masennus

täällä väki on kovin nuorta, vaikeudet tuntuvat liittyvän kasvukipuihin. masennus on pahimmillaan invalidisoiva asia.
2312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

masentuneita on paljon, ehkä sitä vuosien myötä kun elämänkokemusta takana, niin jo tottunut olotilaansa ettei enää osaa muutosta hakea? Nuorten elämä tosin nykyään erilaista kun koulutus, työttömyys ja lapsuus toisenlaista kun meil vanhemilla yli 50v -luulisin. Itselläni masennus lapsuuskokemusten ja koulukiusaamisen tulosta. Kyllä tuo koulukiusaaminen tai muu vastaava, jossa nuori jää yksin, ulkopuoliseksi ikätovereiden joukossa = suurin syy masennukseen ja lisäksi jos molemmat vanhemmat uraihmisiä, joilla ei aikaa keskustella/huomata lapsensa ongelmia tai perheessä alkoholi tms. syy, jonka takia nuori jää oman onnensa nojaan. Nuorten mielenterveys palveluihinkin pitkät jonotukset eli eihän se mikään yllätys, että nuorilla monenlaisia psyykeongelmia. Onhan se hyvä, jotta täällä netissä voi purkaa omia tuntemuksia ja saada muilta neuvoja miten missäkin tilanteessa toimia. Itseään kannataa tosiaan hoitaa ajoissa, sillä kyllä masennus minun elämääni rajoittaa ja tehnyt tällaiseksi tunnevamma-invalidiksi. Omalta kohdalta en enää tässä iässä odota mitään hyvää muutosta tilanteeseeni. mutta nuorille toivoisin löytyvän konkreettista/pikaista apua edes netin kautta jos ei muuten.

Äänestä

yksi hyvä jonka itse löytänyt on mielenterveys vertaistuki taimi ry. sieltä löytyy aiheita kaikenlaisiin psyykkisiin ongelmiin. Vaik se onkin lähinnä Tampereen alueen järjestämää toimintaa, niin kyllä sinne näkyy ihmiset ympäri suomen kirjoittelevan. Käykää kurkkaamassa! -etenkin nuoret, sieltä löytyy ohjeet mistä saatte apua yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairas kirjoitti:

täällä väki on kovin nuorta, vaikeudet tuntuvat liittyvän kasvukipuihin. masennus on pahimmillaan invalidisoiva asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu