uusi Lada

näyttää olevan aika tyylikkään näköinen,pärjäsi
ihan hyvin myös Hesarin autosivujen testissä.
Onks kukaan jo ostanut?
122786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

moni kakku päältä kaunis mutta mutta viimeistely
onnetonta kaikki hallinta laitteet raksuvat ja
paukkuvat vaihteisto ulisee ja muuta mukavaa
tosin on polttoaine pihi.

Äänestä

Älä nyt ainakaan haaveile vaihtavasi Primeraa
Ladaan. Autossa ei ole muuta nykyaikaista kuin
kuoret. Tekniikka on suoraan Samarasta, autohan
kiersi esittelyissä autonäyttelyissä jo heti 90-
luvun alussa. Edes ohjaustehostinta,
puhumattakaan ABS-jarruista tai airbageista, ei
autoon saa edes lisämaksusta. Se kertoo
todellakin surullista kieltään venäjän
autoteollisuuden alennustilasta ja
tuotekehittelyn tasosta.

Loppujen lopuksi olisi parempi, jos tekisivät
vaan sitä vanhaa kunnon kantti-ladaa, jonka sais
uutena siinä 30 tonnilla, ja sillä ajelis ihan
samat kauppareissut kuin yli puolta kalliimmalla
ns.uutuus-Ladallakin.

Äänestä

Kyllähän uutta Ladaa HS:ssa kehuttiin, mutta myös
varsin olennaisissa kohdissa arvosteltiin;
eräiltä osin ei ollut lainkaan mahdollista
esittää arvioita. Auton tekniikkahan on
vanhentunutta, sen ansiosta tosin varmempaa kuin
monissa länsiautoissa.
Markkinoiden suosikkia siitä tuskin tulee.
Houkutin on suhteellisen edullinen hinta, mutta
luultavasti autoa joudutaan myymään vielä
tarjouksena halvemmalla.
Toisaalta venäläis- ja
neuvostoliittolaisvalmisteisilla autoillahan on
ystävänsä Suomessa ja eh eivät niinkään katso
hinnan perään.

Äänestä
  • On ollut ladojen valtti ,suhteessa aika hyvään
    laatuun.Mutta nykyiset hinnat on liian korkeita
    tuohon vanhempaan tekniikkaan verraten.Ladan
    pitäisi maksaa mielestäni jotain 60tmk,jolloin se
    olisi vielä kilpailukykyinen halvimpiin
    pikkuautoihin nähden.Ladahan on tiloiltaan paljon
    suurempi kuin yksikään
    pikkuauto.Uudessakaupungissa välillä koottiin
    samaraa,mutta sen myyntihinta oli aivan
    järjetön,jotain yli 80tmk,eihän sillä hinnalla
    sitä juuri kukaan ostanut.Siinä oli johtajien
    todellinen taidonnäyte,ja tiedonpuute?Aikoinaan
    lada oli todella kilpailukykyinen halvalla
    hinnalla ja pari niitä oli minullakin.Näi
    jälkeenpäin muistellen niissä oli vähemmän vikoja
    kuin myöhemmin
    omistamillani "länsiautoilla".Ajoin niillä
    kummallakin yli 200tkm.

    Äänestä

Kait niis toi tekniikka kestää, vaikka onkin
saksalaiset moottorinohjaukset, mutta muuten se
varmaan lahoo käsiin, niinku aina ladalla on
tapan ollut, ainakin muoviosat, jota siperias ei
osata tehdä. Ja ladan motto: kun järki loppuu, se
korvataan raudalla. Ja joku soffaperunan tekemä
testi kumminkin. Ja mun mielestä se näyttää
lentävältä lautaselta se virtys.

Äänestä
  • ittellä peltoautona, ja iskällä on semmonen
    ajoautona vm-85. Ja en mää pellejä tarkottanu,
    vaa niitä namiskoita sisällä, kun saa
    jännityksellä odottaa, että jääkö nippeli käteen,
    vai toimiiko se. Ja ainaki ne "mersumallit",
    joissa on apinoitu länsiautoa, niin kun semmosen
    muoviosia purkaa, ni ei sitte ikinä saa kasaan.
    Meinaan yks lada, josta piti ottaa lämppärin
    puhallin irti, ni ei meinannu millää saada niitä
    virityksiä takasin kasaan. Ja joissakin alan
    artikkeleissa on ollu samansuuntaisia juttuja
    tuohon uuteenkin. Ja

    Äänestä

Mikä yritys tuo nykyään maahan Ladaa? Entä
tuleeko vanhanmallisia Ladoja ja Samaroita vielä
Suomeen? Kun vilkaisee sivuja www.vaz.ru jne.,
näkee aika laajan valikoiman erilaisia kyseisen
tehtaan tuottamia malleja, mutta ei ainakaan
uusia sellaisia Suomessa tapaa. En muista
myöskään nähneeni lehdissä minkään Ladan
mainoksia. - Alkaakohan mainoskampanja vasta
todennäköisten tarjoushintojen tullessa
ajankohtaisiksi?

