Silmäsi leiskuvat
kipinöitä lennätät
minua kohti
Sinun vihasi
alla kyyristyn
Silmäsi mustat
kohdistat minuun
Suusi suoltaa
solvauksia
Kätesi kohotat
lyöt päätäni
seinään
Veri on tummanpunaista
valuu pitkin suupieliäni
en päästä ääntäkään
en peloltani uskalla
Havahdut ja kauhistut
mitä tapahtui
olinko se minä
Ei, ei rakkaani
en koskaan voisi....
rakastan sinua liikaa
ei kukaan muu
tuntea voi niin
Nielen kyyneleitä
pesen kasvoni
sanon
Tämä oli sinun vihasi päivä
kipinöitä lennätät
minua kohti
Sinun vihasi
alla kyyristyn
Silmäsi mustat
kohdistat minuun
Suusi suoltaa
solvauksia
Kätesi kohotat
lyöt päätäni
seinään
Veri on tummanpunaista
valuu pitkin suupieliäni
en päästä ääntäkään
en peloltani uskalla
Havahdut ja kauhistut
mitä tapahtui
olinko se minä
Ei, ei rakkaani
en koskaan voisi....
rakastan sinua liikaa
ei kukaan muu
tuntea voi niin
Nielen kyyneleitä
pesen kasvoni
sanon
Tämä oli sinun vihasi päivä
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hurja runo. Monenkin ihmisen arkea ihan just pilkulleen.
Hämmentävän selkeä. Runollisesti ilmaistu eikä kuitenkaan liian koukeroinen että itse asia hukkuisi sanamaalailun alle. En edes kysy onko omakohtainen kokemus, mutta monien kohdalla näin on, siis sitä puolta rakkaudesta, josta ei usein runoilla vaan joka häpeillen kätketään, yritetään unohtaa. Ihminen kuitenkin kantaa menneisyyttä itsessään. Jos kokemuksessa on ees jonkin verran omaa, kiva että laitoit sanoiksi. ( Jos nyt tällaisen kohdalla voi käyttää sanaa "kiva". )
Luen harvoin kirjoittajien tekstejä täällä enkä itsekään mielestäni kovin usein käy, en siis tiedä millaista runoutta yleensä kirjoitat. Pari tekstiäsi oon tainnut joskus lukea...
Jos tapanani olisi tallettaa muiden runoja, tallettaisin varmaan tämän. Itse asiassa taidan tehdä niin. Tämän voisi vaikka lukea jossain.
en koskaan alistuisi tälläiseen kohteluun, melkein
joka päivä saa lukea lehdestä tai muusta meediasta naisten pahoinpitelystä ja ajattelin yrittää kirjoittaa siitä runon, ei se kylläkään kivaa luettavaa ole mutta nämäkin asiat voidaan tuoda esille vaikkapa runomuodossa
Kiitosta vaan kun jaksoit kommentoida ja vieläpä pidit runoani hyvänä!
edeltää selkeä rankka
henkinen pahoinpitely,
joka kärjistyy sitten
lopulta fyysiseksi.
Ehkä osa osaa lähteä
ajoissa, ennen lyöntejä,
osa ei.
Väkivaltaa tapahtuu myös
muiden perheenjäsenten
kesken, ei vain parisuhteissa.
Niistä vaikeampi ehkä
lähteä, saati henkisesti
irtautua.
Mutta molempi pahempi.
Ja ihan hyvä runo.
Hyvä herättää vaikka
sitten runon muodossa
keskustelua,
lähestulkoon kaikille
arkaa aihetta,
oli sitten asianosainen,
uhri.. tai ei.
kerran piti kirjoittaa tentti henkisestä ja ruumillisesta pahoinpitelystä, siitä tuli mieleeni kirjoittaa tämä runo!
siihen,
että olisit.
:)
Mutta moni
muu kenties on.
Rivienvälit.
Siksi ihan hyvä
tällekin palstalle.
Rakkauden nyrjähtäminen.
selväksi,
tulla kohdelluksi
väkivaltaisesti..
on häpeällinen asia -
kokemus..
ja siksi sinäkin
moneen kertaan
tuot julki,
et ole ITSE
uhri, etkä
kokenut asiaa.
Sinänsä mielenkiintoinen
pointti sekin.
Ja uskon, et
ole uhri.
olevansa uhri niin että kaikki olisivat tyytyväisiä, vai mikä sun pointtisi on, en ehkä ymmärtänyt sitä mutta tulee mieleen että joku ajattelee minun kirjoittavan omasta kokemuksesta.
Kuten aiemmin kerroin kirjoitin tästä aiheesta tentin toisella kotimaisella ja koska aihe on aina ajankohtainen kirjoitin siitä runon
Vaikka et uskokaan olevani uhri kylvit siemenen,
jos joku mua pahoinpitelisi tekisin poliisi-ilmoituksen, niin paljon olen sentään asiasta perillä että jos lyö kerran niin lyö toisenkin ja kolmannen jne.
viittavasi siihen, kyllä miespuolisia uhriakin löytyy mutta ne ovat lähinnä psyykkisen väkivallan kokeneita, eivätkä uskaltaisi kenellekään paljastaa sisimpäänsä ennenkuin viimein "malja täyttyy" ja mies lähtee lätkimään, useista tulee naistenvihaajia ja mitä siitä seuraa----? Make love, not war!
harvoin pahoinpitely jää,
kaiketi tilastojen valossa..
jos kynnys on ylitetty.
Ei ollut tarkoitus provosoida.
Hyvä runo.
kirjoitin vastauksen lähinnä sen vuoksi etteivät muut lukijat kuvittele itseäni kohtaan tehdystä pahoinpitelystä, kiitän sinua kun vielä jaksoit
vastata tähän ja että pidit runoani hyvänä, sellainen palaute aina ilahduttaa.
vihasta täällä rakkausrunojen joukossa. Siitä tuli joku kirja mieleeni, mutta en vaan muista mikä.
No toivottavasti ei sulle satu elämässä tuommoista...
Hyvää päivänjatkoa sinulle lio!
kulkee käsi kädessä, ei mun mielestäni, sellainen kirjan nimi on ainakin ruotsiksi: Ditt vredes dag joka tarkoittaa juuri, sinun vihasi päivä, en muista kirjailijaa koska se on vanha kirja enkä ole sitä lukenut, voi olla että on olemassa suomennettu käännös
Sulle myös hyvää päivänjatkoa tai illan-
Ei se ollut niin....eihän,,,mielikuvitus teki vain tepposen.
Hiljaisen ihanaa yötä
mielikuvituksen tuotantoa koko runo alusta loppuun mutta valitettavasti tämä on monien naisten arkielämää
Kiitos kannanotostasi ja ihanaa päivän alkua!
noin, pitäisin sinua kuin kukkaa kämmenellä, tiedäthän jo sen, rakkaani peikkotyttö mutta älä leikkaa hiuksiasi se sopii tyyliisi.
ehkä paremmin kuin minä itse, lupaus on lupaus tiedätkö sen? Mutta tää nyt oli vain runo ei pidä ottaa liian vakavasti
vain lisääntyy , pitäis useimmin tehdä poliisi-ilmoitus siitä ja niinhän ne naiset tekevätkin mutta tilastojen mukaan ottavat takaisin ilmoituksen. Ajankohtaisesta aiheesta olit hyvän runon kirjoittanut.
olen kirjoittanut tästä aiheesta esitelmän jonka nyt sain runon muotoon, kiitos sulle!
sinun vihasi päivänä.
vanhaan.
aiheesta, vankilatuomio tuollaisille naisten pahoinpitäjille.
kanssasi, mutta tällä runolla ei ollut todelisuuspohjaa, vaikka valitettavasti monille naisille tuttua.
Lue minua rivien välistä
kun nyrkkini hakaavat päähäsi
ja syljen kasvoille
vimmaisten sanojen tulvan
saatanan huora
emakko
Kuuletko iskujeni välissä:
kaipaan sinua
Lue minua rivien välistä
kun kytät iskevät raudat ranteisiini
ja potkivat taaskin autoon
Kuuletko, kuinka tarvitsen sinua
ja rakkauttasi
Kun palaan pidätyssellistä
mieli täynnä vihaa
mädäntynyttä oikeuslaitosta kohtaan
ja epäluuloisuutta
kuinka olet käyttänyt nämä päivät
kun en ollut vahtimassa
Nyrkkini hakkaavat päähäsi:
tarvitsen sinua, tarvitsen sinua, tarvitsen sinua
Niin kuluvat vuodet
tasaista kehää
Lue minua rivien välistä
kun selitän tuomarille pehmein sanoin
vaikka silmissäni asuu kovuus
Jotenkin se vaan lipsahti,
huumevelkoja periessä
Tuli iskettyä veitsellä mahaan
hyvää kaveria, menetin malttini, vahinko -
minkäs sille voi?
Vedän naamalle kovan ilmeen
kun kakku tipahtaa
rosiksesta
ja edessä on monen vuoden pätkä
lusimista
Minua ei ole koskaan rakastettu
ja kuinka nyt enää
kukaan tällaista - paskasäkkiä
Katson sinuun kylmin silmin
ja annan ymmärtää:
pidä huoli ettet vehtaa
toisten kanssa,
muuten tapahtuu kauheita - kun joskus
lomille pääsen
Kun nyrkkini hakaavat päähäsi
ja syljen kasvoillesi
vimmaisten sanojen tulvan
saatanan huora
Kuulethan rivien välistä
minä pelkään että petät minua -
ettet jaksa odottaa -
pelkään ettet enää rakasta, kaikkien
näiden vuosien jälkeen -
en hallitse pelkoani, se syöksee
minut hulluuteen
Rakastan sinua
enkä olisi tahtonut koskaan loukata,
uskothan sen?
Jotenkin vain olen
aina ollut itseni vanki
Kuule minua,
elämäni viimeisten rosoisten rivien välissä,
kun hengittäminen tiiliseinien sisällä
on käynyt sietämättömäksi
ja öisin riivaa tuo sama uni:
sinä petät minua nauraen
syöksyn läpi ikkunan
ja revin hänen päänsä irti
mutta äkkiä huomaan
se on oma pääni
Sovitan vyötä kaulani ympärille,
luethan minua kuin
avointa kirjaa - kiivetessäni
jakkaran päälle koppini yksinäisyydessä:
Sinä olit minulle kallein, arvokkain
olisin tahtonut pitää sinua
niin kuin kukkaa kämmenellä, niin kuin - - -
( pimeys )
on potentaalia kirjailijaksi, tästä runosta voisit kehittää menstyvän puolidokumentti roamanin ja vaikka aihe onkin "kauhistuttava" monet ovat kiinoostuneet tämäntyyppisestä kirjallisuudesta, olen sen työssäni huomannut!
Minulla ei vaan satu olemaan minkäänlaista hinkua menestyväksi kirjailijaksi. Jos aiheella olisi yleistä merkitystä ja voisin sillä tavalla edesauttaa tärkeältä tuntuvien asioiden eteenpäin menemistä, sitten ehkä. Aikamoinen sytyke siihen tarvittaisiin että motivaatio ja keskittymiskyky löytyisi. Runo on helppo kirjoittaa, romaani vaatii niin paljon enemmän. Lisäksi, nämä aihealueet on sen verran rankkoja etten niistä pystyisi kyllä viihdettä tekemään. Tällaisella palstalla voin tuotoksissani vähän pelailla - se kuuluu tyyliini kun tarkastelen sanaleikin maailmaa, mutta - arkitodellisuudessa suhtaudun sanoihin ja niillä välitettävään informaatioon erittäin vakavasti. Sanat eivät ole minulle leikin eikä pilailun asia. Jos siis kirjoittaisin romaanin sen täytyisi perustua johonkin muuhun kuin suosion tavoittelemiseen.
