vaikea punoittava ihottuma kasvoissa

ono

olen taistellut kohta puoli vuotta ongelmallisen punoittavan kasvoihottuman kanssa, eikä apua meinaa löytyä. iho alkoi oireilla pahasti kesällä, erityisesti poskipäiden punoitusta, näppyläistä, turvonnutta ihoa, kirvelyä, kutinaa, jonkin verran hilseilyä. ihoni on aina ollut herkkä ja kuiva, mutta tälläistä pitkäaikaista punoittavaa ongelmaa ei ole ennen ollut.

ensimmäisellä kerralla ihotautilääkäri määrisi sienitulehduslääkkeet pevisone nizoral kortisoni, jotka auttoivat jonkun verran, mutta pahensivat ihon siihen kuntoon, että se ei enää kortisonivoiteita kestä ollenkaan. kirvelee ja punoittaa entistä enemmän.

toisella kerralla samaisen lääkärin diagnoosi oli rosacea (ruusufinni) johon sain 1,5kk tetralysal-kuurin. parin viikon jälkeen ihottuma paheni: levisi koko naamaan pahempana, päänahka hilseili ja kutisi jne, jonka jälkeen keskeytin kuurin. nyt on vähän parempana kuin kuurin aikana, mutta ei kuitenkaan terve iho, vaan selkeästi punoittava ja laikukas, tulehtuneen näköinen.

saippuoita en käytä, vaan pesen kasvoni vedellä. jo pelkkä vesipesu saa ihon ärtymään ja punoittamaan oikein kunnolla. perusvoiteilla koitan pitää kosteutta yllä, joudun käyttämään useasti päivässä kun iho tuntuu kuivalta ja kovalta. jonain päivänä iho saattaa olla yhtäkkiä hyvässä kunnossa, mutta seuraavana aamuna taas aivan kaamean näköinen. vaihtelut ovat nopeita kun niitä on, mutta yleensä se on tasaisen sairas päivästä toiseen. jos jollakulla olisi samankaltaisia kokemuksia ja mahdollisesti vinkkejä niin kaikki apu otetaan vastaan, tämä alkaa jo ottaan aivoon kun ei mikään tunnu auttavan.

14

11694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -atopia-

      Viittaisi siihen, että atopia olisi kyseessä. Itselläni oireet ovat olleet samanlaiset. Ihoni ei siis kestä edelleenkään vesipesua kasvoista; näppylöi, kuivaa ja hilseilee... vaan puhdistan ihon persuvoiteella jonka jälkeen rasvaista Locobase Repair voidetta naamaan. Toki hyväkin hoito saa ihon välillä oireilemaan pahoin, tekipä mitä hyvänsä. Ja se turhauttaa, teidän sen. Kortisoniakin olen käyttänyt, mutta kiitos ei, en laita sitä enää kasvoihin, eikä sille kauheeta tarvetta ole viimeaikona ollutkaan. Syynä siihen on ollut se, että olen joutunut myöskin laittamaan ruokavalion uuteen uskoon, joilloinka suuremmilta iho-ongemilta joita on ollut, niin olen välttynyt.

      Suosittelen kokeilemaan tuota kyseistä voidetta aamuin illoin, sillä se on tarkoitettu erittäin kuivalle ja /tai vaurioituneelle iholle. Apteekista voit kysyä.

      Tsemppiä! =)

      • Häpeä

        Kerro tuosta ruokavaliosta ihmeessä tarkemmin. Mitä söit ennen ja mitä nyt.


    • ono

      ihotautilääkärini kehotti käyttämään essex- kortisonia kun ei enää muuta osannut tehdä, ja ihme kyllä se auttoi! puolentoista viikon kuurin jälkeen poskipäät todella hyvässä kunnossa, mutta viime viikonlopun ravintolareissun jälkeen alkoi taas oireileen: punoittavia näppyjä ja kutinaa/kirvelyä poskipäissä.. ei tunnu kestävän ainakaan minkäänlaista juhlimista.. pitää jatkaa kortisonia vaikka vähän hirvittää, eikait tässä muukaan auta

      • ono

        tuossa aikaisemmin kirjoittelin kortisonin helpottavan jonkin verran, mutta nyt reilu viikko ilman ja kasvot (lähinnä posket) ovat taas kamalassa kunnossa. kuumottaa, kirvelee, tulehtuu, punoittaa jne. ihoon tulee turvonneita kovettuvia läikkiä, iho on vähän kuin palovamman tapainen jos sitä jotenkin pitäisi koittaa kuvailla.

        kosmetologilla kävin ensimmäistä kertaa iho-analyysissä, ja hänen mielestään kasvoissa ei ole mitään "tautia" vaan lääkkeiden (antibiootit) ja kortisoni ym voiteiden polttama herkkä iho, joka pitää (tietysti) hänen edustamillaan gernetic- tuotteilla hoitaa kuntoon. pari päivää käyttänyt ja naama punoittaa entistä enemmän, aineet kirvelevät jne mutta kuulemma alussa tavallista. en kyllä mielellään niitä käyttäisi kun eivät tunnu hyvältä, mutta 4-5 päivää pitäisi käyttää ennenkuin tiedetään sopivatko ne iholleni vai ei.. ei jaksa naurattaa ja usko meinaa jo puolen vuoden oireilun jälkeen olla aika vähissä!


    • Häpeä

      Itse olen taistellut nyt kohta 2kk pahojen oireiden kanssa. Tämä alkoi otsalta hiusrajasta ja siirtyi sieltä aikanopeasti (viikko)poskiin ja pulisonkien ja silmien väliin. Silmien alueet ja leuka ja otsan reunat ovat säästyneet punottavalta ihottumalta lähes konaan.

      hydrocotison 2.5% kokeltu ja apu vain hetkellistä tuntu että alko pahentaan ongelmia pitemmässä käytössä.
      Juuri nyt päättyi Kefexin kuuri (antibiootti) ja siitä oli varmaan enemmän apua tai no ei hirveesti. Bemetsonia 0,1% voide/salva sain myös mutta sitä en kyllä ole uskaltanut kayttää kahta kertaa enempää kun on ihan tarpeeksi ohut iho jo nyt. Ja suurin syy naama ihan kamalan näköinen kun sitä laittaa jo melko laajalle alueelle kun nyt jo joutuu levittämään. Ei paljon kehtaa töihin mennä näyttää lähinnä deekulta tjsp.

      • UskoPois-

        maitohappobakteereja liotat naamallesi, nyt se on sanottu.


    • Punanaama

      Nuo oireet ovat kuin omasta naamastani kuvailtuja.

      Itselläni tätä on jatkunut noin kuukauden.
      Alkoi poskipäistä, nyt on myös otsakin ihan pahkurainen ja punainen.
      (Näyttää tosiaan siltä, kuin olisin ollut tulipalossa tai liikaa auringossa)

      Pahinta on kirvely, polte ja kutina.
      Meinaa tulla hulluksi kun oikein rupeaa polttelemaan otsaa, ja eipä paljon tee mieli raapiakaan.
      Apteekin perusvoiteetkin kirvelevät niin maan perusteellisesti, tavallisesta vesipesusta puhumattakaan.

      Voisiko tämä minun ihottumani olla peräisin antibiooteista?
      Lopetin elämäni ensimmäisen antibioottikuurin noin kuukausi sitten (ja noihin aikoihin tämä punoitus-kutina alkoi...)

      Kiitokset vastauksista, ja kiva että on kohtalotovereita! :)

      (ja toivon kaikille ongelman pikaista poistumista!)

    • näppyläinen

      voi johtua ravinnosta. itselläni vastaava ihottuma helpotti, kun lopetin vehnän käytön kokonaan ja muutkin viljat melkein kokonaan. olisi hyvä myös vähentää sokerin käyttöä radikaalisti. usein (lähes aina) nämä iho-ongelmat on tavalla tai toisella suolistoperäisä eli eipä auta pelkät voiteet vaan pitää laittaa ruokavalio kuntoon. myös lisäaineet yms. kemikaalit voi omalta osaltaan olla näiden ongelmien taustalla

    • Toivotaanparasta

      Kuulostaa aivan minun iholtani. En ole käynyt vielä lääkärissä mutta olen epäillyt atooppista ihoa ja ruusufinniä. Jokatapauksessa ihon on ollut todella ärtynyt ja kuiva. Kiitos pakkaset. Jotku hajustetut rasvat ja kortisooni vaan pahensi tilannetta. Olin kuin tomaatti. Nyt olen vain pessyt ja kosteuttanut ja tilanne vähän parempi mutta ei korjaantunut. Iho näyttää yhä siltä kuin olisi palanut auringossa mutta punaisuuden aste on pienentynyt. Jos löydöt sopivan perusvoiteen ja hoitovoiteen..käytä niitä. Menee usea viikko parantua.

      • expunakka

        Moikka!
        Luin näitä tarinoita löysin itseni noista. Olen taistellut 20 vuotta punaista naamaa ja atooppista ihoa vastaan. Käyttänyt lukemattomia kortisoonivoiteita,lääkärin poppakonsteja,suolahuoneissa käyty ja myös homeopatia on tullut tutuksi. En saanut mistään näistä kuin vain hetkellistä apua.Olen myös kokeillut "laatu"kosmetiikkaa laajasti. Kohta on varmaan seerumit ja päivävoiteet kokeiltu,jossa luvataan värin tasaantuvan.
        Atooppisen ihon jatkuva kutina on myös vuosien varrella tullut varsin tutuksi. Talvisin olen raapinut itseni välillä aivan verelle. Tästä saa itselleen kehitettyä melkoisen stressin ja hermostuneen fiiliksen,joka taas vaikuttaa koko perheeseen. Eli oravanpyörä on jatkuva ja kiusallinen.
        Kahdeksan kuukautta sitten minulle tarjottiin vahvaa pitkään imeytyvää omega pohjaista öljyä,jota käytetään sisäisesti. En oikein aluksi lämmennyt tuotteeseen,kun mikään muukaan ei ole auttanut niin miksi tämä? Lähdin kuitenkin sitä hakemaan muutaman päivän miettimisen jälkeen. Hämmästyttävää oli se,että rasittava kutina lähti jo viikossa pois. Ihottuma pysyi kyllä,mutta lähti siitä sitten pikkuhiljaa paranemaan.Kutinan loppuminen on jo puoliruokaa tuossa ihon hoidossa. Verille raavittuun ihoon menee bakteereja sisään ja tulee tulehdus.
        Viiden viikon päästä äitini kysyi "mitä sulle tapahtunut?" Menin käymään hänen luonaan ilman meikkiä ja kasvojen väri oli rauhoittunut.Yleensä en kulkenut missään ilman paksua pakkelikerrosta ja silti naama punoitti.
        Aloin tutkimaan asiaa miksi tämä öljy nimenomaan auttoi ongelmiini. Iho on meidän isoin elin ja se reagoi nopeasti kehossa tapahtuviin asioihin. Eli ruokavalio on tämä ongelmien syy!! Öljyn tehtävä kropassa on korjata rasvahappotasapainoa. Jos tämä tasapaino on vinksallaan niin tulee krooninen tulehdustila,joka aiheuttaa elämäntapa sairauksia. Esim ihosairaudet (atopia,psori), allergioita,astmaa ja lihassairauksia. Meillä on nykyään kovin ravintoköyhää ruokaa tarjolla,mikä on edes auttanut sairauksien lisääntymiseen. Eli lyhyesti tuosta ihottumasta: ongelma ei ole siinä missä se näkyy vaan ihmisen sisällä.
        En tarkoita markettien keinotekoisia omega kapseleita vaan puhdasta vahvaa öljyä, joka sopii vauvasta vaariin kaikille.
        Tästä riittää juttua vaikka kuinka,mutta jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää niin ota yhteyttä [email protected]


    • PatsyDeWine

      mulle teki samanlaisia oireita kala. Tämä oli helppo testata; muutama kuukausi ilman kalaa ja sitten satsi - naama aukesi, taipeetkin. Sitten taas ilman kalaa jona aikana iho parani täysin. Uusi yritys, ja kolmannella kerralla uskon jo. Rakastamani mätitahna on nyt jätettävä kaupan hyllyyn ,(

    • niinpunainen

      Samanlaista punotusta täälläkin ja kokeiltu on kaikki konstit. Antibioottihoidosta oli tilapäinen apu. Aurinko vain pahentaa tilannetta. Pienikin paiste kirveltää.... Nyt kokeilussa Tolosen EPA. Olisikohan tämä jokin ohimenevä "vaihe" elämässä, johtuen hormooneista yms. Nuorena oli finnejä, sitten aika hyvä iho monta vuotta ja nyt yli viisikymppisenä tätä punotusta. Täytyy vain olla onnellinen, ettei ole levinnyt nenään...

    • kuivapintanahka

      Hei atoopikot? Oletteko muka havainneet gammalinolihapot huonoiksi.
      Tätä atoopikon elimistöstä uupuvaa ainetta on mm. jättihelokin siemenöljyssä, monien marjojen siemenöljyissä. Mukaanlukien ihan kotimaiset herukat.
      itse olen syönyt lakkaa siemenet pureskellen, variksenmarjaa samoin.
      Pakkaskaudet on inhottavat, mutta iho suojaan kylmältä. Ns. naama putoaa hilsepanssarina on tuttu ilmiö.

      Oletteko ketjun väki kaikki atoopikkoja? Mieleen tulee osalla mahdollisuus punahukkaan. Tauti ei kestä aurinkloa- eli perhosihottuma syntyy, kun ihon sidekudokset tuhoutuvat.

    • Finallygood

      Keeron vinkit, mitkä toimivat minulla :) Gluteeniton ja maidoton ruokavalio. Yritin pehmentää ihoa hunajalla mutta se ei auttanut. Protopicilla pahimmat ensin kuntoon (koita kestää polton tunne). Atoopikkojen rasvat ei auta, mutta luomu neitsytoliiviöljy on näköjään se mikä mulla toimii!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17113
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4874
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      300
      2748
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      148
      2052
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1607
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      17
      1547
    7. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      398
      1534
    8. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      25
      1474
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1313
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1263
    Aihe