muistan että noin 10-vuotiaana, ilman mitään varsinaista syytä, tajusin kuinka kuoleman jälkeen ei ole m i t ä ä n jäljellä minusta. Ajattelen avaruuden suunnattomuutta ja ajan kulkua, vuosia, satoja vuosia, miljoonia vuosia, eikä minua ole enää koskaan, ikinä.
Nyt jostain syystä nämä ajatukset on tulleet useammin mieleeni. Mikään ei tunnu lohduttavan;en usko taivaaseen, en usko eläväni muiden sydämissä; vaikka joskus saisin lapsia, hekin kuolevat joskus ja silloin kukaan ei edes muista minua.
Olen alkanut käydä psykologilla, se helpottaa jonkin verran. Epäilen silti edelleen että pääsenkö tämän ajattelun yli. Pelkään että se vähitellen saa otteen minusta ja muutun apaattiseksi ja tärkeät asiat menettävät merkityksensä. Eihän hänkään voi muuttaa sitä tosiasiaa, että häviän täältä joskus. Silti haluan vielä toivoa, että jostain tulee apu ja ymmärrys. Psykologinikin sanoi ettei hän voi tosiasialle mitään, mutta hän voi yrittää muuttaa minun suhtautumista asiaan... hmmm...
Nyt jostain syystä nämä ajatukset on tulleet useammin mieleeni. Mikään ei tunnu lohduttavan;en usko taivaaseen, en usko eläväni muiden sydämissä; vaikka joskus saisin lapsia, hekin kuolevat joskus ja silloin kukaan ei edes muista minua.
Olen alkanut käydä psykologilla, se helpottaa jonkin verran. Epäilen silti edelleen että pääsenkö tämän ajattelun yli. Pelkään että se vähitellen saa otteen minusta ja muutun apaattiseksi ja tärkeät asiat menettävät merkityksensä. Eihän hänkään voi muuttaa sitä tosiasiaa, että häviän täältä joskus. Silti haluan vielä toivoa, että jostain tulee apu ja ymmärrys. Psykologinikin sanoi ettei hän voi tosiasialle mitään, mutta hän voi yrittää muuttaa minun suhtautumista asiaan... hmmm...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämän tosiasian lähteellä on ihminen nöyrä. Ja saakin olla. Itselläni samainen ajatus tulee silloin tällöin mieleen,eikä sen tuomaan lohduttomuuteen auta oikeastaan mikään. Sitten katson vierelleni, jossa useimmiten näen koirani. Se ei nakkaa hevon huutia olemiselleen/olemattomuudelleen, joten miksi minun pitäisi? (En tarjoa tässä nyt mitään laastaria haavoillesi, vaan kerron oman katsantokantani asiaan.)
Kun olen jälleen kerran tehnyt havainnon siitä, että olemisen filosofia ei ole niitä mukavimpia mietittäviä, tulen kyyniseksi ja sarkastiseksi kaikkea kohtaan. Onneksi tämä kestää yleensä vain siihen saakka kun saan jotain mielekkäämpää mietittävää.
Voisinkin siis syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että pelkän asian ajattelun takia et luultavasti tule apaattiseksi tai vastaavaa, ajatteluhan on vain hyvästä. Todella Tärkeät asiat harvoin, hyvin harvoin, menettävät merkityksensä pahastikkaan vääristyneessä mielessä. Toisaalta jos olet masentunut l. depression merkkejä ilmassa, ei kannata kovin syvällisesti hautoa omaa kuolevaisuuttaan.
Olet kuitenkin jo asiantuntevassa hoidossa, joka on luonnollisesti erittäin hyvä asia.
Kyllä minun mielestäni on poikkeuslaatuisen ajattelukyvyn merkki, että osaa ja uskaltaa edes ajatella tällaisia asioita.
Kaikki aina järjestyy kuitenkin jotenkinpäin :)
Asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella.
Kiitos Jude fiksusta mielipiteestäsi. Syvällisiä voi ja pitääkin miettiä. On hyvä pysähtyä välillä elämän tosiasioiden ääreen mutta elämä on kuitenkin tarkoitettu elettäväksi, kukin parhaan kykymme mukaan. Kuoleman jälkeisen elämän pohtiminen on jokseenkin turhaa, viisaampaa lienee aina silloin tällöin miettiä sitä, miksi olemme tänne syntyneet ja miten parhaiten voisimme elää niin, että emme tahallisesti tuota pahaa mieltä emmekä vahingoita itseämme ja toisiamme. Se kai lähinnä lienee olemassaolomme tarkoitus, ei se, jääkö meistä jotakin pysyvää jäljelle. Hyvin eletty elämä ei kaipaa muistopatsaita eikä suuria historiankirjoituksia. Tärkeää on se, että itse kukin tiedämme toimineemme mahdollisimman oikein ja viisaasti ja täyttäneemme ihmisen viran täällä ollessamme.
Se ja vain se riittää selitykseksi sille, että sattumoisin (vaiko tarkoituksella?) olemme tänne syntyneet.
nyt rupesi mietityttämään..
Itsekin ajattelen näitä asioita todella usein..
oikeastaan se on maailman katsomukseni, kuvani, näkemykseni miten vaan..
Se, ettei millään ole mitään merkitystä, koska kaikki kuolee ja katoaa muutenkin. Mitä järkeä täällä on rakentaa mitään kerrostaloja tai pilvenpiirtäjiä. Ne tuhoutuvat kuitenkin. Yksilöllä ei ole mitään arvoa. Luonto on tehnyt suuren virheen luodessaan ihmisen. Ihmistä ei oltu tarkoitettu kehittymään näin pitkälle. Että ihminen keksii keinon tuhota oman itsensä. Ennen uskoin taivaaseen ja jumalaan yn. Se toi mukanaan tiettyä turvallisuuden tunnetta kun ei tarvinnut miettiä turhaan kuoleman jälkeisiä asioita. Luonnollisestihan sitä pääsisi taivaaseen. Näin oletin pitkän aikaa. En edes muista miksi ja milloin aloin kyseenalaistamaan asioita. Nyt se kuitenkin tuntuu ajaneen minut tähän..
Minulla on ollut lievää "huonoa tuulta" jo muutaman kuukauden verran. Lähiviikkoina se on vaan noussut huippuunsa. Voisin itsekin pikkuhiljaa harkita psykologille menoa. Mutta eihän sitä tiedä. Maailmassa tapahtuu muutenkin niin hulluja asioita. Ties vaikka jonain päivänä maailmankuvamme ovat aivan toisenlaiset...
Lue kirja nimeltä "Kokemuksia jälleensyntymisestä", kirj. Dethlefsen. Löytyy kirjastostasi. Et ainakaan menetä mitään. Se on mielenkiintoinen, uutta avartava kirja. Perustuu tosi kokemuksiin.
Itselläni oli aivan samat ajatukset nuorempana, niinkuin nyt yli 30 v:na !? Itselläni on 2 pientä lasta, joiden puolesta ja omastani ajattelen sitä ,kun he menettävät rakkaat isovanhemmat, puhumattakaan omista vanhemmistaan eli itsestäni ja vaimostani!En voisi edes ajatella, että nyt kun lapset ovat pieniä, niin niitä memetyksiä tulisi ? Monesti vielä ajattelen, että en selviytyisi jos menettäisin lapseni, en voisi haudata omaa lastani yksin maanalle kylmään, se olisi kaikkein kamalinta mitä vanhempana joutuisi tekemään ! Luen usein lehdestä, kun pieni lapsi on jäänyt auton alle tai vastaavaa. Itseäni oikein pyörryttää pelkkä ajatus Samaa pyörrytystä tulee, kun ajattelen sitä että kaikki loppuu, eikä enää Koskaan ole täällä elämässä ?? Samaa 5 v poikani välillä kyselee minulta, mihin totean, että elämä vaan on sellasta, niin hän vuolaasti itkee... että miksi elämän pitää olla sellasta ??? Sellanen tekee kyllä silmät kosteiksi ja mielen matalaksi. Täytyy vaan nopeasti saada jotain muuta mietittävää. Hyviä vointeja vaan !