Ensimmäinen etunimi ei tarvitse olla kutsumanimi,meillä lapsilla on kutsumaniminä toiset nimet,jotka ovat pitkiä ja ekat etunimet lyhyitä.
Esim.Ella Amanda,Samu Werner.Ainoa,mikä on,että kun asioi lääkärissä,lääkäri kutsuu AINA sillä ensimmäisellä etunimellä sisään,vaikka neuvolan kirjoissa ym. on alleviivattuna toinen etunimi.
Koulussa tämä asia on oikein,eli lapsia kutsutaan oikealla nimellään =)
Toisaalta,lapsia hymyilyttää aina,kun Lääkäri käyttää heidän toista nimeään =)
Esim.Ella Amanda,Samu Werner.Ainoa,mikä on,että kun asioi lääkärissä,lääkäri kutsuu AINA sillä ensimmäisellä etunimellä sisään,vaikka neuvolan kirjoissa ym. on alleviivattuna toinen etunimi.
Koulussa tämä asia on oikein,eli lapsia kutsutaan oikealla nimellään =)
Toisaalta,lapsia hymyilyttää aina,kun Lääkäri käyttää heidän toista nimeään =)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koska toisen nimen käyttäminen kutsumanimenä ei ole aina mutkatonta, niin eikö olisi alunperinkin helpompaa, että se nimi, millä lasta aletaan kutsua, laitettaisiin ekaksi?
On tietenkin helpompi yhdistää kaksi nimeä, jos eka on lyhyempi ja toinen pitempi; nimet ovat jotenkin soinnikkaampia niin.
Mutta esim. hautausmaalla huomaa, että ennen annettiin paljon nimiä tyyliin Jouko Yrjö tai Liisa Alma.
Monet kai laittavat nykyisin kolme nimeä sen tähden, että saavat sen pitkän kutsumanimen ekaksi, ja nimiyhdistelmä kuulostaa kuitenkin soinnikkaalta, kuten vaikka Emilia Aino Sofia.
Minusta on todella outoa, että jos nimeämisvaiheessa tiedetään, että lasta kutsutaan tietyllä nimellä, niin miksei sitä nimeä voi laittaa ensimmäiseksi? Miksi ehdoin tahdoin pitää pikku-Pertti nimetä Simo Pertiksi? Mikä järki tuossa oikein on?
Sen tajua, jos vaan myöhemmin nimiasia menee niin, että toista nimeä aletaankin käyttää (tai kantaja itse alkaa). Mielestäni on silti typerää antaa sellainen etunimi, jota ei käytetä.
jos haluttu kutsumanimi ei soinnikkuuden tai rytmin vuoksi käy ensimmäiseksi. Omillani näin, eikä ihmeempää ongelmaa aiheuta. Meillä ensimmäinen nimi lyhyt ja nykyaikainen, toinen (kutsumanimi) vanhahtava ja monitavuinen. Kuulostaisi pahalta toisinpäin.
laittaa edes kahta nimeä?
Jos ei valitun kutsumanimen kanssa soinnu mikään nimi, niin miksi väkisin tupata kahta nimeä?
Kyllä ihminen tulee toimeen yhdelläkin nimellä!!
minun kutsumanimeni on toinen nimeni, samoin sisaruksien kohdalla ja aivan kuin itse mainitsit niin lääkäri on lähestulkoon ainoa joka ei asiaa aina sisäistä.
... ei moni täälläkään!
Lapsillani on kaksiosaiset nimet (viiva välissä). Tyttöä kutsutaan toisella nimellä. Alussa kutsuttiin kummallakin nimellä, mutta jotenkin tyttö muistutti enemmän toista osaa nimestään, joten se nimi vakiintui käyttöön.
Poikaa taas kutsutaan koko nimellä (myös viiva välissä). Mielenkiintoinen asia on myös se, että poikaa kutsutaan lääkärissä vain nimen ensimmäisellä osalla, vaikka nimi on yhteenkirjoitettu ja lukee kaikissa papereissa yhdistelmänimenä. Poika ei itse tunnista nimeään, kun kutsutaan vain nimen ensimmäisellä osalla (ikää 3v).
Nimiä pyöritellään paljon ennen kastetta. Sopisiko Niko Petteri paremmin kuin Petteri Niko. Jotta päätyisin toiseen vaihtoehtoon olisi keksittävä kolmaskin nimi, koska nimi kuulostaa liian töksähtävältä.
Itselläni kolme etunimeä ja viimeinen AINA ollut kutsumanimenä, ts. isolla tai alleviivattuna. Koko ikäni olen joutunut toistelemaan ja todistelemaan henkilöllisyyttäni joka paikassa. Lisäksi vielä itse aloin puhumaan opittuani kutsumaan itseäni kolmannen nimen lyhennöksellä (joka oikea nimi myöskin) ja sitä myötä useat muutkin. Eli käytössä oli parhaimmillaan 4 eri nimivaihtoehtoa. Ei ikinä muistanut mikä missäkin oli millä nimellä.
Eli pian kun oman lapsen nimeäminen edessä, en todellakaan halua hänelle moista taakkaa vaan 1. nimi = kutsumanimi VARMASTI!!!
useimmiltakin saman kokeneilta.
Meilläkin on sukulaistyttö,jolla on
kutsumanimenä toinen nimi, mutta käytössä
lyhennös tästä (siis 2:sta) nimestä.
Pienempänä lapsiparka ei tiennyt,
mikä oli hänen OIKEA nimensä.
Koulussa oli aika vaikeaa, kun opettaja
käytti tätä toista nimeä kokonaisuudessaan,
eikä lapsi ollut siihen tottunut.