Äänestä
  • Jos Ladaa yleensä joku tuo Suomeen, niin ei sillä
    tunnu olevan tietoa tästä keskustelupalstasta,
    vaikka se on saanut täällä jopa ilmaista
    mainosta. Taitaa olla syytä käydä hakemassa oma
    Lada Venäjältä. - Ladasta voi sanoa yhden
    perinteisen seikan: se on automerkki, josta
    ollaan jotakin mieltä. Yhteistä on se, että ne,
    jotka eivät ole sitä omistaneet, suhtautuvat
    siihen yleensä kielteisesti.

    Äänestä

  • Ben kirjoitti:

    Jos Ladaa yleensä joku tuo Suomeen, niin ei sillä
    tunnu olevan tietoa tästä keskustelupalstasta,
    vaikka se on saanut täällä jopa ilmaista
    mainosta. Taitaa olla syytä käydä hakemassa oma
    Lada Venäjältä. - Ladasta voi sanoa yhden
    perinteisen seikan: se on automerkki, josta
    ollaan jotakin mieltä. Yhteistä on se, että ne,
    jotka eivät ole sitä omistaneet, suhtautuvat
    siihen yleensä kielteisesti.

    >Ladasta voi sanoa yhden
    >perinteisen seikan: se on automerkki, josta
    >ollaan jotakin mieltä. Yhteistä on se, että ne,
    >jotka eivät ole sitä omistaneet, suhtautuvat
    >siihen yleensä kielteisesti.

    Näin se varmasti on. Ja jolla on ollut näitä menopelejä, suhtautuu niihin sympatialla (ja nostalgialla).

    Ladasivut ovat muuten osoitteessa

    www.lada.fi

    Äänestä

Hei
Vanhan Samaran omistajana sain edullisen
tarjouksen uudesta Lada 110:sta. Sinä, jolla on
omia kokemuksia uudesta Ladasta, kerrotko
ystävällisesti, millaista on meno ja onko tullut
suurempia ongelmia.

Minusta hinta/laatu -suhde tuossa autossa on
järkevä, eikä tietenkään tuohon hintaan (66000)
voi vaatia kaikkia hienouksia. Vai olenko
väärässä? Miten ovat matkat sujuneet? Kulutus/km?
Heikkoudet alkutaipaleilla? Onko 3 vuoden takuu?

Kiitellen

Äänestä
  • Käsittääkseni uusi Lada on tekniikaltaan
    vanhanaikainen, mutta tähän ominaisuuteen
    sisältyy hyvääkin, esim. korjaus on helpompaa.
    Tekniikka on yksinkertaisesti läpinäkyvämpää.
    Hinnan osalta on huomattava, että perushintaan
    eivät sisälly esim. etuistuinten lämmitys ja
    keskuslukitus, joista on niitä haluttaessa
    maksettava erikseen (vilkaise osoitetta
    www.lada.fi).
    Hinta-laatu-suhteesta olen vain asiantuntijalta
    kuullut, että se on tätä nykyä ostajan kannalta
    epäedullinen. Mikäli autoa ruvetaan todella
    mainostamaan ja myymään tarjouksin, mikä on
    varsin mahdollista, tilanne voi tältä osin
    muuttua olennaisesti. Olen itsekin vähän
    odottavalla kannalla.
    Taitaa olla niin, ettei autosta ole kovin monella
    ainakaan tänne kirjoittavista kokemuksia.
    Kannattaa vilkaista myös HS:n autoliitettä toissa
    viikonvaihteelta, jossa mallia esitellään.

    Äänestä

Vaikuttaa siltä, että Ladaa markkinoidaan
vankkumattomaan neuvostotyyliin: ostaja tulkoon
etsimään Ladan myyntipaikat. Jos ei löydä tai ei
kelpaa, niin olkoon ilman. Tuleehan toinen ostaja
kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


primeralla ajeleva kirjoitti:

näyttää olevan aika tyylikkään näköinen,pärjäsi
ihan hyvin myös Hesarin autosivujen testissä.
Onks kukaan jo ostanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu