Vanhan kansan sanonnoissa tyttöä odottava oli pahoinvointinen, kärsi huonosta ihosta, maha kasvoi leveyttä ym. Minulla esikoisen kanssa juuri kaikki "tyttöoireet", kuitenkin poikaolo koko ajan. Poikahan se tuli. Nyt toista odotan ja oireet aivan erit kuin ekalta, elikkäs nyt ois ne poikaoireet. Tuleekohan tyttö? Sen näkee vasta ens vuoden puolella. Mikä olo teillä odottavat äidit on? Mulla ehkä kuitenkin enemmän poikaolo kuin tyttöolo.
arvausta_
arvausta_
4444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eli esikoisesta kaikki veikkas tyttöä kun oli kaikintavoin hankalaa tyttömäisesti ja sykkeetkin oli sitä, vaan poikahan sieltä tuli =)
ja nyt olis sit poikamaha, -sykkeet ja kaikki muutkin tunnusmerkit, mut tytöksi on lääkäri jo kaks kertaa ultrassa kattonu =) nähtäväksi jää, käynnistys on viikon päästä, ellei itsekseen ennen tule...
Poikaolo on täälläkin ollut alusta asti, jotenkin vaan miellän vauvan pojaksi, ja toistaiseksi kaikki oireet on myös viitanneet poikaan. Ei oksentelua, pahoinvointia kyllä mutta ei oksentelua, maha kasvanut eteenpäin ainakin tässä vaiheessa vielä, tukka voi hyvin eikä finnejä, tekee mieli suolaista ja kirpeää ja raikasta enemmän kuin makeaa. Ultrassa ei selvinnyt sukupuolta enkä oo vielä päättänyt haluanko sitä selvittääkään. :)
..noiden merkkien mukaan pitäs tyttö tulla, mutt saas nähä. Jotenkin on vaan poikaolo, vaikka sitä tyttöä niin kovasti esikosesta toivoisin.
Tosin äiti minua ja siskoani odottaessa on voinut yhtä huonosti kuin minä nyt ja ja veljiäni odottaessa taas voinut hyvin, että.. Oliskohan nuo oireet perinnöllisiä sillä tapaa.. Mene ja tiedä.
Sukupuolen aion kysyä, jos mahdollisuus tulee. (En nimittäin tiedä onko minulla enää toista ultraa, se selviää ens vkolla.)
mukaan pitäisi sanoo kumpi tulee niin poika..Sillä ei ole ollut pahoinvointia tai siis oksentamista ja enemmän maistuu ruoka kuin makia...Isäni jo heti alussa tuumasi että poika sieltä tulee=D
Maha on kyllä kasvanut kovasti eteen päin...=)
Mut se selviää EHKÄ tuossa 2viikon päästä!!