mutta jokaisella on tasan yhtä hyvät mahdollisuudet tutustua ihmisiin kuin jollakin toisella. Kukaan ei eroa siinä asiassa mitenkään toisesta. Kun sen tajuaa, niin hyvä!
Itse olen puoliksi tajuamassa asiaa. Teoriana tajuan sen täysin, mutta todellisissa tilanteissa vain puoliksi havahdun siihen totuuteen, että minä en ole yhtään sen huonompi kuin kukaan muukaan. Eli puoliksi olen tilanteissa yhä sitä mieltä, että minua ei poikkeuksellisesti sittenkään hyväksyttäisi. Se on harhaa, joka johtuu etupäässä ala-asteen kokemuksista. Syrjiminen oli niin voimakasta silloin.
Mitä haluan sanoa? Sen, että jokainen ihminen eroaa toisestaan eli kaikki me olemme ihan samassa perspektiivissä: näemme, että muut ovat erilaisia kuin juuri minä. Asia täytyy tajuta, että jokainen ihminen katselee elämäänsä tuosta kuvakulmasta. "Minä olen erillinen, muut ihmiset ovat yhteismassa". Itseään ei pidä pitää erityisenä! Asioita ei pidä ottaa noin vain itseensä! Helpommin sanottu kuin tehty, mutta jotakin tyydytystä saan, kun hoen näitä täällä. Ehkä tämä jotenkin porautuu alitajuntaani vielä paremmin, kun kirjoitan tästä kuin että olisin kirjoittamatta.
Itse olen puoliksi tajuamassa asiaa. Teoriana tajuan sen täysin, mutta todellisissa tilanteissa vain puoliksi havahdun siihen totuuteen, että minä en ole yhtään sen huonompi kuin kukaan muukaan. Eli puoliksi olen tilanteissa yhä sitä mieltä, että minua ei poikkeuksellisesti sittenkään hyväksyttäisi. Se on harhaa, joka johtuu etupäässä ala-asteen kokemuksista. Syrjiminen oli niin voimakasta silloin.
Mitä haluan sanoa? Sen, että jokainen ihminen eroaa toisestaan eli kaikki me olemme ihan samassa perspektiivissä: näemme, että muut ovat erilaisia kuin juuri minä. Asia täytyy tajuta, että jokainen ihminen katselee elämäänsä tuosta kuvakulmasta. "Minä olen erillinen, muut ihmiset ovat yhteismassa". Itseään ei pidä pitää erityisenä! Asioita ei pidä ottaa noin vain itseensä! Helpommin sanottu kuin tehty, mutta jotakin tyydytystä saan, kun hoen näitä täällä. Ehkä tämä jotenkin porautuu alitajuntaani vielä paremmin, kun kirjoitan tästä kuin että olisin kirjoittamatta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jokaisella on pelkonsa, häpeänsä, toiveensa, ongelmansa unelmansa, pettymyksensä... Iloinen itsevarman oloinen ihminen jota ehkä saattaa hieman kadehtia siksi, ei ehkä sisältä olekkaan niin iloinen tai itsevarma. Eikä oikeastaan voi sanoa että joku olisi parempi ihminen kuin toinen. Joku voi toki olla parempi jossain asioissa, mutta aina löytyy asioita joissa se on toisin päin...
Teoria tasolla kyllä ymmärtää että on ihan hyvä, eri asia sitten kun pitäisi ehkä sanoa jotain kasvokkain tuntemattomalle... no ehkä sekin ihme vielä joskus tapahtuu, eikä taivas putoakkaan päähän... :D
Asian toisaalta ymmärtää ("minä olen ihan ok"), mutta tilanteissa, joissa on vieraita ihmisiä läsnä, iskee jokin ihan ihmeellinen kammo. Kuvittelee ties mitä itsensä kohdalla...
Periaatteessa ei ole suuri ongelma puhua tuntemattomillekkin, jos nämä sanovat ensimmäisen sanan tai minulla on jokin hyvä syy keskustelun avaukseen... :/
rikkautena, ei omituisuutena, eikä missään tapauksessa vääränä tai pelottavana.
Myönteisesti eteenpäin, erilaisina ihmisinä!
sitä, että jokainen on erilainen, joten miksi pitää itseään huonompana kuin muut? Jokainen on omansa, ihmisiä ei pysty vertailla toisiinsa. Ihminen ymmärtää, että on täsmälleen samassa pisteessä kuin muut: kukaan toinen ei ole samanlainen kuin minä.
Ihminen voi ylireagoida siihen, että on erilainen kuin muut. Ymmärtää, että hänen erilaisuutensa estäisi häntä toteuttamasta asioita.
Erilaisuus on nimenomaan rikkautta, mutta omaa erilaisuuttaan ei pitäisi sen enempää alleviivata. Ajattelisi, että kaikki ihmiset lähtevät loppujen lopuksi samalta viivalta, niin ei ottaisi asioita itseensä niin paljoa.
itseään ehdoin tahdoin vertailekaan,
vaan puolustautuu toisten kohtuuttomilta tuntuvista vertailuista, puheista.
Minä en ole aina ollut niin viisas.
vain vääriin oletuksiin... =/ Toki myönnän itsekin, vertailuni,, tajuan kyllä toisaalta ... että ihmiset on erilaisia, kaikin tavoin, :::/ mikä paradoksi.
kaikki erilaisia eli loppujen lopuksi ihan samanlaisia: jokainen oma yksilönsä. Aikamoinen paradoksihan se, juu-u. :)
Mä alan tulla siihen tulokseen, että en saa koskaan ystäviä tai edes tuttavia. Olen ollut jo niin kauan (noin 10 v) ilman ystäviä tai muitakaan juttukavereja, että en enää osaa olla juuri kenenkään kanssa...surullista mutta totta, ujostelen nykyään jopa sukulaisteni seurassa. Ani harvan ihmisen kanssa enää pystyn olemaan täysin rento ja normaali oma itseni. Pelkään olla muiden seurassa ja pelkään mitä he ajattelevat minusta. En oikeastaan edes tiedä mistä nämä tunteet tulevat...Haluaisin niin olla oma rento itseni, mutta lukkiudun aina muiden seurassa täysin ja karkoitan kaikki luotani. Olen ilmeisesti rakentanut niin suuren suojamuurin ympärilleni, että tähän linnoitukseen on mahdotonta päästä ulkopuolisen.
Viikolla tapasin muutamia minulle vieraita ihmisiä ja juttelin heidän kanssaan, mutta mikä tunne oli taas...en osaa jauhaa ns. naisten juttuja ym. En koe koskaan löytäväni samanhenkisiä ihmisiä mistään. Minusta tuntuu, että olen tämän kaupungin ja maailman antisosiaalisin ihminen. Kaikilla näillä palstoilla puhutaan että kun on niin ujo ja yksinäinen, mutta missä ihmeessä te olette? Itse en ole varmaan tavannut vielä yhtään ujoa ihmistä, siksi tuntuu että olen ainoa! Mihin tahansa menetkin kouluun, työhön, harrastukseen mihin vaan, niin aina se olen minä, kaikista ujoin... Kaikki osaavat puhua pulputtaa kun vettä valaen vaan, minä takeltelen sanoissani, punastelen ja hermoilen. Hävettää itseni puolesta..kuinka voisin muuttua...?