Kyselisin kokemuksia eläinlääkäreistä ja myös hintatasoa, kyseessä on koiran nisäkasvaimen leikkauksesta.
eläinlääkärit
kyselijä
5822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen itse käynyt vain Salon eläinlääkärikeskuksessa, siinä torin laidalla. Koiralta leikattiin kasvain. Hintatasosta ei ole tietoa, sillä aiemmin en ole joutunut viemään koria leikkauksiin.
Minä en ole joutunut käyttämään vielä kertaakaan Salon eläinlääkäreitä, koska mulla ei oo elukoita, joten en osaa kuiteskaan vastata tohon mittää, sorry.
tonnin luokkaa
Itse pidän kunnallista omalle kukkarolle sopivana. Aikoja voi olla hankalampi saada, soittoaika vain arkiaamuisin 8-9 jne, mutta hinnat aika karkeasti puolet halvempia. esim koiranpennun eka rokoitus 30e, muistaakseni yksityisellä n.50-55e (vuosi sitten kyselin joten en muista välttämättä ihan oikein). Kuitenkin uskoisin että ainakin peruskoulutus eläinlääkäreillä sama ja aineet. myös muualla tällä seudulla on kunnalliset, salossa ei taida olla...?
Hyviä kokemuksia kyllä hoidosta, asianmukainen ja ystävällinen kohtelu, eikä eläintä kohtaan millään tavalla epämiellyttävä, omat koirat kiskoo eläinlääkärin ovea kohti :D
Minä en vie elukoitani kunnaneläinlääkäreille kuin pakon edessä ja se on tapahtunut tasan kaksi kertaa. Molemmat tapaukset oli viikonloppuna eikä yksityiset olleet auki tai ehtineet ottamaan vastaan.
Molemmilla kerroilla kunnan eläinlääkäri oli tyly ja kiireinen. Molemmista paistoi läpi kokemattomuus/osaamattomuus lemmikkejä kohtaan. Nämä kaksi kertaa oli siis eri kunnan eläinlääkäreitä ja molemmista huomasi selvästi, että olivat perehtyneet enemmänkin juuri maataloneläimiin lehmiin, sikoihin ym. Ensimmäisellä kerralla pieni koiramme sai aivan liian suuren määrän nukutuslääkettä, ettei meinannut herätä edes herätepiikin jälkeen. Toisella kerralla lääkäri vain pyöritteli päätään ja käski seurailemaan tilannetta; jos muuttuu yön aikana kovinkin pahaksi, lähtekää heti helsinkiin päivystykseen, joka sitten leikkaa...
Käsittääkseni kunnaneläinlääkärit ovat perehtyneet nimenomaan isompiin elukoihin. Ehkä he päivästä toiseen lehmälöissä käydessään niin turtuvat siihen työhön, että sitten joskus kun pikku kissaa tai koiraa pitäisi hoitaa, niin työ menee rutiinilla liian karkeasti.