Haluaisin kertoa isästäni, mailman rakkaimmasta.
Tänään lähdin ajamaan opiskelupaikkakunnalleni kotoa ja puolessa välissä matkaa huomasin peilissä roikkuvan enkelin siivet minuun päin, käänsin sen ja siinä luki " Onnen enkeli Lotalle " silmät kyyneltyivät välittömästi. Pysähdyin lepopaikalle ja soitin kotio isälle ja kysyin enkelistä, isä kertoi hieman vaikeasti, että kun oli vaihtamassa ajovaloja ja tankkaamassa autoa huoltsikalla oli huomannut riipuksen ja ostanut sen minulle matkan turvaksi.
Sanomattakin on selvää että pienet eleet ovat puhtainta rakkautta.
Eli kiitos isälleni ja parhainta isänpäivää. Aina saan haleja, suukkoja ja hiusten silityksiä vaikka aikuinen olenkin jo, ja parhaiten onnen tuo minulle lempinimeni jolla hän minua kutsut " pikku prinsessa ".
kiitos että juuri sinä olet isäni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.