Minua on aikoinaan ahdistanut lestadiolaisuus, se on kiusannut minua ja jättänyt syvät arvet minuun. Olen halunnut oikeutta, anteeksipyyntöä, koska koen, että minua on väärin kohdeltu. En ole kuitenkaan saanut, koska asian katsotaan olevan vain minun heikkouttani ja epäonnea, ei systeemin huonolaatuisuutta. Tämän takia olen kohdellut tiettyjä syyttömiäkin lestadiolaisia väärin ja pyydän heiltä anteeksi väärintekoani.
Ateistisia mielipiteitäni, ateisti kun olen, yritän vastedes sanoa pehmeämmin ja enemmän tilanteen huomioon ottaen.
Ateistisia mielipiteitäni, ateisti kun olen, yritän vastedes sanoa pehmeämmin ja enemmän tilanteen huomioon ottaen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
äärimmäinen esimerkki siitä, mihin lestadiolaisuuden ahdistavassa puristuksessa elänyt ihminen voi joutua: Ateistiksi.
Muista kuitenkin, että sinua kiusasivat aikanaan SRK:n ja vl-puhujien valheopit, käsittämättömät säännöt sekä tietyt vl-ihmiset. Jumala ei ole sinua koskaan kiusannut Jumala rakastaa sinua.
Siunausta elämääsi.
Olen ystävä eräälle saman kokemuksen joutuneelle ex-lestadiolaiselle joka nykyään on ateisti. Hänen eräs sisaruksistaan on myös ex-lestadiolainen ja tuli uskoon muutamia vuosia lestadiolaisuudesta lähdön jälkeen. Sitten hän selitti, että vasta sitten tuli oikea usko. Kaikki muu oli ollut vain porukassa roikkumista. Tämä ystäväni harmi kyllä jäi ateistiksi mutta hänen sisaruksensa onneksi löysi pelastuksen.
ihan itse asialla, eikös vain ;)
asialla?
Olenkin jo kaivannut kommettejasi! Missä olet luurannut?
Kävin välillä laskemassa lapset. Se homma kesti jonkin aikaa, kun on kyseessä viriili mies.
Olen luullut sinua jonkin sortin "linkolalaiseksi", kun olen noita ehkäisy- ym. "teesejäsi" joskus lukenut.
ei kiellä ehkäisyä.
tupakin polttoa.
minun puolestani tervata keuhkojasi tupakilla niin paljon kuin itte lystäät.
Tupakki uskovaisen suussa on yhtä IRVOKAS NÄKY kuin timanteilla varustettu käsirengas SIAN KÄRSÄSSÄ.
--------------------------------
TUPAKOINNIN AIHEUTTAMAT KUOLEMAT
Tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin kuolee Suomessa keskimäärin 5 000 ihmistä joka vuosi. Määrä on enemmän kuin Suomessa vuoden aikana huumeiden, alkoholin, liikenneonnettomuuksien, aidsin, itsemurhien ja murhien seurauksena kuolleiden määrä yhteensä.
Maailmanlaajuisesti tupakoinnin seurauksena kuolee joka vuosi noin 4 miljoonaa ihmistä. Teollisuusmaissa tupakka on syynä lähes joka viidenteen kuolemantapaukseen.
Suurin osa tupakoinnin aiheuttamista kuolemista johtuu sydän- tai aivoinfarktista. Tupakointi lähes kaksinkertaistaa sydäninfarktin riskin.
Tupakoitsijan riski kuolla alle 65-vuotiaana on kaksinkertainen tupakoimattomaan verrattuna.
Nuorten tupakointi on lisääntynyt ja aloitusikä laskenut. Joka neljäs nuori joka aloittaa tupakoinnin kouluiässä kärsii tulevaisuudessa tupakasta aiheutuvista sairauksista niin paljon, että se lyhentää hänen elinikäänsä.
Joka toinen tupakoitsija kuolee ennenaikaisesti tupakasta johtuvaan sairauteen. Puolet heistä menettää tupakan vuoksi yli 20 elinvuottaan.
Lähde: Tohtori.fi
...se etenkin 70-luvulla syntynyt omahyväinen hapatus ja palata siihen alkueperäiseen raittiiseen tilaan, jossa se oli kun Jumala sen LLL:n kautta synnytti.
lestadiolaisuus oikein oli? Miten sen käsitykset erosivat kirkon käsityksistä?
siihen, ennenkuin nämä nyky pamput heitetään pois johtopaikoilta.
Nykyjohto on tärvänneet isien perinnön!
kun vl-herätysliikkeen nykyjohto on Raamatun vastaisten harhaoppien ja ihmispalvonnan kannalla? Ruokkii toimillaan ja saarnoillaan itsensä palvomista.
Tämä palsta ainakin ruokkii vl-vastaisuutta.
Tällä palstalla puhutaan aika realistisesti vl-herätysliikkkeestä - sen Raamatun vastaisista opeista, hölmöistä säännöistä, hoitokokouksista yms.
Jos nämä asiat ruokkivat vl-vastaisuutta, niin ei voi muuta kuin todeta, että niin makaa kuin petaa.
Ihan sama jos minä esim. pyytäisin "ex-lehmänä anteeksi sitä, että toiset lehmät ammuivat minua kieroon, koska minun katsottiin olevaan niin huono maidontuottaja".
Pyytää anteeksi. Jumala näkee anteeksipyynnön joka lähtee sydämestä. Anteeksiantamus ja anto kulkevat käsikädessä.
Ensin esitetään anteeksipyynto hänelle jota vastaan on rikottu, sen näkee myös Jumala. Ja hän vahvistaa anteeksiannon jota vastaan on rikottu. Ja jos anteeksipyyntöä on myöhäistä esittää, niin kääntyy suoraan Jumalan puoleen, ja Hän sitten vahvistaa onko synti sovitettu.
olla lypsymiehiä. Vetele varovasti utareista, ne vähän aristavat.
Saitko sen MTK:lta?
anteeksi antaa. Ei hoitomiehetkään antaneet anteeksi, kun vanhat mummot tippa silmässä pyytelivät anteeksi tekemättömiä syntejä, koska SRK:n vasallit eli hoitomiehet niin käskivät tehdä.
Saatanalle vaan mummot, rauhanyhdistyksen pihalle tupakalle ja sitten menoks kohti seuraavaa puhdistuspaikkaa.
mistä tiedät että noin olisi menetelty?
hoitomies.
Monista asioista voi tietää, vaikka ei itse ole paikan päällä ja myrskynsilmässä. Minä esim. tiedän, että tietyissä Afrikan maissa on nälänhätä, vaikka en ole nälkää näkevä afrikkalainen.
olla.
esiintyy näillä palstoilla omalla nimellään?
"Minua on aikoinaan ahdistanut lestadiolaisuus, se on kiusannut minua ja jättänyt syvät arvet minuun."
iskee haavoja moneen ihmiseen hänen elämänsä alkutaipaleella. Toivottavasti Jumala on laittanut mahdollisimman monelle taivaallista laastaria näihin haavoihin.
Ei ne haavat umpeudu kunnolla koskaan. Entinen lestadiolainen on aina enemmän tai vähemmän siipirikko tynnyrissä kasvanut outo lintu.
mankelissa (Raamatun vastaiset opit, käsittämättömät säännöt, toinen toistensa kyttääminen, lasten pelottelu, aikuisten pelottelu, valtava tupakointi, itsensä ylentäminen, muiden ihmisten halveksiminen, yhteiskunnasta eristäytyminen, ihmispalvonta, SRK:n hirmuhallinto jne.) ollut ihminen ei varmasti koskaan pääse kokonaan irti näistä asioista ja kipeistä muistoista. Osa seuraa hautaan saakka.
Mutta Jumala voi kuitenkin vapauttaa ja tervehdyttää ihmisen elämään normaalia Jumalan lapsen elämää, jos ihminen rohkaistuu jättämään taakseen vl-herätysliikkeen ja sen "ihanuudet".
Todellakin tarjoat korviketta vl-riippuvuuteen jostakin toisesta uskomushässäkästä. Nikotiinilaastari on oiva analogia.
olisi paljon käyttöä vl-herätysliikkeen piirissä. Mutta vanhoillislestadiolaiset eivät halua käyttää niitä - he mieluummin pöllyttelevät pirun sauhuja entiseen malliin.
näköjään 2/3 kommenteista pois. Niinpä niin...
Oli sellaista mikä piti poistaa? Eipä tule heti mieleen ja ketjua luin kyllä minäkin.
Ei mitään.
Moppi on poistanut v-herätysliikkeelle omasta mielestään negatiivista kuvaa tuottavan tosiuskovaisen vl:n kovalta kalskahtaneen kommentin, ja sen alle tulleet kommentit ovat poistuneet tietysti mukana.
Selvähän se, että pitää saada v-lestadiolaisuus näyttämään vaikka väkisin rakkautta uhkuvana lahkona.
poistotarvetta kyseiselle kommentille. Se oli erään vl:n mielipide, jossa ei sinällänsä ollut mitään sääntöjen vastaisuutta.
Poisto palveli pelkästään vl-herätysliikkeen kilven kiilloittamista.
sinä tulkitsit.
että Moppi on saanut ylhäältä kovia "rakkauden neuvoja" siitä, miten palstaa pitää hoitaa. Hänen viimeaikainen toimintansa poikkeaa niin paljon aikaisemmasta. "Neuvot" eivät koske siis vain palstaa käyttäviä vl:iä, vaan myös sheriffiä. Mitähän tähän sanoo Eniro?
"rakkauden neuvoja" tarvitaan, jotta homma pysyy kuosissaan.
kaiken, myös "alemmuudentuntosi" takaa pilkistävän ylpeyden, mikäli olen tuntojasi oikein tulkinnut?
myös sen "alemmuudentuntosi" takaa pilkistävän ylpeyden, jos olen oikein tulkinnut?
...
syvä pettymys vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen?
Tie on avoinna sekä oikealle että vasemmalle, sillä kuten Luther aikoinaan totesi "usko ei ole joka miehen".
tekniikasta, joka on tökkinyt koko viikon.
Kun pitää aina heittää joku ihmeen iva ihmiselle joka pyytelee anteeksi, pitääkö teidän joidenkin vl uskosten aina olla jotenkin ilkeä ja ivallinen?
Pyydätteks toisiltanne siinä vaiheessa synnit anteeksi kun pelkäätte että nyt on tullut tehtyy syntiä ja joutuu helvettiin jos ei pyydä synnit anteeksi! Eli pelkäätte itsenne kohtaloa. Mutta ette sitten välitä pätkääkään jos jos joku ei-vanhoilline pahoittaa mielensä teidän sanoista tai muuten.
Etteks välitä siis milt toisesta tuntuu vai onks se aina se että kunhan itsel synnit nyt anteeksi niin mitä väliä millään muulla? Ei kuule, se ei ole kristillistä rakkaut että tuntee voivansa heittää piikkejä muille ihmisille jotka ei ole lestadiolaisia. Ei hyvää tahtova ihminen, jonka uskossa kasvaa hyvät hedelmät heittele nokkavia kommentteja ihmiselle joka pyytää anteeksi. Siis yleensä käsittääkseni ollaan iloisia kun asia on poissa päiväjärjestyksestä ja saadan olla taas hyvissä väleissä kun sanoo että saat anteeksi.
En usko että tahallasi ivallisesti sanoit tai muuten. Ajattelit vain ehkä olla vitsikäs. En minä pahaa halua sanoa, mutta sanon vaan että kaikilla ihmisillä tunteet vaikka eivät oliskaan vl-uskoisia ja anteeks pitää pystyy pyytää ihmiseltä joka ei ole vl, tämä siis ihan jokaiselle tiedoksi.
Kyllä se on hyvä antaa aina anteeksi ihmiselle joka anteeksi pyytää anteeksi olipa vl tai ei, tai uskoton tai mikä vaan.
"anna meille meidän velkamme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"
muille ihmisille kuin oman herätysliikkeen jäsenille on osa normaalin vanhoillislestadiolaisen luonnetta. Kotona ja rauhanyhdistyksellä opittu tapa.
Pata kattilaa soimaa.
VL-uskossa opetetaan että ainut tärkeä asia on vl-yhteisöön kuuluminen. Sen sijaan ei ole lainkaan väliä miten armottomasti vl-uskovainen kohtelee lähtimmäisiään.
Jeesus opetti ihan toisin, hän korosti lähimmäisenrakkautta.
Sitä ei vl-uskovaisella ole kuin siinä määrin että saa pidetyksi itsensä yhteisön suosiossa.
eristäytyy yhteiskunnasta, pitää vain itseään ja muita vanhoillislestadiolaisia uskovaisina nimittäen muita uskovaisia "epäuskoisiksi", uskoo ilman mitään kritiikkiä SRK:n keksimät Raamatun vastaiset valheopit joita vl-puhujat opettavat, tuhoaa kehoaan voimakkaalla tupakoinnilla, pitää SRK:n ohjeen mukaan uskomisen elementtinä sitä, että ihmisellä ei ole televisiota, korvakoruja, hiusväriä, meikkiä kasvoilla. Jne.
kun naurattaa teidän vl-vihaajien jutut :D :D :D
Oletteko jotenkin alemmuudentuntoisia vai mikä ihme teitä toisinuskovia oikein vaivaa?
Miksi jauhat samaa päivästä toiseen?
Etkö keksi mitään uutta sanottavaa?
on ollut tekemisissä sekä vl-lasten että muiden lasten kanssa. Tietää siis mistä puhuu.
"Minua on aikoinaan ahdistanut lestadiolaisuus, se on kiusannut minua ja jättänyt syvät arvet minuun."
jota vl-herätysliikkeen myllynkivet ovat jauhaneet, on saanut pahoja haavoja itseensä. Joillakin osa haavoista ei parane koskaan, vaikka pääsisi irti vl-vankilasta.
valitsemallasi tiellä.
toivotuksesta.
Virheet! HAHAHA
Hieno ele, huomasit virheesi ja pyydät anteeksi. En ole lestadiolainen, mutta pyyntösi on rehellinen ja vilpitön. Ei tällaisella palstalla kannata ilmoittaa nimeään, näin on ok. Vaikka pyytäisit nimen kanssa anteeksi, niin ihmiset listisivät sinut elävältä.
Kuka meistä on täydellinen heittäköön ensimmäisen kiven. Jeesuksen tahto ja sana elää anteeksiannon ja rakkauden kautta, ei vihan ja pilkanpidon. Jos lestadiolaisuus on ajanut sinut siihen, että olet menettänyt uskosi, elämäsi tärkeimmän asian, niin silloin ei Jeesus ole ollut näiden lestadiolaisten keskuudessa, jotka ovat sinua alistaneet ja käyttäneet väärin. Tällaisella toiminnalla ei ole uskon kanssa mitään tekemistä.
Sinä olet anteeksi pyytänyt, enempää ei voi tehdä.