Tietysti voisin kirjoittaa kirjan joko jonkun ystävän tai omista kokemuksista. Vähän siihen suuntaan on jotkut tutut kehoitelleetkin. Mutta tässä on sama asia, että aiheen täytyisi palvella jotakin määrättyä tarkoitusta. En tahdo kenenkään elämää - edes omaa - tuoda muuten vaan tirkisteltäväksi ihmisten sensaationhalun ja sen sellaisen vuoksi.
Materiaalia kyllä olisi.
Mitä sanoisit esimerkiksi tällaisesta tarinasta. Ihminen on varma että häntä vainotaan. Puukko povitaskussaan hän lähtee liftaamaan pakomatkalle halki Suomen. Tienristeyksiin saavuttaessa hän sulkee silmänsä. Jotta vainoojat eivät näkisi missä päin hän liikkuu.
Tai eräs tuttavani joka monet vuodet vietti yönsä lattialla pölynimurin vieressä, koska hiljaisuus pelotti häntä niin ettei hän saanut nukutuksi. Naapurit varmaan ihmettelivät miehen jokaöistä siivousintoa? Tähänkin ilmiöön on olemassa selityksensä ja taustat, mistä kyseinen käyttäytyminen johtui, romaanista tulisi ehkä sitten kyllä psykologisten mekanismien selitysteos.
Monet asiat ovat sellaisia, etten voi niistä edes mainita, en julkisilla palstoilla enkä edes kahdenkeskisissä keskusteluissa. Ne on ihmisten asioita ja kunnioitan heidän yksityisyyttään. Sen verran voin kuitenkin sanoa jo vuosien kokemuksella että totuus on aina tarua ihmeellisempää. Elämä todellisuuden varassa on mielenkiintoista tutkimusmatkaa. Voisin kirjoittaa montakin romaania sellaista että lukijat pitäisivät tekstiä liian yliampuvana ja jopa yliluonnollisena, kun kaikki pohjautuisi täysin todellisiin asioihin.
Tuolla yhdessä runossa - liian henkilökohtaista? - olen kulkemaani tietä joiltain osin aika tarkkaan jo selostanutkin. Omaelämäkertaan vaan liittyy niin paljon muita ihmisiä että elämäni poluista olisi hyvin vaikea kirjoittaa romaania, tulisi paljon aukkopaikkoja koska on asioita, joita en yksinkertaisesti voi selostaa.
Kun runossani mainitsen naisystävän - tai oikeastaan tyttöystävän, olimme vähän alle parikymppisiä silloin - joka lähti "kaupungin pahimman viinatrokarin" matkaan, käänsi tämän rahat ja vaihtoi maisemaa, siihenkin liittyy lukuisia yksityiskohtia ja toisensa leikkaavia tarinoita sekä ennen että jälkeen. Oma tapauksensa on kun yritin puukottaa kyseisen miehen ja mitä kaikkea siinä oli mukana. Tulkoon sanotuksi, että hän pääsi pakenemaan baarin takaovesta ulos. ( Sivumennen sanoen, en koskaan edes hulluina vuosina tullut - ainakaan fyysisesti - satuttaneeksi ketään, tämä on niitä harvoja kertoja kun edes yritin. Ainoa jota satutin oli minä itse, itsetuhoisessa tuskassani: moninakin öinä viiltelin itseä ranteisiin ja muualle käsiin, että sietämätön henkinen kipu edes hetkeksi peittyisi fyysisen kivun alle. )
Kerron yhden tapauksen liittyen edellä kerrottuun.
Tulin uskoon 1989. Pian sen jälkeen tätä viinatrokaria, jota olin vähän yli vuosi aiemmin yrittänyt puukottaa, puukotettiin pahasti. Asialla oli eräs uskova, takaisin vanhoihin kuvioihin langennut tuttavani, joka tätä nykyä istuu vaimonsa taposta. Kävin katsomassa puukotettua trokaria sairaalassa hänen toipuessaan leikkauksesta, pyytelin menneitä anteeksi ja ystävystyimme.
Erään uskovan, saarnamieheksi opiskelevan miehen vaimo kuoli syöpään ja oli monia muitakin ikäviä tilanteita jotka kaikki yhdessä johtivat siihen, että hän uskonnollista terminologiaa käyttäen "meni takaisin maailmaan" ja alkoi ryypiskellä. Miehestä tuli rappioalkoholisti.
En tuntenut häntä entuudestaan enkä siis tiennyt hänen taustastaan mitään, mutta kotikaupunkini kadulla, kun olen tottunut kulkemaan rukoillen, koin että Pyhä Henki pysäytti minut tämän ihmisen kohdalle. Sain selkeän sisäisen kehotuksen muistaa häntä rukouksin. Aloin nähdä miehen kadulla yhä useammin, ja rukoustaakka hänen puolestaan voimistui. Eräänä päivänä tuli selkeä sisäinen kehotus pyytää hänet kotiini. Pyysin ja hän lähti. Miehellä oli niin sanotusti tavarat housuissa, koska hän ei pystynyt enää hallitsemaan edes suolensa toimintaa.
Korvikkeita oli tullut juotua pitkät ajat.
Annoin puhtaat vaatteet ja pistin sänkyyn. Muutaman päivän täristyään sängyn pohjalla hän raitistui. Ei minun huolenpitoni vaan Jumalan armosta.
Mies teki elämästään tiliä Vapahtajan kanssa ja lähti uudelleen uskon tielle.
No niin. Hän alkoi tehdä humanitääristä työtä Venäjälle. Vein hänen kanssa vaatteita ja ruokaa apua tarvitseviin perheisiin. Lisäksi saimme tutustua Pietarin alueen vankiloihin ja mm. puhuin eräässä isossa vankilassa siellä koolla oleville vangeille.
Eräänä vuonna joulukuun alussa rukouksessa ollessani vanha viinatrokari nousi mieleen. Koin että minun pitäisi viedä yksi kirja hänelle luettavaksi. Kirja kertoo entisestä rikollisesta joka tuli uskoon ja kuolinvuoteellaan sairaalassa teki elämästään tiliä Jumalan kanssa.
Seuraavina päivinä trokari muistutettiin useaan otteeseen mieleeni ja tiesin että minun tulisi ottaa häneen yhteyttä. Yhtenä aamuna sanoin Jumalalle: Ok, minä olen nyt lähdössä Venäjälle, mutta kun tulen sieltä, sitten etsin tämän miehen käsiini, keskustelen hänen kanssaan ja annan kirjan.
Ennen matkalle lähtöä Jumala puhutteli minua voimakkaasti erään sanankohdan kautta Raamatusta, se kuuluu näin:
"Pelasta ne, joita kuolemaan viedään,
pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat.
Jos sanot: 'Katso, emme tienneet siitä',
niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija;
sinun sielusi vartijoitsija sen tietää,
ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan."
(Sananlaskut 24:11-12).
Matka Venäjälle oli oma lukunsa. Samalla voisin kertoa muutamia faktatietoja noilta ajoilta 1990-luvun puolivälistä...
Eräänkin kerran, en itse tosin ollut sillä kertaa mukana, miliiseiksi naamioituneet mafiatyypit yrittivät öisellä tiellä pysäyttää ystäväni. Olisivat varmasti kaapanneet auton avustustavaroineen ja todennäköisesti tappaneet hänet ja sillä kertaa kyydissä olleen kaverin.
Mukana minulla oli lukuisia pieniä kirjekuoria joissa oli sikäläisittäin ajatellen huomattavia summia rahaa. Jokaisessa kirjekuoressa rahan lisäksi venäjänkielinen hengellinen traktaatti joululahjana, kun jouluaatto lähestyi. Muutenkin mukanani oli venäjänkielistä hengellistä kirjallisuutta jaettavana ilmaiseksi.
Keskellä päivää koin hyvin voimakkaan Jumalan puheen. Se ei ollut sanoja, mutta olen oppinut erottamaan milloin Jumala "puhuu" ja se on ihan eri juttu kuin oman tunnemaailman tai alitajunnan viestit.
Jumala tuntee luonteeni ja seikkailunhaluni. Hän puhui sisimpääni, että seuraava yö on henkimaailmassa täysin valmistettu ja auki minun vapaata kulkemista varten, jos tahdon lähteä jakamaan kirjekuoria Hän on kanssani ja varjelee minut. Sanoin ystävälle että tämä poika lähtee sitten yöllä kaupungille jakamaan hengellistä kirjallisuutta. Mieletöntä, hän kommentoi, miksei nyt, päivällä, miksi yöllä? Päivälläkin rahan jakaminen olisi ollut riskialtista ja varmasti kiinnittänyt mafian huomion, saati sitten yöaikaan, jolloin kaikki hämäräporukka ja narkit ovat liikkeellä. Mutta luotin sisäiseen ääneen. Koin ihanaa turvallisuuden tunnetta ja Hengen läsnäoloa.
Niinpä läksin yöllä liikkeelle.
Kävelin hämärillä sivukujilla - muistan yhdenkin vanhan mummon, joka kaivoi roskalaatikosta ruokatarpeita. Katsahtaessaan hänelle antamaani kirjekuoreen hänen silmät rävähti ammolleen, jähmettyi hetkeksi ja sitten lähti vimmatusti juoksemaan pois paikalta välillä katsahtaen olkapäänsä yli, kuin peläten että tämä kaikki on julmaa pilaa, että kohta syöksyn hänen peräänsä ja riistän kuoren takaisin.
Kävelin myös ydinkeskustassa. Alikulkutunneleissa missä pienet bändit soittelivat musiikkia - mm. Led Zeppeliniä, vanhana musiikinharrastajana sanoisin että melko hyvin soittivatkin - ja tavarat vaihtoivat pimennossa omistajaa, kohtasin ihmisiä joiden katseesta näkyi ettei ihmiselämä ole heille enää minkään arvoista. Kun koin että minun pitää vaihtaa paikkaa, läksin, jos koin että nyt pitää nopeasti kääntyä vasemmalle, menin vasemmalle jne. Sillä tavalla kuljin aamuun asti Jeesuksen kanssa ja se oli ihana yö. Aamulla nukuin pari tuntia ja sitten lähdettiin paikallisen vankilatyöryhmän kanssa matkaan kohti vapautuvien vankien avustuspistettä.
Autossamme istuu eräs inkerinsuomalainen joka puhuu heikkoa suomea. Kuullessaan yöllisestä seikkailustani hän nuhtelee minua ja sanoo, että täällä ei kukaan toimi noin, ei edes paikalliset uskovat jotka tuntee nämä paikat lähde yöllä yksinään kuljeskelemaan, puhumattakaan että heillä olisi rahaa mukana. Selostan että Jumalan kanssa on turvallista olla missä vaan kunhan ei oman pään mukaan lähde haahuilemaan. Hän on kyllä samaa mieltä. Sitten hän kaivaa taskustaan suomenkielisen Päivän tunnussana -kirjan, samalla huomaan kas vain, tänäänhän on minun syntymäpäivä, neljä päivää ennen jouluaattoa. Teksti joka tuolle vuodelle tuohon päivään on osunut, on seuraava, hän lukee kirjasta:
"Pelasta ne, joita kuolemaan viedään,
pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat.
Jos sanot: 'Katso, emme tienneet siitä',
niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija;
sinun sielusi vartijoitsija sen tietää,
ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan."
Suomeen palattua muistan oitis mitä olin Jumalalle luvannut. Päätän etsiä trokarin käsiini ja viedä kirjan hänelle. Ensin kuitenkin rukoilen asian puolesta.
Mutta rukouksessa ei tunnu Jumalan läsnäoloa. Jotenkin koko asia tuntuu merkityksettömältä. Olen hämmentynyt. Onko Jumala muuttanut mielensä asian suhteen?
Seuraavana päivänä kuulen, että kyseinen ihminen on kuollut. Otan asiasta selvää ja saan tietää, että hän oli useita viikkoja sairaalassa missä hänen kuntonsa päivä päivältä huononi.
Hän oli siis ollut sairaalassa juuri silloin kun koin sisäistä kehotusta etsiä hänet käsiini, puhua hänen kanssa ja jättää hänelle tuo kirja. Venäjällä ollessani hän oli kuollut.
Ystävälle, jonka kanssa venäjänreissuja tein, sattui sairastuminen, jossa hän oli menettää henkensä. Hän oli erään ryhmän kanssa kaukana valkovenäjän kyliä kiertelemässä. He kävivät vanhan, muista erillään asustelevan eukon luona - jälkeenpäin ystäväni kertoi olevansa vakuuttunut, että tuo nainen oli noita ja kirosi hänet - jonka luota lähtiessä hänet yllätti äkillinen, kova vatsakipu. Sitkeänä miehenä hän yritti kestää kipua, kunnes parin päivän kuluttua kuume nousi korkeaksi eikä hän pystynyt enää ajamaan autoa. Ryhmä ajoi lähimpään "sairaalaan". Todettiin umpisuolentulehdus mikä oli ehtinyt jo puhjeta, joten hänen vatsaontelo oli täynnä mätää. Leikkauspöytä oli laitettu kokoon tavallisista pöydistä, jostain etsittiin nukutusainetta ja leikkaus alkoi. Antibiootteja ei ollut, mutta sitten niitä löytyikin vielä purkillinen varastosta, joskin vanhentuneita. Näin hän selvisi takaisin Suomeen.
Pian tämän jälkeen alkoi tapahtua eräitä asioita, joista minulla on omat käsitykseni, mutta ne johti siihen, että hän alkoi uudelleen juoda. Enemmän kuin millään "noituudella" - jota kyllä sitäkin on olemassa - merkitystä oli hänen omilla henkilökohtaisilla pettymyksillä ja niissä tilanteissa tehdyillä väärillä valinnoilla. Seurasi eräitä asioita, joista en viitsi kertoa, mutta seurasin hänen elämää hyvinkin läheltä ja yritin mielestäni parhaani mukaan auttaa. Hengellisissä asioissa olen huomannut, että ihmisen kohdalla voi tapahtua moniakin ihmeitä, mutta on yksi asia jota Jumala edellyttää ja se on rehellisyys, omien virheiden tunnustaminen ja vastuun ottaminen elämästään.
Lopulta hän riisti itseltään hengen.
Kerron vielä loppuun erään tositapahtuman, yhden monista...
Kävellessäni taas kerran kaupungilla koin sisäisen kehotuksen kävellä jokirantaan lukemaan Raamattua. Kävelin sinne ja istuin penkille lukemaan. Vähän matkan päässä viereisellä penkillä istui porukkaa ryypiskelemässä. Sieltä lähti nuori nainen tulemaan ja kysyi luenko Raamattua. Kyllä. Oletko uskovainen. Kyllä. Voitko rukoilla puolestani. Ok. Keskustelin hänen kanssaan ja lopuksi rukoilimme. Hän kertoi elämästään eräitä asioita ja kokemuksia, sekä sanoi: tiedän että Jumala kutsuu ja puhuttelee minua nyt ja että minun pitäisi tehdä ratkaisu Jeesuksen puoleen. Asia oli hänelle aivan selvä. Ja henkisissä kokemuksissa mitä hänelle oli tapahtunut oli olemassa viitteitä että pahuus yrittää saada hänestä tuhoavan otteen. Ne olivat hänelle selviä asioita.
Muutaman kerran seuraavien päivien aikana näin hänet kaupungilla. Kysyin kuinka on. Hän vastasi, että Jumala kyllä selvästi kutsuu ja puhuttelee, mutta ei vielä. Hän siirsi ja siirsi henkilökohtaista ratkaisuaan.
Viimeisen kerran näin hänet uimahallissa. Istuin uimahallin kahviossa erään vanhan saarnamiehen kanssa keskustelemassa. Äkkiä meidät kummatkin valtasi syvä suru ja aloimme spontaanisti itkeä. Kohottaessani katseeni näin kyynelten läpi tuon nuoren naisen, istumassa läheisessä pöydässä. Pian sen jälkeen hän nousi ja meni ulos. Tämä oli viimeinen kerta kun hänet näin.
Jonkin ajan kuluttua lehdissä oli isot otsikot. Nuori nainen oli juopotellut itseään vanhemman miehen kanssa ja jossain vaiheessa tilanne kummallisesti riistäytyi. Mies kuristi hänet kuoliaaksi, riisui alasti ja piirteli ruumiiseen merkkejä mustalla tussikynällä, paiskasi sitten ruumiin parvekkeelta lumihankeen. Sama tyttö.
Tiedän tapauksesta yksityiskohtia myös miehen kannalta. Tapauksesta saisi satavarmasti "menestysromaanin" mutta tapahtumasarjojen kuvaaminen mitä tuona yönä ja jo sitä ennen oli tapahtunut, vaatisi ainakin surmatyön tehneeltä mieheltä henkilökohtaisen luvan kirjoittaa niistä asioista julki.
Tällaista tässä. Taisi olla enimmäkseen ikäviä ja karseita juttuja, mutta enemmän olisi positiivista kerrottavaa, juttu vaan on niin, että hyvät lööpit eivät myy.
En ole enää vuosiin lukenut kauhutarinoita tai muita jännäreitä, ei myöskään niin sanotut toimintafilmit liiemmin kiinnosta. Ihmisten sisäinen rikkinäisyys ja pahoinvointi, äärimmillään pahuus ja julmuus, jota aloitusrunosikin ilmentää, ja osuvasti ilmentääkin, ei ole minulle viihteen aihe. Ilman suurtakaan kärjistämistä voin sanoa mielipiteeni näin: On pirullista että ihmisiä murhataan, mutta vähintään yhtä pirullista on että joku tekee asiasta silkkaa viihdettä.
Anyway. En tiedä jaksoitko tällaista sepustusta lukea...
Totta joka sana.
KAIKKEA HYVÄÄ SULLE, LIO.
T: mamabeard
( äitiparta. smoked rooster. k.alustus. kurdu ozainen. )
pitkästä ja erittäin mielenkiintoisesta kirjoitelmastasi, ikävää ettei sinua kiinnosta kirjailijan-ura maailma menettää sinussa hyvän kirjoittajan. Tekstiäsi lukiessani tunne vain vahvistui siitä että oletkin jo ammatiltasi jonkun alan kirjoittaja amatööriksi sinulla on liikaa? meriittejä, sekä myös kokemuksia elämän molemmilta puolilta, harvemmin täällä saa lukea näin mielenkiintoisia runoja kuin sinun, olen joitakin kommentoinutkin saamatta vastautta, joka sinänsä on aika ikävää, vai kirjoitatko pelkästään omaksi iloksesi, itsellesi, silloin voisit yhtä hyvin kirjoittaa pöytälaatikkoon ja me muut menettäisimme monia hienoja lukuhetkejä.
Tsau!