hmt:n tuet

Miksiköhän hamina sponsoroi satamaansa kovasti mikä on ennen kuulumatonta koko suomessa? se vie reilun kilpailun esimerkiksi steveko-hmt välillä.'mutta syitä olisiko kenties kaupungin hallituksessa olevien lapset töissä siellä hmm kenties tutkikaapa asiaa ja laitetaa hallitus uusiksi ja johto hmt:stä pihalle. ja kaupungin hallituksen jäsenet vaikka eduskuntaa missä niistä on vähemminnhaittaa kaupungillemme!!
säästetää esikoulut, sairaalat ja muut palvelut omassa kaupungissa ja tehää jotaa ennekuin on myöhäistä!!!
375926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Miksi kaupunki yleensä on satmaoperaattorina. Eikö sataman omistaminen riitä. Annetaan yksityisten hoita operaatiot. Nyt tosiaan veronmaksajat kärsivät.

Äänestä

Ketjun aloittajalle tämmöinen kysymys :

Jos HMT:n loppuvuosi (2006) on positiivinen, eli tuottaa voittoa ja sama meno jatkuisi ensi vuonnakin niin lopetatko ton lässytyksen täällä ?

Äänestä
  • Paljonko kaupunki on sijoittanu hmt:n ja jos parikuukautta tekee voittoa 12 kuukaudesta niin ei ole hurrattavaa pystyykö hmt maksamaan noilla loppuvuoden tuloilla kaupungilta saamat tuet jotta saataisiin esim sairaanhoito pysymään nyky tasolla? ettet vain olis töissä siellä yksi noista kaupungin päättäjien pojista...heh

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    Paljonko kaupunki on sijoittanu hmt:n ja jos parikuukautta tekee voittoa 12 kuukaudesta niin ei ole hurrattavaa pystyykö hmt maksamaan noilla loppuvuoden tuloilla kaupungilta saamat tuet jotta saataisiin esim sairaanhoito pysymään nyky tasolla? ettet vain olis töissä siellä yksi noista kaupungin päättäjien pojista...heh

    hihhei! myö saahaan uus syväväylä! halpahan se ei ole mutta mahdollistaa isompienkin paattien tulon haminan satamaan. voidaan sitten tehdä lisää tappiota kun tulee enemmin töitä.

    Äänestä

  • vaikka päättäjän poika kirjoitti:

    hihhei! myö saahaan uus syväväylä! halpahan se ei ole mutta mahdollistaa isompienkin paattien tulon haminan satamaan. voidaan sitten tehdä lisää tappiota kun tulee enemmin töitä.

    tulee? Taitaa edellinen olla ko. puulaakin markkinointitykki, vai? Johan sinne piti yksi asiakas tulla mutta tyssäsi homma ennenkuin alkoikaan. Ja kuinkas se loppuvuonna nyt kääntäisi tappion plussalle yhtäkkisesti?
    Haminan satama näyttää lähinnä nääntyvän kuolemaan muutenkin niin eiköhän tämän sosiaalifirman voisi jo kuopata, yritys oli kiva ja ajatushan se tärkeintä on jne. Mutta rajansa kaikella. Laitetaan tukiaiset mieluummin vaikka lakkautettaviin päiväkoteihin ja terveyspalveluihin kuin lippalakkeihin ja tuninkiautoihin vai mitä?

    Äänestä

  • niitä töitä kirjoitti:

    Eikös kymensanomissa ollut jotain juttua että kotkasta siirretään pieni osa liikenteestä haminaan, mutta eihän sillä loppuvuoden tulokseen vielä vaikuteta.

    Äänestä

  • niitä töitä kirjoitti:

    tulee? Taitaa edellinen olla ko. puulaakin markkinointitykki, vai? Johan sinne piti yksi asiakas tulla mutta tyssäsi homma ennenkuin alkoikaan. Ja kuinkas se loppuvuonna nyt kääntäisi tappion plussalle yhtäkkisesti?
    Haminan satama näyttää lähinnä nääntyvän kuolemaan muutenkin niin eiköhän tämän sosiaalifirman voisi jo kuopata, yritys oli kiva ja ajatushan se tärkeintä on jne. Mutta rajansa kaikella. Laitetaan tukiaiset mieluummin vaikka lakkautettaviin päiväkoteihin ja terveyspalveluihin kuin lippalakkeihin ja tuninkiautoihin vai mitä?

    ihan sama kunhan palkka juoksee. kiva ajella thyyninki autolla lippa vinossa ku köyhät maksaa mun palkan.

    Äänestä

  • lippispäinen kirjoitti:

    ihan sama kunhan palkka juoksee. kiva ajella thyyninki autolla lippa vinossa ku köyhät maksaa mun palkan.

    siirretään jotain pientä haminaan. Steveco siirtää omia hommiaan lisää haminaan päin. Ei hmt.

    Äänestä

  • ei hmt tee voittoa loppuvuonnakaan,ei latiakaan.
    ja velkaa sillä on jo niin paljon että hirvittää.
    koskahan hmt tuo OMAA liikennettä haminaan,siis
    täysin OMAA ja vaikka vielä jotakin uutta ???

    Äänestä

  • mix kirjoitti:

    ei hmt tee voittoa loppuvuonnakaan,ei latiakaan.
    ja velkaa sillä on jo niin paljon että hirvittää.
    koskahan hmt tuo OMAA liikennettä haminaan,siis
    täysin OMAA ja vaikka vielä jotakin uutta ???

    Toi nyt ei kuulostanut yhtään katkeralta, lisää itkua peliin niin hyvä tulee. Terveyskeskuksenkin olit unohtanut kokonaan.
    Eli kaikenkaikkiaan aika B luokan itkuviesti.

    Äänestä

entäs Vuosaari mitä SUOMEN VALTIO tukee. ajatteleppas sitä!

Äänestä
  • Valtio tukee rakentamalla sinne infrastuktuurin eli tiet ja rautatiet. Kyllä Haminaankin ne on rakennettu. Toivottavasti ei tarvitse purkaa.

    Helsingin Kokoomusten sivuilta lainattua:

    "Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi:

    Vuosaaren Satama on kestävän kehityksen hanke

    Vaikka Vuosaaren satama on Helsingin kaupungin liikelaitoksen oma hanke, on valtiolla tietty mielenkiinto ratkaisua kohtaan. Satamahanke ei ainoastaan tehosta rahtiliikennettä, vaan tekee Helsingistä turvallisemman paikan liikkua ja asua merellisessä ympäristössä. Samalla valtio pystyy kaavoittamaan omistamaansa maata liiketonteiksi ja asuntotuotantoa varten.

    - Keski-Pasilan ratapiha on kuin syvä haava Helsingin keskellä, toteaa ministeri Kimmo Sasi ja jatkaa: Länsisataman rahtiliikenteen tarpeita varten Pasilassa oleva tavaraliikenteen laaja alaratapiha-alue käy tarpeettomaksi tulevaisuudessa, kun raide uuteen satamaan erkanee pääradasta Savion kohdalla.

    Sataman yhteyteen rakennetaan ratapiha-alue palvelemaan raideliikenteen tarpeita. Ilmalan ratapiha tulee jatkossakin palvelemaan VR:n henkilöliikennettä ja maaliikennekeskusta.

    Liikennejärjestelyt ovat olleet satamahankkeen kuuma puheenaihe. Vuosaaren sataman osalta tie-, rata- ja vesiväyläyhteyksien rakentaminen maksaa 205 miljoonaa euroa. Tämän kustannuksen Helsingin kaupunki ja valtio jakavat keskenään.
    - Valtion velvollisuus on rakentaa rautatiet ja tiet, toteaa ministeri Sasi.
    - Helsinki on kuitenkin perinteisesti osallistunut tiehankkeisiin myös omalla panostuksellaan, perustelee Sasi tehtyä ratkaisua. On myös hyvä muistaa valtion
    osallistuneen taannoiseen metrohankkeeseen vaikka kyseessä oli puhtaasti Helsingin julkisen liikenteen kehittäminen.

    Ministeri Sasi kuvailee hanketta liiketaloudellisella, win-win -termillä, jossa kaikki osapuolet voittavat.
    - Helsinki pystyy kaavoittamaan nykyisten satamien alueelle kipeästi kaivattuja asuntoja ja valtio pystyy rahoittamaan oman osallistumisensa väylähankkeisiin
    kaavoittamalla merkittävän osan Keski-Pasilaa, kertoo ministeri Sasi.
    - Helsingin keskustan kautta kulkeneet rekat jäävät myös historiaan uuden järjestelyn myötä. Tämä tarkoittaa entistä turvallisempaa keskustaliikennettä -
    puhumattakaan päästöjen vähentymisestä, toteaa ministeri Sasi.

    Helsingin satamien kautta kulkee tällä hetkellä 40% maamme meriliikenteestä ja n. 30% koko ulkomaankaupan arvosta. Kestävää kehitystä on luoda tällaiselle volyymille tehokkaat ja turvalliset puitteet toimia ja kehittyä - luoda samalla viihtyisämpää Helsinkiä."

    Äänestä

Mä oon kans kelan tät juttuu päässäni. Siis mulhan on kaverikin kyseisessä firmas töissä. Mähän niikun oon sen palkanmaksaja, kun suurilla tuloillani haminaan veroni maksan, ja sitä kautta kyseistä puulaakia ylläpidän. Mun mielestä tää on ihan ookoo juttu, mut kaverini ajettelee et tää on jotenkin pilan meidän välei,kun se niiku on mul hommis. Se on nyt jotenki katkeroitunu. En tiie johtuuko se viel täst viime kesäsest? Kun se oli kesälomallaan, ja mä soitin sille et nyt pitäs äijän tulla hommiin ja leikkaa toi mun takapihan nurmikko. Siis sehän tuli,tottakai, siitähän sille maksan. Mut nyt se niiku ajattelee musta et olisin jotenkin vittumainen pomo, enkä ollenkaan kaveri. Mut toivottavast tää homma selviää sen ens kesälomaa mennes, et tulee taas toi nurmikko leikattua, kun noi uudet kynsisaksetkin odottaa jo tos terassilla.

Äänestä

Tarkennetaan nyt sen verran että yksinkertaisinkin ymmärtää, eli ketjun aloittajaa tässä lähinnä haetaan.

Jos HMT tuottaa voittoa ja alkaa lyhentämään velkaansa, jatkuuko sama jauhaminen ? Vai hyvittyisikö kaikki vain sillä että koko velka
maksetaan viikossa takaisin ?

Äänestä
  • Kyllä se varmaan jatkuu silti kun noita kateellisia idiootteja tuntuu riittävän.. nää kaikki samat paskat on jauhettu jo tuolla aikasemmassa keskustelussa ainakii kymmenen kertaa ja aina vaan joku jaksaa aloittaa alusta?! aina löytyy jostain jotain valitettavaa... nyt jos HMT pamauttaakin plus merkkisen tuloksen niin johan joku heti tietää että se on vaa mulkkailtu paperilla jotenkii tms..=/ vissii joku kisa kuka keksis parhaimman "faktan"

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kyllä se varmaan jatkuu silti kun noita kateellisia idiootteja tuntuu riittävän.. nää kaikki samat paskat on jauhettu jo tuolla aikasemmassa keskustelussa ainakii kymmenen kertaa ja aina vaan joku jaksaa aloittaa alusta?! aina löytyy jostain jotain valitettavaa... nyt jos HMT pamauttaakin plus merkkisen tuloksen niin johan joku heti tietää että se on vaa mulkkailtu paperilla jotenkii tms..=/ vissii joku kisa kuka keksis parhaimman "faktan"

    tälle firmalle onnea ja menestystä,(kateellisia kyllä riittää)
    olisivat valinneet tämän työpaikan(jos taitoa ja koulutusta on hankittu)
    Että sillai.

    Äänestä

  • ainoa,joka toivottaa kirjoitti:

    tälle firmalle onnea ja menestystä,(kateellisia kyllä riittää)
    olisivat valinneet tämän työpaikan(jos taitoa ja koulutusta on hankittu)
    Että sillai.

    Ei kaikkea voi aina laittaa kateuden piikkiin.

    Kyllä varmaan kaikki suht selväjärkiset veronmaksajat haluaisivat että heidän firmansa ei tuottaisi tappiota. Joten nyt se netti kiinni ja töihin sieltä:)

    Äänestä

  • xxxxxxxx kirjoitti:

    Ei kaikkea voi aina laittaa kateuden piikkiin.

    Kyllä varmaan kaikki suht selväjärkiset veronmaksajat haluaisivat että heidän firmansa ei tuottaisi tappiota. Joten nyt se netti kiinni ja töihin sieltä:)

    on taas ohi niin loppuu taas tuo paskan jauhaminen.
    Haminassa ihme meininki kun keskenkasvuset
    kakarat ulvoo samasta aiheesta aina vaalien alla.
    Huvittaa yhtä paljon kuin sotkamolainen ilves
    uunituore ranskanleipä rectumissa...........

    Äänestä

  • vaalit kirjoitti:

    Kun tässä on jauhettu tätä että loppuvuoden painavat töitä tehdäkseen tulosta. Tässä on nyt 1,5 kuukautta aikaa. Ja jos tilauskanta pysyy samana niin mistä niitä töitä painetaan, vai kenties katsomalla leffoja ylitöinä?

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Kun tässä on jauhettu tätä että loppuvuoden painavat töitä tehdäkseen tulosta. Tässä on nyt 1,5 kuukautta aikaa. Ja jos tilauskanta pysyy samana niin mistä niitä töitä painetaan, vai kenties katsomalla leffoja ylitöinä?

    Kaupungin valtuuttejujen pojat hmt!

    Äänestä

  • mntrcxd kirjoitti:

    Kaupungin valtuuttejujen pojat hmt!

    Joku ei näemmä tiedä ettei pomon kuulu mitään tehdäkkään. Ja mikä on säästö jos pari pomoa potkitaan yrityksestä pois, aika mitätön.

    Pitäähän jonkun olla vahtimassa että mitä tehdään ja kuka ja miten, muutenhan mitään ei tapahdu, tämä on se pomon tehtävä.

    Ja jos nyt yksi pomo tienaa 60k€/vuosi niin ei tällä saada vielä edes kahta duunaria, ei ainakaan hmt:lle jossa keskiansio huitelee 50k€:n paikkeilla. Joten kummmankohan sitä potkisi pois, 2 työntekijää vaiko yhden pomon?
    Kahdella työntekijällä saadaankin jo palkattua sitten 6kk:n kuluttua kolme jos noudatetaan akt:n tessin mukaista palkkataulukkoa, eli kahden hinnalla ainakin 3 vakituista ja yksi osa-aikainen vielä päälle. Siltikin ollaan vielä ihan kohtuuansioissa työntekijöiden osalta.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    siit äijäst tehty joku pomo vai? on se ihmeellistä miten pääsee pitkälle ku pitää kielen persiissä...

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    Joku ei näemmä tiedä ettei pomon kuulu mitään tehdäkkään. Ja mikä on säästö jos pari pomoa potkitaan yrityksestä pois, aika mitätön.

    Pitäähän jonkun olla vahtimassa että mitä tehdään ja kuka ja miten, muutenhan mitään ei tapahdu, tämä on se pomon tehtävä.

    Ja jos nyt yksi pomo tienaa 60k€/vuosi niin ei tällä saada vielä edes kahta duunaria, ei ainakaan hmt:lle jossa keskiansio huitelee 50k€:n paikkeilla. Joten kummmankohan sitä potkisi pois, 2 työntekijää vaiko yhden pomon?
    Kahdella työntekijällä saadaankin jo palkattua sitten 6kk:n kuluttua kolme jos noudatetaan akt:n tessin mukaista palkkataulukkoa, eli kahden hinnalla ainakin 3 vakituista ja yksi osa-aikainen vielä päälle. Siltikin ollaan vielä ihan kohtuuansioissa työntekijöiden osalta.

    puheet ahtaajan palkasta...vaikka erillis-sopimus tuo + 15% paremmat palkat kuin Akt:n tes niin ei ahtaajan keskipalkka ole 50 t/v....jos painaa 250 tuntia ylitöitä niin ehkäpä sitten tuollaiset ansiot..

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    varmaa painaa se 330 tuntii ylkkää et pääsee noihin tuloihin

    Äänestä

  • pitäis saada konttilaivoja hmt:lle.
    ja niistä pitäis saada tilille euroja , elikkä
    ei vois tehdä ilmaiseksi ja luottaa siihen
    että kaupunki avittaa.yrittäis hommata omaa
    liikennettä,eikä syödä Stevecon hommia.

    Äänestä

  • +++ kirjoitti:

    pitäis saada konttilaivoja hmt:lle.
    ja niistä pitäis saada tilille euroja , elikkä
    ei vois tehdä ilmaiseksi ja luottaa siihen
    että kaupunki avittaa.yrittäis hommata omaa
    liikennettä,eikä syödä Stevecon hommia.

    "eikä syödä stevecon hommia." jaa a ei oikein stevecci pysty hoitamaan noita kontti hommia kun ei niillä oo ees konttinosturia. trafen uudet paatit vaati että 60 konttia tunnissa pitäis olla tehot, paha siihen on gottella päästä. eli trafen kontit siirty hmt:lle jolla resurssit operoida laivat tarvittavan nopeasti.

    Äänestä

  • mixi. kirjoitti:

    Mistäs ne kontit siirty jos vetekil ei ole ees konttinosturia. Koittakoon saada kontit poikittain kaupungin "konttinosturil" (nykyisiin laivoihin).

    Äänestä

  • palkanmaksaja kirjoitti:

    Mistäs ne kontit siirty jos vetekil ei ole ees konttinosturia. Koittakoon saada kontit poikittain kaupungin "konttinosturil" (nykyisiin laivoihin).

    stenat on korjaamolla kuten olet huomannut. ei tarvi enää laittaa poikittain :)

    Äänestä

  • mixi. kirjoitti:

    "eikä syödä stevecon hommia." jaa a ei oikein stevecci pysty hoitamaan noita kontti hommia kun ei niillä oo ees konttinosturia. trafen uudet paatit vaati että 60 konttia tunnissa pitäis olla tehot, paha siihen on gottella päästä. eli trafen kontit siirty hmt:lle jolla resurssit operoida laivat tarvittavan nopeasti.

    Ai että 60 konttia tunnissa, ei taida onnistua hmt leluillakaan

    Äänestä

  • juks kirjoitti:

    Ai että 60 konttia tunnissa, ei taida onnistua hmt leluillakaan

    ei yhdellä nosturilla mutta kahdella. ja jos homma pelaa niin 80 konttia tunnissa ei ole mikään ihme. stevecolla kesti tossa viikolla 60 kontissa viisi tuntia. että huonohan se on ilman kunnon vehkeitä niitä kontteja mättää.

    Äänestä

  • nosturimies kirjoitti:

    ei yhdellä nosturilla mutta kahdella. ja jos homma pelaa niin 80 konttia tunnissa ei ole mikään ihme. stevecolla kesti tossa viikolla 60 kontissa viisi tuntia. että huonohan se on ilman kunnon vehkeitä niitä kontteja mättää.

    Ihme ja ihme kyllähän ne tehot ilmotetaan aina yhdelle nosturille .

    Äänestä

hallituksessa olevien lapset töissä, epäreilu kilpailu, satama lopetettava, johto vaihtoon, tappiota, veromarkat, lippis, pilottitakki, sairaala loppuu, elämä on niiiiin vaikeaa.

itkekää pojat itkekää!!

Äänestä
  • että voi tukea Hmt.Rahathan ei riitä kumminkaa sairaalalle eikä esikouluihin eikä päiväkoteihin.

    Äänestä

vitun ruikuttajat vetäkää tumppuun. tosi vitun ennen kuulumatonta, kukas sen vuosaaren maksaa? joku firma vai? ei ku myö veronmaksajat. ketää ei kiinnosta toi ainainen valitus jostaa pikku sataman puulaakista. valittajat, tappakaa ittenne kiitos.

Äänestä
  • Meillä on 10ahtaus yritystä eikä yhtäkään pyöritetä veromarkoilla.

    Äänestä

  • kotkan jape neuvoo kirjoitti:

    Meillä on 10ahtaus yritystä eikä yhtäkään pyöritetä veromarkoilla.

    Meillä riittää rahaa yhteen firmaan milloin vaan.

    Äänestä

  • Rikas veronmaksaja. kirjoitti:

    Meillä riittää rahaa yhteen firmaan milloin vaan.

    Vanhat poliitiikot selitteli lehessä muiden viaksi kun Hmt ei käy kaupaksi kun halvalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lopetettava kirjoitti:

Miksiköhän hamina sponsoroi satamaansa kovasti mikä on ennen kuulumatonta koko suomessa? se vie reilun kilpailun esimerkiksi steveko-hmt välillä.'mutta syitä olisiko kenties kaupungin hallituksessa olevien lapset töissä siellä hmm kenties tutkikaapa asiaa ja laitetaa hallitus uusiksi ja johto hmt:stä pihalle. ja kaupungin hallituksen jäsenet vaikka eduskuntaa missä niistä on vähemminnhaittaa kaupungillemme!!
säästetää esikoulut, sairaalat ja muut palvelut omassa kaupungissa ja tehää jotaa ennekuin on myöhäistä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu