Naapuria auttamassa

jussipussi

Pyykkikoneen korjaus

Rivitalossamme on neljä asuntoa. Olemme asuneet nyt noin vuoden ajan vaimoni ja yhden tyttäremme kanssa tässä kolmiossa. Tunnemme kaikki asukkaat jo melko hyvin. Hyvin viihtyisä ja toistaiseksi ainakin riidaton porukka. Kaikki perheellisiä ja työssäkäyviä, paitsi Antin vaimo Piia, joka on hoitovapaalla pienen esikoisensa äitinä.

Talkoita ja naapuriapua on annettu puolin ja toisin ja kaikki viihtyvät erittäin hyvin rauhallisella alueella puiston laidassa. Itse käyn vuorotöissä metallialan yrityksessä asentajana ja vaimoni on terveydenhoitajana koulupuolella. Minulla oli viime perjantaina viikon viimeinen iltavuoro joka alkoi kahdelta ja perjantaisin on lyhennetty työaika joten vuoro loppuu aina kello kahdeksan.

Olin vielä sängyssä perjantaiaamuna ja vaimo oli lähtenyt jo töihin ja vienyt tytön hoitoon. Loikoilin ja lueskelin. Ovikello pirahti kerran. Nousin ja menin ovelle. Naapurin Piia oli hätäisenä ovella ja kertoi, että heidän pesukone on jäänyt jumiin. Ottaa vettä koko ajan ja tulvii pesuhuoneen lattialle. Hän katsoi sitten minua pitkään ja huomasin olevani hänen edessään vain kalsareissani. Sitten hän sanoi, että anteeksi jos herätti. No eihän tässä mitään, laita nyt kuitenkin se hana kiinni ja johto pois seinästä tulen katsomaan ihan kohta. Vetäisin verkkarit jalkaan ja paidan päälleni ja menin naapuriin.

Piia oli tehnyt sovitut ensitoimet ja kone oli hiljaa märällä lattialla. Piialla oli edelleen kylpytakki päällään ja minä avojaloin ryhdyin tutkimaan konetta. Tämä taitaa olla se yleisin vika, totesin avattuani nukkasihdin. Siellä oli kolikoita, nukkaa, ja pari nappia. Puhdistin sen ja laitoin paikoilleen. Hiukan lastalla enimpiä vesiä lattiakaivoon ja pyysin Piia käynnistämään koneen tyhjennysohjelmalla. Piia tuli viereeni ja kumartui, jolloin pääsin hetken nauttimaan hänen ihanasta povestaan joka avautui kylpytakin väljästä aukosta. Ahtaassa pesuhuoneessa ja lattialämmön kosteudessa tunnelma oli melko intiimin tiivis. Siirtyessäni Piian ohi etumukseni hipaisi hänen pakaroitaan ja samalla huomasin, että minullahan seisoo. Punastuin varmaan. Siirryin kapeaan eteiseen ja Piia oli edelleen kylppärissä.
Mitä minä nyt. Yritin ajatella muuta. Sitten tajusin kysäistä, että missäs se teidän Ville-poika on, kun ei näkynyt . Antti vei Villen mummon luo täksi päiväksi, hän vastasi. Tajusin, että olimme kahden Piian kanssa. Hän huuteli laittavansa kahvit kohta ja pyysi minua istumaan olkkariin siksi aikaa. Yritin estellä, mutta hän tuli eteeni ja katsoi minua silmiin. Nuo ruskeat silmät olin pannut merkille jo aiemminkin. Hänen suppuinen ja söpösti törröllään olevat huulensa kuin kutsuivat ja ennen kuin kumpikaan tajusikaan suutelimme kädet kietoutuneina tiukasti toisiemme ympärille.

Tunsin hänen vartalonsa läheisyyden ja huomasin, kuinka kovettunut kaluni painoi Piian vatsaa. Kiitos, hän sanoi irrottautuessamme toisistamme. Minun pitäisi varmaan nyt lähteä, totesin katsoessani hiukan punottavia kasvoja ja noita tumman ruskeita kauniita silmiä.

Haluatko tosiaan lähteä, vai … hän totesi ja

4

24257

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naapurin rouva

      Miksi siis kirjoittaa, jos jättää mukavasti alkaneen jutun kesken ???

      • Ruusuperri

        Sitten Pia sanoi: Sinä estoton sika, olet aina pettämässä painu niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.Äläkä enää tule minun silmiini makaroonireisiesi kanssa. Ja niin naapurin mies lähti nopeasti, nolona ja punaisena, lyötynä ja masentuneena kotiinsa häntä koipien väliin laskeutuneeena.
        Oma koti kullan kallis. Oma vaimo voittaa hutsut.
        Tekijänoikeudella : Ruusuperi


    • jatka!!

      Noin hyvää juttua en ole lukenut aikoihin. :D

      • jussipussi

        Kyllä jatkan, kun ehdin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe