Limakalvot

Onko muilla ollut samaa ja mikä auttaisi: mulla ei todellakaan ole paikat kuivat nyt raskauden aikana, päinvastoin. Silti seksin jälkeen tuntuu, että paikat on ihan aukihiertynyt, punasena ja pissaaminen sattuu, ihan kuin olisi pitänyt pitmmänkin seksimaratonin;) Tosi ikävä lisä pupuiluun=( Ja tämä siis nyt vasta raskauden aikana. en ole vielä liukkaria hommannut, olen ajatellut ettei se auta, kun kosteutta kyllä riittää. Osaako kukaan antaa hyviä vinkkejä?
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

.. oli juuri sama homma viime raskaudessa. Kosteutta kyllä löytyi, mutta aina seksin jälkeen limakalvot olivat arat. Liukuvoide ei auttanut yhtään. Joku suositteli jotain intime öljyä mitä saa apteekista, itse en kerennyt kokeilemaan tuota.

Äänestä

Hiivatulehdus saa kosteutta riittämään, mutta seksin jälkeen paikat on kipeät (myös kutinaa voi ilmetä). Mainitse neuvolassa niin testaavat hiivan. Seksikin alkaa maistua, kun ei ole seksin jälkeen ikävä olo.

Äänestä

ja neuvola suositteli ceridal intime öljyä ja on tosissaan hyvä tuote!koko raskausajan ollut hiivatulehdusoireita,siihen käytin canestenia ja nyt tosiaan tuota öljyä jota saa apteekista.

Äänestä
  • Se intime-öljy, siis käytetäänkö sitä jälkikäteen, vai itse ilottelun aikana? Ja hiivaa ei ole, se on tarkistettu, eli kai tämä on vain näitä odotuksen pikku kremppoja=/ Suurkiitos vastauksista!

    Äänestä

  • lisäkysymys kirjoitti:

    Se intime-öljy, siis käytetäänkö sitä jälkikäteen, vai itse ilottelun aikana? Ja hiivaa ei ole, se on tarkistettu, eli kai tämä on vain näitä odotuksen pikku kremppoja=/ Suurkiitos vastauksista!

    pari kolme krt päivässä ja myös "sen" jälkeen jolloin hieman helpottaa kirvelyä ja polttelua.öljy itsessään suojaa kuivia ja ärtyneitä limakalvoja,on riittoisaa myöskin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seksin jälkeen kirjoitti:

Onko muilla ollut samaa ja mikä auttaisi: mulla ei todellakaan ole paikat kuivat nyt raskauden aikana, päinvastoin. Silti seksin jälkeen tuntuu, että paikat on ihan aukihiertynyt, punasena ja pissaaminen sattuu, ihan kuin olisi pitänyt pitmmänkin seksimaratonin;) Tosi ikävä lisä pupuiluun=( Ja tämä siis nyt vasta raskauden aikana. en ole vielä liukkaria hommannut, olen ajatellut ettei se auta, kun kosteutta kyllä riittää. Osaako kukaan antaa hyviä vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu