Halusin sinulle vain sanoa,että pidän kovasti kirjoitustyylistäsi ja suurimmaksi osaksi tulen hyvälle tuulelle lukiessani juttujasi.
Minä olen ihan vilpittömän iloinen,että sinulla on noin positiivinen asenne elämään ja mitä sitä nyt edes turhista valittamaan.
Mua vaan rupes vähän potuttamaan, kun tuolla vauvat palstalla eräs 10 pv sitten synnyttänyt äiti kyseli vauvan nukuttamisesta omaan sänkyyn. Hän sai mielestäni todella tarpeettomasti haukkuja olevansa julma äiti. Hämmästyinkin kun sinä lähdit sellaiseen huudatukseen mukaan, ei ole yleensä sinun tyyliä. Tämä äiti varmasti parhaansa tekee lapsensa eteen. Vaikka sinulla ei olisi hormonipeikot jyllänneet synnytyksen jälkeen,niin aika monella kuitenin on näin ja mielestäni hänen mollaus oli vähän liikaa. No se siitä ja sen kestävyydestä.
Minä en täällä kenenkään peppua nuole saati tahallisesti riitaa haasta ihan vaan mielipiteeni kerron niin kuin kaikki muutkin täällä näyttävät tekevän.
Hauskaa alkutalvea sinulle ja nautitaanhan näistä kullannupuistamme kukin tyylillään =)
Minä olen ihan vilpittömän iloinen,että sinulla on noin positiivinen asenne elämään ja mitä sitä nyt edes turhista valittamaan.
Mua vaan rupes vähän potuttamaan, kun tuolla vauvat palstalla eräs 10 pv sitten synnyttänyt äiti kyseli vauvan nukuttamisesta omaan sänkyyn. Hän sai mielestäni todella tarpeettomasti haukkuja olevansa julma äiti. Hämmästyinkin kun sinä lähdit sellaiseen huudatukseen mukaan, ei ole yleensä sinun tyyliä. Tämä äiti varmasti parhaansa tekee lapsensa eteen. Vaikka sinulla ei olisi hormonipeikot jyllänneet synnytyksen jälkeen,niin aika monella kuitenin on näin ja mielestäni hänen mollaus oli vähän liikaa. No se siitä ja sen kestävyydestä.
Minä en täällä kenenkään peppua nuole saati tahallisesti riitaa haasta ihan vaan mielipiteeni kerron niin kuin kaikki muutkin täällä näyttävät tekevän.
Hauskaa alkutalvea sinulle ja nautitaanhan näistä kullannupuistamme kukin tyylillään =)
Vastaukset 47
Vanhimmat
anna olla jo. Eiks toi Jihuu oo jo osansa saanut, tarvii taas uutta ketjua aloittaa.
mä en mielestäni kirjoittanut tekstiä sulle,mut ihan kuinka vaan =)
muuten vaan yleiselle keskustelupalstalle..... lähetä Jihuulle sähköpostia, jos et halua muiden kommentoivan.
Viitaten tuohon mainitsemaasi viestiin. itse en ole ko. ketjua nähnyt mutta.. MIKÄ oikeus ylipäänsä kellään on mennä haukkumaan KETÄÄN julmaksi!
Itse olen aina nukuttanut (pääsääntöisesti) lapseni omiin sänkyihin. Ja itseasiassa, lapsi onkin turvallisempi nukuttaa omaan sänkyynsä jos huomioi sen vaihtoehdon, että vahingossa voi yöllä pyörähtää vauvan päälle unissaan tai jotain vastaavaa. En sano sillä että sekään olisi väärin jos joku kerta haluu nukuttaa viereensä..
Mutta ei todellakaan ole "julmaa" nukuttaa vauvaa omaan sänkyynsä!
Vaan siitä että jätetäänkö se pariviikkoinen vauva yksin sinne huutamaan. Siihen mä esitin kommenttini. Ette viittis taas vääristellä, kuten sanoit - et ole edes ketjua nähnyt, joten suosittelisin kommentoimaan vaan niitä ketjuja/sanomisiani jotka olet nähnyt.
en ole ko. ketjua lukenut, mutta vastasin niinkuin ap. asian esitti! Ei ollut minun vikani jos hän asiaa "vääristi" tai ilmaisi asian huonosti. Enkä tietääkseni ole viitannut sinuun ja sinun sanomisiisi mitenkään.
Mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa! Kylläpäs sitä taas ollaan niin ollakseen =)
Jos sitten muistettaisiin, että minä en häntä sanonut julmaksi äidiksi. Ei se siltikään minusta ole oikein, jos pariviikkoisen vauvan annettaan yksin huutaa ja mielestäni ihmisten on hyvä muistaa se, että vauva ei ymmärrä sitä jos hänet jätetään yksin huutamaan.
Mut viittitkö mötley vaikka poistaa tän otsikkosi, kun seriffi ei näytä toimivan tällä palstalla eikä huvittais että tähän tulis taas yks uus vauhkoamisketju, viittaan nyt noihin nikittömiin jotka siitä yleensä pitävät huolen :/
täällä eivät saa rekisteröimätömät kommentoida? Miksei? Itse en aio profiilia luoda, sillä sil ei ole loppujen lopuksi mitään virkaa.
Kylläpä sitä ollaan kärkkäästä toisten kirjoituksia kommentoimassa ja kritisoimassa, mutta itse et sitä kestä!
ne harvat jotka on jo kyllästynyt Jihuu vastaan muut asetelmaan ovat siis vauhkoajia. Aloitetaan taas uusi ketju aiheesta...eihän täällä nykyään enää muuta luettavaa olekaan.
Miksi sitten ihan itse kirjoitit tuon tiivistelmä -aiheisen ketjun jos et kerran halua "vauhkoamista"?
Vai haluatko päättää vain minkätyylisestä vauhkoamisesta on kyse..?
sehän onkin huomattu,että suurimmat paskanjauhajat ja vittuilijat ovat nikittömiä
Johtuisikohan ihan VAIN siitä, että SUURIN osa täällä kirjoittavista ON nikittömiä!
Ja onko siinä jotain pahaa?
Mikäs valta sinulla on nimitellä ja nettidiagnosoida toisia paskanjauhajiksi ja vittuilijoiksi? Taidat olla jumala kun moiseen kykenet? Vaan etpäs korottunut muita alentamalla. Kävi toisin päin.
Terveisin nikitön, syystä, että:
a) elämäni sisältö muodostuu pääosin itse elämästä, joten en koe olevani niin aktiivinen keskustelupalstalainen, että olisi järkeä rekisteröityä.
b) rekisteröitymisessä ei ole järkeä. Miten TODISTAT, että nikittömät paskanjauhajat ja vittuilijat eivät ole myös rekisteröityneitä. Kätevää; kun haluat olla siveellinen ja asiallinen voit kirjoittaa nikillä, kun taas sappi kiehuu voit jättää kirjautumatta ja esiintyä nikittömänä.
c) pidän ASIASTA kirjoittamista paljon oleellisempana kuin ihmisestä. JOS palsta toimisi hyvin, ei olisi väliä kuka sanoi mitäkin (vaikka onkin akkojen lempipuuhaa), vaan MITÄ sanottiin. ASIA KIINNOSTAA ei tuntematon ihminen.
Jos nikittömät sinua häiritsevät, vaihda sellaiseen keskustelupalstaan jossa rekisteröityminen VAADITAAN.
Mitenkäns se lasten sananlasku menikään.. "Se itse on joka haukkuu" eli kaupan päälle olet siis itse paskanjauhaja ja vittuilija!
Ymmärrätkö nyt, miten helposti sitä voikin päästä nikittömien purkausten kohteeksi..
tämä nikki-kysymys vainoaa jokaisella vähänkin aktiivisemmalla palstalla. En kyllä tajua tällasia leirejä.. Luulisi, että jokainen nyt uskaltaa sen vastalauseenkin sanottua siinä keskustelussa ihan kertaheitolla suoraan ettei tällasia perkeleen päiviä kestäviä kansanvaelluksia tarvittais.
Tulee mieleen ala-aste, sillonkin piti välillä löytää joku "ärsis" jota kimpassa yrmittiin parin välkän ajan, kunnes taas oltiin kamuja. Jostain syystä, en sillonkaan jaksanut osallistua.
Etteköhän sinä ja mötley olleet ne jotka alkoivat herjaamisen nimimerkeistä.. tai pikemminkin niiden puutteesta =) ja sitten taas herjataan kun kommenttiin vastataan!
Mutta hei, oikeesti! Kannattasko jo vilkaista sinne peiliin!
Että eihän siinä mitään jos kirjoittaa asiallisesti rekisteröimättä, mutta minä rekisteröidyin sen vuoksi kun joku alkoi kirjoittaa minun nimimerkillä solvausviestejä tuonne odotuspalstalle. Eikä ollut vahinko kun nikki oli Jihuu raskausviikkojen tarkkuudella. Eli on tullut nähtyä, että rekisteröimättä voi kirjoittaa vaikka 10 eri "jihuu on ärsyttävä" -- "niin minunkin mielestä"-viestiä niin sen vuoksi en usko että koko palsta olisi mua vastaan, yllättäen noilla rekkautuneilla paqlstoilla tätä jihuu vastaisuutta ei esiinny, kas kummaa..
toivottavasto edes koku tulle tästä onnelliseksi, että saa purkaa pahaa oloaan =)
oli pari kirjotusvirhettä,varmaan niistäkin joku onnellinen löytää sanomista.
juu, kyllä moneen junaan riittää porukkaa täälläkin.. Kerran yks jäpätti samantapaisessa keskustelussa siitä kun mun nimi ei oikeasti ole sisu-haukku. Sekin oli varmaan miettinyt koko päivän että mitenkä asian laita oikein on. sama henkilö, ellen väärässä ole, taisi kuulua just näihin oman viestin komppaajiin!
yhtä onnelliseksi kuin sinä nimitellessäsi toisia!
ymmärrätkö nyt miten helposti asia käy toistepäinkin?
Yksi kysymys; MITEN TODISTAT, että rekisteröityneet henkilöt kirjautuvat joka kerran kun kirjoittavat tänne? Etteivät esim. puolusta itseään ilman nikkiä?
Mitä vitun väliä siis on nikillä kun sitä voi käyttää väärin tyhmempikin?
ELI aivan yhtä hyvin jokin nikin omaava ei ole halunnut vakinikillään sinua mollata ja siten on jättänyt kirjautumatta ja mollannut nikittä. ONKO tullut mieleesi?
Mutta niinhän se varmasti on, että täällä on vain 1 tai 2 ihmistä, jotka eivät pidä asenteestasi. Usko niin jos se sinun olotilaasi helpottaa. (Vuoden parasvitsi) ;)
Mutta jatkakaa ihmeessä nettielämäänne, minä nautin siitä oikeasti enemmän. Kun sellainen kerran on. :)
mun kanssa kirjoitteli eräs rekisteröitynyt ja sitten se yhtäkkiä kirjoittikin ilman nikkiään..
Ja jauhoi paskaa ja vittuili olan takaa. AJATELLA. rekisteröityneet eivät sitten ehkä olekaan sen parempia ihmisiä?
Mutta onhan se kivaa juoruilla kuka teki mitäkin.
Syytön minä siihen olen. Niinhän se täälläkin menee, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Nikittömät ja nikilliset.
syyttänyt sinua?
Nyt sitä ollaan sitten niin tasavertaisia nikittömien ja nikillisten välillä että..
siihen olen, että "Kerran yks jäpätti samantapaisessa keskustelussa siitä kun mun nimi ei oikeasti ole sisu-haukku".
en kyllä osoittanut viestiä. Tarkimmat huomasivat, että ensin kirjoitin, että meitä on moneen junaan. Harmi jos juuri sinä tunsit piston sydämessäsi. Sä et ol sit muuttunu yhtään.
Etpä tietenkään, kunhan ajankuluksi juorusit mitä sekin teki.. ;)
Uskon, että tunnet pistoksia sydämessäsi useinkin. :(
Oletkin oikea meedio kun tunnet minut ja muuttumiseni/muuttumattomuuteni. :) Sinullakin siis on varmasti vain yksi ja ainoa ihminen, joka tekee elämäsi hankalaksi vaikka itse olet niin aurinkoinen ja elämääsi tyytyväinen. ;)
Noh, minä en kyllä väitä sinua tuntevani. En ole aiemmin kanssasi kommunikoinut vaikka tämän luuletkin minua paremmin tietävän.
Jos näin on, pyydän anteeksi erehdystäni.
Sekoitin täten toiseen henkilöön, sillä puheenvuorostasi olisin voinut kuvitella, että tunnistit kuvailemani tilanteen.
Et kuitenkaan, yksin tai muiden kanssa, hankaloita elämääni; kuten kirjoitin, ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Mukavaa silti, jos pidät minua aurinkoisena! Mukavaa illanjatkoa! J
yhdyn edelliseen mielipiteeseen. suunnaton on joidenkin ihmisten itserakkauden määrä, jos kuvittelevat ettei muut voisi olla ihan vain rehellisesti eri mieltä heidän (eli näiden kitisijöiden) kanssa, vaan se olisi muka heti jonkun p*nuolemista.. no, kukin tyylillään. jos tuollaisesta ajattelusta saa jonkun varmuuden omille mielipiteilleen, niin olkoon niin. :)
on suoraan sanoen helvetin piristävää lukea kirjoituksia, joissa mieliala pysyy hyvinkin siellä positiivisella puolella. asennekysymyshän sekin pitkälti on.
Tämä lause oli niin sekava etten tajunnut yhtään mitä halusit ilmaista: "suunnaton on joidenkin ihmisten itserakkauden määrä, jos kuvittelevat ettei muut voisi olla ihan vain rehellisesti eri mieltä heidän (eli näiden kitisijöiden) kanssa, vaan se olisi muka heti jonkun p*nuolemista.."
selvennän siis: eikö näiden parjaajien kanssa voi olla eri mieltä ilman, että se olisi perseennuolemista?
kääntäen: miksi heti olettaa, että joku/jotkut nuolevat sitä kuuluisaa persettä, jos ovat eri mieltä kanssasi ja samaa mieltä jonkun toisen kanssa - siis sen jota haukutaan turhaan?
eli vielä: mielestäni on itserakasta/omahyväistä ajattelua olettaa, että kaikki ihmiset, jotka ovat kanssasi eri mieltä, omaavat mielipiteensä vain perseennuolemistarkoituksessa. ko. tapauksessa mielipide ei siis olisi em. henkilön todellinen mielipide, vaan hän ajattelisi niin vain jotain toista miellyttääkseen - eli siis fiksusti ilmaistuna tämän toisen "persettä nuollakseen".
hmm.. siinäpä se. :)
Aika syvällisiä sinäkin viitsit miettiä.. ;)
tottakai. ;)
kospa lopettaisit ja alkaisit vaikka siivoomaan!!!!!!!!!!!!
Sattuipa sopivasti,sun harmiksi mä olen jo ehtinyt siivoamaan tänään ;)
tänne, uskon vasta omin silmin nähtyäni.
Nämä hyökkäilyt (tähän asti ainakin aiheettomat) sais jo loppua.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=691&posting=22000000021155987
Toki tuossa suorasanaisesti puhuin, mutten ketään haukkunut.
oikeus kritisoida toisten tekemisiä? Mitään tieteellistä faktaa sinulla ei ole siitä, että lapsi jotenkin kärsisi siitä, että joutuu olemaan "yksin"/ ilman lähisyyttä välillä!
Kerro toki mielipiteesi, mutta älä puhu niistä ihan kuin ne olisivat ainoita oikeita vastauksia!
Vaan ihan tutkittu psykologiaan perustuva juttu. Mun psykologian oppimääräni on aika lyhyt, mutta suosittelisin sinuakin perehtymään aiheeseen. Pariviikkoinen huutamassa yksin sängyssä, juu ei siitä ole mitäääään haittaa..
Voi että vaan taas..
niin... yhtään ei sitten oma polla sano, että kärsiikö lapsi jos joutuu olemaan yksin/ilman läheisyyttä, vaan siihen tarvitaan joku "fakta" linkki. Todisteita ei ole muuta kuin ne monen monet häiriintyneet ihmiset, rikolliset, pedofiilit ynnä muut, jotka ovat eläneet kurjan yksinäisen lapsuuden, ilman vanhempien/aikuisen läheisyyttä. Jätä toko lapsesi yksin huutamaan jos haluat, eihän hän siitä kärsi, koska siitä ei ole esitetty täällä tieteellistä faktaa!!
en kyllä minäkään jättäisi, enkä ole noit` kolmee jättänyt yksinään huutamaan.
Vauvat kun, eivät ilkeyttään huuda, vaan jokin silloin on hätänä. Kyllä siinä lapsi kokee hylkäämisen tunnetta, jos itkuun ei kukaan vastaa ja sen verta olen opiskellut kehityspsykologiaa, että siitä on loppuiäksi ihmiselle haittaa, jos ei tiedostaen, niin alitajuisesti ja narsismi ym.on johdannainen vauva ajan hylätyksi tulemiselle.
Ei se silti tarkoita, että vieressä on nukuttava, mutta itkemään ei saa jättää. Tosin mielummin itkemään, kuin pahoinpitelyksi, jos pinna niin tiukalla.
Itse olen kolme lastani nukuttanut vielä heidän ollessa koulu-ikäisiä :DDD En vain ole raaskinut jättää heitä yksin nukkumaan eli olen heijannut&paijannut, jotta nukahtavat ja sen jälkeen jättänyt nukkumaan ja en kyllä varmasti tätä neljättäkään, vain sänkyy tyrkkäse ja jätä, että nukahda, nyt siihen.
Tuo minun mielipiteeni ja Jihuu älä jaksa välittää noist` :DD
pettymys, mutta mä en parhaalla tahdollanikaan pysty lukemaan noista Jihuun kommenteista yhtään mitään ihmeellisen kriittistä tai tuomitsevaa. Häntä sen sijaan kyllä arvostellaan varsin ikävään sävyyn.
Mitä tulee tuohon lapsen huudattamiseen, niin siinä hän kyllä varmasti on aivan oikeassa. Ketjun aloittaja tosin ei tainnut sitä tarkoittaa, että hän huudattaisi lastaan tunti tolkulla.
Totta kai lapsi kärsii läheisyyden puutteesta, vaikka selviääkin siitä varmasti, kun se vain ajoittain tapahtuu.
LOPETTAKAA NYT HYVÄT IHMISET JO!!! JOHAN ON MENNYT NAURETTAVAKSI...IHAN NYT MIETITYTTÄÄ MITEN TEILTÄ VOI ODOTTAA SAAVANSA JÄRKEVIÄ NEUVOJA / VERTAISTUKEA KUN KÄYTÖS ON TUOTA LUOKKAA!!!!! HOH HOIJJAA. JA MÄ EN PRKLE OMISTA NIKKIÄ, ENKÄ HANKIKAAN VARMAAN. TAI SITTEN HANKIN, KATSOTAAN.
ESKARI-IKÄISILTÄ KUULOSTATTE, LUKEKAA NYT TUO KETJU IHAN OIKEASTI!!!!
paljon parempi!?
kerrassaan. Taidankin tästälähin sanoa että jo nyt on mau!