Norjan autoveromalli

"Norjan nykyinen autoverotus koostuu sekä hankinnan verotuksesta että käytön verotuksesta. Autovero (hankinnan yhteydessä maksettava vero) on kovempi kuin Suomessa. Norjalaiset maksavat tietysti myös auton polttoaineiden veroa. Lopputuloksena on se, että Norja ei öljyntuottajavaltiona päästä kansalaisia nautiskelemaan halvoista polttoaineista. Sekä auton hankkiminen että sen käyttö maksasvat paljon.

Valtion budjettiesityksessä on esitetty uusi verotuksen malli. Se koskee sekä auton hankinnan verotusta että käyttömaksuja. Käyttömaksut on porrastettu auton hiilidioksidipäästöjen mukaan neljään eri luokkaan. Niistä kallein tuntuu varmasti tavallisen autoilijan kukkarossa, ainakin jos hän vertaa maksamiaan käyttömaksuja halvimman päästöluokan verotukseen.

Mutta Niorjassa ei tyydytä ohjailemaan autokansan valintoja pelkästään käyttömaksuilla. Nyt huomion kohteeksi on otettu myös hankinnan verotus.

Ensimmäistöä kertaa autot jaetaan kahteen kastiin. Jos auto on dieselkäyttöinen, verottajan käsi käy vähemmän auton omistajan kukkarolla kuin jos kyseessä on bensiinikäyttöinen auto.

Mutta ei siinä kaikki. Jotta systeemi olisi riittävän erikoinen, autoilijoita ohjataan myös auton moottoritehon ja auton painon avulla. Jos moottorissa on tehoa paljon, auto näyttää olevan Norjan hallituksen käsityksen mukaan ylellisyysesine. Sellaisten hankkijoita sietääkin verottaa tuntuvasti.

Seuraavaan taulukkoon on koottu tiedot autosta, jonka paino on yli 1600 kiloa, ja jossa on iso moottori. Ensimmäinen havainto on, että tällaisen auton ov-hinta nousee Norjassa tuntuvasti. Hinnannousu on hieman pienempi, jos autossa on dieselmoottori. Esimerkkitaulukon auton moottorikoko on aivan sama riippumatta siitä, onko polttoaine bensiiniä vai dieseliä. "

PS. Tuota samaa verotusta ollaan harkitsemassa myös Suomeen ...no onneks te olette rikkaita.    
8748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei muuttaisi meikäläisen elämää varmaan mitenkään.

Ja mitä siihen audistien rikkauteen tulee niin luulen että tuollaiset A6 Quattron omistajat ihan ekana päästäisi porun ja julkisen kiukuttelun jos tuollainen verotus toteutuisi.

Äänestä

EU:hun. Ne saa huseerata siellä ihan miten tahtovat.

Niin kauan, kuin autoverolla (ja sen käytöllä) on Suomen valtiolle noinkin fiskaalinen vaikutus, kuin nyt on, se raha otetaan autoilijoilta muodossa tai toisessa.

Ainoastaan sääli on se, että tällä nykyisellä systeemillä suomalaiset pakotetaan ajamaan euroopan melkeimpä vanhimmalla kalustolla. Uudemmat ja turvallisemmat autot säästäisivät monta ihmishenkeä vuodessa, puhumattakaan vammautumisista, jotka vähenisivät turvallisemman autokannan myötä radikaalisti. Siinä jos missä, valtio säästäisi pitkässä juoksussa.

Uudemmat kulkineet kuluttavat vähemmän polttoainetta, joten polttoaineverosta saatava raha vähenisi valtion kassasta. Ei ole helppo yhtälö...

Olisivat tehneet autoverosysteemiin muutoksia portaittain heti EU:hun liittymisestä alkaen, niin ei nyt tarvitsisi nyt ähkiä ja tehdä monimutkaisia korjauksia nykyisiin systeemeihin...

Äänestä

Huvittuneena olen seurannut kaltaistesi väitteitä siitä, kuinka jokin asia mistä he paasaavat tekee mukamas jo tuloaan Suomeenkin.

-Asia on jo käsiteltävänä ministeriössä.
-Kyseistä lakia ollaan jo pyöritelty eduskunnassa kovalla vauhdilla.
-Tuota samaa verotusta ollaan harkitsemassa myös Suomeen.

Noh, minullahan rahaa piisaa joten oli verotusmalli minkälainen tahansa, se ei vaikuta autoni hankintaan millään tavalla.

Äänestä
  • Tommosen autoveromallin jälkeen sä ajelet kolmisylinterisellä Daihatsulla ja kyyneleet valuu silmäkulmista ku ainoostaan presidentillä on varaa ajaa ökyaudilla ...ja sekään ei ajele kun tietää kuinka paska merkki se loppuviimein on.

    Äänestä

Voi vain ihmetellä miksi dieseliä verotetaan vähemmän kuin bensiinimoottorista autoa? Kuinka Norjan veromalli suhtautuu hybrideihin?

Voisitko laittaa linkin alkuperäiseen artikkeliin?

Äänestä
  • ...vähemmän saastuttavia kuin bensakoneet(näin olen käsittänyt) ...tottakai ne "vähemmän vastuuttomat" autovalmistajat ulosmittas heti senkin hyödyn ja alkoivat tekemään isoja kuutoskoneisia dieselmoottoreita ...V8 ja V10 moottoreita myös.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    ...vähemmän saastuttavia kuin bensakoneet(näin olen käsittänyt) ...tottakai ne "vähemmän vastuuttomat" autovalmistajat ulosmittas heti senkin hyödyn ja alkoivat tekemään isoja kuutoskoneisia dieselmoottoreita ...V8 ja V10 moottoreita myös.

    Norja pitää hiilidioksidin päästörajana 120 g/km. Tätä vähemmän saastuttavat autot saavat verohelpotuksia.

    Tuon rajan alle menevät Civic Hybrid (IMA) ja Toyota Prius, mutta muistaakseni mikään diesel ei ole rajaa lähelläkään.

    Edelleen ihmettelen miksi diesel saa veroetuja?

    Äänestä

Voi vain ihmetellä miksi dieseliä verotetaan vähemmän kuin bensiinimoottorista autoa? Kuinka Norjan veromalli suhtautuu hybrideihin?

Voisitko laittaa linkin alkuperäiseen artikkeliin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pr01 kirjoitti:

"Norjan nykyinen autoverotus koostuu sekä hankinnan verotuksesta että käytön verotuksesta. Autovero (hankinnan yhteydessä maksettava vero) on kovempi kuin Suomessa. Norjalaiset maksavat tietysti myös auton polttoaineiden veroa. Lopputuloksena on se, että Norja ei öljyntuottajavaltiona päästä kansalaisia nautiskelemaan halvoista polttoaineista. Sekä auton hankkiminen että sen käyttö maksasvat paljon.

Valtion budjettiesityksessä on esitetty uusi verotuksen malli. Se koskee sekä auton hankinnan verotusta että käyttömaksuja. Käyttömaksut on porrastettu auton hiilidioksidipäästöjen mukaan neljään eri luokkaan. Niistä kallein tuntuu varmasti tavallisen autoilijan kukkarossa, ainakin jos hän vertaa maksamiaan käyttömaksuja halvimman päästöluokan verotukseen.

Mutta Niorjassa ei tyydytä ohjailemaan autokansan valintoja pelkästään käyttömaksuilla. Nyt huomion kohteeksi on otettu myös hankinnan verotus.

Ensimmäistöä kertaa autot jaetaan kahteen kastiin. Jos auto on dieselkäyttöinen, verottajan käsi käy vähemmän auton omistajan kukkarolla kuin jos kyseessä on bensiinikäyttöinen auto.

Mutta ei siinä kaikki. Jotta systeemi olisi riittävän erikoinen, autoilijoita ohjataan myös auton moottoritehon ja auton painon avulla. Jos moottorissa on tehoa paljon, auto näyttää olevan Norjan hallituksen käsityksen mukaan ylellisyysesine. Sellaisten hankkijoita sietääkin verottaa tuntuvasti.

Seuraavaan taulukkoon on koottu tiedot autosta, jonka paino on yli 1600 kiloa, ja jossa on iso moottori. Ensimmäinen havainto on, että tällaisen auton ov-hinta nousee Norjassa tuntuvasti. Hinnannousu on hieman pienempi, jos autossa on dieselmoottori. Esimerkkitaulukon auton moottorikoko on aivan sama riippumatta siitä, onko polttoaine bensiiniä vai dieseliä. "

PS. Tuota samaa verotusta ollaan harkitsemassa myös Suomeen ...no onneks te olette rikkaita.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu