Astma?

Mitkä ovat astman oireet?Itsellä ollut keuhkoissa puristavaa tunnetta jo päälle 10 vuotta, joka ei kuitenkaan ole ollut jokapäiväistä vaan silloin tällöin ja siksi jäänyt tuo lääkärissä käyminen. Yleensä tuo tunne on tullut baari-illan jälkeen,tai liiallisen tupakoinnin seurauksena, kipua ja ahdistusta rintakehän alueella, tuntuu kuin joku istuisi päällä ja kylmänhikeä. Ainoa keino millä saanut tuon loppumaan on maata paikoillaan selällään tunti tai pari. Viimeisen vuoden aikana on alkanut olemaan tätä useammin, enkä juurikaan käy enää baareissa, mutta tupakoin jonkin verran. Henkeä tuntuu nyt ahdistavan jonkin aikaa päivittäin ja lämpö on ollut kohollaan jo yli kuukauden. Voiko tämä johtua jostain keuhkosairaudesta (ahtauma)ja mitä testejä pitää lääkäriltä vaatia jos ja kun sinne satun pääsemään? Muistan lapsuudesta hämärästi että lääkäri olisi sanonut toisen keuhkoni olevan pienempi, toisaalta sen kyllä näkee päälleppäinkin (toinen puoli enemmän kohollaan), vaikuttaakohan tämä asiaan?
0182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


neppari kirjoitti:

Mitkä ovat astman oireet?Itsellä ollut keuhkoissa puristavaa tunnetta jo päälle 10 vuotta, joka ei kuitenkaan ole ollut jokapäiväistä vaan silloin tällöin ja siksi jäänyt tuo lääkärissä käyminen. Yleensä tuo tunne on tullut baari-illan jälkeen,tai liiallisen tupakoinnin seurauksena, kipua ja ahdistusta rintakehän alueella, tuntuu kuin joku istuisi päällä ja kylmänhikeä. Ainoa keino millä saanut tuon loppumaan on maata paikoillaan selällään tunti tai pari. Viimeisen vuoden aikana on alkanut olemaan tätä useammin, enkä juurikaan käy enää baareissa, mutta tupakoin jonkin verran. Henkeä tuntuu nyt ahdistavan jonkin aikaa päivittäin ja lämpö on ollut kohollaan jo yli kuukauden. Voiko tämä johtua jostain keuhkosairaudesta (ahtauma)ja mitä testejä pitää lääkäriltä vaatia jos ja kun sinne satun pääsemään? Muistan lapsuudesta hämärästi että lääkäri olisi sanonut toisen keuhkoni olevan pienempi, toisaalta sen kyllä näkee päälleppäinkin (toinen puoli enemmän kohollaan), vaikuttaakohan tämä asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu