Niin tuota mitä olette äitipuolet mieltä tällasesta?:
Mun isä otti uuden vaimon ittelleen Kun olin 7vuotias, ja se tuli asumaan käytännössä meille silloin kun Oikea äitini vielä asui kotona.
Tämä nainen Vihasi minua siitä hetkestä lähtien kun minut näki (niin se on sanonut) ei siis tarvi spekuloida.
Hän on myös myöhemmin uhannut isän töissä ollessa tappaa minut tai heittää läpi 4kerroksen ikkunasta.
aina kun yritin harrastaa jotain niin se keksi sanoa isälle jotain pahaa niistä mun kavereista ja näin se sai isänkin kääntymään niitä vastaan,
Hän myös pakotti ala-asteella lukemaan sellaisen kuvitetun uuden testamentin ja tekemään siitä kirja arvostelun, kun muut samalla luokalla olijat lukivat jotain viisikkoa tai muuta mielenkiintoista (Äitipuoli vahti vieressä kun isä oli töissä että varmasti luen sen, ja jos yritin lopettaa niin taas uhailtiin vaikka millä)
Jos isä meinasi ostaa mulle vaatteita, niin äitipuoli ohjasi meidät jonnekkin kirpputorille koska ei ole muka varaa... ja ostatti sieltä hirveimmän näköset vaatteet mitä löysi "kouluvaatteiksi"
koulussa kiusattiin vaatteitten, hiusten ja oppimishäiriöitte takia, tai oikeastaan ihan minkävaan takia.
Äitipuoli aina sanoi että olen hemmoteltu vaikka näin ei todellakaan ollut, isä oli aina töissä ja olin monesti äitin kanssa yksin kotona jolloin olin vielä ykkös luokalla ja se syújui oikein hyvin
Sitten muutettiin eri paikkakunnalle, isälle ja äitille tuli huoltajuuskiista mutta en voinut muuttaa äitin luo asumaan, koska se oli työtön ja asui yhden sukulaisensa kanssa.
Äitipuoli tuli paksuksi, ja isä oli onnellinen, unohti minut käytännössä täysin,
Mun ppiti olla sille niitten lapselle lapsenlikkana vaikka kuinka monesti, mutta jos se vähänkään itki niin minä olin automaattisesti tehnyt sille jotain pahaa???
kun pikkuveli kasvoi, hänen äitinsä osti sille kaiken mitä se haluasi, isä myös...
pyöriä, mopoja, tietokoneita, pelikonsoleita, hienoja vaatteita.
Hän myös pärjää hyvin koulussa, asuu kotona, ja sillä on jopa tyttöystävä
mulla ei ole koskaan ollut, koska en ole pystynyt puhumaan naistenkanssa.
Aina kun avaan suuni, luulen että sanon jotain väärin ja että ne automaattisesti vihaa/halveksuu minua, olen ehkä vähän vainoarhainenkin,
kävin koulut loppuun yksin, eikä kavereitakaan ole kuin joku 4kpl jäljellä, mutta niittenkään kanssa ei tuu oikein puhuttua mitään ja ne ei edes koskaan lähde mihinkään vaikka pyytäisi kiireitten tai jonkun mun takia.
monesti nuorempana ajattelin että hyppäis katolta tai auton alle, mutta kantti ei riittänyt sellaiseen.
Aina jatkuvaa henkistä kidutusta mihintahansa menikin, monesti ala ja yläasteella pinnasin koulusta kiusaamisen takia ja istuin päivät yksin jossain puistonpenkeillä.
kotia ei uskaltanut mennä kun isä oli töissä,
äitipuoli on myös lyönyt minua ja joskus kun olemme olleet kahdestaan pyytänyyt lyömään häntä (koska minä kuulemma halusin) ja niin minä halusinkin. olin muistaakseni 5 luokalla kun tämä tapahtui. sanoin vain että "en ole niin tyhmä että löisin"
vastaus oli: OLET SINÄ!
jos äitipuolella oli jokin asia hukassa, minä olin kuulemma sen automaattisesti varastanut. Joskus se huusi minulle sen rannekellosta joka näkyi samaan aikaan olohuoneen pöydällä
Nyt tuntuu että mun elämä on ryöstetty ja se on annettu pikkuveljelle, vaikka pikkuveli ei ole tähän syyllinen, niin silti tunnen välillä suoranaista raivoa sitä kohtaan millainen hyvä elämä sillä on ollut kun itselleni on annettu vain tähteet ja potkittu päähän
Oli ihan pakko saada jonnekki avauduttua tästä asiasta, vaikka en ole varma onko tästäkään mitään hyötyä...
Mun isä otti uuden vaimon ittelleen Kun olin 7vuotias, ja se tuli asumaan käytännössä meille silloin kun Oikea äitini vielä asui kotona.
Tämä nainen Vihasi minua siitä hetkestä lähtien kun minut näki (niin se on sanonut) ei siis tarvi spekuloida.
Hän on myös myöhemmin uhannut isän töissä ollessa tappaa minut tai heittää läpi 4kerroksen ikkunasta.
aina kun yritin harrastaa jotain niin se keksi sanoa isälle jotain pahaa niistä mun kavereista ja näin se sai isänkin kääntymään niitä vastaan,
Hän myös pakotti ala-asteella lukemaan sellaisen kuvitetun uuden testamentin ja tekemään siitä kirja arvostelun, kun muut samalla luokalla olijat lukivat jotain viisikkoa tai muuta mielenkiintoista (Äitipuoli vahti vieressä kun isä oli töissä että varmasti luen sen, ja jos yritin lopettaa niin taas uhailtiin vaikka millä)
Jos isä meinasi ostaa mulle vaatteita, niin äitipuoli ohjasi meidät jonnekkin kirpputorille koska ei ole muka varaa... ja ostatti sieltä hirveimmän näköset vaatteet mitä löysi "kouluvaatteiksi"
koulussa kiusattiin vaatteitten, hiusten ja oppimishäiriöitte takia, tai oikeastaan ihan minkävaan takia.
Äitipuoli aina sanoi että olen hemmoteltu vaikka näin ei todellakaan ollut, isä oli aina töissä ja olin monesti äitin kanssa yksin kotona jolloin olin vielä ykkös luokalla ja se syújui oikein hyvin
Sitten muutettiin eri paikkakunnalle, isälle ja äitille tuli huoltajuuskiista mutta en voinut muuttaa äitin luo asumaan, koska se oli työtön ja asui yhden sukulaisensa kanssa.
Äitipuoli tuli paksuksi, ja isä oli onnellinen, unohti minut käytännössä täysin,
Mun ppiti olla sille niitten lapselle lapsenlikkana vaikka kuinka monesti, mutta jos se vähänkään itki niin minä olin automaattisesti tehnyt sille jotain pahaa???
kun pikkuveli kasvoi, hänen äitinsä osti sille kaiken mitä se haluasi, isä myös...
pyöriä, mopoja, tietokoneita, pelikonsoleita, hienoja vaatteita.
Hän myös pärjää hyvin koulussa, asuu kotona, ja sillä on jopa tyttöystävä
mulla ei ole koskaan ollut, koska en ole pystynyt puhumaan naistenkanssa.
Aina kun avaan suuni, luulen että sanon jotain väärin ja että ne automaattisesti vihaa/halveksuu minua, olen ehkä vähän vainoarhainenkin,
kävin koulut loppuun yksin, eikä kavereitakaan ole kuin joku 4kpl jäljellä, mutta niittenkään kanssa ei tuu oikein puhuttua mitään ja ne ei edes koskaan lähde mihinkään vaikka pyytäisi kiireitten tai jonkun mun takia.
monesti nuorempana ajattelin että hyppäis katolta tai auton alle, mutta kantti ei riittänyt sellaiseen.
Aina jatkuvaa henkistä kidutusta mihintahansa menikin, monesti ala ja yläasteella pinnasin koulusta kiusaamisen takia ja istuin päivät yksin jossain puistonpenkeillä.
kotia ei uskaltanut mennä kun isä oli töissä,
äitipuoli on myös lyönyt minua ja joskus kun olemme olleet kahdestaan pyytänyyt lyömään häntä (koska minä kuulemma halusin) ja niin minä halusinkin. olin muistaakseni 5 luokalla kun tämä tapahtui. sanoin vain että "en ole niin tyhmä että löisin"
vastaus oli: OLET SINÄ!
jos äitipuolella oli jokin asia hukassa, minä olin kuulemma sen automaattisesti varastanut. Joskus se huusi minulle sen rannekellosta joka näkyi samaan aikaan olohuoneen pöydällä
Nyt tuntuu että mun elämä on ryöstetty ja se on annettu pikkuveljelle, vaikka pikkuveli ei ole tähän syyllinen, niin silti tunnen välillä suoranaista raivoa sitä kohtaan millainen hyvä elämä sillä on ollut kun itselleni on annettu vain tähteet ja potkittu päähän
Oli ihan pakko saada jonnekki avauduttua tästä asiasta, vaikka en ole varma onko tästäkään mitään hyötyä...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tätä kidutusta jatkui 10 vuotta 7-17vuotiaaksi,
Kerran se yritti kuristaa minut kännissä kun olin kuulemma "vittuillut sille" vaikka istuin kaverin kanssa kahestaan sen huoneessa, onneksi isä pelasti, en saattaisi muuten kirjoittaa tätä,
harmi ettei tullut mustelmia niin oisin mennyt heti poliiisille
Isä ei avioeropuheista ja uhkauksista huolimatta siltikään luopunut siittä naisesta
Joskus sen jälkeenkin kun jouduin olemaan kesät kotona koulusta niin äitipuoli yritti elää ns "kulta aikaansa" uudestaan, mutta mitä enemmän kasvoin niin sitä enemmän äitipuoli rauhottui.
Tuntui ihan että se olisi alkanut pelkäämään minua, koska silloin kun huuto alkoi meneen ns "yli" se painui äkkiä kaupungille tai nukkumaan
Eikä mikään ihmekään jos pelkäsi, senverran se on mun elämää pilannu että en ole varma mitä saattaisin tehdä jos se minut oikein pahasti haukkuisi pystyyn tai löisi naamalle niinkuin joskus muinoin.
nyt en asu enää kotona vaan yksin, ja luultavasti myös pysyn yksin, tyttöystävää en edes harkitse, saati perhettä, pelkään että jos saisin joskus lapsia niin alkaisin purkamaan patoutumiani niihin.
olen joskus seonnut pikkuselle koiranpennulle vaikka olen todella eläinrakas, ja huutanut niin että se on juossut karkuun ja pelännyt mua seuraavan kuukauden,
eli tiedän kyllä mistä puhun. Toisinsanoen ei lapsia mulle.
Ja jos joku sanoo että ei kukaan riitele yksin niin se on väärässä. Mun äitipuolen tapauksessa tollainen luokitellaan jo hulluudeksi tai skitsofreniaksi.
jos olette äitipuoli niin yrittäkää ymmärtää sitäkin lasta joka ei ole teidän oma, älkääkä haukkuko sitä huoranpenikaksi, älkääkä kiduttako henkisesti, siittä saattaa tulla teille harmia vanhempana ja sille lapselle aivan varmasti sillä sekunnilla kun sitä lyötte/alistatte/haukutte
että näin.. palaan asiaan jos on vielä jotain, näitä kun muistuu mieleen kokoajan
kumallisinta tässä on että kädet alkoi täriseen ja kylmää hikeä pukkaan kun kirjoitin tätä tekstiä. mutta kiitos jos jaksoitte lukea.
tosi vaikeaa, otan osaa. itku tuli, kun luin juttuas, voiko joku olla noin hirveä ihminen? voi!!! ehkä kannattaisi hakeutua johonkin terapiaan, jotta saisit selvitettyä asiat itsesi kanssa. sinussa ei ole ollut mitään vikaa, ei lasta saa noin kohdella! lapsuusiän ongelmat heijastuu aikuisikään aika usein, joten ihan lämpimästi suosittelen, että menisit juttelemaan jollekin. kyllä ne solmut siitä ajan kanssa aukeaa. voimia sinulle!!!
että äitipuolesi on kohdellut sinua noin hirveällä tavalla. Hän on selvästikin erittäin sairas ihminen. Älä lannistu, olet jo niin paljon joutunut kestämään (ja kestänyt!) että sinulla on syytä olla ylpeä siitä kuinka vahva olet. Toivon että jaksat rakentaa elämääsi eteenpäin siitä huolimatta mitä olet joutunut kestämään.
Isäsi ei ole yhtään sen parempi, hänen olisi pitänyt puolustaa sinua, nähdä asiat niinkuin ne ovat. Toivottavsti jonain päivänä voit kertoa hänelle mitä olet joutunut kokemaan, vaikkei se asiaa enää muuta.
Yritä löytää ihminen jonka kanssa puhua, joku kehen luottaa. Joku ulkopuolinen. Asioista kertominen helpottaa. Jaksamista!!!
Voi kun sinulla olisi ollut edes joku aikuinen tukenasi ja ohjannut sinut ajoissa lastensuojeluviranomaisten puheille.
Meillä taas asia on toisin päin. Minä äitipuolena joudun suojelemaan lapsia omalta äidiltä ja tämä jos mikä on kamalan raskasta minulle ja tietenkin lapille ennenkaikkiaan ja lasten isälle.
Ei voi muuta sanoa kuin että kaikkia se leipä elättää.
Mene sinä nyt kipin kapin hakemaan itsellesi henkistä apua, että voit aloittaa normaalin elämän vihdoin ja viimein. Halaus sinulle ja voimia tulevaan!!!
Melkein itku tuli kun luin tekstisi. Kuulostaa tosiaan siltä, että elämäsi on riistetty ja pilattu. Olen ollut aina surullinen tämän maailman lasten pahoinvoinnin takia. Jos heidän takiaan itkua alkaisin itkemään, saisin itkeä sitä ikuisesti.
Kuulostaa vahvasti siltä, että tällä pahalla äitipuolella on joku persoonallisuushäiriö... ehkä narsistinen persoonallisuushäiriö. Hän on käyttäytynyt todella sadistisesti sinua kohtaan vuosia. Jos näin pystyy toiselle tekemään ja varsinkin lapselle, täytyy olla kyseessä todella tunteeton ihminen.
Mutta tiedätkö mitä. Minä uskon että pääset tästä yli. Se voi olla hidasta, voi ottaa jopa sen 10-vuotta mitä sinua on kiusattu. Mutta uskon että ajan kanssa saat luottamuksesi takaisin ihmisiin.Sinulle on tapahtunut ehkä pahin mahdollinen, mutta uskon sinun olevan niin vahva ihminen, että pääset tästä pahasta.
Annan sinulle neuvon. Kirjoita kirje sekä isällesi ja sille eukolle. Kirjoita siihen miten asiat ovat ja miten tunnet. Jos olisin sinä, en ehkä kirjeen jälkeen pitäisi kumpaankaan yhteyttä enää koskaan. Olet aina ollut yksin, selviät yksin jatkossakin. Sinussa on oltava selviytyjä ainesta kun olet pärjännyt tähänkin asti.
T. eräs hoitotyön ammattilainen
tämän, alkuperäinen! Hyvä kirjoitus.
Myös minä tunnen pahaa oloa puolestasi ja sydämestäni toivon, että jollain tavoin, joskus pystyt käsittelemään tapahtuneen ja elämään ansaitsemaasi onnellista elämää.
Kirje isälle ja äitipuolellesi oli todella hyvä ajatus! Toivon hartaasti, että kirjoitat sen.
Pohdin siis ammatillisesta näkökulmasta tilannettasi, ja lohduttavaa on että varhaislapsuutesi on ollut normaali ja olet tällöin saanut oikeanlaisen kuvan perheestä, siis minkälainen perheen kuuluu olla. Olet myös tällöin saanut tasapainon ja perusturvallisuuden tunteen, joka kantaa sinua elämässäsi.
Mielestäni selviytymistäsi tukee myös se, että osaat tunnistaa rajasi elämässä. Tunnut myös hyvin älykkäältä ja osaat eritellä tunteitasi ja katsoa totuutta silmiin.
Sinä todella voit selviytyä tästä ja löytää onnen. Se mikä minua kohdallasi surettaa, on että olet joutunut pitämään asioita sisälläsi monia monia vuosia ja taistelemaan suurta pahaa vastaan ihan yksin.
Kehottaisin sinua olemaan enää käpertymättä yksinäisyyteen ja itseesi pahan olosi kanssa. Mene ihan oikeasti jonnekin juttelemaan. Tiedän sen olevan suuri kynnys koska olet aina ollut yksin vaikeiden asioiden kanssa. Mutta terapian avulla voit oppia ymmärtämään äitipuolesi persoonallisuushäiriötä paremmin ja prosessisi parantumiseen voisi edetä nopeammin. Muista että se mikä ihmiseltä on riistetty voi joskus tulla kaksin verroin takaisin. Elämässä on niin lohdullista se, että vaikka tapahtuu sairastumista, niin tapahtuu myös parantumista.
mietin vain et miksei sun isäsi puuttunu asiaan ja laittanu sitä ämmää kuriin? Kai sinä nyt enemmän sille merkkasit kun joku nainen? Mut kylhän ne osaa manipuloida miehen omia lapsiaankin vastaan, uhkaamalla ja kiristämällä. Lasta kun on helppo kiusata ja jos vielä uhkailee lastakin et jos kerrot niin kiusaan enemmän.
..on hyvä juttu että käyt noita asioita läpi.
Olet joutunut hirvittävän henkisen julmuuden uhriksi.
Ymmärrät asioista vieläkin enemmän kun käväiset sivulla: www.narsistienuhrientuki.info. ja sieltä vielä narsistien lapset.
Omat vanhemmat yhtälailla syyllistyvät lapsen julmaan pahoinpitelyyn sekä henkisellä että fyysisellä tasolla.
Ymmärrät varmasti että äitipuolesi on todella sairas ja PERSOONALLISUUSHÄIRIÖINEN.
Ota kaikki tämän sairauden oireet esiin ja heitä vasten äitipuolesi kasvoja.
Sinä olet uhri. Tällaisen ihmisen toiminta on ajaa uhri jopa itsemurhan partaalle.
Hyvä kun ymmärrät että sinussa ei ole mitään vikaa vaan olet sairastunut itsekin sinuun kohdistuvasta julmuudesta. Isäsi olisi pitänyt sinua suojella.
Olisi hyvä jos pystyisit setvimään ja käymään näitä asioita läpi ammatti-ihmisen kanssa jotta raivo ja suru ja viha sisälläsi laantuisi tai voisit ne toisella tavalla kanavoida ulos. Nyt tukahdutat itse itsesi.
Käypä noilla sivuilla niin löydät monenlaista tukea ja neuvoa. Olet melko vahva kun olet vielä pystyssä:-)
Tästä se elämä alkaa..kun vanha elämä on haudattu.
tollaista ihmistä enää hyvin ja pätevin perustein saada oikeuden eteen noita sen teoista, joskus pentuna nauhotin kasetille niitä sen huutoja että saisi antaa ne kasetit isälle, mutta äitipuoli hoksasi tämän ja hävitti kaikki kasetit mitä mulla oli ettei jäisi kiinni, yritin siten isälle selittää, mutta jouduinkin vain pyyteleen anteeksi äitipuolelta kun se väänsi tekoitkua ja sanoi että minä olenkin haukkunut ja loukannut sitä.
(tää oli yksi hirveimpiä asioita mitä olen joutunut tekemään, joutua nyt Pyytään ITSE anteeksi sitä kun sinua on haukuttu ja loukattu, ja vielä siltä "ihmiseltä" joka teki kaiken mahdollisen pahan SINULLE)
eli ei ole jäljellä muuta todistus aineistoa kuin nämä henkiset vammat, jota ei yleensä vissiin juuri kelpuuteta miksikään todistus aineistoksi, äitipuolen omat lapset kyllä tätä hommaaa todistivat monestikkin mutta en usko että ne kääntyisivät noinkin pahasti äitiään vastaan
onko mitään siis tehtävissä?
mitään konkreettisia todisteita, niin pelkäämpä, että mahdollisuudet oikeudessa on aika heikot sinulla.
Kannattaisi hakeutua nyt ammattiauttajan puheille, kyllä ne solmut siitä lähtee selviään. Puhun nyt omasta kokemuksesta, itse olin oman äidin uhri. Ammattiauttajalla käyneenä, voin sanoa että alan päästä jo voiton puolelle, ja tänäpäivänä olen henkisesti vahvempi kuin äitini. Vaikea on matka ollut tähän asti, mutta kun kaikesta lapsuusiän paskastakin on selvinnyt, on tämä enää pieni rutistus siihen nähden.
Sinulle voisi olla hyötyä myös vertaistuesta ja luulisin ettei tukihenkilökään pahitteeksi olisi. Soita paikalliseen terveyskeskukseen ja kysy sieltä neuvoja kuinka edetä tilanteessa.
Pisti kyllä todella vihaks sun kohtalo. Roviolla pitäisi tuollaiset ämmät polttaa!!!
..tämä viestiketju ja anna se äitipuolellesi sekä isällesi. Isällesi tulosta myös persoonallisuushäiriöisen tunnusmerkit.
Lainaa kirjoja, Esim. RAimo Mäkelän "Naamiona terve mieli".
Kun tietää mistä on kyse niin osaa paremmin toimia.
Tällaiset ihmiset eivät koskaan näe mitään vikaa itsessään, ovat kovia manipuloimaan ja syyllistämään toisia. Ovat täysin kyvyttömiä empatiaan. Googlaa tietoa narsismista.
Viittaa todella vahvasti tällaiseen luonnehäiriöön.
Älä ole enää äitipuolesi kanssa missään tekemisissä.
Aiemmin sinua jo neuvottiinkin kirjoita kirje tms tai tulosta tämä viestiketju isällesi luettavaksi.Et tarvitse tuollaisia hulluja elämääsi, eheydyt kun pysyt vain erossa heistä.
Syytettä tuskin kannattaa nostaa jos todisteita ei ole vaikka kuulostaakin kamalalta. Tai..ehkä voit yrittää kysyä siitäkin asiasta esim. kunnan oikeusavustajalta.
Valoa elämääsi nyt, olisi hyvä jos saisit nämä asiat lyötyä molemmille silmille ja sitten vaan vetäydyt pois. Uskon että isäsi todella saisi ajattelemisen aihetta.
isän olisi pitänyt suojella, mutta kai siinä kävi juuri niin että rakkaus pimensi muut aistit ja hän uskoi kaikessa vain rakasta vaimoaan. lapsethan ruukaa valehdella ja se on normaalia tuon ikäisille sanoi äitipuoli.
isä siis uskoi kaiken mitä se sanoi, eikä jaksanut työnsäpuolesta riidelllä kotiatultuaan, hän on myös myöhemmin noin vuosi sitten sanonut olleensa "huono isä" koska ei vaan "jaksanut", mutta pahalla hän ei tätä tarkoittanut. isällä on ollut valtavasti stressiä viimeiset 7 vuotta vaikka minkä takia, joutuu nykyään symään lääkkeitä.
Olen ehkä ollut liian riippuvainen isästäni tuona aikana kun asuin vielä kotona, Isän kanssa yritin pitää välit mahdollisimman hyvänä vaikka äitipuoli yritti aivopestä sitä aina kun mahdollisuus koitti, monesti huuto oli niin valtava kun isä tuli kotiin että en uskaltanut edes poistua huoneestani kuin pihalle ja vessaan
tämän takia en juuri isäänikään nähnyt ja kaverit ajettiin ulos sitämukaa kun niitä tuli ovelle...
(tekosyynä käytettiin esimerkiksi että olen tekemässä läksyjä vaikka tein ne aina kun tulin koulusta, tai ainakin yritin tehdä)
sitten kun sanoin isälle että joku ei saanut tulla kylään niin äitipuoli oli aivan kuin eri ihminen kun isä kysyi että "miksi niitä ei saa päästää käymään kylässä"
äitipuoli vaan sanoi rauhallisesti että niistä juoppojen pennuista saa huonoja vaikutteita tai jotain muuta paskaa,
kerran se huusi että ei ole varaa syöttää koko kylän lapsia mun 9v syntymäpäivänä ja heitti kaikki ulos, senjälkeen en pitänyt syntymäpäiviä vaikka isä teki kakkuja ja koitti panostaa synttäreihin, mutta eihän niihin enää kukaan halunnut tulla.
Sitten isäkin alkoi kyseleen että mikset sinä koskaan käy kavereitten kanssa missään?, tai että miksi istut aina siellä huoneessas pelaamassa jotain pelejä?, menisit vaikka ulos kavereitten kanssa... hyvä mennä kun kukaan ei halunnu enää olla mun kanssa, paitti parhaat kaverit, jotka nekin olivat aika hiljaa koulussa ja menivät aina muihin porukoihin kun pelkäsivät oman maineensa puolesta jos puhuisivat tällaiselle hylkiölle
apu olisi tervetullutta jos vain löytäisi sellaisen paikan missä voisi itse käydä puhumassa, mutta en tiedä miten näin työttömänä riittää rahat sellaiseen kun on kuulemma aika kallista käydä psykiatrilla.
tietääkseni(en ole ihan varma)kaupunkien ja kuntien mielenterveys toimistot ovat ilmaisia.kysy omalta terveysasemaltasi he osaavat varmasti neuvoa sinua..ymmärrän että se ensi askeleen ottaminen on vaikeaa mutta usko pois niin pidemmän päälle se kannattaa ja joskus vielä kiität itseäsi että otit ekan ja ratkaisevan askeleesi kohti parantumistasi..saisinko vielä kysyä että minkä ikäinen nyt olet??
olen tällähetkellä 23vuotias, pian 24.
terapiaan terveyskeskusken kautta, palvelu on ilmainen. VOIMIA!
Kiitos vastauksestasi..sinä olet vielä niin nuori että sinulla on elämä vielä edessäsi..usko siihen että voit"parantua"ja aloita jostain,,vaikka omasta terveys asemastasi.ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ANNA PERIKSI KOSKA OLET JAKSANUT TAISTELLA TÄHÄNKIN ASTI!!SINULLA ON OIKEUS HYVÄÄN LOPPU ELÄMÄÄN..OLISI KIVA KUULLA SINUN KUULUMISIA JATKOSSAKIN..JA TOIVOTTAVASTI SEURAAVAKSI SINULLA ON SEURAAVALLA KERRALLA KERROTTAVANA ETTÄ OLET VARANNUT AJAN JO LÄÄKÄRILLE :) VOIMIA JA KIRJOITTELETHAN TAAS.
En pysty kertakaikkiaan käsittämään miten kukaan voi olla noin julma ja tunteeton paska..luulisi tulevan pahaolo kun lasta kiusaa tollalailla...en voi mitenkään käsittää että tollasia paskiaisia maa päällään kantaa..niin no mulla onkin sydän ja tunteet kohdallaan..tälläiset jutut saa aina itkemään teidän huonosti kohdeltujen lasten puolesta joskus tai oikeastaan useinkin mietin että kun olisi resursseja niin haluaisin auttaa kaikkia maailman huonovointisia lapsia...mutta nyt on kyse sinusta eli ensinnäkin mieleeni tulee yksi sanonta SE MIKÄ EI TAPA SE VAHVISTAA!!Ja sinun kohdallasi se on pitänyt paikkaansa,,hae oikeasti apua koska tuskin sinä haluat jatkaa tuota samaa paskaa ympärillesi koska sinä jo tiedät miten kamalaa se on..ihan lyhyesti sanon esim,minun äitini peloitteli minut ja siskoni pieninä esim,kun piti mennä nukkumaan..koputteli seiniin ja kertoi jonkun olevan sängyn alla no siitähän jäi sitten joksikin aikaa sellainen "vamma"että aina hyppäsin pois sängystäni mahdollisemman kauaksi.painajaisia ym,,nyt kun olen jo aikuinen melkein 40 vuotta ja minulla on lapsia niin EN KOSKAAN TEKISI HEILLE AMAA VAIKKA VÄLILLÄ HEITÄ ONKIN VAIKEA SAADA NUKKUMAAN koska muistan itse ne pelottavat yöt eikä se ollut tietenkään mukavaa niin en misään nimesssä halua samaa paskaa omilleni..mutta sinulle toivon voimia ja paranemisia sekä mahdollisemman hyvää joulun odotusta.
Aivan uskomaton tarina! Että nousee oikein viha puolestasi. Tämä äitipuolesi on todellakin aivan kauhea eikä puhdas pulmunen ole isäsikään! Ei noin sokea saisi olla eikä lasta unohtaa. Eikä todellakaan ole mikään ihme jos olet vainoharhainen kun tuossa tilanteessa joutunut kasvamaan. Sekin suututtaa niin paljon, että teidän veljien välit yrittää pilata tuolla käytöksellä. Noh, kaikki tuo suututtaa.
Laskeskelin, että nyt olet aikuinen. Minkälaiset suhteesi ovat nyt isääsi ja äitipuoleesi? Äitiisi? Menneisyyttä ei voi muuttaa, valitettavasti. Mutta auttaisikohan sinua jos kertoisit tämän kaiken ja tuntemuksesi isällesi ja äitipuolellesi, näin aikuisena kun ei ole lapsen heikommassa asemassa? Ehkä se auttaisi sinua ymmärtämään (vaikei tuota mikään tee oikeutetuksi) ja pääset osoittamaan millainen lapsuus ja nuoruus sinulla oli heidän ansiosta. Äitipuolesi osalta en nyt usko mitään olevan pelastettavissa, mutta isäsi kohdalla olisi hyvä jos hänen silmänsä avautuisivat.
Toivottavasti nyt, myöhemmin elämä antaa sinulle enemmän hyvää kuin tuolloin huonoa!
Mulla oli niin, että äidin uusi miesystävä pahoinpiteli mua. Remmiä, pään hakkaamista seinään, tönimistä, nipistelyä, haukkumista jne. Myöhemmin äitini sai toisen lapsen tämän miehen kanssa ja uusi tulokas oli molempien hemmoteltu. Mä sain edelleen lyönnit ja sisko sai kaiken, mitä toivoi.
Vuosia mä olin tosi katkera. Kotoa muutin pois jo 15-vuotiaana ja 20-vuotiaaksi asti olin täysin itsetuhoinen. Sitte sen jotenki tajusi, että tää katkeruus pilaa mun elämän pahemmin ku ne asiat, mitä mulle oli tapahtunu. Mä oikein näin itseni 50-vuotiaana kaikki naamarypyt alaspäin taipuneena valittamassa kaikesta. Mä ajattelin, että koskaan en unohda, mutta anteeksi on pakko antaa. Ihan itteni takia.
Sen jälkeen tutustuin siskooni ja hän ei ollut tullut ajatelleeksi asioista niin, pieni kun oli. Nykyään olemme hyvissä väleissä. Mä teen kovasti töitä ja matkustelen paljon. Oon hakenu elämään sisältöä sen mukaan, mitä mä itse haluan. Kovalla työllä rakentanut elämää ja se elämä tuntuu hyvältä..koska mä elän sitä itse. Ei mun menneisyyden varjot. Ne ei mua onnistunu nujertamaan.
Mun neuvo sulle on, että älä jää kantamaan kaunaa. Näytä niille, että sä voit tehdä mitä vaan. Aloita vaikka jostain pienestä jutusta, joku sua kiinnostava kurssi tms. ja siitä eteenpäin, taivas kattona. Asiantuntijuutta voi kerätä aiheesta kun aiheesta. Sun kirjoitustyylistä ja analysoivasta ajattelutyylistä voisi ajatella, että susta vois tulla "suuri ajattelija" esim. psykologian tai filosofian saralla. Tai miksei vaikka kalastuksen- tai avaruudentuntija. Puuseppä. Ihan mitä vaan. Vaikka harrastuspohjalta, mutta aina kaikki tieto ja ymmärrys lisää kapasiteettia ja kykyä nousta inhottavien asioiden yläpuolelle.
Pärjäilyjä jatkossa. Kyllä sä selviät!
MINNE OLET KADONNUT?JOKO OLET KÄYNYT LÄÄKÄRISSÄ?