Halusin kirjoittaa tänne, jospa vaikka jolla´kin ois vastaavanlaisia kokemuksia..ja ehkä joku vois auttaa...
Mä olin ennen ihminen joka ei pelännyt ns. mitään..mul oli ihana poikaystävä jonka kans lähes pari vuotta seurustelin..me asuttiin loppu seurusteluaika pari sataa kilometriä erillään toisistamme..sillon mulle alkoi tulla näitä kirottuja paniikkihäiriön oireita..olo oli niin helvetin outo..pelkäsin kokoajan menettävän poikaystäväni, en luottanut siihen(jotain selvis kyl myöhemmin ettei ollut ihan luottamukse´n arvoinen ollutkaan)meillä meni loppuaikana tosi huonosti..välimatka ja kaikki..se ei ymmärtänyt mun panikointia ja kaikkea siihen liittyvää.Musta tuli ihan eri ihminen. Mä söin lääkkeitä näihin paniikkihäiriöön, kävin pari kertaa terapiassakin..mä itkin päivästä toiseen, tuntui että kuolen ja etten halua enää elää. Nää paniikkihäiriöt ei aiheuttanut kuiteskaan meidän eroa..me vaan ajauduttiin erilleen. Nyt siitä on n 1v kun me erottiin. Mä oon päässyt näistä paniikkikohtauksista eroon, mut välil ne tulee esiin mut niihin osaa suhtautua eri tavoin. Mä oon nähnyt tätä mun ex poikaystävää täs jonkin aikaa..me ei kyllä seurustella vaikka tahtoisin..mä en tiedä mitä tekisin, sillä antaisin kaikkeni että saisin tämän miehen takaisin elämääni. Ne paniikkikohtaukset tulee takas just näistä tuntemuksista että jos en saa häntä enää koskaan takaisin.Pelkään jatkaa elämää.En edes halua tutustua kehenkään toiseen ihmiseen sillä rakastan häntä niin paljon. Mä uskon että pääsisin näistä paniikkihäiriöistä eroon kun saisin hänet takaisin. Siitä ne alkoivat ja kun olemme molemmat muuttuneet ajan myötä,näen niin valoisan tulevaisuuden meillä.Vaikka en välttämättä uskokkaan siihen oikeaan, uskon silti että hän on minulle se oikea! Toivoisin että joku voisi kertoa jotain valoisaa..masentaa vaan päivästä toiseen.. Ja onnea kaikille paniikkihäiriöistä kärsiville, mä uskon että jokainen pääsee niistä eroon, tahdon voimalla, elämä voittaa kuiteskin aina!!!
Mä olin ennen ihminen joka ei pelännyt ns. mitään..mul oli ihana poikaystävä jonka kans lähes pari vuotta seurustelin..me asuttiin loppu seurusteluaika pari sataa kilometriä erillään toisistamme..sillon mulle alkoi tulla näitä kirottuja paniikkihäiriön oireita..olo oli niin helvetin outo..pelkäsin kokoajan menettävän poikaystäväni, en luottanut siihen(jotain selvis kyl myöhemmin ettei ollut ihan luottamukse´n arvoinen ollutkaan)meillä meni loppuaikana tosi huonosti..välimatka ja kaikki..se ei ymmärtänyt mun panikointia ja kaikkea siihen liittyvää.Musta tuli ihan eri ihminen. Mä söin lääkkeitä näihin paniikkihäiriöön, kävin pari kertaa terapiassakin..mä itkin päivästä toiseen, tuntui että kuolen ja etten halua enää elää. Nää paniikkihäiriöt ei aiheuttanut kuiteskaan meidän eroa..me vaan ajauduttiin erilleen. Nyt siitä on n 1v kun me erottiin. Mä oon päässyt näistä paniikkikohtauksista eroon, mut välil ne tulee esiin mut niihin osaa suhtautua eri tavoin. Mä oon nähnyt tätä mun ex poikaystävää täs jonkin aikaa..me ei kyllä seurustella vaikka tahtoisin..mä en tiedä mitä tekisin, sillä antaisin kaikkeni että saisin tämän miehen takaisin elämääni. Ne paniikkikohtaukset tulee takas just näistä tuntemuksista että jos en saa häntä enää koskaan takaisin.Pelkään jatkaa elämää.En edes halua tutustua kehenkään toiseen ihmiseen sillä rakastan häntä niin paljon. Mä uskon että pääsisin näistä paniikkihäiriöistä eroon kun saisin hänet takaisin. Siitä ne alkoivat ja kun olemme molemmat muuttuneet ajan myötä,näen niin valoisan tulevaisuuden meillä.Vaikka en välttämättä uskokkaan siihen oikeaan, uskon silti että hän on minulle se oikea! Toivoisin että joku voisi kertoa jotain valoisaa..masentaa vaan päivästä toiseen.. Ja onnea kaikille paniikkihäiriöistä kärsiville, mä uskon että jokainen pääsee niistä eroon, tahdon voimalla, elämä voittaa kuiteskin aina!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
käyppäs täällä: http://www.tukiasema.net ja sieltä keskustelut ja parisuhde/seurustelu, kirjoita sama juttu sinne, varmasti saat enemmän vastauksia!
Aivan niinkuin kertoisit minusta. Olin 15 vee rakastun poikaan, joka ei ollut kumminkaan luottamuksen arvoinen, petti ja hakkas. Mutta silti mä tyhmä roikuin siinä, mä itkin joka päivä ja lintsasin koulusta, koska se pelkääminen että menetän hänet kulutti niin paljon voimia. No lopulta hän ilmoitti että hänellä on uusi tyttökaveri. Mä soittelin sille muijalle, haukuin sen ja tein kaiken millä olisin voinut erottaa heidät. Mä voin sanoa että olin hullu, vaikka en lääkärissä käynytkään. No ajan kanssa pääsin tämän henkilön yli. Nyt mä oon 20v ja olen kihloissa. Edelleen pelkään että menetän hänet, mutta toisinaan on päiviä, jolloin ajattelen, että "so what". Sillä on sitten paljon enemmän menetettävää. Mä en voi asialle mitään. Voimia sulle! ja usko pois pian sä ajattelet että mikä luuseri sun jätkäs onkaan ja sä lopuksi vedät pitemmän korren.
Kiitti vastauksesta..toivottavasti viel pystyisi ajatteleen noin ja olemaan vahva...yleensä vaan heikon on väistyttävä tieltä..Onnea sulle miehes kanssa =)Koitetaan jaksaa!