hei

mä olen 3kymppinen turkulainen nainen, ja viettänyt viimeisen kuukauden neljän seinän sisällä. ei vaan jaksa. Masennusoireita mulla on ollut aiemminkin, ja terapiassakin kävin jonkin aikaa.
Nyt olen vaan ollut niin yksinäinen ja toivoton taas parin kuukauden ajan, ja tänään vihdoinkin tulin sille rajalle, että soitin lääkärille. Sainkin ajan heti, juteltiin pari tuntia ja sain lääkkeet mukaan. Fluoxetin-merkkisiä. Ja niistä haluaisin nyt kuulla kokemuksia?
Mä en ole itsetuhoinen laisinkaan. Mä haluan onnistua elämässä, ja tulla onnelliseksi, ja saavuttaa asioita. Mutta kaikki se vaan tuntuu niin kaukaiselta, on ihan epätoivoinen olo. Sitten ei edes jaksa yrittää. Kuutena päivänä viikossa ei jaksa edes vaihtaa pyjamasta päivävaatteisiin.
Olen aivan eri ihminen kuin sosiaalinen ja iloinen minä joka olen ollut aiemmin. Takana on kyllä vaikea vuosi täynnä vastoinkäymisiä. Mitä luulette, saanko apua tuosta lääkkeestä?
Olen niin hyvä esittämään iloista ja normaalia sukulaisille ja harvoille ystäville, ei kukaan tajua tätä tilaani. Pitäisikö minun kertoa masennuksestani, vaiko vaan hoitaa asia itsekseni kuntoon?
Mä niin toivon, että tuo lääke muuttaisi nyt tämän elämän.
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minulla on siis taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa, ja muutenkin melko onneton lapsuus. Tämän vuoksi muutama vuosi sitten kävin terapiassa, mutta en kokenut sen auttavan. En mieti ikinä noita vanhoja asioita, eivätkä ne sillälailla minua vaivaa. Pystyn hyvin avoimesti puhumaan asioistani, mutta koen että sellainen asioiden pyörittely ja vatvominen on aivan turhaa.
Joskus vaan tämä virta elämästä tuntuu kuluvan vähiin, ja ei enää jaksa. Nyt kun tämä masentelu on sitonut minut neljän seinän sisään, television eteen ja sänkyyn, niin koin että tarvitsen apua. Siksi lääkkeet. Terapiaan en enää aio hakeutua.

Äänestä
  • MOI!

    Mulla on lääkkeenä Seronil, jossa on sama vaikuttava aine kuin sulla. Aluksi mulla oli monta viikkoa sivuvaikutuksia ja nukutti ihan kauheasti. Meinattiin jo vaihtaa lääkkeet toiseen. Nyt olen syönyt niitä neljä kuukautta ja on ne auttaneet. Eli jos tulee niitä alkuoireita niin älä säikähdä niitä. Ainakin mun unen laatu on parantunut ja uskallan kohdata paremmin muut ihmiset.

    Mä olen sitä mieltä, että mulla ainakin on auttanut se että olen kertonut vanhemmille ja parhaimmille ystäville. Ne jotka lakkaa pitämästä yhteyttä ei ole koskaan oikeita ystäviä ollutkaan. Ja ainakin mulle siitä on ollut tukea, koska nyt ei enää ole tarvinnut esittää iloista ja jaksavaa jos en sitä ole.

    Paraneminen menee pienin askelin ainakin mulla.Aluksi sain ikkunan auki ja hengittelin ulkoilmaa sitä kautta. Seuraavaksi jaksoin jo pukea päälle,sitten kävelin korttelin ympäri....
    Ei saa vaatia itseltä liikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mannika kirjoitti:

mä olen 3kymppinen turkulainen nainen, ja viettänyt viimeisen kuukauden neljän seinän sisällä. ei vaan jaksa. Masennusoireita mulla on ollut aiemminkin, ja terapiassakin kävin jonkin aikaa.
Nyt olen vaan ollut niin yksinäinen ja toivoton taas parin kuukauden ajan, ja tänään vihdoinkin tulin sille rajalle, että soitin lääkärille. Sainkin ajan heti, juteltiin pari tuntia ja sain lääkkeet mukaan. Fluoxetin-merkkisiä. Ja niistä haluaisin nyt kuulla kokemuksia?
Mä en ole itsetuhoinen laisinkaan. Mä haluan onnistua elämässä, ja tulla onnelliseksi, ja saavuttaa asioita. Mutta kaikki se vaan tuntuu niin kaukaiselta, on ihan epätoivoinen olo. Sitten ei edes jaksa yrittää. Kuutena päivänä viikossa ei jaksa edes vaihtaa pyjamasta päivävaatteisiin.
Olen aivan eri ihminen kuin sosiaalinen ja iloinen minä joka olen ollut aiemmin. Takana on kyllä vaikea vuosi täynnä vastoinkäymisiä. Mitä luulette, saanko apua tuosta lääkkeestä?
Olen niin hyvä esittämään iloista ja normaalia sukulaisille ja harvoille ystäville, ei kukaan tajua tätä tilaani. Pitäisikö minun kertoa masennuksestani, vaiko vaan hoitaa asia itsekseni kuntoon?
Mä niin toivon, että tuo lääke muuttaisi nyt tämän elämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu