Olen kärsinyt niin kauan nopeasta sykkeestä kuin jaksan muistaa, eikä pulssi ole koskaan ollut alle 90. Aiemmin tuo ei ole häirinnyt, mutta menin jokin aika sitten lääkäriin, koska sain yllättäen rytmihäiriöitä ja pulssi kohosi yli 140, mikä aiheutti pahoinvointia ja tuntui kuin sydän olisi tullut rintakehästä läpi. Menin lääkäriin ja minulle tehtiin EKG ja otettiin verikokeet. EKG näytti sinustakykardiaa, mutta kilpirauhasista ei ainakaan löytynyt mitään vikaa. Sain kuitenkin beetasalpaajia alentamaan sykettä. Vieläkin tosin tuntuu että hengästyy välillä ihan turhan pienistä asioista, rintakehällä on omituisia tuntemuksia ja sydän tykyttää voimakkaasti. Mietin sitäkin, että eihän nopealyöntisyys aiheuta itsestään tuollaisia "kohtauksia", jolloin syke kiihtyy entistä kauheammaksi, vai aiheuttaako?
Tahtoisin tietää onko täällä muita jotka kärsivät sinustakykardiasta? Ja onko siihen mahdollista saada pysyvää ja toimivaa apua? Ja onko se yksittäinen sairaus vai voiko jokin aiheuttaa sen? Olen 20-vuotias nainen ja alan kohta tosissani pelätä kuolevani kun oireet eivät tunnu menevän pois ;) Olen erittäin kiitollinen mahdollisista vastauksista!
Sinustakykardiasta
16
8121
Vastaukset
- hukftyjd
Voisitko kuvailla tuota pahoinvointia?
Mullakin sydänvaivoja (lekureitten mielestä normaalia, mutta syke korkea, rytmäreitä ja pyörtyilyä) ja n puolitoista vuotta sitten ilmaantui todella rajua pahoinvointia, joka siis jatkuu edelleen. Olen laihtunut ja sydänoireet vaan pahenee. Holteria ja rasitusta mulle ei myönnetä, kerta ECHO on normaali.
Voisiko Jukka ottaa kantaa?- Nuori mies
Hae se holteri yksityiseltä lääkäriltä, niin ei tarvitse miettiä noidenkaan asioiden kanssa.
Säästää vaikka päivittäisistä herkuista tai muusta turhasta rahat sitäkin mielenrauhaa/tietoisuutta varten niin ei tarvitse joka ilta surra itseänsä uneen. Kannattaa miettiä onko se raha niin tärkeätä ettei voi terveyttänsä edistää sen kustannuksella. - nopea syke
Onko sulla miten korkea syke tavallisesti ja oletko saanut siihen edes mitään lääkettä? Mulla tuo pahoinvointi on lähinnä sitä, että pyörryttää ja oksettaa. Kun menin ensimmäisen kerran valittamaan aiheesta lääkärille, niin kysyttiin vaan olenko stressaantunut, vaikka sitä se ei ole. Nyt sain taas huomiseksi uuden ajan. Saa nähdä jos alkaisivat kunnolla selvittämään mistä tuo kaikki johtuu.
Mutta olen tosiaan samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, että sun kannattaa mennä yksityiselle jos arvauskeskuksen puolella ei ala asiat yhtään sujumaan. Kuitenkin tuollanen olotila vaikuttaa niin paljon jaksamiseen ja alkaa oikeesti ahdistamaan kun ei tiedä mikä on, mutta oireet vaan pahenee. Ja sitä paitsi, korkean sykkeen saattaa usein aiheuttaa joku muu sairaus ja tuollaiset rytmihäiriöt ja pahoinvointikohtaukset ei tosiaan ole mitään normaaleja... :( - nbhujhfvtd
nopea syke kirjoitti:
Onko sulla miten korkea syke tavallisesti ja oletko saanut siihen edes mitään lääkettä? Mulla tuo pahoinvointi on lähinnä sitä, että pyörryttää ja oksettaa. Kun menin ensimmäisen kerran valittamaan aiheesta lääkärille, niin kysyttiin vaan olenko stressaantunut, vaikka sitä se ei ole. Nyt sain taas huomiseksi uuden ajan. Saa nähdä jos alkaisivat kunnolla selvittämään mistä tuo kaikki johtuu.
Mutta olen tosiaan samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, että sun kannattaa mennä yksityiselle jos arvauskeskuksen puolella ei ala asiat yhtään sujumaan. Kuitenkin tuollanen olotila vaikuttaa niin paljon jaksamiseen ja alkaa oikeesti ahdistamaan kun ei tiedä mikä on, mutta oireet vaan pahenee. Ja sitä paitsi, korkean sykkeen saattaa usein aiheuttaa joku muu sairaus ja tuollaiset rytmihäiriöt ja pahoinvointikohtaukset ei tosiaan ole mitään normaaleja... :(Kiitoksia vastauksista ja tuesta!!
Yksityiseltä ei saa Holteria, sehän siinä just onkin.
Elokuussa tuli tätä olotilaa täyteen vuosi, ja tilanne nyt: jouduin lopettamaan koulun, autolla en uskalla ajaa (pyörtyilemisen takia, vaikka ei olekaan päivittäistä), en uskalla saunoa, en ottaa vastaan työtarjouksia (en jaksa yhtään mitään), ja kesällä en mennyt työharjoitteluun, koska olin niin huonokuntoinen.
Olen vasta 23 vuotias.
Ja tuo pahoinvointi on juuri tuota OKSETUSTA ja huimausta!!! Se tulee kohtauksittain, mutta esiintyy lähes poikkeuksetta lievänä koko päivän, joka päivä. Pahoinvoinnin aikana en uskalla edes puhua, koska tuntuu, että laatta lentää.
No, olen nuori ja laihtunut, koska en pysty syömään. Tämän takia minu luullaan anorktikoksi, eli kukaan lääkäri ei enää ota mua vastaan. (Ja siis mullahan EI ole anoreksiaa!) Tälläkin hetkellä sairaalassa on lähete, mutta lähettävä lääkäri veikkasi, että se tulee takaisin. En enää tiedä mitä teen.
Leposyke aina 80-100, jatkuvia rytmihäiriöitä. Pienikin rasitus (esim nousen vaan sohvalta) aiheuttaa tykytyksen, jossa syke on n 120-130. Silloin kun saunassa pyörryin, niin olin huuhdellut hiuksiani, eli pitänyt käsiä korkeella. Silloinkin pyörryin kaksi kertaa peräkkäin.
Kesällä mulla oli jopa lähete sisätautipolille, mutta 4 tunnin päästä mut potkittiin pellolle. Ensiapuun en sen jälkeen ole hakeutunut, koska minuthan on jo leimattu luulotautiseksi.
Vinkkejä?
Mulla on nyt yhteys yhteen yksityiseen yleislääkäriin, joka lupasi soittaa sairaalan ylilääkärille jos se mun lähete tosiaan tulee takaisin.
Mielestäni tämä tämmönen on suoranaista heitteillejättöä, mutta minkäs teet? ECHOhan oli normaali, sitä ne lekurit "syyttää". - nopea syke
nbhujhfvtd kirjoitti:
Kiitoksia vastauksista ja tuesta!!
Yksityiseltä ei saa Holteria, sehän siinä just onkin.
Elokuussa tuli tätä olotilaa täyteen vuosi, ja tilanne nyt: jouduin lopettamaan koulun, autolla en uskalla ajaa (pyörtyilemisen takia, vaikka ei olekaan päivittäistä), en uskalla saunoa, en ottaa vastaan työtarjouksia (en jaksa yhtään mitään), ja kesällä en mennyt työharjoitteluun, koska olin niin huonokuntoinen.
Olen vasta 23 vuotias.
Ja tuo pahoinvointi on juuri tuota OKSETUSTA ja huimausta!!! Se tulee kohtauksittain, mutta esiintyy lähes poikkeuksetta lievänä koko päivän, joka päivä. Pahoinvoinnin aikana en uskalla edes puhua, koska tuntuu, että laatta lentää.
No, olen nuori ja laihtunut, koska en pysty syömään. Tämän takia minu luullaan anorktikoksi, eli kukaan lääkäri ei enää ota mua vastaan. (Ja siis mullahan EI ole anoreksiaa!) Tälläkin hetkellä sairaalassa on lähete, mutta lähettävä lääkäri veikkasi, että se tulee takaisin. En enää tiedä mitä teen.
Leposyke aina 80-100, jatkuvia rytmihäiriöitä. Pienikin rasitus (esim nousen vaan sohvalta) aiheuttaa tykytyksen, jossa syke on n 120-130. Silloin kun saunassa pyörryin, niin olin huuhdellut hiuksiani, eli pitänyt käsiä korkeella. Silloinkin pyörryin kaksi kertaa peräkkäin.
Kesällä mulla oli jopa lähete sisätautipolille, mutta 4 tunnin päästä mut potkittiin pellolle. Ensiapuun en sen jälkeen ole hakeutunut, koska minuthan on jo leimattu luulotautiseksi.
Vinkkejä?
Mulla on nyt yhteys yhteen yksityiseen yleislääkäriin, joka lupasi soittaa sairaalan ylilääkärille jos se mun lähete tosiaan tulee takaisin.
Mielestäni tämä tämmönen on suoranaista heitteillejättöä, mutta minkäs teet? ECHOhan oli normaali, sitä ne lekurit "syyttää".Yksityiseltä ei saa Holteria? Tuota en tiennytkään... :(
Voi ei... Tuo sun tilannehan kuulostaa ihan kauheelta (jos näin saa sanoa) :(
Kun sanoit, että lääkärit epäilee sulla olevan anoreksia niin tuli tuosta mieleen, että eikös anoreksiassa pulssi yleensäkin hidastu? Ja sullahan taas on nopea syke. Ja tiedän kyllä kokemuksesta, että kun nopea syke ja rytmihäiriöt aiheuttavat pahoinvointia niin silloin ei tosiaan pysty syömään... Mutta ei tuo ole oikein että 23 vuotiaana elämä menee pilalle kun lääkärit eivät ota tosissaan :(
Sitten kun sanoit, että sun syke nousee pienestäkin rasituksesta, niin mulla itselläni oli ihan sama juttu ennen beetasalpaajia. Tuntui että hengästyin ihan mielettömän pienistä asioista.
Hyvä kuitenkin, että se yksityinen yleislääkäri on luvannut auttaa tuolla tavoin.
Mitä jos ottaisit siihen jo nyt yhteyttä ja pyytäisit vähän antamaan vauhtia tuolle toiminnalle siellä sairaalassa koska oot jo niin huonossa kunnossa? Vai oletko kokeillut sitä jo? Tai sitten sun on vaan mentävä uudelleen päivystykseen ja sanottava että joko ne tutkii tai et lähde sieltä minnekään ;) Mutta vaikka ne ajattelis mitä, niin mene ja tutkituta tuo ihan läpikotasin. Ei tuollanen voi jatkua :/ - bhukf
nopea syke kirjoitti:
Yksityiseltä ei saa Holteria? Tuota en tiennytkään... :(
Voi ei... Tuo sun tilannehan kuulostaa ihan kauheelta (jos näin saa sanoa) :(
Kun sanoit, että lääkärit epäilee sulla olevan anoreksia niin tuli tuosta mieleen, että eikös anoreksiassa pulssi yleensäkin hidastu? Ja sullahan taas on nopea syke. Ja tiedän kyllä kokemuksesta, että kun nopea syke ja rytmihäiriöt aiheuttavat pahoinvointia niin silloin ei tosiaan pysty syömään... Mutta ei tuo ole oikein että 23 vuotiaana elämä menee pilalle kun lääkärit eivät ota tosissaan :(
Sitten kun sanoit, että sun syke nousee pienestäkin rasituksesta, niin mulla itselläni oli ihan sama juttu ennen beetasalpaajia. Tuntui että hengästyin ihan mielettömän pienistä asioista.
Hyvä kuitenkin, että se yksityinen yleislääkäri on luvannut auttaa tuolla tavoin.
Mitä jos ottaisit siihen jo nyt yhteyttä ja pyytäisit vähän antamaan vauhtia tuolle toiminnalle siellä sairaalassa koska oot jo niin huonossa kunnossa? Vai oletko kokeillut sitä jo? Tai sitten sun on vaan mentävä uudelleen päivystykseen ja sanottava että joko ne tutkii tai et lähde sieltä minnekään ;) Mutta vaikka ne ajattelis mitä, niin mene ja tutkituta tuo ihan läpikotasin. Ei tuollanen voi jatkua :/Elokuussa 05, kun tämä alkoi, niin sain kokeeki Emconcoria. Toi sykkeen alas n 80, joskus oli 76, mutta muljahteluja se ei poistanut, joten lopetin sen. Olin syönyt sitä silloin kuukauden.
Yksityiseltä saa Holteriin lähetteen, mutta sekin menee sitten sairaalan kautta, jossa minua siis ei haluta hoitaa.
Olen kyllä aika epätoivoinen. Ihan kuin epätietoisuus tässä hommassa ei olisi ihan tarpeeksi? Sitten kun tulee vielä se seikka ettei mua haluta hoitaa, niin kyllä pistää miettimään.
Aluksi pahoinvoinia luultiin gastropuolen ongelmaksi, mutta tähystyksen ja magneettien jälkeen todettiin, ettei näin ole. Sitten todettiin Borrelioosi vasta-aineita, ja kinusin ittelleni sen antibioottihoidon, ja vasta-aineet ovat nyt OK. Sitten oli juttua kortisolista, ja epäiltiin feokromosytoomaa (lisämunuaisen kasvain joka tuottaa liikaa adrenaliinia, ja siten saa sydämen sykkimään) ja jouduin endokrinologille. Sieltä kun ei löydetty vikaa, niin alettiin tätä anoreksiaa veuhtomaan. Uhkailtiin; "myönnä anoreksia ja mene psykologille, muuten tutkimukset lopetetaan", enkä myöntänyt, koska se ei ole ongelman ydin. Myöntäisin jos olisi. Ja kyllä, niin olen sen ymmärtänyt, että anoreksiassa pulssi on todella alhainen, jopa jotain 40 tienoilla.
Tutkimukset lopetettiin ja samalla vaihtui omalääkäri, joten marssin uudelle kinumaan tutkimuksia. Mainittakoon, että multa on otettu ihan hemmetisti verikokeita, jopa harvinaisempia. Joten vastaus oli "sinua on nyt tutkittu niin paljon että...". Vaan ei sydäntä suostuta tutkimaan.
Tämä on todella edesvastuutonta, ja tosiaan mun elämä seisoo miltei paikallaan, kun jo koulukin on lopetettu. Se oli mulle paha tikki, koska olen todella tunnollinen oppilas enkä olisi halunnut jättää tätä vuotta väliin. Mutta kun ei vain jaksa. Illalla jalat on niin väsyneet (vaikka nykyisin istun/makaan kaiket päivät), että ne "painaa" ihan älyttömästi, on jääkylmät ja niitä saattaa jopa särkee. Kaikki lihakset on huonossa kunnossa ja nälän tunne hävisi tuon pahoinvoinnin takia jo vuosi sitten. BMI nyt 15.
Rytmärit on semmosia, että sydän jättää lyönnin väliin, ja sitten lyö 2-3 kertaa todella "kovaa". Tätä sattuu n 20 kertaa minuutissa. Viime viikkoina on esiintynyt kaksi uutta oiretta; kipu rinnassa ja sitten silmissä näkyy tähtiä. Sen silmäjutun olen pannut jonkun ravintoaineen puutteen piikkiin (?).
Mikä sun diagnoosi olikaan? Mitä oireita? Onko samantapaista? - DeeWee
bhukf kirjoitti:
Elokuussa 05, kun tämä alkoi, niin sain kokeeki Emconcoria. Toi sykkeen alas n 80, joskus oli 76, mutta muljahteluja se ei poistanut, joten lopetin sen. Olin syönyt sitä silloin kuukauden.

Mikä sun diagnoosi olikaan? Mitä oireita? Onko samantapaista?Siis ihan kuin mun kirjoittama, tismalleen, joka sana, ainoa ero että olen 5v. vanhempi. Samat tutkimukset ja tulokset..potku persuksiin ja ulos, minua ei kuulemma mikään vaivaa. Perusterve, hyväkuntoinen nainen. Kun kiipesin portaita pari kerrosta niin syke oli jo 130...Nyt siitä on jo kaksi vuotta ja edelleen rytmihäiriöt satunnaisena kaverina. Nekin oli aluksi ihan samanlaisia kuin sinulla eli minuutissa saattoi tulla paljon muljauksia ja sit nopeeta hetki, kesti jopa päivän ja taukos hetkeksi ja alkoi taas. Samaa lääkettä sain ja tulos sama. Laihduin myös niin että housut meinasi tippua jalasta, tosin minä kyllä söin niin norm kuin pystyin. Ei jäänyt mitään vaihtoehtoa, koska lääkärit ei minua enää suostuneet kuuntelemaan, eli irtiotto. Kävellä en uskaltanut ulkona kuin jonkun kanssa joka valmiina kaappaan jos jalat lähtee alta. Vaihtaisin mielelläni henkilökoht. kokemuksia kanssasi, mutta en itse halua laittaa tänne mitään yht.tietoja. Pahin vaihe vei vuoden, että ei ollut helppoa.
- että otat
bhukf kirjoitti:
Elokuussa 05, kun tämä alkoi, niin sain kokeeki Emconcoria. Toi sykkeen alas n 80, joskus oli 76, mutta muljahteluja se ei poistanut, joten lopetin sen. Olin syönyt sitä silloin kuukauden.
Yksityiseltä saa Holteriin lähetteen, mutta sekin menee sitten sairaalan kautta, jossa minua siis ei haluta hoitaa.
Olen kyllä aika epätoivoinen. Ihan kuin epätietoisuus tässä hommassa ei olisi ihan tarpeeksi? Sitten kun tulee vielä se seikka ettei mua haluta hoitaa, niin kyllä pistää miettimään.
Aluksi pahoinvoinia luultiin gastropuolen ongelmaksi, mutta tähystyksen ja magneettien jälkeen todettiin, ettei näin ole. Sitten todettiin Borrelioosi vasta-aineita, ja kinusin ittelleni sen antibioottihoidon, ja vasta-aineet ovat nyt OK. Sitten oli juttua kortisolista, ja epäiltiin feokromosytoomaa (lisämunuaisen kasvain joka tuottaa liikaa adrenaliinia, ja siten saa sydämen sykkimään) ja jouduin endokrinologille. Sieltä kun ei löydetty vikaa, niin alettiin tätä anoreksiaa veuhtomaan. Uhkailtiin; "myönnä anoreksia ja mene psykologille, muuten tutkimukset lopetetaan", enkä myöntänyt, koska se ei ole ongelman ydin. Myöntäisin jos olisi. Ja kyllä, niin olen sen ymmärtänyt, että anoreksiassa pulssi on todella alhainen, jopa jotain 40 tienoilla.
Tutkimukset lopetettiin ja samalla vaihtui omalääkäri, joten marssin uudelle kinumaan tutkimuksia. Mainittakoon, että multa on otettu ihan hemmetisti verikokeita, jopa harvinaisempia. Joten vastaus oli "sinua on nyt tutkittu niin paljon että...". Vaan ei sydäntä suostuta tutkimaan.
Tämä on todella edesvastuutonta, ja tosiaan mun elämä seisoo miltei paikallaan, kun jo koulukin on lopetettu. Se oli mulle paha tikki, koska olen todella tunnollinen oppilas enkä olisi halunnut jättää tätä vuotta väliin. Mutta kun ei vain jaksa. Illalla jalat on niin väsyneet (vaikka nykyisin istun/makaan kaiket päivät), että ne "painaa" ihan älyttömästi, on jääkylmät ja niitä saattaa jopa särkee. Kaikki lihakset on huonossa kunnossa ja nälän tunne hävisi tuon pahoinvoinnin takia jo vuosi sitten. BMI nyt 15.
Rytmärit on semmosia, että sydän jättää lyönnin väliin, ja sitten lyö 2-3 kertaa todella "kovaa". Tätä sattuu n 20 kertaa minuutissa. Viime viikkoina on esiintynyt kaksi uutta oiretta; kipu rinnassa ja sitten silmissä näkyy tähtiä. Sen silmäjutun olen pannut jonkun ravintoaineen puutteen piikkiin (?).
Mikä sun diagnoosi olikaan? Mitä oireita? Onko samantapaista?sitä betasalpaajaa tai toisen merkkistä betasalpaajaa. Hyviä kokemuksia. Kyllä niitä lisälyöntejä on mullakin stressaantuneena, ja kaikilla niitä on joskus.
- nopea syke

Mikä sun diagnoosi olikaan? Mitä oireita? Onko samantapaista?Oletko sä kokeillut mitään eri merkkisiä lääkkeitä tohon? Voi olla, että joudun itsekin vaihtamaan kohta lääkettä kun tuntuu ettei ne poista noita tykytyskohtauksia, vaikka olo onkin vähän parempi kuin ennen lääkkeiden syöntiä. Eilenkin vein vaan roskat ulos niin pulssi nousi heti ja alkoi oksettaa...
On kyllä tosi kummallista miten sulle ei ole tehny nimenomaan muita tutkimuksia tohon sydämeen liittyen, vaikka ne oireethan viittaa just siihen :/ Näköjään oot sitten joutunu taas ravaamaan muissa tutkimuksissa senkin edestä...
Onpa tosi reilua tuollainen uhkailu. Tässä taas nähdään millaista palvelua tästä meidän "hyvinvoinnin yhteiskunnasta" saa... ;)
Oon samaa mieltä sun kanssa noista silmäoireista. On varmaan ihan ravinnon puutteesta.
Mulla on todettu toistaiseksi vain sinustakykardia eli sydämen tiheälyöntisyys. Oireet on aika pitkälti samanlaisia kuin mitä sullakin, mutta ei vielä onneksi ihan noin rajuina; pahoinvointi, sydämen tykytys, helposti hengästyminen, väsymys, huimaus, rintakehällä on outoja tuntemuksia... (painon tunne ja nykyään pistelyä) Ja alunperinhan menin lääkärin just tosta kun sain pahoja rytmihäiriöitä; sydän jätti lyönnin väliin ja sen jälkeen se alkoi tykyttämään tosi nopeasti, mistä aiheutui mielettömän huono olo (luulin kuolevani siihen) Tutkimukset ovat kuitenkin melko pahasti kesken kun tämä arvauskeskuksen touhu on vähän mitä on...
Kävin tuossa äsken itse päivystyksessä kun omalla lääkärillä ei ollut aikaa, niin maksoin siitä että sain kuulla pulssin olevan hyvä juuri sillä hetkellä ja siinä se käynti sitten olikin. Että pisti vihaksi... Sain kuitenkin nyt omalle lääkärille ajan maanantaiksi kun kerkesin jo marmattaa siitä ;) On se kumma miten en saanut sitä alunperin kun nätisti pyysin :D Saa nyt taas kerran nähdä onko siitä mitään hyötyä. - huifrtcd
nopea syke kirjoitti:
Oletko sä kokeillut mitään eri merkkisiä lääkkeitä tohon? Voi olla, että joudun itsekin vaihtamaan kohta lääkettä kun tuntuu ettei ne poista noita tykytyskohtauksia, vaikka olo onkin vähän parempi kuin ennen lääkkeiden syöntiä. Eilenkin vein vaan roskat ulos niin pulssi nousi heti ja alkoi oksettaa...
On kyllä tosi kummallista miten sulle ei ole tehny nimenomaan muita tutkimuksia tohon sydämeen liittyen, vaikka ne oireethan viittaa just siihen :/ Näköjään oot sitten joutunu taas ravaamaan muissa tutkimuksissa senkin edestä...
Onpa tosi reilua tuollainen uhkailu. Tässä taas nähdään millaista palvelua tästä meidän "hyvinvoinnin yhteiskunnasta" saa... ;)
Oon samaa mieltä sun kanssa noista silmäoireista. On varmaan ihan ravinnon puutteesta.
Mulla on todettu toistaiseksi vain sinustakykardia eli sydämen tiheälyöntisyys. Oireet on aika pitkälti samanlaisia kuin mitä sullakin, mutta ei vielä onneksi ihan noin rajuina; pahoinvointi, sydämen tykytys, helposti hengästyminen, väsymys, huimaus, rintakehällä on outoja tuntemuksia... (painon tunne ja nykyään pistelyä) Ja alunperinhan menin lääkärin just tosta kun sain pahoja rytmihäiriöitä; sydän jätti lyönnin väliin ja sen jälkeen se alkoi tykyttämään tosi nopeasti, mistä aiheutui mielettömän huono olo (luulin kuolevani siihen) Tutkimukset ovat kuitenkin melko pahasti kesken kun tämä arvauskeskuksen touhu on vähän mitä on...
Kävin tuossa äsken itse päivystyksessä kun omalla lääkärillä ei ollut aikaa, niin maksoin siitä että sain kuulla pulssin olevan hyvä juuri sillä hetkellä ja siinä se käynti sitten olikin. Että pisti vihaksi... Sain kuitenkin nyt omalle lääkärille ajan maanantaiksi kun kerkesin jo marmattaa siitä ;) On se kumma miten en saanut sitä alunperin kun nätisti pyysin :D Saa nyt taas kerran nähdä onko siitä mitään hyötyä.Noniin, Nopea syke ja DeeWee; soitin just Jorviin, eikä mun lähetteistä vielä olla saatu selvää. Se on nyt kiertänyt gastrolla ja myös kardiologilla, joka oli vaan totenut, ettei kardiologista ongelmaa ole!!!!!!!!!!!!!!!!! Hänen mielestään ongelma on yleissisätautinen, ja nyt lähete lojuu jonkun diabeteslääkärin pöydällä. Olen nyt neljättä päivää peräkkäin todella huonossa kunnossa: pahoivoiva, tärisevä ja väsynyt. Saas nähä miten tää kaikki oikein loppuu, kun apua ei saa. Miten tämä on mahdollista? Saako näin edes tehdä?
- Nuori mies
huifrtcd kirjoitti:
Noniin, Nopea syke ja DeeWee; soitin just Jorviin, eikä mun lähetteistä vielä olla saatu selvää. Se on nyt kiertänyt gastrolla ja myös kardiologilla, joka oli vaan totenut, ettei kardiologista ongelmaa ole!!!!!!!!!!!!!!!!! Hänen mielestään ongelma on yleissisätautinen, ja nyt lähete lojuu jonkun diabeteslääkärin pöydällä. Olen nyt neljättä päivää peräkkäin todella huonossa kunnossa: pahoivoiva, tärisevä ja väsynyt. Saas nähä miten tää kaikki oikein loppuu, kun apua ei saa. Miten tämä on mahdollista? Saako näin edes tehdä?
Ihan tiedoksi vain, itselläni oli holteri yksityiseltä puolelta juurikin viime torstaista perjantaihin. Kerran aikaisemmin viisi vuotta sitten ollut yleiseltä puolelta yksityisen lähetteellä.
Eli kyllä sen holterinkin saa yksityiseltä asemalta jos vain valitset sellaisen aseman jolla on kyseinen laite ja eiköhän se lähes kaikilla kardiologiaan erikoistuneilla lääkäriasemilla ole.
Lisäksi kuinka holter voidaan hyllyyttää jos sulla on jo lähete olemassa holteriin? - bgyufrtyd
Nuori mies kirjoitti:
Ihan tiedoksi vain, itselläni oli holteri yksityiseltä puolelta juurikin viime torstaista perjantaihin. Kerran aikaisemmin viisi vuotta sitten ollut yleiseltä puolelta yksityisen lähetteellä.
Eli kyllä sen holterinkin saa yksityiseltä asemalta jos vain valitset sellaisen aseman jolla on kyseinen laite ja eiköhän se lähes kaikilla kardiologiaan erikoistuneilla lääkäriasemilla ole.
Lisäksi kuinka holter voidaan hyllyyttää jos sulla on jo lähete olemassa holteriin?No koska tämän vuoden helmikuun ECHOSSA ei näkynyt mitään, ja koska kaikki lepo EKGt on ollu OK. Yhdessä on näkynyt muutama pomppu ja pulssi oli 127, mutta sekin on kuulemma ihan täysin normaalia.
Tossa mun lähetteessähän oli hirveesti "pyyntöjä", mm Holter, rasitus EKG, sairasjumppaaja, endokrinologi, gastroenterologi, infektiolääkäri, puutostautien kokeet blaablaablaa... Koska olen pyörinyt siellä jo vuoden päivät ja sen takia leimattu luulotautiseksi, niin sittenhän tutkimuksia ei tarvita, ja kärvistelen täällä kotona kunnes kunto jonain päivänä romahtaa täydellisesti. En haluaisinähdä sitä päivää, mutta kunnon heiketessä sehän tulee vääjäämättä vastaan.
Kuinka paljon se Holter maksoi yksityisellä? Tällä yksityisellä ei ollut sitä, näköjään. Ja omalääkärikään ei ole ennemmin suostunut laittamaan lähetettä Holteriin.
Seuraavaksi ajattelin pyytää semmosen luukun varausta ruumishuoneelta. Joskohan myöntäsisvät edes sen mulle? - DeeWee
bgyufrtyd kirjoitti:
No koska tämän vuoden helmikuun ECHOSSA ei näkynyt mitään, ja koska kaikki lepo EKGt on ollu OK. Yhdessä on näkynyt muutama pomppu ja pulssi oli 127, mutta sekin on kuulemma ihan täysin normaalia.
Tossa mun lähetteessähän oli hirveesti "pyyntöjä", mm Holter, rasitus EKG, sairasjumppaaja, endokrinologi, gastroenterologi, infektiolääkäri, puutostautien kokeet blaablaablaa... Koska olen pyörinyt siellä jo vuoden päivät ja sen takia leimattu luulotautiseksi, niin sittenhän tutkimuksia ei tarvita, ja kärvistelen täällä kotona kunnes kunto jonain päivänä romahtaa täydellisesti. En haluaisinähdä sitä päivää, mutta kunnon heiketessä sehän tulee vääjäämättä vastaan.
Kuinka paljon se Holter maksoi yksityisellä? Tällä yksityisellä ei ollut sitä, näköjään. Ja omalääkärikään ei ole ennemmin suostunut laittamaan lähetettä Holteriin.
Seuraavaksi ajattelin pyytää semmosen luukun varausta ruumishuoneelta. Joskohan myöntäsisvät edes sen mulle?jos vielä yrität. Ota yhteyttä vaik. lähetteen kirjoittaneeseen lekuriin ja sano että asialle pitää nyt tehdä jotakin. Itse tunnet olotilasi ja tiedät että näin ei voi enää jatkua. En tiedä onko oikein tässä vaiheessa uhata potilasasiamiehellä ja vedota mahdolliseen tulevaan hoitovirheeseen...mutta sinuahan ei nyt enää ollenkaan pidetä täysijärkisenä jos tuossa tilassa olevan ihmisen paperit lepää jonkun lekurin pöydällä. Itse sain hieman apua Primaspanista jota saa apteekista ilman reseptiä, se on "lasten särkylääke" mutta saattaa auttaa, koska tuossa tilassa elimistö varmasti rupeaa kehittelemään omia systeemejä ja se auttaisi verenkiertoosi, ettei ainakaan niin suur.tod.näk. tulisi tukoksia mihkään. Kokeile 1kk, joka tapauksessa aikaa kuluu kokoajan odotellessakin...Kirjoita kuulumisiasi viikonlopulla, käyn tsekkaamassa tän palstan! :) Koita jaksaa, eipä tuo paljon lohduta, mutta kuitenkin.
- hbyuifrt
DeeWee kirjoitti:
jos vielä yrität. Ota yhteyttä vaik. lähetteen kirjoittaneeseen lekuriin ja sano että asialle pitää nyt tehdä jotakin. Itse tunnet olotilasi ja tiedät että näin ei voi enää jatkua. En tiedä onko oikein tässä vaiheessa uhata potilasasiamiehellä ja vedota mahdolliseen tulevaan hoitovirheeseen...mutta sinuahan ei nyt enää ollenkaan pidetä täysijärkisenä jos tuossa tilassa olevan ihmisen paperit lepää jonkun lekurin pöydällä. Itse sain hieman apua Primaspanista jota saa apteekista ilman reseptiä, se on "lasten särkylääke" mutta saattaa auttaa, koska tuossa tilassa elimistö varmasti rupeaa kehittelemään omia systeemejä ja se auttaisi verenkiertoosi, ettei ainakaan niin suur.tod.näk. tulisi tukoksia mihkään. Kokeile 1kk, joka tapauksessa aikaa kuluu kokoajan odotellessakin...Kirjoita kuulumisiasi viikonlopulla, käyn tsekkaamassa tän palstan! :) Koita jaksaa, eipä tuo paljon lohduta, mutta kuitenkin.
Pääsin Jorviin!! En kardiologille, mutta kuitenkin!! 30.11 on labrat ja lepo EKG, ja 1.2.07 on jo vastaanotto, vaikka olen jonossa viimeinen. Ja lääkäri on sisätautileukri, joka on erikoistunut diabetekseen. Mun sokerit on kotimittarilla pari kertaa näyttäny 2,9 ja 3,3, joten sen takia varmaan... Lääkäri on A.K, Jorvissa työskentelee. Onko jollekin tuttu?
- nainen vm.67
Olen kärsinyt eteistakykardiasta jo vuodesta -98 ja tehty kaksi ablaatiota.
Sinystakykardia todettiin kaksi vuotta sitten ja syön siihen Emconcor 5 mg yhden tabletin päivässä.
Ja hyvin auttaa, mutta eteistakykardiaan ei kylläkään auta. - Anonyymi
Vanha ketju mutta tiedoksi: Nykyään saa Holterin yksityisiltä lääkäriasemilta,
Vrk:n Holter noin 250 euroa (vaihtelee eri paikoissa), plus erikoislääkärin palkkio,
noin 150 euroa. Vakikardiologini velottaa noin 130.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009