kertokaas

Olen 170cm pitkä ja kesällä painoin 89 kiloa. Sitten hommasin sellaisen kivan kuntolaitteen jonka avulla sain laihdutettua n. 7kg.

Olen nähnyt kavereitani joita en kamalan useasti näe, ja varsinkin yksi heistä kehuu aina kuinka paljon olen laihtunut jne. mutta en vieläkään huomaa tosiaankaan sitä itse, että olisin laihtunut kiloakaan.

Tunteeko kaikki ketkä laihduttavat, näin, vai mistä se johtuu? Kun katson itseäni peilistä, näen itseni vieläkin samanlaisena kuin ennen. Varsinkin mahan kohdalta, maha on ollut aina minulla se suurin ongelma. En vaan ymmärrä miten muut sitten niiiiin kovin kehuvat että oletpas sinä laihtunut..

no eipä tämä iso ongelma ole todellakaan, mutta haluaisin vaan tietää, pystyykö itse koskaan näkemään itseään eri tavalla, vähän laihempana kuin ennen?
4493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

muut sanoo että oot laihtunu, mut itsestä tuntuu ettei muutos missään näy. Tosin kyllä jotain näkee, kun vertaa vanhoihin kuviin, mut silti sitä ei itse nopeasti totu uuteen kehonkuvaan.

Äänestä

Kolmekiloo tuntuu housunkauluksessa.

Iho voi näyttää paremmalta ja naama vähemmän pöhöttyneeltä, kun nesteitä on kropassa vähemmän.

Äänestä

Hei!

Itse aloitin mitoista 163/85 tuossa vuoden alussa. Tällä hetkellä painan 66 kg, joten pudotusta on tullut 18kg.

Silti tunnen edelleen olevani iso. Näin vain läskiä joka paikassa. Haluaisin laihtua vielä 10kg, mutta ystäväni sanovat minulle, ettei minun todellakaan enää tarvitsisi. Tästä on tulossa minulle oikeastaan lähes pakkomielle ja vahdin nyt jokaista suupalaa. Välillä kärsin jopa bulimiasta ja olen tyytyväinen itseeni jos olen ollut päivän syömättä. Pelkään sitä, mihin tämä voi johtaa.

Hullua on oikeastaan se, että painaessani sen 85kg en pitänyt itseäni lihavana. Vain naisellisena. Laihtuminen ei ole tuonut onnea, olen muuttunut entisestä huolettomasta nautiskelijasta itsensä rääkkääjäksi, jonka ainoa tavoite on voida käyttää napapaitaa (tiedän, ne eivät edes ole muodissa...)

Silmissä kiiluu kuva ensi kesästä ja miesten kuolaavista katseista bikineihin verhottua vartaloani kohtaan. Epäonnistumisen pelko on valtava ja toivoin hartaasti, että oppisin taas hyväksymään itseni.

Taisin nyt vähän lipsua aiheesta, mutta itse en vieläkään näe itseäni normaalina, vaikka btm sitä väittäisikin..

:(

Äänestä

kyllähän se noin on, itse olen onneksi aina säilönyt paljon pieneksi jääneitä vaatteita talteen. Nyt on sitten pakko todeta, että kyllä sitä paljon laihempi on, kun esim. farkut, mitkä ei viiten vuoteen noussut, kun suurinpiirtein polvitaipeeseen, mahtuukin ihan hyvin. Ei sentään voi itseään huijata, että kuteet olisi jotenkin komeron perällä suurentuneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laihduttaja kirjoitti:

Olen 170cm pitkä ja kesällä painoin 89 kiloa. Sitten hommasin sellaisen kivan kuntolaitteen jonka avulla sain laihdutettua n. 7kg.

Olen nähnyt kavereitani joita en kamalan useasti näe, ja varsinkin yksi heistä kehuu aina kuinka paljon olen laihtunut jne. mutta en vieläkään huomaa tosiaankaan sitä itse, että olisin laihtunut kiloakaan.

Tunteeko kaikki ketkä laihduttavat, näin, vai mistä se johtuu? Kun katson itseäni peilistä, näen itseni vieläkin samanlaisena kuin ennen. Varsinkin mahan kohdalta, maha on ollut aina minulla se suurin ongelma. En vaan ymmärrä miten muut sitten niiiiin kovin kehuvat että oletpas sinä laihtunut..

no eipä tämä iso ongelma ole todellakaan, mutta haluaisin vaan tietää, pystyykö itse koskaan näkemään itseään eri tavalla, vähän laihempana kuin ennen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu