Huono äiti.
Mietin tässä, kuinka paljon elämänkatsomus muuttuu lapsen saannin myötä. Sitä saa jotenkin laajemman näkökannan asioihin. Ajattelinpa siis jakaa teidän kanssa joitain juttuja, jotka on muuttanut mun elämänkatsomusta tässä viiden kuukauden aikana.
Synnytys. Ajattelin synnyttää luomuna; kun sitten pääsin synnytyssaliin, suorastaan anelin epiduraalia. (niin sitä mieli kivusta samenee)
Lapsen hoito. Suunnittelin etukäteen käyttäväni kestovaippoja heti alusta asti. Todellisuudessa ei oikein ollut sopivia vaippoja meidän pienelle, joten käytettiin vaan sillon tällön kunnes tyttö tuli 4kk ja saatiin viimein ostettua vaipat. (nyt voikin sitten "ylpeänä" sanoa olevansa kokokestoilija.. :p)
Täysimetys. Olin vuoren varma siitä, että tulisin täysimettämään 6kk asti. Kun tyttö oli 4kk, oli kuitenkin "pakko" oman mielenterveyden vuoksi aloitella pikkuhiljaa kiinteitä. Monethan on sitä mieltä, että äiti on olemassa vain lasta varten, mutta en itse ainakaan jaksanut olla huvituttina 24/7.
Nukkumisesta. Perhepedissä on meillä nukuttu siitä asti kun laitoksella ekan kerran saatiin tyttö viereen. Nyt kuitenkin on alettu miettiä, josko pitäis siirtää neiti omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen. (on niin herkkäuninen että) Taas yksi periaate kankkulan kaivoon.
Yö. Olin varma, että heräisin lapseni pienimpäänkin inahdukseen. Todellisuus: en välttämättä herää, vaikka tyttö huutaisi suoraa huutoa, niin väsynyt välillä olen.
Ja kuitenkin jaksan leipoa, laittaa ruokaa ja tehdä itse lapsen soseet. Olenko huono äiti, vai vain äiti omaan tyyliini. Lisätään vielä, että mieheni hoitaa lastamme kanssani tasapuolisesti, joten vastuu ei paina yksin minua. Huono äiti olenkin vain omasta mielestäni, muut läheiseni eivät näe asiaa ihan samalla tavalla kuin minä.
Siis olen oppinut viiden kuukauden aikana enemmän itsestäni kuin vauvanhoidosta, josta tiesinkin jo etukäteen aika paljon. Pienet sisarukset ja kummilapset ovat opettaneet teknisen puolen tehokkaasti. Henkisestä puolesta onkin jatkuvasti oppimista, nyt osaan jo olla olettamatta ja suunnittelematta.
Uskaltaisin siis sanoa, että vaikka muut olisivat mitä mieltä hyvänsä, minä itse olen oman lapseni ammattilainen.
Tunnistatteko itseänne? Vai olenko ainoa, jolla on "huono äiti" -ajatuksia?
Mietin tässä, kuinka paljon elämänkatsomus muuttuu lapsen saannin myötä. Sitä saa jotenkin laajemman näkökannan asioihin. Ajattelinpa siis jakaa teidän kanssa joitain juttuja, jotka on muuttanut mun elämänkatsomusta tässä viiden kuukauden aikana.
Synnytys. Ajattelin synnyttää luomuna; kun sitten pääsin synnytyssaliin, suorastaan anelin epiduraalia. (niin sitä mieli kivusta samenee)
Lapsen hoito. Suunnittelin etukäteen käyttäväni kestovaippoja heti alusta asti. Todellisuudessa ei oikein ollut sopivia vaippoja meidän pienelle, joten käytettiin vaan sillon tällön kunnes tyttö tuli 4kk ja saatiin viimein ostettua vaipat. (nyt voikin sitten "ylpeänä" sanoa olevansa kokokestoilija.. :p)
Täysimetys. Olin vuoren varma siitä, että tulisin täysimettämään 6kk asti. Kun tyttö oli 4kk, oli kuitenkin "pakko" oman mielenterveyden vuoksi aloitella pikkuhiljaa kiinteitä. Monethan on sitä mieltä, että äiti on olemassa vain lasta varten, mutta en itse ainakaan jaksanut olla huvituttina 24/7.
Nukkumisesta. Perhepedissä on meillä nukuttu siitä asti kun laitoksella ekan kerran saatiin tyttö viereen. Nyt kuitenkin on alettu miettiä, josko pitäis siirtää neiti omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen. (on niin herkkäuninen että) Taas yksi periaate kankkulan kaivoon.
Yö. Olin varma, että heräisin lapseni pienimpäänkin inahdukseen. Todellisuus: en välttämättä herää, vaikka tyttö huutaisi suoraa huutoa, niin väsynyt välillä olen.
Ja kuitenkin jaksan leipoa, laittaa ruokaa ja tehdä itse lapsen soseet. Olenko huono äiti, vai vain äiti omaan tyyliini. Lisätään vielä, että mieheni hoitaa lastamme kanssani tasapuolisesti, joten vastuu ei paina yksin minua. Huono äiti olenkin vain omasta mielestäni, muut läheiseni eivät näe asiaa ihan samalla tavalla kuin minä.
Siis olen oppinut viiden kuukauden aikana enemmän itsestäni kuin vauvanhoidosta, josta tiesinkin jo etukäteen aika paljon. Pienet sisarukset ja kummilapset ovat opettaneet teknisen puolen tehokkaasti. Henkisestä puolesta onkin jatkuvasti oppimista, nyt osaan jo olla olettamatta ja suunnittelematta.
Uskaltaisin siis sanoa, että vaikka muut olisivat mitä mieltä hyvänsä, minä itse olen oman lapseni ammattilainen.
Tunnistatteko itseänne? Vai olenko ainoa, jolla on "huono äiti" -ajatuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Et ole ainoa =) Itse olen useasti ajatellut monista asioista että toimin niiden suhteen jollakin tietyllä tavalla. Lopulta en sitten välttämättä toimikaan ja toisinaan aikasemmat ajatukset joutavat roskiin niinkin hyvästä syystä kun laiskuus (tai kai se voi sitä väsymistäkin olla...).
Pyrin kuitenkin toimimaan asiassa kuin asiassa lapsieni edun mukaisesti ja katsomaan asioita myös kokonaisuuksina sekä myös hieman pidämällä aika välillä. Vaikka "periaatteista" ajoittain lipsutaankin, ei mitenkään vaarallisen pahasti.
Äitiys ei poista inhimillisyyttä ja joskus vaan asiat eivät mene "niin kuin piti".
Olen sen tässä ajan kuluessa oppinut äitiydestä että myöskään sitä ei pidä ottaa liian vakavasti ja rennommallakin otteella pääsee pitkälle ja saa hyviä tuloksia aikaiseksi. Kunhan pitää perus-asiat kunnossa =)
Omanlaiseni siis olen =)
Nuo luettelemasi jutut eivät ole mitään kriteerejä hyvästä tai huonosta äitiydestä.
Miksi olet alunperin ajatellut, että esim. luomusynnytys olisi hyvän äidin merkki? Tai ne kestovaipat? Mistä nämä kriteerit iskostuvat äitien päähän, kun nuo käytännön asiat voi tehdä monin eri tavoin, eikä se, että ne tekee erilailla tee kenestäkään huonoa äitiä. Pääasia että vauva on tyytyväinen :)
Oli mullakin alussa juttuja joita olin suunnitellut, mutten missään vaiheessa ajatellut että olisi katastrofi jos joku menisikin toisella tavalla. Se pinnasänky meillä on edelleenkin toisessa huoneessa, mutta vauva vieressämme öisin :D Kestovaippoja oli alussa s-kokoa ja jäivät hetkessä pieniksi. Isompia en ole vielä saanut aikaiseksi tilata, joten kestoilu on nyt tauolla. En koe siitä morkkista. Simahdin eilen nukkumaan ennen miestä ja vauva oli vähän hereillä vieressä. Mies oli tunnin verran vieressä sitten valvonut, kun ei ollut saanut unta ja vauvakin oli kiljahdellut jotain hereillä. Mies röyhtäytti vauvaa ja sitten vauvakin simahti unille. Mulla ei ole mitään havaintoa heidän valvomisestaan, itse nukahdin ihan tsip enkä herännyt vauvan kiljahduksiin.
Kaikkien äitien olisi hyvä muistaa, ettei turhista kannata stressata - siis mun mielestä nämä tällaset käytännön jutut kuten kestovaipat vaiko ei, on aika mitättömiä kokonaisuuden kannalta.
Olet ihan hyvä äiti, olethan kuitenkin kaikkesi tehnyt ja jos jossain tuleekin takapakkia tai todellisuus on toista kuin kuvitelmat niin ei se tee äidistä huonoa.
Huonoksi äidiksi sanoisin sellaista, joka ei ole edes ajatellut miten toimii lapsen kanssa eikä välitä miten toimii ja mikä on lapsen parhaaksi. Monet äidit toimivat lapsen kanssa niin kuin katsovat helpoimmalla pääsevänsä.
aina etukäteissuunnitteluja monista asioista. Kuitenkin usein totuus on erilainen kuin etukäteen kuvittelee. Eikö se ole vain hieno asia, että pystyy toimimaan tilanteen mukaan ja muuttamaan suunnitelmia, jos tilanne sitä vaatiikin?
Usein ne, jotka eivät pysty toimimaan tilanteen mukaan ovat niitä "huonoja vanhempia" tai vähintään tekevät oman elämänsä vaikeaksi.
En oikein ymmärrä, mistä on saaneet alkunsa keskustelut huonoista tai hyvistä äideistä. Kuka voi perustella millainen on OIKEASTI hyvä äiti tai OIKEASTI huono äiti? Jokaisessa ihmisessä on takuulla ne hyvät ja huonot puolensa, täydellistä ihmistä ei olekaan.
Jos alkaisin luokittelemaan itseni niiden mittapuiden mukaan mitä täältä netistäkin välillä löytää että kuka on hyvä ja kuka vielä vähän parempi niin en sijoittuisi varmaankaan kärkipäähän. Itseasiassa en olisi varmaan hyvä ihminen enää ollenkaan.
Kestovaippailua en ole koskaan harrastanut, en edes harkinnut. Kertakäyttövaippoja olen hyvillä mielin lapsilleni käyttänyt, luomuilemaan minulla ei aatetta ole riittävästi. Lapseni ovat myös syöneet kaupan valmiita soseruokia ja hyvin ovat kasvaneet.
Esikoistani imetin vain parisen kuukautta kun maidon tulo loppui, nuorimmaistamme n. seitsemän kuukautta mutta kiinteitä hänellekin aloin antamaan kolmen kuukauden iässä.
Perhepetiä en ole koskaan edes harkinnut, lapset ovat nukkuneet yönsä aina alusta saakka omissa sängyissään.
Ollessani nyt kotona nuorimmaisemme kanssa, esikoisemme kulkee tarhassa. Ihan siitä syystä, että kouluikä lähestyy ja siellä hän oppii paljon jo kouluelämässäkin tarvittavia juttuja, tarhassa on myös paljon erilaista touhuamista ja hänen parhaat ystävänsä. Tästäkään en pode huonoa omaatuntoa; tiedän että lapsemmekin nauttii enemmän tällaisesta järjestelystä ja loma-ajat ym. hän on AINA kotona.
Päivät minulla menee rauhallisesti; on aikaa olla netissä ja katsella tv:tä. Ruokaa en tee joka päivä; monesti teen isomman satsin jota sitten voimme syödä seuraavanakin päivänä. Päällisin puolin pidän asunnon siistinä mutta maailmanloppu ei ole jos nurkissa muutaman päivän pyörii pölypallerot tai vaatteita pääsee kertymään reilu korillinen ennen kuin ne pesen.
En halua stressata elämääni siihen että kaikki olisi päällisin puolin tiptop;ruoka valmiina, koti siistinä, tuoreet pullat pöydässä mutta koko ajan sitten stressi painaisi päälle ja paha olla. Ja nyt en missään nimessä tarkoita että jos asunnon pitää siistinä, ruoat/kakut laittaa, ym. että silloin olisi paha olla. En todellakaan. Lähinnä ajattelin kirjoituksia joissa on surtu että miten aika riittää kaikkeen ja elämä on pelkkää siivoamista, ruuanlaittoa ja lasten hoitoa. Silloin olisi hyvä pysähtyä ja miettiä, mikä on elämässä oikeasti tärkeää. Myös oman hyvinvoinnin kannalta.
Minäkin olen kuitenkin äiti ja varmaan jokaisen äidin vakiovarustukseen kuuluu tuo oman äitiyden punnitseminen. Minä en vain mittaa äitiyttäni sen mittapuun mukaan, kestovaippailenko tai teenkö lasten ruoat alusta asti itse. Enemmänkin arvioin omaa äitiyttäni silloin kun tulee huudettua lapsille ihan turhasta, tiuskaistua esikoiselle esim. ettei minulla ole nyt aikaa vaikka katsoisinkin sillä hetkellä vaan tv:tä, ym. Poden siis huonoa omaatuntoa ennemminkin sellaisista hetkistä etten ole jaksanut olla lapsilleni pelkkä hymyilevä, rakastava äiti vaan lähinnä karjahteleva kotityranni jolla ei ole lapsilleen aikaa kun täytyy katsoa Salkkareiden joka sekunti. ;)
Jokainen määrittelee sen itse mikä tuntuu lasten kasvatuksessa ja kodin hoitamisessa oikealle. Kaikilla meillä on omanlaisemme elämä elettävänä. Minulle on tärkeintä että lapsillamme on turvallinen ja rakastava koti ja että koko meidän perheellämme on hyvä olla. Kuinka hyvältä se tuntuu kun lapsi pitkän päivän jälkeen tulee, ottaa kaulasta kiinni ja kertoo rakastavansa. Tai kun pikkuinen joka ei vielä osaa kävelläkään, painaa posken äidin poskea vasten ja antaa kauneimman hymynsä. Niinä hetkinä tunnen onnistuneeni vaikka pölypallot pyörisivätkin nurkissa taikka pestäviä vaatteita olisikin kertynyt enemmän kuin koneellinen.
Minä en itse lähtisi ketään kutsumaan huonoksi äidiksi; on vaan erilaisia äitejä ja jokaisella meillä on oma tyylimme elää ja lapsemme kasvattaa. Loppupeleissä tärkeintähän on se että lapsi saa rakkautta, huolenpitoa ja voi hyvin. Heitetäänkö huolemme omasta äitiydestä jokainen hetkeksi roskakoppaan ja nautitaan tästä elämästä sekä siitä että olemme saaneet maailman tärkeimmän tittelin itsellemme; äiti. :)
Ps. Kirjoituksellani en tarkoita mollata ihmisiä jotka kannattavat kestovaippailua, laittavat ruoat itse, nukkuvat pienokaisensa kanssa perhepedissä, tmv. Päinvastoin; nostan hattua teille että jaksatte ja nautitte siitä mitä teette. Jokaisen tyyli elää, on se itselle paras. :)
Miksi olisit huono äiti? Tärkeintähän on aito rakkaus, välittäminen ja kiinnostus lapseen. Se, että aidosti välittää lapsen parhaasta ja hyvinvoinnista.
Itse käytän kertakäyttövaippoja, ostan soseet kaupasta, syötän korviketta (koska imetys ei onnistunut) ja käytän aikaa omiin harrastuksiini ja ystäviini. Mutta rakastan lastani ylikaiken ja laitan hänen hyvinvointinsa itseni edelle. Minusta se on tärkeintä. Samalla yritän kuitenkin muistaa olevani myös vaimo ja nainen. Mielestäni olen paras äiti omalle lapselleni. Hyvät ja huonot puolet minussa on aivan niinkuin kaikissa muissakin, mutta yritän parhaani äitinäkin ja enempää en voi.
Minusta tuntuu, että hyvän ja huonon äidin kriteerit jokainen asettaa itse itselleen, koska eihän ole olemassa mitään yleisiä kriteereitä siihen.
on mielestäni sellainen, joka ei kykene tasapainoiseen ajatteluun ja toimiin. Tasapainoon kuuluu sekin, ettei odota itseltään tai muilta täydellisyyttä. Toisin sanoen hyvä vanhempi osaa ottaa lapsen tarpeet (henkiset ja fyysiset) huomioon tavalla, joka ei kohtuuttomasti rasita itseä ja toisia.
Vastakohtana huono vanhempi, joka ajattelee VAIN itseään (itseäänkin kuuluu ajatella, mutta ei liikaa toisten kustannuksella) tai keskittyy vain johonkin asiaan. Tähän kuuluu mm. se, ettei huomaa, että elämässä on muutakin kuin kestovaipat tai luomuruoka. Toisaalta tähän ei kuulu se, että tekee virheitä ja pyrkii ne korjaamaan mahdollisuuksien mukaan.
Eli sinä olet varmasti hyvä äiti, kuten suurin osa äideistä. Mutta on niitäkin, jotka eivät ole tasapainossa ja eivät sen takia pysty antamaan lapselle sitä, mitä ne tarvitsevat.
minun mielestäni parhaansa yrittäminen riittää. en ainakaan osaa pitää itseäni huonona äitinä esimerkiksi sen takia, että en imettänyt lainkaan (ehkä jonkun mielestä itsekkäistä syistä), vein tytön mummolaan yökylään kolmen kuukauden ikäisenä tai siksi, että hän on nukkunut omassa sängyssään alusta asti ja omassa huoneessakin muutaman kuukauden ikäisestä lähtien. eivät nuo mielestäni tee huonoa äitiä, niin kuin ei kestovaipattomuus tms., nehän ovat kuitenkin vain pieni osa sitä kokonaiskuvaa, ulkoisia seikkoja.
ei sitä kai oikein osaa perustella, miksi pitää itseään ns. hyvänä äitinä. ehkä minä koen niin siksi, että tiedän pitäväni tytön tyytyväisenä, iloisena, terveenä ja muutenkin "hyvin hoidettuna". ainahan niitä tavallisiakin (tylsiä?) päiviä on, mutta aika usein on omasta äitiydestä erityisen hyvä olo - tai miten sen nyt sitten sanoisi.. jonkinlainen onnistumisen kokemus se varmaankin on.
hyvä äiti saa mielestäni lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi; arvostetuksi, riittävän hyväksi, tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi perheenjäseneksi juuri omana itsenään. siinäpä se kai olikin. :)
Perhepeti on perverssi.
Mitenkäs se vauvakaan saa unta, kun vanhemmat nussii vieressä?
Hyvä vaan, että moisesta pervoilusta olet luopunut.
Mikä helevetti naisia muutnekin vaivaa, kun etukätene uskotaan, että tulee olemaan täydellienn äiti ja sitten lapsen kanssa lässytetään ajaaen läheiset hulluuteen siitä, että onkin "huono äiti"?
Miehillä se pelaa päinvastoin, eli ensin ei olla varmoja tuleeko olemaan hyvä isä, mutta lapsen jälkeen ollaan ihan varmoja, että ollaan hyviä isiä.
Ottaisitte oppia miehistä.