls= 1

      Eli aika "kova" koulu sinäänsä, että paljon taloutta, markkinointia, johtamista ja myös kemiaa yms. Yhdistää ehkä vähän kaupallista alaa farmasian koulutukseen?

      Kova on myös päästä sisälle:
      http://www.stadia.fi/toimintakertomus/2007/avaintiedot/ tutkintoon_johtava_nuorisokoulut.asp

      20 otetaan, viime vuonna 223 haki. 80 pääsee koulutodistusten ja ensisijaisuuden mukaan valintakokeeseen, jossa on "Kauneudenhoidon Kemia" nimisestä kirjasta koe, haastattelu, englannin luetun ymmärtäminen ja suomen kielen essee.

      Nämä saattavat kuitenkin muuttua, kun Stadian ja EVTEK:in yhdistyessä Estenomin tutkinto muuttaa Laureaan. 8,9% sisäänpääsy prosentti on silti erittäin kova - kovempi kuin lääkiksen (13%), oikiksen (19,5%) ja kauppakorkean (12,1%) vastaavat. Tosin näillä aloilla on huomattavasti enemmän hakijoita ja kaikki pääsevät kokeeseen.

      Laurean sivut:
      http://www.laurea.fi/internet/fi/01_opiskelu_ja_hakemin en/01_ryhma1/01_Koulutusohjelmat/01_AMK_tutkinnot_nuori lle/04_Kauneudenhoitoala/index.jsp

      TurkuAMK järjestää myös estenomin tutkintoa, johon on hieman eri hakuprosessi. Tarkemmin sivuilta:
      http://www.turkuamk.fi/public/default.aspx?contentid=92 947&nodeid=8502

      Kauneudenhoitoala on kuitenkin miljardibisnes maailmanlaajuisesti. Worldwatch instituten mukaan pelkästään meikkituotteisiin käytettiin rahaa vuonna 2005 18 miljardia dollaria. Parfyymeihin 15 miljardia dollaria. Tähän ei siis sisälly varsinaiset kauneudenhoitoalan ostettavat hoidot. Vertailuna risteilyihin käytettiin rahaa "vain" 14 miljardia dollaria.

      On siis hyvä, että kauneudenhoitoalalle saadaan ammattilaisia, jotka tuntevat tuotteet, asiakkaat sekä markkinat ja ovat kykeneväisiä myös kansainväliseen yhteistyöhön.

      Tsemppiä kaikille kesän kokeisiin!

      • Yrittänyt..

        Itse olin yksi noista hakijoista. Jäin harmillisesti sijalle 24 =/ Kämmin haastattelun, siinä pitää olla aika kovasti itse äänessä, ja tietää melko hyvin se, mitä onkaan tulossa opiskelemaan.
        Englannin koe (tai kemiakaan) ei ollut vaikea. Tai oikeastaan muutenkaan ne kirjalliset.

        Ja kyllä, harmittaa. Ensi vuonna ajattelin yrittää uudestaan, tämän vuoden käyn vielä nyt tuolla, joka oli toisena vaihtoehtona yhteishaussa.


      • cinderellaxx
        Yrittänyt.. kirjoitti:

        Itse olin yksi noista hakijoista. Jäin harmillisesti sijalle 24 =/ Kämmin haastattelun, siinä pitää olla aika kovasti itse äänessä, ja tietää melko hyvin se, mitä onkaan tulossa opiskelemaan.
        Englannin koe (tai kemiakaan) ei ollut vaikea. Tai oikeastaan muutenkaan ne kirjalliset.

        Ja kyllä, harmittaa. Ensi vuonna ajattelin yrittää uudestaan, tämän vuoden käyn vielä nyt tuolla, joka oli toisena vaihtoehtona yhteishaussa.

        Hei,

        kiinnostaa kovasti tämä koulutus,mutta onko kellään tietoa siirtyvätkö Stadian opettajat Laureaan myös tässä koulutusohjelmassa?

        Laurean sivuilta ei löytynyt ketään, joka opettaisi estenomeja tai kenen erityisosaamisalaa olisi esim. juuri kauneudenhoito? Kumma juttu, kun ohjelma siirtyi jo 1.8. Laureaan...


      • estenomi-opiskelija
        cinderellaxx kirjoitti:

        Hei,

        kiinnostaa kovasti tämä koulutus,mutta onko kellään tietoa siirtyvätkö Stadian opettajat Laureaan myös tässä koulutusohjelmassa?

        Laurean sivuilta ei löytynyt ketään, joka opettaisi estenomeja tai kenen erityisosaamisalaa olisi esim. juuri kauneudenhoito? Kumma juttu, kun ohjelma siirtyi jo 1.8. Laureaan...

        Itse aloitin estenomi-opinnot nyt syksyllä -08 Laureassa ja opettajat ovat Stadian opettajia. Tosi pätevän tuntuisia ja inhimillisiä ihmisiä. Odotan innolla tulevaa koulutusta! :)


      • koulutus

        samaakuin Dipl.kosmetologi. Joita valmistui mm.
        yksityisistä kouluista noin vuoden -70 molemmin
        puolin. Ja valmistuuko enää dipl.kosmetologeja.


      • estenomi
        koulutus kirjoitti:

        samaakuin Dipl.kosmetologi. Joita valmistui mm.
        yksityisistä kouluista noin vuoden -70 molemmin
        puolin. Ja valmistuuko enää dipl.kosmetologeja.

        Estenomi on kauneudenhoitoalan amk tutkinto, jota Suomessa tarjoavat Turun amk, Helsingiss stadia ja Vaasassa ruotsinkielisenä. Estenomin tutkinto vaaditaan esimerkiksi ammatinopettaja koulutukseen jos mielii kauneudenhoitoalan opettajaksi. Estenomit opiskelevat pitkälti kauneudenhotoalan liiketaloutta sekä mm. kosmetiikan lain säädäntöä, kosmetiikan koostumuksia, johtamistaitoja yms. yms. Estenomit työskentelvät alan yrityksissä opetus-, koulutus- ja esimiestehtävissä.


      • tietoa kiitos!
        estenomi kirjoitti:

        Estenomi on kauneudenhoitoalan amk tutkinto, jota Suomessa tarjoavat Turun amk, Helsingiss stadia ja Vaasassa ruotsinkielisenä. Estenomin tutkinto vaaditaan esimerkiksi ammatinopettaja koulutukseen jos mielii kauneudenhoitoalan opettajaksi. Estenomit opiskelevat pitkälti kauneudenhotoalan liiketaloutta sekä mm. kosmetiikan lain säädäntöä, kosmetiikan koostumuksia, johtamistaitoja yms. yms. Estenomit työskentelvät alan yrityksissä opetus-, koulutus- ja esimiestehtävissä.

        Heippa! Olen kiinnostunut estenomin työstä mutta kuinka paljon kemian tietoutta tarvitaan että pääsee sisään näihin kouluihin? Entä millaisia pääsykokeet ovat? Olen itse lukion toisella luokalla ja olen käynyt vain yhden pakollisen kemiankurssin ( kolme vuotta yläasteella). Onko mahdollista päästä sisään tällä opiskelumäärällä? Eli kannattaako lukion jälkeen yrittää suoraan näihin kouluihin vai pitäiskö sitä kemiaa opiskella enemmän? Varmasti koulutuksen ohella sitä tulee opiskeltua, mutta miten on sisäänpääsyn laita..???


      • Adelaide
        tietoa kiitos! kirjoitti:

        Heippa! Olen kiinnostunut estenomin työstä mutta kuinka paljon kemian tietoutta tarvitaan että pääsee sisään näihin kouluihin? Entä millaisia pääsykokeet ovat? Olen itse lukion toisella luokalla ja olen käynyt vain yhden pakollisen kemiankurssin ( kolme vuotta yläasteella). Onko mahdollista päästä sisään tällä opiskelumäärällä? Eli kannattaako lukion jälkeen yrittää suoraan näihin kouluihin vai pitäiskö sitä kemiaa opiskella enemmän? Varmasti koulutuksen ohella sitä tulee opiskeltua, mutta miten on sisäänpääsyn laita..???

        Hei!

        Pääsykoekirjana kauneudenhoitoalan koulutusohjelmaan oli tänä vuonna Reaktio 1 (lukion kemia 1.) Et tarvitse laajempaa kemian oppimäärää lukiossa, kunnolla käyty pakollinen kurssi riittää täysin :) Itse kävin kemian pakollisen kurssin lukion ensimmäisellä luokalla, ja menin tietysti siitä missä aita on matalin... Abivuonna kävin kurssin vielä uudelleen (korotin arvosanaa), joten asiat olivat vielä tuoreessa muistissa, kun aloin lukea tuota estenomin pääsykoekirjaa :) Ja pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä!


    • Työtön estenomi

      Tänään kuulin kosmetologilta, joka ei ole edes erikoiskosmetologi ja on ollut työnohjaajana ja ammattiopettajana, ettei enää tarvitse opiskella estenomiksi ollakseen valittu vakituisesti kosmetologiopettajan työhön. Ei tarvii edes opettajankoulutustakaan. Riittää vain vankka ammattitaito. Olen samaa mieltä. Olen estenomi, ja minulla oli töitä epäpätevänä ennen estenomin tutkintoa. Nyt kun olen pätevä ja opettajankoulutuskin, olenkin työtön ja kouluttautumassa eri ammattiin kuin mihin tähtäsin. Näin tämä elämä menee. Kukaan ei ota minua vakavasti. Oli ihan turhaa opiskella opettajaksi ja estenomiksi. Sillä vain suhteilla pääsee töihin epäpätevänäkin muodollisesti ja nykyajan opiskelijat harvoin vaativat pätevyyttä, jos ne muuten tykkäävät opettajastaan. Näin se on. Mutta mieli on siltikin luottavainen, uusi ammatti tuonee jotain särvintä aikanaan.

    • safdsf

      Pääsin opiskelemaan ammatti-instituuttiin yo-linjalle kosmetologiksi, mutta olen hakenyt myös amk:iin estenomiksi. Tällä hetkellä houkuttaisi ajatus, että luen ensin kosmetologiksi ja sen jälkeen jatkokoulutan itseni estenomiksi, mutta toiminko aivan typerästi JOS pääsisinkin jo nyt myös amkiin, mutta jättäisin sen paikan ottamatta ja lukisin ensin kosmetologiksi?
      Ja vaikuttaako amkiin pääseminen parin vuoden kuluttua, jos on kerran saanut kutsun valintakokeeseen mutta jättänyt menemättä, tai saanut paikan, mutta ei olekaan ottanut sitä vastaan?
      Kun tosiaan haaveena on oman firman perustaminen (sitten joskus tulevaisuudessa), mutta tällä hetkellä haluaisin syventyä enemmän näihin käytännön asioihin (hoitoihin, ehostukseen, kemiaan ym ym)
      Jos saisin fiksuilta ihmisiltä neuvoja, apua ja mielipiteitä, miten kannattaisi toimia :) Varmaahan siis ei todellakaan ole että amkiin pääsisin, mutta haluan vain selvittää asiat itselleni varmaksi, jos sattuu käymään niin että pitää valita.

    • työllistynyt estenom

      Kyllä kosmetologiksi opiskelu kannattaa ensin, saat ammatin kahdessa vuodessa ja hyvää pohjaa esenomi-opinnoille (alan tunteminen luo hyvää pohjaa estenomiopinnoille). Amk-paikan voit pitää, mutta ilmoittautua poissaolevaksi kahdeksi vuodeksi.
      Ja töitä taatusti löytyy estenomeille, töiden saanti on kiinni monesti omasta asenteesta.

    • _ompsukka_

      Löytyisikö täältä ketään joka olisi lukion jälkeen päässyt estenomikoulutukseen, opiskelematta siis ensin ammattikoulussa kosmetologiksi? Olen itse nyt lukiossa ja tähtäimessä olisi tämän urakan jälkeen estenomikoulutus, mutta kun näitä juttuja olen lukenut niin tuntuu, ettei sinne kukaan hae (tai pääse?) pelkällä yo-pohjalla... Pitääkö paikkansa? Onko minun siis ihan mahdotonta päästä tätä alaa lukemaan amk:iin lukion jälkeen käymättä amista? Olisin tosi kiitollinen vinkeistä!!

      • nkahos

        mun luokalla on oikeastaan puolet porukasta lukiosta tulleita, ei hätää! :) itse lähdin kys. kouluun saadakseni todellakin pätevyyden ammatinopettajan ammattiin, mutta minulla on yhä tieto siitä, että minulla tulee olla esrenomin paperit kys. hommaa varten... kannattaa myös muistaa, että tikkurilan koulu on vahvasti painottunut kemiaan ja turkun amk liiketalouteen. tätä en itse tiennyt hakiessani ja olisin ehkä valinnut toisin..


      • estenomiksi...?
        nkahos kirjoitti:

        mun luokalla on oikeastaan puolet porukasta lukiosta tulleita, ei hätää! :) itse lähdin kys. kouluun saadakseni todellakin pätevyyden ammatinopettajan ammattiin, mutta minulla on yhä tieto siitä, että minulla tulee olla esrenomin paperit kys. hommaa varten... kannattaa myös muistaa, että tikkurilan koulu on vahvasti painottunut kemiaan ja turkun amk liiketalouteen. tätä en itse tiennyt hakiessani ja olisin ehkä valinnut toisin..

        tiedätkö mihin painottuu opinnot Vaasan Noviassa? Yritän etsiä tietoa myös siitä alkaako keväällä 2012 jossain aikuispuolen koulutus, mutta en ole löytänyt mistään.


    • vainmin

      Yksi AMKin ongelmista on nämä yksi ja tuhat erilaista uutta nomi-titteliä, joilla ei ollut vastaavuutta vanhassa opistomaailmassa, jota suurin osa nykytyönantajista ja esimiehistä vielä edustaa.

      Tradenomi, oikonomi, estenomi, iktynomi, restonomi jne. Moni rekrytoija kysyy, mitä nuo ovat ja mitä tekevät? Monelle työnantajalle yo-merkonomi on edelleen paljon kovempi juttu kuin joku tradenomi.

      Onneksi sairaanhoitaja on edelleen sairaanhoitaja eikä joku nursionomi. Ja tuo titteli taitaakin olla tunnetuin ja arvostetuin AMK:n titteleistä.

      Myös raksanomin tittelin (vai mikä se oli) arvostus nousi kohisten työnantajien silmissä, kun sen nimi muutettiin takaisin rakennusmestariksi. Jokainen raksatyönantaja tietää mitä rakennusmestari tekee ja mitä on sen pätevyys. Ja rakennusmestarin valkokypärää tavoitteleviin opintoihin onkin haettu sen jälkeen kovalla suoiolla, kun sieltä irtoaa oikeasti alan duunia. Päteviä rakennusmestareita ei Virolla tai Puolalla ole Suomen raksoille tarjota, koska ne pätevät menevät kyllä rahakkaimpiin maihin. Eli raksamestarin hommat menevät vielä edellenkin suomalaisille.

      • Kukkuu?

        Tämän viestin sisältö oli kyllä yhtä tyhjän kanssa ja eikä ole mitään tekemistä aiheesi kanssa. Mieti ensi kerralla miksi kirjoitat.

        Luulen, että vika on omissa korviesi välissä eikä työnantajaien ja muiden. Herää tähän päivään.


    • bulla

      Pääseekö estenomiksi opiskelemaan vaan jos on käynyt lukion tai ammattikoulussa kosmetologi/parturikampaajan tutkinnon? Olen tarjoilija ammatiltani mutta estenomin hommat kiinnostaisi kovasti... Täytyisikö mun siis ensin käydä esim kosketologikoulu ja sen jälkeen vasta hakee estenomiksi?

    • 12234Ka

      Estenomiksi pääsee ilman kosmetologitutkintoa, mutta en näe siinä mitään järkeä... Olen itse kosmetologi, ollut kymmenisen vuotta alalla, yrittäjänä puolet siitä ajasta. Pohjalla on vielä kaupallisen alan perustutkinto. Ajatukseni on lähteä opiskelemaan estenomiksi. Oma näkemykseni estenomin koulutuksesta on se, että kyseessä on täydennyskoulutus kosmetologeille/kampaajille. Itse en palkkaisi alaiseksi henkilöä, joka on suorittanut estenomin tutkinnon ainoastaan. Tietenkään sillä tutkinnolla ei misään nimessä kosmetologin työtä tehdäkään, mutta en palkkaisi tällaista henkilöä hoitamaan talousasioita, myyntiä tai markkinointia, koska kaikki tämä tarvitsee tuekseen myös kosmetologin ammatttitutkinnon, sekä etenkin sitä työkokemusta... Enkä välttämättä pidä uskottavana kosmetiikan maahantuonnissa työskentelevää kouluttajaa, vaikka kuinka estenomi olisi, jos kokemus kosmetologin työstä puuttuu. Mielestäni estenomin tutkinto johtaa hieman harhaan. Jos oikeasti kauneudenhoitoala kiinnostaa,suosittelen kosmetologin tutkintoa ainakin alkuun. Sillä tutkinnolla on mahdollisuus mennä eteenpäin, eikä se suinkaan tarkoita ainoastaan hoitolatyötä...

    • bulla

      Kiitos vastauksesta! Ongelmanani onkin kun en kosmetologin tai muunkaan kauneudenalan töitä voi tehdä, käteni ei kestä sitä aineilla läträilyä (atooppinen käsi ihottuma). Kauneuden ala kiinnostaa kovasti ja siksi estenomi olisi ainoa mahdollisuus että pääsisin alalle töihin ilman sitä puolta työstä missä joutuisin hoitoja tekemään...
      Enkä tiedä onko sitten järkeä opiskella ensin kosmetologiksi, kun en kuitenkaan ikinä pysty niitä töitä tekemään vain sen takia, että pääsisin estenomiksi?

    • ok

      Aivan hyvin voi hakea estenomikoulutukseen ja opiskella itsensä siksi vaikkei olisikaan kosmetologin opintoja taustalla. Ei siellä kosmetologin opintoja tehdä yhtään, hyvin vahvasti opettajat sitä painottivat pääsykokeissa. Itse pääsin sisään, aloitan vasta vuoden päästä. Tsemiä vaan kaikille ja rohkeasti yrittämään sisäänpääsyä, ei mitään saa jos ei yritäkään!!!!!!!! :)

      • gvu

        Itsehän valmistuin juuri merkonomiksi ja pääsin pääsykokeisiin. Olen ollut töissä kosmetiikka kaupassa ja innostuin alasta ja haluankin saada lisää tietoa ja estenomin koulutus kuulostaa hyvältä! Nyt vaan toivotaa et nappaa:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      41
      1456
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1365
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      303
      1299
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1125
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1081
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1048
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1029
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      888
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe