sij.äiti jolla on ollut tosi rankat lapset ja vanhemmat. On kyllä saanut tehdä töitä joka sentin eteen todella paljon. Täälläkin minusta sijarit on vaan antaneet sellaista kuvaa, että heillä eletään vaan ihanassa harmoniassa vieraita lapsia rakastaen ja kaikki on vaan niin ihanaa. Minä olen joutunut taistelemaan vuosi tolkulla niin lasten kanssa, kuin heidän puolestaankin. "meidän lapsista" kaksi on niin villejä, että koko ajan aiheuttavat jotain ongelmia. Molemmilla ADHD-diagn. Mulle sanottiin ennen sijoitusta, että lapset on tutkittu, eikä heistä ole löytynyt mitään vikaa. Täysin terveitä, vähän ehkä vaan normaalia vilkkaampia. Olen koko ikäni hoitanut kaiken laisia lapsia, myös niitä tavallista vilkkaampia ja aina olen pärjännyt. En ikinä ole kokenut mitään vastaavaa, mitä näiden kanssa. Vihdoinkin yli kymmenen vuoden taistelun jälkeen sain heille lääkityksen, josta on ollut apua ja käytin heidät myös omalla kustannuksella luont.terapiassa, joka myös auttoi paljon. Sossut on vaan silitelleet päätä ja todenneet, että voi, voi, kyllä teillä on rankkaa, mut koittakaa kestää. Kyllä oltais tarvittu apua jo paljon aikaisemmin, niin itselle, kuin lapsillekin.Psykoterapiat, jotka yhteiskunta kustantaa, ei meillä ole auttaneet yhtään mitään. Se pelkästä rakkaudesta hoitaminen ja kaikki on vaan niin hyvin, ei mielestäni auta asioiden hoitamisessa. Eikö muilla todella ole ongelmia, vai ettekö vaan halua puhua niistä? Televisiossakin kun on haastateltu sijareita, niin aina siellä on perhe, jolla menee vaan tosi hienosti uusien lasten kanssa. Kysyin kerran eräältä TV 2:n toimittajalta, että mistä oikein aina löydätte noi perheet, jotka vaan lällättää tuolla, eikä kukaan koskaan puhu, kuinka rankkaa tää on, tai kukaan ei kritisoi koskaan korvauksen vähäisyyttä suhteessa työn vaativuuteen. Kyllä tässä on kaikenkaikkiaan tosi iso vastuu, kun hoitaa toisten lapsia, vaikka ei koulutusta olisikaan. Toimittaja sanoi, että he niin kovin mielellään tekisivät jutun, missä puhuttais totuuden mukaisemmin asioista, koska heilläkin tiedossa, ettei tämä homma ole mitään ruusuilla tanssimista. Mutta kun he yrittävät saada perheitä haastatteluun, niin soska ei anna heille sellaisia jotka kertoisivat totuuden. Pelkääköhän ne, että jos totuus sijareiden arjesta tuotais esiin, niin ei saisi enää ketään houkuteltua tähän hommaan, ei ainakaan näillä korvauksilla.
Olenko todella ainoa
amalia
754395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Koska olemme jo sijaisvanhemmiksi hakeutuessamme hakeneet erityistä hoitoa vaativia lapsia, niin ehkä odotuksetkin olivat sen mukaiset l. ongelmat eivät ole olleet sen suurempia, kuin mihin olimme varautuneet.
Lasten vanhempien osalta olemme olleet onnekkaita l. mitään "rasitusta" heitä ei ole meille koitunut.
Aivan varmasti olo tuntuisi petetyltä, jos lapset olisi meille "myyty" terveinä ja olisimme kuvitelleet, että molemmat vanhemmat voivat käydä töissä ja elämä olisi muutenkin paljolti samanlaista kuin ennenkin, eikä lapsissa olisi sen enempää hoidettavaa kuin biologisissa lapsistamme on ollut.
Sosiaalityöntekijöistä ei meillekään ole aiemmin mitään tukea ollut ennenkuin nuorimman kanssa - hänellä on todella ammattitaitoinen sosiaalityöntekijä.
vaikeeta, niin lopeta hyvä ihminen koko homma. sinähän olet niin katkeran ja uupuneen tuntuinen, jaksatkohan edes hoitaa niitä lapsiasi.
olisiko lapsille parempi olla jonkun muun luona. Lapset varmaan huomaavat tuon sinun kielteisyytesi, eihän tätä työtä ole pakko tehdä.
mene opiskelemaan jokin muu ammatti.
että amalian rehellisyys aiheuttaa vastarintaa sijaripiireissä. Jos sijarit suostuisivat olemaan yhtä rehellisiä kuin amalia ällöttävän lässytyksensä sijaan, niin näilläkin sivuilla riitelyn ja molemminpuolisen kaunan sijasta voisi syntyä jotain rakentavaa sijaislasten hoidossa toteutettavaksi.
Onko sitten muka lapsia kohtaan oikein, että sijareiksi aikoville ei järjestetä kunnon soveltuvuustestejä ja annetaan kaiken lisäksi liian auvoinen kuva niin sijaislapsen oireettomuudesta kuin koko sijaisperheenä toimimisesta. Sitten jopa alalle koulutetut heräävät jossain vaiheesta illuusiosta ja luopuvat koko toiminnasta, siksi, että sossutantat ovat uskoneet heidän olevan sopivia pelkän koulutuksen perusteella eikä persoonallisuus- ja sopivuustesteillä ole tsekattu onnistumismahdollisuuksia. Minusta pitää olla niin koulutus kuin testitkin, jottei lapsista tule kiertolaisia, perheestä toiseen paiskattavia heittopusseja. Jos siinä vaiheessa vielä syytetään biologisia vanhempia lasten oireilusta niin sehän on valehtelua. Amalian ehdotukset ovat tervetulleita ja onhan varmaan aika jo murtaa perhekotiliiton (vai mikä se oli) yksinvalta sijaisvanhempien määrääjänä ja ohjeistajana liian hurmoksellisena. Tavoitteena pitää olla ammattitaitoinen ja organisoitu sijaislapsihoito kautta linjan. Hurmoshenkiset voivat hakeutua vapaaehtoishommiin, kyllä niitäkin riittää.
kirjoittaa biopalstalle ja vaan muuttaa nuo sijaisvanhempia osoittavat nimitykset biovanhemmiksi.
Sillä siellä sitä antamaasi ohjetta tarvitaan.
Etkö ole sitä huomannut ja tiedätkö yleensä että sellainenkin palsta on tuolla ylempänä.
Kopioi tekstisi sinne mutta muuta nimikkeet sijareista bioiksi.
lapset vaan pois kotoaan Siteet poikki "äitiin", joka on ollut ainut ihminen heidän elämässään, johon on aina voinut luottaa. Koko heidän nykyiseen perheeseensä suhteet vain poikki, niinkö, tosta noin vaan. Olen jaksanut näiden lasten kanssa koska olen tiennyt, ettei kukaan muu sitä tekisi. Joka puolelta minulle on sanonut, että olen hullu kun vaan jatkan, että tuollaiset lapset kuuluisi laitokseen, eikä heille todella muuta olisikaan tarjolla. Rupesin sijariksi koska halusin lapset pois laitoksesta oppimaan oikeata elämää. Nykyisin on jo helpompaa lastenkin kanssa, kun ovat jo isompia. En olisi voinut kuvitellakaan muutama vuosi sitten, että olisi aikaa istua tietsikan ääressä vertaistukea antamassa, kyllä olin niin täystyöllistetty lasten kanssa. Voitko ymmärtää, että toistenkin lapsista voi välittää, niin paljon, että on valmis pistämään itsensä täysillä likoon, voimiaan säästämättä, lasten paremman tulevaisuuden puolesta taistellessa?
Se on sitä aikuisen ihmisen elämää, ettei kaaduta ensimmäisiin vastoinkäymisiin.
Kuten aiemmin on todettu, sijarit eivät korvaa lapsen elämässä mitään koulutettua lastentarhanopea tms. ammattilaista vaan äidin. Soveltuvuustesti äitiyteen? Lapsen kannalta oleellista on se, että sijaiskodissa voidaan tukea lapsen kasvua kohti tasapainoista nuoruutta ja aikuisuutta ja tarjota sitä turvaa ja huolenpitoa, mikä sillä hetkellä ei biovanhempien luona ole mahdollista.
Se on aivan totta, että sosiaalien pitäisi antaa rehellisesti ja suorasukaisesti kaikki info mikä heillä lapsesta on, eikä pyrkiä maalailemaan turhan ruusuista kuvaa siitä mikä odotettavissa on. Sosiaaleilla voi joissain keisseissä olla pelko persuuksissa ettei ko. lapselle löydy sijaiskotia jos kaikki käy ilmi liian aikaisin, mutta ei se ole yksistään sosiaalien homma arvioida riittääkö ko. sijoitusperheen voimavarat tietyn lapsen tarpeisiin, täytyy se itsearvioinnin paikka rehellisin tiedoin antaa myös ihmisille jotka lapsen kanssa käytännössä 24/7 elävät.
Onpa ilo nähdä miten jaksat lähimmäistäsi tukea ja kannustaa :P Tuoko on asenteesi kaikkeen mitä elämässä vastaan tulee? Yli sieltä missä aita on matalin, käänny ympäri kun tulee ensimmäinen väsyminen, kiukuttelu, vastoinkäyminen? Aikuiset ihmiset kohtaavat sen mikä vastaan tulee, eivätkä luiki pakoon tai työnnä päätään pensaaseen.
kuin ala-arvoinen.
ehdotus koska siellä sitä ohjetta tarvitaan.
Kirjoittelin tuon avauksen matkustamisesta, jonka teemme vain bioperheemme kanssa.
Ennen meille tuloa lapsesta myös sanottiin, että on kiltti ja vaikka mitä ylistyssanoja. Olikin sen ensimmäisen kuukauden, mutta sitten loppui kuherruskuukausi. Sen jälkeen kun kyselin lastenkodista asioita, niin lapsi oli sielläkin jo ollut kaikkea muuta kuin kiltti toisia lapsia ja aikuisia kohtaan.
No, koko ajan olemme menossa parempaan suuntaan. Lapsella on useita terapioita ja tietysti sijaissisaruksetkin kasvattavat pois "minäminä"-asennetta. Lapsi on ollut meillä 3vuotta ja vieläkin kauppareissuilla saa kohtauksia, jollen osta esim. karkkia. Meillä on karkkipäivä ja lapsi tietää sen milloin saa ostaa.
Kyseessä on koululainen, ettei mikään leikki-ikäinen.
Tämä palsta on vähän huono paikka keskustella, kaikki sijaisperheet varmasti ymmärtävät, että miksi.
näinhän täällä yleensä käy, jos joku sijariparka uskaltaa "valittaa" jaksamattomuudestaan ja työn vaativuudesta; korppikotkat hyökkäävät ilkkumaan, että mitäs rupesit toisten lapsia ryöstämään, lopeta koko homma, ei sinusta siihen ole.....toisaalta taas meiltä vaaditaan täydellisyyttä ihmisenä ja vanhempana, ammattilaisena, toisaalta juuri niistä samoista asioista meitä haukutaan.
Kaktukselle tiedoksi
Korppikotkasijari kirjoitti amalialle:
"
olisiko lapsille parempi olla jonkun muun luona. Lapset varmaan huomaavat tuon sinun kielteisyytesi, eihän tätä työtä ole pakko tehdä.
"
Lähde:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000021339072
"tätä työtä" ei tee muut kuin sijarit.
Minustakin amalia oli rohkea ja aiheesta valitti siitäkin huolimatta korppikotkasijarit alkaa tehdä hänestä haaskaa.
tässä on yksi syy, miksi en ole halunnut mennä esim. paikkakunnan sij.vanhempien tapaamisiin, kun siellä on vaan niitä huippuhyviä sijareita. Suorastaan yli-ihmisiä. En sitten tiedä, että ovatko onnistuneet saamaan vain niitä kilttejä ongelmattomia lapsia, eivätkä siksi ymmärrä, että kaikilla ei ole yhtä hyvin, vai eikö vain voida ulkopuolisille paljastaa todellista tilaa. Mitä virkaa sellaisella paskan jauhamisella ja itsensä paistattelulla on. Kyllä tiedän, ettei muillakaan ole ruusuilla tanssimista, mutta silti vaan lasten takia pitää jaksaa. Tämä kun on sellanen homma, että tätä ei voi lopettaa vaikka lotosta voittaisi. Tämä on meidän lasten koti ollut 15 vuotta, kuinka sen voisi heiltä noin vain riistää. Sitä paitsi, alotin tän keskustelun lähinnä toisten samassa tilanteessa olevien sijareiden takia, että voisivat huomata, ettei kaikki todellakaan ole muilla niin hienosti, kuin antavat ymmärtää. Haluan olla rehellinen joka asiassa ja puhun asioista niiden oikeilla nimillä. Sitä ei moni uskalla ja tässä nyt nähdään syykin siihen. Olen kuitenkin itse jo niin kovan koulun läpi käynyt, etten välitä paskankaan vertaa noiden itseään täynnä olevien kommenteista. Vaikka ehkä vaikutin väsyneeltä, niin todellisuudessa en sitä enää ole. Välillä olin niin pois pelistä, että oli toipumiseni ajaksi laitettava lapset muualle, mutta heti kun vain suinkin jaksoin, lapset pääsivät takaisin kotiin, jota myös todella kaipasivat. Kyllä tämä työ pahimmillaan, silloin kun tätä tekee tosissaan ja sydämellään, voi viedä ihmisen terveyden, kun pyynnöistä huolimatta apua ei tule mistään. Et tää oli tarkoitettu lähinnä vertaistueksi, jota tiedän monen tarvitsevan. Muutenhan olemme kuitenkin hyvin yksin huolinemme.
itse en ole pahemmin kokoontumisissa käynyt; en siksi että siellä olisi huippuhyviä sijareita vaan yksinkertaisesti siksi ettei ole kiinnostanut.
Haen tukea ja vertaisihmisiä muuta kautta.
Mutta onkos sinua syyllistetty siitä ettet ole käynyt, minullepa tuli soskun kanssa asioidessani sellainen tunne, etten ole tarpeeksi tehnyt, kun paljastin etten ole tapaamisissa käynyt....
Aion kyllä jatkossakin valita ihan itse missä käyn, paitsi tietysti kaikki mitkä suoranaisesti lapsia koskettaa eli terapiat jos on tarvetta yms.
Ajattelen niin, että nyt amalia on joutunut kantapään kautta oppimaan ja itse tunnistamaan ja taistelemaan erityslasten hoidossa eteenpäin. Kaikilla sijaishoitajiksi nykyään kelpaavilla tavisluonteilla ei näitä amalian ominaisuuksia ole. Jos olisi järjestetty sijaisvanhemmille kattavampi ja monipuolisempi koulutus pelkän hempeilyn sijaan, olisi amaliakin päässyt lastensuojelutyössään helpommalla, olisi ollut tietoa ja taitoa valmiiksi selkänojana. Soveltuvuustestithän amalian olisi selvittänyt mennen tullen, kuten kertomuksista näkee kuten senkin, miten hän on pitänyt sitoutumisestaan kiinni jopa oman terveytensä uhalla. Uskon vakaasti, että amalian luona kasvaneet lapset on aiheesta huostaanotettu, koska rehellinen ihminen ei voisi pitää toisen lasta aiheetta kotonaan, siitäkään huolimatta, että viranomaiset ottaisivat vastuun huostaanottopäätöksestä.
syyllistetty sekä sossujen taholta, että myös niiden "hyvien" sijareiden taholta, jotka niissä käy. Sieltä on muuten pistetty minusta eteenpäin täysin perättömiä juoruja, jotka on sitten kulkeneet ympäri kyliä. Serkkuni oli kuullut ja kertoi minulle ja hän asuu monen kymmenen kilometrin päässä. Olen ilmeisesti liikaa oman tieni kulkija, enkä välitä juoruta muista ihmisistä, niin siten joudun aina itse juorujen kohteeksi. Joskus on tuntunut pahalta, kun on niin älyttömiä puhuttu, ihan totena, mutta kyllä ihmiset ovat tulleet näkemään myöhemmin, ettei ollut perää. Kyllä ne valehtelijat aina joskus kiinnikin jäävät ja kun on itsellä puhdas omatunto eikä puhu perättömiä sen enempää omista kuin muidenkaan asioista, niin pärjää ainakin itsensä kanssa.
ymmärryksestä. En tosiaankaan voisi pitää toisten lapsia ilman syytä.Minusta olisi ollut aivan ihanaa, jos meidänkin lasten äidit olisi kuntoutuneet ja olisin ollut valmis heitä siinä myös kaikin tavoin tukemaan ja kannustamaan, mutta kun ei. Huolenani on ollut se, etten ole voinut mitenkään tarjota edes usemmalle lapselle kotia. Jos useammat lapset pääsisivät takaisin omien vanhempien luo, niin voisi tarjota taas uusille lapsille tilapäisen kodin, eikä heidän tarvitsisi kasvaa laitoksissa ja siten myös laitostua.
Tosta koulutuksesta vielä. En vastusta mitään koulutusta, mikä kehittää ihmistä. Itse olen vaan tosi laiska noiden oppikirjojen kanssa. Olen aina ollut enemmän tekijä-tyyppi. Kuitenkin olen tosi kiinnostunut kaikista ihmissuhde-asioista, ja lasten kasvatuksesta jne. imen itseeni kaiken saatavilla olevan tiedon, kunhan ei vain tarvitse istua koulunpenkille. Kyllä vähän myös salaa opiskelin tyttäreni oppikirjoista, kun hän opiskeli sosiaalialalle. Sain häneltä jotain kirjatietoa, mutta taisin sittenkin olla enemmän antavana puolena kokemuksineni, hänen opinnoissaan.
Vielä ihmettelen sitä, että lopulta jouduin itse, ilman psykiatrint t. vast koulutusta, tekemään diagnoosit lapsistamme. Monen vuoden taistelun jälkeen vihdoinkin nuorisopsykiatri suostui kuuntelemaan minua. Hän määräsi suoralta kädeltä lääkityksen kokeeksi ja sanoi, että jos diagnoosini on väärä, niin tämä lääke ei tehoa. Mutta kas kummaa, lääke todella tehosi saman tien, huh mikä apu siitä onkaan lapsellemme ollut. Sen ovat huomanneet, niin opettajat, kuin luokkatoverit, muut perheemme jäsenet, lapsen sukulaiset jne. Lapsi ei itse myönnä ainakaan huomaavansa mitään eroa onko ottanut lääkkeensä vai ei. Joskus unohti ottaa ja seuraus oli se, että ei pystytty pitämään koulussa kahta tuntia kauempaa. Nyt sain sitten myös toiselle lapselle taisteltua täsmälääkkeen. Hänenkin elämänsä näyttäisi alkavan sujua vähän paremmin, kun on kykyä ja voimia suunnitella elämäänsä eteenkinpäin. Tähän asti ollut vain todella impulsiivinen ja sitä kautta myös saanut itsensä suuriin vaikeuksiin.
Kukapa meistä aikuisista kovin innostuisi koulun penkillä istumaan tai yksikseen kirjoista tietoa pänttäämään. Nykymenetelmin pystytään haluttaessa räätälöimään lastensuojelualla kotonaan työskentelevillekin mielenkiintoinen oppimiskokonaisuus, jossa voidaan hyödyntää nykytekniikka, esim. netin välityksellä tehtäviä esimerkkiceissejä täydennettynä alan luennoilla. Minkä tahansa tieteenlajin huipun pitämä luento on kohottava kokemus asiasta kiinnostuneelle ja antaa tietoa ja oppia huomattavasti enemmän kuin kuivan kirjan suoma "lukuelämys". Tämä koskee varmasti myös lasten kehitykseen ja kasvatukseen perehtyneen professorin, sijaislapsen tarpeisiin soveltuvaa luentoa. Mitään ei opi, jollei asia kiinnosta, mutta kun sijarit ovat kiinnostuneita lastensuojelutyöstä niin varmasti lisää oppiminen olisi paitsi mielenkiintoista uuden tiedon soveltamismahdollisuuksineen myös helpottavaa monessa tapauksessa. Biologisten vanhempien huolta ja tuskaa voisi osaltaan helpottaa, jos he tietäisivät, että sijaiskodissa on asiaa opiskellut henkilö heidän lastaan hoitamassa. Olisi myös hyvä, jos sijarit saisivat opetuskokonaisuudessa perusteet niin lasten kuin omistakin oikeuksistaan, jotta eivät lapset, perheet, eikä sijarit jäisi pelkästään sossuilta saatujen niukkojen tietojen varaan koskien itse kunkin oikeuksista. Nykyäänhän sijoitusketjussa vain sossuilla on tiedot omista oikeuksistaan eikä muiden asianosaisten, jotka kaikki ovat maallikoita, oikeuksien määritteleminen ja tiedottaminen ole ollut kenenkään intressissä. Tämä oli ehdotukseni, koska jotain on tehtävä nykyisessä pattitilanteessa, jossa huostaanotot lisääntyvät ja sijareiden vs. biologisten vanhempien asema on vähintäänkin epäselvä, puhumattakaan kuinka epäselvä ja tulkinnanvarainen on toiminnan kohteen, eli lapsen asema, joka riippuu pitkälti jopa siitä, missä kunnassa hän on sattunut asumaan tai mihin kuntaan hänet on satuttu sijoittamaan. Epäselvä ja tulkinnanvarainen tilanne tuo kaikille osapuolille pahoinvointia ja heikentää elämänlaatua. Koulutuksen avulla sijarit voisivat toimia paremmin myös asiantuntijoina sekä isompien sijaislasten että biologisten vanhempien suuntaan kertoen esim. miten menetellä eri tilanteissa jos sijareilla olisi täsmätietoa osapuolten oikeuksista. Harva sijaislapsi varmaan tietää oikeutensa.
Erittäin kattavan ja nimenomaan erikois-räätälöidyn, pitkäaikaisen koulutuksen tarvitsevat puolestaan lastenkotilaitosten työntekijät, koska siellä lapset elävät poikkeusoloissa. Ilman koulutusta nämä ovat lähinnä kuin vartioita. Tämä puoli on ensisijaisesti saatava päivänvaloon, että mikä pätevyys siellä työskentelevillä henkilöillä on. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon yhdessä lastenkodissa keskimäärin on lapsia ja kuinka paljon hoitajia. Suurista yksiköistä on ilman muuta päästävä. Lastenkotiasiat ovat tärkeä aihe keskustella, ja tiedottaa, mutta sille ei ole palstaa suomi24:ssä. Muutenkin kyseessä on varsin suljettu maailma.
aika suppeaa ja melkoisen suvaitsematonta puolin, jos toisinkin. Pitäisi pystyä näkemään asiat yleensäkin vähän laaja-alaisemmin ja ymmärtää, että mikä nyt ei suoranaisesti koske minua, niin jotain toista kuitenkin. Toisten hyväksyminen ja ymmärtäminen ei ole koskaan pahasta. Itse en haluaisi tuomita ketään, sen vuoksi esim. että ovat epäonnistuneet elämässään tai ovat esim. päihdeongelmaisia. Minulle kaikki ihmiset ja heidän hyvinvointinsa on yhtä tärkeää. En osaa iloita, jos toisilla menee huonosti, vaan tulen siitä surulliseksi. Jos taas jollakin menee paremmin, olen kyllä mielelläni jakamassa onnistumisen iloa. Minulla on kaksi parasta ystävätärtäni alkoholisteja, toinen entinen ja toinen edelleen ja ex-mieheni oli juoppo, joten tiedän heidän sieluelämästään myös jotain. Nämä kaikki kolme tuntemaani ovat erittäin herkkiä ihmisiä, niitä jotka ei ole koskaan osannut pitää puoliaan. Eivät ole osanneet käyttää kyynärpää-taktiikkaa ja talloa toisia jalkoihinsa saavuttaakseen jotain itselleen. He ovat aivan ihastuttavia ja luotettavia ystäviä, mutta sitten humalassa uhoavat ja yrittävät näyttää kuka on kuka, kun selvinpäin ovat niin reppanoita. Näen hyvin usein tälläisten uhoajien läpi,mikä arkuus sieltä paistaakaan. Tässäkin suhteessa olen huomannut, että elämänkoulusta on ollut hyötyä nykyistä tehtävää ajatellen. Minun on ollut paljon helpompi ymmärtää näitä vanhempia ja luen heitä, kuin avointa kirjaa. Yritetään saada tällekin palstalle enemmän positiivista ajattelua. Positiivisuus on iso voimavara. Mitä useampi ajattelee asoita positiivisesti, niin sitä enemmän lähtee positiivista energiaa liikkeelle ja alkaa tapahtua positiivisia asioita. Negatiivisella ajattelulla käy juuri päin vastoin. Sitä saa mitä tilaa. Tilatkaamme siis kaikkea positiivista.
toi alla oleva lisäys, oli tarkotettu lisäykseksi tähän, eikä mun alkuper. tekstiin. sorppa
Puhut kuin mun suulla. Minulla samat kokemukset. Otimme lapsia, jotka olisivat kuuluneet laitokseen. Olemme oman terveyden hinnalla hoitaneet heitä/taistelleet heidän oikeuksistaan. Toiset sijarit sanovat, että laittakaa pois. Eihän perheenjäseniä poisteta jos on vaikeeta. Eihän nämä vaikeudet ole lasten syytä.
Tänä päivänä olen tosi onnellinen ettemme antaneet periksi ja laittaneet heitä pois. Lapset ovat kasvaneet ja heidän kanssaan menee jo paremmin.
Mitä näistä lapsista olisi tullut laitoksessa?
Olisiko heidän kanssaan onnistettu näin hyvin?
Olen ylpeä perheestämme!
Uskon, että vaikka nuorilta ei kiitosta koskaan ilmeisesti tule, enkä sitä odotakkaan, niin luulen että nämä lapset saivat kuitenkin paremman alun oman elämän alkuun näin.
Ja helppoa ei ole ollut sen voin sanoa.
etten ollut ainoa, mutta jostain kumman syystä on kuin tabu, että vaikeista asioista ja sij.perheen ongelmista ei vain puhuta. Olisi varmaan sinullekin ollut helpottavaa tietää, silloin kun oli vaikeinta, että on monta muutakin jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa ja ois voinut saada vertaistukea. Sitä kun ainakin meikäläinen alkaa ensimmäisenä syytellä itseään, kun joku ei pelaa. Kokee itsensä todella epäonnistuneeksi kasvattajana ja äitinä. Nyt olen oppinut, etten ole mikään ihmeiden tekijä ja hyväksyn asiat sellaisina kuin ovat. Meillä kyllä lapset ovat antaneet kiitosta pienestä pitäen. He ovat erittäin avoimia ja suorapuheisia. Kyllä sieltä se negatiivinenkin palaute tulee alle aikayksikön. Et tietää niin kun paikkansa. Ovat sanoneet esim. että ovat tosi kiitollisia, että otimme heidät pois lastenkodista. Olen saanut myös kiitosta lasten vanhemmilta joskin myös tosi törkeitä haukkuja, joita ovat sitten jälkikäteen pyydelleet anteeksi. Siinä suhteessa en ole koskaan tiennyt olevani pahantekijä, enne kuin tulin tälle palstalle. Kiva kuin vastasit kysymykseeni ja uskalsit olla rehellinen.
Hei Helinä-keiju3
Kun nyt näyttää siltä, että meillä on selkeästikin ihan sama tavoite, eli lastensuojelun kehittäminen sen eri alueilla. Siis tavoite ihan sama, mutta keinoista olemme erimieltä, niin mitä pidät seuraavanlaisesta ajatuksesta: Mitäpä, jos alkaisimmekin vaatia sossuille enemmän koulutusta ja parempaa paneutumista tehtäviinsä ja sitä paljon puhuttua ammattitaitoa. Nimittäin voisi olla turhaa ajan ja rahan haaskausta yrittää kouluttaa tuhansia sij.vanhempia ammatti-äideiksi. Tulisi vain liian korkeasti koulutettuja siivoojia, kokkeja, pyykkäreitä, nenän niistäjiä ja pyllyn pyyhkijöitä. Noista tehtävistähän se lapsiperheen äidin päivä pääpiirteissään koostuu kuitenkin, etenkin pienten lasten kanssa. Sen sijaan, annettais äitien olla niitä ihan tavallisia äitejä, jotka toimivat vaistojensa varassa ja hoivaavat ja lohduttavat lapsia ja tarjoavat sylinsä, mihin käpertyä, kun on paha mieli. Sossuilla mielestäni pitäisi jo olla riittävä koulutus tehtäviensä hoitamiseen, mutta käytännössä soveltavat samaa koulutusta hyvin eri tavoin. Heiltä pitäisi vaatia, että kulkevat antennit pystyssä, kuulevat mitä äidit sanovat ja osaisivat huomata mahdollisen avun tarpeen. Jos minullakin olisi ollut ammattitaitoiset sossut, niin he olisivat jo ajat sitten voineet havaita esim. lapsissamme ilmenneen oireyhtymän ja olisivat voineet arvovaltaansa käyttäen vaatia tutkimuksia ja apua lasten ongelmiin. Erilaisia psykoterapioita kyllä tarjottiin ja myös kaikki kokeiltiin, mutta kun lasten ongelma ei olekaan psyykessä, vaan puhtaasti aivojen kemian toiminnassa ja siihen ei auta mikään muu, kuin kemioiden normalisointi, joka taas hoidetaan kamiallisesti suun kautta, joko ihan lääkkeillä, tai esim. nykyään puhutaan paljon kalaöljystä, minkä on todettu vaikuttavan aivoihin, tai sitten ihan ruokavalioilla. Nythän meillä on jo huomattavasti helpompaa, kun tiedetään mistä kaikki on johtunut, mutta kuinka monta vuotta sain itse kärsiä ja miltä kaikelta turhalta syyttelyltä lapsemme olisivatkaan säästyneet esim. koulussa jne jos diagnoosi olisi tehty aiemmin. Lapsemme ovat olleet pieninä jo eril. tutkimuksissa, ennen meille tuloa ja sen jälkeen lukuisien psykologien ja psykiatrien arvioitavana, eikä muka mitään vikaa löytynyt. Meitä äitejä kun ei haluta kuunnella, vaikka tiedän tapauksia, joissa äidillä esim. sair.hoit.koulutus ja toisella sos.kasvattajan jne. silti heitäkään ei uskota. Kun sos.työntekijä jättää kaikki sij.vanhempien harteille, niin on käynyt jopa niin, että kun yritetään saada apua lapselle ja kun esim. psykologi ei heti osaa sanoa mitä pitäisi tehdä, niin aletaankin syyttää ja syyllistää sij.vanhempia. Toisaalta taas tiedän tapauksen, että sij.äiti joutui tosissaan tappelemaan lapsensa eskari- ja koulupaikasta eikä mitään tulosta. Heilläpä olikin ammattinsa osaava ja työhönsä paneutuva sossu ja kun äiti kertoi huolensa, niin ei mennyt kauaakaan, kun sossu pyyhkäsi äidin tueksi neuvottelemaan lapsen asioita, niin johan muuttui suhtautuminen.
Sossuideasi on kaunis, mutta liian idealistinen. Sossut istuvat eri koulutustilaisuuksissa, verorahojamme kuluttamassa, harva se viikko vailla mitään tulosta. Kyse on sossujen väräästä asenteesta, joka ei vuosien saatossa ole muuttunut miksikään huutolaisajoista. Siksi en panostaisi sossuihin, vaan sivuuttaisin sossut, vähentäisin heidän vaikutusvaltaansa ja etsisin luotettavampia osaajia tilalle sijaisvanhempien piiristä. Kuvaamaani koulutusta en alistaisi sossujen toimialan alle vaan yliopistollisen organisaation kontrolliin ja toteutettavaksi. Keskivertosossulla ei ole kaipaamiasi luontaisia ominaisuuksia eikä samaa potentiaalia, kuin mitä sinulla on ollut. Se potentiaali, mitä maassa on tulee hyödyntää eikä hakata päätään seinään sossujen loputtomalla kouluttamisella, joka ei johda mihinkään. Sijarit voivat minun ehdottamallani menetelmällä saada työlleen sitä arvonantoa mitä vailla he nyt ovat. Samalla kun sijarit suhtautuvat lastensuojelutyöhönsä ammatimaisemmin eivätkä samaistu sijaislapsen äidiksi, myös biologiset äidit uskaltavat turvata lapsensa sijareiden kotiin. On päivänselvää, että jos sijari sanoo sijaislapsesta, että tämä on minun poikani tai tämä on minun tyttäreni, olen heidän äitinsä, niin luottamus on menetetty. En ainakaan minä pystyisi ikimaailmassa yhteistyöhön vaan henkilö saisi minun vihat, katkeruuden ja kaunan ikiajoiksi niskoilleen. Panostaisin sijareihin, koska suurin osa biologisista vanhemmista ei voi luottaa sossuihin, eikä ihme. Minun ohjeeni elämässä on, että tienristeyksessä valitsee aina sen kauniimman tien ja jättää inhottavat maisemat tyystin pois elämästään. Mitä sossuihin tulee, lisäisin nimenomaan sossuihin kohdistuvaa valvontaa ja kontrollia.
Kyllä on tullut lääkäreille ym. selväksi asioidessamme, että eivät ole minun lapsiani, vaikka ovat perheemme lapsia. Toisaalta, kun olen joutunut taistelemaan lastemme oikeuksien puolesta milloin missäkin kodin ulkopuolella. Olen antanut ymmärtää vastapuolen, että sopii katsoa kenen lapsia tullaan arvostelemaan tai aliarvioimaan, että he ovat minun lapsiani, joiden puolesta taistelen leijonaemon lailla. Olen "ominut" heidät aina tilanteen mukaan, kun oma äiti ei ole paikalla, astun hänen paikalleen. En koskaan ohita omaa äitiä, vaan ainoastaan paikkaan.
ollaan aina ensimmäiseksi toitottamassa että nämä eivät sitten ole minun lapsiani, ne vain asuvat meillä? Toisen luokan perheenjäseniäkö?
..en voi ymmärtää ihmistä joka antaa lapsensa sijaisperheeseen?!
Miksi?
Jos vanhempi ajattelee lapsensa parasta niin hän haluaa taata lapselle pysyvän kodin.
Jos lasta ei voi pitää omassa kodissa, niin miksi lasta ei voi antaa adoptioon?
Adoptiossa lapsi saa juridisestikin uudet omat vanhemmat jotka sanoo kaikkialla että lapsi on heidän oma lapsi.
Minusta on ihan turha syyttää sijareita lapsen huonosta asemasta.
Jos aikuinen saa päättää että ottaako sijaistyöpaikan vai viran loppuelämäkseen, niin luulenpa että monenkaan aikuisen ei ole vaikea tehdä päätöstä.
Mutta miksi lapsen parasta ei ajatella samalla lailla kuin aikuisen omaa parasta?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
siinähän se taiteleminen onkin, kun lapset toivovat, että pidän heitä omina lapsinani ja pidänkin ihan samanarvoisessa asemassa. He kutsuvat minua äidiksi kotona, kavereilleen ja opettajille jne. He eivät haluaisi selitellä jokapaikassa, että en ole heitä synnyttänyt, mutta olen "äitinsä". Kyllä heidän kaverinsakin tietävät miten asia on, mutta tietävät myös, että kun puhuvat äidistä, niin tarkoittavat minua ja kun puhuvat omasta äidistään, niin mainitsevat erikseen, että mun oikea äiti. Äiditkin kai haluaisivat, että heidän lapsensa on samassa asemassa perheissämme kuin omat lapsemme, mutta jos pitää koko ajan muistaa, että eivät ole omia, niin on vähän skitsofreninen olo.
myös ihan bioperheidenkin lapsista, jos siellä sun täällä ensimmäiseksi ollaan toitottamassa että nämä ovat sitten minun lapsiani ja he asuvat meillä. Yleensä siellä sun täällä ei ole mitään tarvetta esitellä perhesuhteita saati sitten korostaa jonkun naishenkilön roolia ylenmäärin.
ei kenelläkään ole tarvetta julistaa turuilla ja toreilla, ketkä ovat omia ja ketkä vieraita lapsia. Kysymys oli siitä, että voiko sij.vanhemmat ylipäätään kutsua sij.lapsia "omikseen" ja miten. Lapset haluaisivat, että ei eroteltaisi, eikä heillä siinä suhteessa olekaan ongelmia, koska itse päättävät miten meitä kutsuvat. Ongelmana on lähinnä se, ettemme haluaisi loukata myöskään biol.vanhempien tunteita ns. "omimalla" heidän lapsiaan, kun etenkin äideille se näyttäisi olevan arka paikka. Toivon vaan, että äidit ymmärtäisivät, että vaikka meitä miten kutsuttaisi, kyllä me tiedämme todellisesti oman roolimme, etteivät äidit suotta huolestuisi. Toisaalta äitien pitäisi olla myös ylpeitä siitä, että ovat synnyttäneet niin ihania lapsia, joita joku muukin haluaa "rakastaa", ei niin kuin oma äiti, mutta rakastaa kuitenkin. Ei se ole äideiltä pois, se on vaan lisää lapselle. Kyllä minun lapsiani ainakin saa ihan vapaasti rakastaa niin moni kuin haluaa.
sijaishoitajan pari päivää sitten Tampereella Valtakunnallisilla Perhehoidon päivillä yli kolmensadan muun perhehoitajan ja sosiaalityöntekijän joukossa. Tässä aasinsiltaa sen verran että halusin Teille kirjoittaa:
Hyvä Amalia, olen lähes samanlaisessa asemassa kuin sinä, ollut jo vuosia. Olen nähnyt samat ohjelmat ja uutiset ja samalla tavalla verrannut tilannettani tv:stä näkemääni. Suomessa tarvitaan jatkuvasti lisää ja lisää sijaisperheitä, sillä yhdenkään lapsen ei ole hyvä asua lastenkodissa. Jos Suomeen ei saadaa uusia sijaisperheitä niin vuonna 2016 lähes kaikki sijaishoitajat ovat jääneet eläkkeelle. Ainoa tapa saada ihmiset liikkeelle on positiivinen julkisuus. Tv-uutisten kautta saadaan sijaisvanhemmiksi haluavat perheet ottamaan yhteyttä sosiaaliviranomaisiin ja kenties lähtemään Pride-kursseille. Pride-kursseilla sovitetaan sijais- tai adoptiovanhemman takkia päälle ja sekä ohjaajat että perhe itse arvioivat omaa sopivuuttaan sijaisperheeksi. Kursseilla on toisena työparina kokenut sijaisvanhempi. Kurssiin on tänä vuonna lisätty yhdeksäs osio jossa opastetaan toimeksiantosopimuksen tekoa ja sijaisvanhempia hankkimaan työnohjausta ym. käytännön asioita.
Aslak-kurssit ovat Kelan järjestämää kuntoutusta työssään yksin ahertaville sijaisvanhemmille. Yhteensä viisi viikkoa kestävä kurssi tarjoaa sekä fyysistä että psyykkistä kuntoutusta. Kysy lisää Perhehoitoliitosta.
Hyvä Helinä,
tiedät varmaan että toimeksiantosopimuksessa sovitaan myös perhehoitajille kuuluvasta jatkuvasta koulutuksesta. Tampereen koulutuspäiviltä tultuani oli postissa kutsu Pelan koulutukseen aiheena "murrosikä-vanhemmat ja lapset muutoksessa". Olen sijaisvanhempana toimiessani osallistunut vuosittain 2-3 päiväisiin koulutuksiin ja kursseihin yhteensä noin kahdenkymmenen opintoviikon verran. Koulutustilaisuuksissa on mahdollisuus myös vaihtaa ajatuksia eri puolilta maata saapuneiden perhe- ja sos.työntekijöiden kanssa. Luennoitsijoina on yleensä alansa huippuja, Tampereella mm. Jukka Mäkelä, vaativan erityistason lastenpsykoterapeutti ja -kouluttaja. Päivillä oli useita työpajoja sukulaissijoituksista, nuorten sijoituksista, jälkihuollosta, hoidettavuuden arvioinnista, uudesta lastensuojelulaista ym. ym. Tulevista koulutuksista saa tietoa esim. Perhehoitoliitosta. Myös paikalllisyhdistykset järjestävät omia, suppeampia koulutuksia. Helinä hyvä, vaikkei sijaisvanhemmilla välttämättä aina ole lastensuojelualan pohjakoulutusta, on heillä mahdollisuus kouluttaa itseään jos vaan jaksavat.
Hyvä Amalia, hankkiudu ihmeessä kuntoutukseen niin kauan kuin vielä pystyt. Aslak-kuntoutus tekee ihmeitä. Käytä myös sinulle kuuluvaa oikeutta jatkuvaan koulutukseen. Hyvää jatkoa!
Olen ollut tietoinen eri kurssi/koulutustilaisuuksista. Niihin on tullut kutsuja kotiin, mutta aina on ollut sama ongelma. Kukan hoitaa lapset sillä aikaa, kun olemme koulutuksessa. Lastenhoitoa ei ole koskaan järjestetty. Yhden kerran ilmottauduin kurssille, joka oli täällä omalla paikkakunnalla, mutta siinähän sitten kävi niin, että olin ainut ilmottautunut, eikä kurssia järjestetty. Millä ihmeellä olisin päässyt minkäänlaiseen kuntoutukseen, kun edes voinut moniin vuosiin pitää lain suomaa kesälomaa että vielä kuntoutukseen. Kyllä olisi varmaan ollut ihanaa, jos lapsille olisi ollut luotettava hoitopaikka sille ajalle. Sen pari kertaa, kun olen lomalla ollut, on ollut kuitenkin koko ajan ajatukset lapsissa ja kuinka siellä kotkona pärjätään. Sukulaislomien varaan ei voi laskea mitään, on oltava aina asemissa, kun ei tiedä koska tulee soitto, että lapsi pitää hakea kotiin. Kyllä näköjään toisilla on mahdollisuus vaikka mihin.
kanssa etukäteen että maksavat esim. aikuiselle lapsellesi korvauksen pienten lasten hoidosta. Lienee helpoin ratkaisu.
mutta, kun kunta ei maksa sitten mitään ylimääräistä ja toiseksi aikuisilla lapsillani on jo omat elämät, heihin en voi tukeutua ja kukaan vieras ei ole koskaan pärjännyt lastemme kanssa. Esim. pari tuntia kodinhoitajan kanssa, kun jouduin käymään labrassa ja lääkärissä oli jo liikaa.
Kertomukseni sitä paitsi kuvaa lähinnä jo tapahtunutta, ei minulla enää ole hätää. Nyt käyn eirl. kuntoutuksissa ihan omalla kustannuksellani pari tuntia silloin tällöin ihan omalla paikkakunnalla ja "virheetkin " eli ilman koulutusta kasvatetut lähtee jo kohta omille teillensä. Mutta kerro vielä, että missä annetaan sellaista koulutusta missä oppii niin ammattiäidiksi, ettei enää tunne surua lasten surusta, ei ahdista omaa rintaa, kun lapsi on ahdistunut, ei huolta lapsista eikä heidän tulevaisuudestaan. Osaisi siis olla vaan kylmästi koulutustaan oppiaan hyödyntävä ammattilainen.
Sijaislapset eivät siinä suhteessa poikkea muista lapsista etteikö lapsia muuallakin rakastettaisi ja saisi rakastaa. Sijaislapset poikkeavat siinä suhteessa muista lapsista, että sijaislapsiin "rakastuneet" naiset kutsuvat ja antavat lapsenkin kutsua itseään äidiksi. Tässä se ongelma piilee. Kyllä kaikki äidit ovat onnellisia jos heidän lapsensa hurmaa muutkin kuin omat vanhemmat. Olisi syytä olla puhumasta sijaislapsista minään erikoisuutena tässä.
Kaipaisin professoritason luentoja, tieteeseen perustuvia. Erilaisista uskomuksista ja menetelmistä voidaan olla montaa mieltä, jollei niillä ole tieteellistä pohjaa. Esimerkiksi 60-luvun Amerikassa kehitetty Theraplay-terapia, jonka Jukka Mäkelä -niminen henkilö on tuonut Suomeen on ilmeisesti kovasti käytössä täällä vielä näin 2000-luvulla, mutta onko sillä tieteellistä pohjaa. Olisi hirveetä, jos lapsia käytettäisiin puoskaroinnin koekaniineina psyykkisellä puolella. Se olisi aivan hirveetä. Minusta pitää olla erittäin kriittinen mitä tulee muuhun kuin tieteeseen perustuvaan opetukseen.
näin oli meilläkin ensin mutta kun asiat oli noin epävarmat monessa suhteessa. Teimme uusiksi toimenantosopimuksen ja siihen vaatimukset jotka hyvin harkittuja monen "sijaisvanhempien eli kokeneiden "konkareiden" yhteistyönä.
Meillä nykyään lapselle tukiperhe kerran kuukaudessa. Koulutuksen aikana sovitaan ja mahdolliseti muutetaan päiviä. Joskus tukiperjhe eli teoinen tukiperhevanhemmista on ollut mukana eri tapahtumissa ja ottanut huostaan lapsemme.
Sanmoin sopimukseen kirjattiin koulutukset, kuljetukset tapaamisiin poistettiin ym. Palkkion- sekä kulukorvauksen koritus.
Meillä oli myös hyvin epävarmaa lapsen oleminen bioäidinluona siis sen päälle ei voinut mitään suunnitella.
Kurssit ja koulutus on tärkeää. Virkistysloma kokoperheelle on todella arvokas ja "parantava" toimenpide.
Nytkin kun olimme kursseilla niin ei sitä vaihtaisi pois ei mihinkään on se niin antoisa ja tärkeä meille kaikille kuten muutkin kurssilaiset sen tuovat julki.
Keskustella "vertaistensa" kanssa
on jo sinällään todella antavaa.
Joku kursseilla mainitsi että me sijaisvanhemmat olemme todellinen tietopankki josta ammentaa arvokastasta tietoa ja kokemuksia.
Täällä puhutaan sosionoomien koulutuksesta mutta me itse emme huomioi sitä mitä hyviä kouluttajia me sijaisperheet olemme näille "erikoisalan" sosiaalityöntekijöille. Entä ovatko kuinka moni sosiaalityöntekijä siitä mahdollisuudest tietoinen. Mistä muuten tällaista tietoa voisi ammentaa ja melkein ilman? Ei ainakaan kirjoista.
Sinulle "amalia" et ole yksin näiden ongelmien kanssa meillä niitä myös koppakaupalla ja ei näytä loppuvan vielä hamassatulevaisuudessakaan. Niistä joskus kirjoitin täällä mutta arvata saattaa ketkä heittivät kuraa silmille kun luki heidän kommenttiaan. Eivät siis usko eivätkä siedä kuulla että todella näin voi olla vaikeaa huostaanotettujen lasten kanssa. Siksi lopetin sen kirjoittelun ja turhauduin joidenkin utopisiin selityksiin.
Mutta kysyn kuinka moni heittää lapsensa ovesta ulos jos vaikeuksia tulee.
Sinä "amanda" ja joitakin muita täällä kirjoittaviat olette sen ymmärtäneet oikein että näi ei tehdä kenellekkään lapselle, onhan lapsi aina viaton tällaiseen mikä johtuu useammiten aikuisten ongelmista. Lapsi on lapsi ja tarvitsee apua hyvässä ja pahassa.
On sitten asia erikseen jos lapsi/nuori tarvitsee sairaala tai laitoshoitoa jossa ammattihenkilökunta tekke työtä vuorokaudet ympäriinsä. Silloinkin yritetään ja ajatellaan lapsen parasta.
Tässä tuli vähän muutakin kuin kommenttia juuri tähän yllä olevaan tekemääsi kirjoitukseen.
Helinän käsistä. Keskustelun alussa Helinä tunsit selvästikin sympatiaa Amaliaa kohtaan ja arvostit hänen (ja kenties muidenkin) jaksamista. Et haukkunut tällä kertaa sijareita kouluttamattomiksi tolloiksi vaan vaaditkin sossuille "kunnon koulutusta". Nyt kun joku vaivautui kertomaan Tampereen koulutuspäivien ohjelmasta et voinut olla viisaasti hiljaa vaan piti möläyttää professoreiden puutteesta ja theraplaysta.
Ihan vaan tiedoksi seuraavat luennoitsijat Jukka Mäkelän lisäksi: avauspuheenvuoro professori Tarja Pösö, valtiovallan tervehdys ja luento STM:n lakimies Virpi Kölhi (lastensuojelulain uudistaja), Sijaissisaruuden merkitys filosofian tohtori Marjut Kosonen, myös lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula, elokuvaohjaaja Kaija Juurikkala olivat muiden "tavallisten" luennoitsijoiden joukossa.
Voisitko , kun kaiken tiedät, nimetä lisää niitä professoreita niin kutsutaan seuraaville koulutuspäiville.
Theraplay on tosiaankin kehitetty amerikassa jo kuusikymmenluvulla. Menetelmä on laajalti levinnyt, sitä on kehittänyt ja tutkinut useampiakin professoreita. Menetelmä ei olisi säilynyt näin kauaa käytössä jos sen tulokset eivät kiistattomasti olisi hyvät.
Et ilmeisestikään ole ehtinyt tai päässyt lastenpsykiatri Jukka Mäkelän luennoille. Lastenpsykiatrina ei suomessa voi toimia jollei ole takana yliopistotason opintoja ja tieteellistä tutkimustyötä. Vihjaat Mäkelän toimia puoskaroinniksi joka lähentelee kunnianloukkausta. Lopeta hyvän sään aikana tuollainen kaunakirjoittelu, menetät vain viimeisetkin kannattajasi.
Etpä sinäkään Mopo vahvistanut, että Theraplay-terapialla on tieteellinen pohja. Minun huoleni puoskaroinnista herätti tämä tieto:
"
Suomessa Theraplayta käytetään lasten psykiatrisessa hoidossa ja perhekuntoutuksessa sekä SOS-lapsikylissä. Lisäksi joitakin Theraplayn osioita käytetään päiväkotien arjessa.
"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Theraplay
En ole väittänyt ketään yksilöidysti puoskariksi, mutta jos päiväkodinkin arjessa käytetään Theraplay-terapian osioita lapsiin niin ihmettelen suuresti. Theraplaynhän on sanottu vahvistavan lapsen ja hänen vanhempansa kiintymyssuhdetta. Ovatkohan päiväkotilasten vanhemmat tietoisia, että siellä arjessa käytetään terapiaa ja näinköhän lapset nyt kiintyvät sitten siellä hoitajiin vai mihin. Lisäksi kysyn, ovatko lastentarhanopettajat valtuutettuja Theraplay-terapeytteja ja oikeutetttuja antamaan terapiaa päiväkotilapsille. Pelkään puoskarointia, syyttäkö? Luulisin asiantuntijoiden, kuten esim. Theraplayn Suomeen tuoneen Jukka Mäkelän huolestuvan kanssani päiväkoti-Theraplaystä. Se nimittäin ei vastaa lainkaan alkuperäistä ideaa vaan on ihan muuta ja ihan väärille lapsille kohdistettua, liekö päiväkotilasten vanhemmilla edes tietoa asiasta. Jos kerran jotkut professorit ovat Theraplaytä tutkineet, niin mikä on tuon tutkimuksen tulos. Se, että vieläkin 60-luvulta peräisin oleva menetelmää käytetään ei yksistään todista mitään sen oikeellisuudesta. Onhan kaikenlaisia lahkojakin satoja vuosia hengissä, vaikkei niillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa.
Mitä tulee sijaisten koulutukseen muilta osin, niin jos koulutustapahtuvat rullaavan vanhoja totuttuja latuja eikä muutoksia sillä rintamalla tapahdu, niin myöskään mitään parannusta lastensuojeluun ei ole odotettavissa.
Lisäksi koulutusta sijaisvanhempi saa niin halutessaan, eli mikään pakko ei lisäoppia ole saada eikä pysyä ajan tasalla vieraan lapsen ympärivuorokautisessa hoidossa. Kouluttautumista ei edelleenkään edellytetä.
Theraplay-kouluttajaksi hakeutumisen edellytyksistä:
"
Lisäksi hakemuksesta tulee ilmetä, onko hakijalla työpari; onko hakijan työpaikalla jo mahdollisesti muita Theraplay-koulutettuja ja onko hakijalla mahdollisuus aloittaa Theraplay-hoitojen tekeminen työssään.
"
http://www.theraplay.fi/tpl-vaatimukset.htm
Niin että täyttääkö päiväkodin arjessa harjoitettu Theraplay-osiointi kyseisen edellytyksen ja onko se jopa syy siihen, että on Theraplay on viety päiväkoteihin. Pidän sitä huolestuttavana, erittäin huolestuttavana.
Onko kunnianloukkaus tai kauna, jos on eri mieltä jonkin asiantuntijan kanssa. Kai minulla on oikeus sanoa mielipiteeni ilman kunnianloukkaussyytteitä. Olen selkeästi erimieltä esim. siitä, että koko perhe nukkuu samassa sängyssä. Viittaan tähän:
http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Onko nyt sitten mulla kunnianloukkaussyyte uhkaamassa siksi, että pidän länsimaista nukkumistyyliä paremmin meille tänne sopivana kuin perhepetiä.
Oletko Helinä tutustunut theraplay-terapiaan muuten kuin netistä googlaamalla? Oletko keskustellut päiväkodissa työskentelevien kanssa miten he theraplayta käyttävät? Et vieläkään ole sanonut mitään konkreettista, miten koulutusta kehittäisit, kerro nyt jo asiantuntijaprofessoreiden nimiä.
Miksei vaikka joitain ulkolaisia professoreita tuomaan uusia tuulia selvästi homehtuneeseen lastensuojeluumme. Alan toimijat varmaan tuntevat ulkomaiset alan huiput ja heidän nimet.
Tampereella luennoinut Marjut Kosonen asuu ja tekee tutkimustyötä Skotlannissa, et silleen. Englanninkielisen lapsipsykiatrin kuunteleminen ja ymmärtäminen voisi olla melko vaikeaa meille molemmille, eikö niin. Eiköhän riitä että suomalaisproffat käy ulkomailla ja tuovat sieltä mitä hyväksi havaitsevat (esim. theraplay, pride-koulutus ym).
Koska suomalainen luutunut lastensuojelu tarvitsee uudistumista kauttaaltaan, niin ulkomailta tuotetut huippuluennoitsijat puoltavat paikkaansa. Luennot voidaan tulkata, äläkä sinä koko ajan ole keksimässä verukkeita, miksi uudistuksia ei muka voida tehdä. Haluatko, että suomalainen lastensuojelu entisestään etääntyy ja poikkeaa länsimaisesta lastensuojelusta lilluessaan iät ajat vain täällä omassa liemessään.
En suinkaan halua vastustaa uudistuksia, en edes jarruttaa niitä. Nyt kun kaikki aiheesta lienee sanottu, vaikenen ja jään odottamaan sinulta jotain konkreettista.
Päiväkotihenkilökunnalle ei kuulu antaa oikeutta Theraplay hoitoon päiväkodissa. Terapeutit ja lastenhoitajat toimivat eri tiloissa ja eri organisaatioissa ja terapiaan hakeudutaan eri syistä kuin päivähoitoon.
Sijaiskodin tarjoaville taviksille puolestaan ei kuulu antaa samaa koulutusta ja samoilla luennoilla kuin päiväkotihenkilökunnalle, koska ympärivuorokautisessa huostaanotetun lapsen hoidossa on kyse aivan eri asiasta.
Sijaisvanhemmille on kehitettävä omat pohjakoulutusohjelmat, koska jollei mitään peruskoutusta ja -tutkintoa alalle ole niin huippuprofessorin viesti voi jäädä kokonaan ilmaan tietämättömyyden ja tiedon välisen suuren kuilun vuoksi.
Ne sijaisvanhemmat, jotka amalian tavoin ovat työssäoppineita, voivat näyttötutkinnon suorittamalla osoittaa itselleen ja palkkionmaksajalle osaamisensa.
Näistä vois kehitellä.
on sinun tietosi naapurimaitten lastensuojelusta ja lakiuudistuksista. Kelpaako sieltä profesorit pitämään luentoa.
Oletko perillä esim. Ruotsin sijaisvanhempien koulutuksesta ja huostaanoton kriteereistä.
En ymmärrä mikä on sinulle HUIPPUprofesori????
Et kait ymmärrä heitä ja heidän sanomaansa sitäkään vähää kuin ymmärrät täällä kirjoitettua tekstiä.
Suomi on muuten edelläkävijä monessa asiassa mitä tulee lastenhuostaanottoon ja lasten suojeluun otappas selvää niin saamme kuulla sen sinulta itseltäsi koska muita et usko, on sitten eri asia uskovatko muut sinua.
Turha sitä minun on tänne kirjoittaa.
Stort tack på förhand.
On erittäin hyvä, että maassamme ollaan pikkuhiljaa kokeilemassa kokonaishoidon periaatetta alalla kuin alalla.
Kokeilupäiväkotien yhteydessä on neuvolan terveydenhoitaja tullut päiväkotiin tekemään lapsen ikäkausitarkastuksen, puheterapeutti, toimintaterapeutti, fysioterapeutti jne. voi käydä päiväkodissa sen sijaan, että lapsi joutuu pitkän hoitopäivän jälkeen menemään vielä terapiaan. Organisaatioiden luutuneita käytäntöjä ja rajoja tulisikin ravistella ja miettiä aina toimintoja aisiakkaan kannalta.
Suomessa ihmisten koulutustaso on sitä luokkaa, että luennoitsija, joka tietää kenelle on puhumassa saa sanomansa aivan varmasti perille.
Monet koulutukset ovat täysin yleispäteviä siten, että yleisönä voi olla vanhempia, sijaisvanhempia, kasvatusalan ammattilaisia jne.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa Jukka Mäkelän luento lapsen aivojen kehityksestä viimeisten kolmen raskauskuukauden ja kolmen ensimmäisen elinkk:n aikana.
Kokeilupäiväkodit? Näissä kokeilupäiväkodeissa pikkulapset sitten tarkastetaan ja terapoidaan ja hoidellaan ilman heidän vanhempiensa läsnäoloa, niinkö? Ei ole suotavaa, pikkulapsi voi pelätä vieraiden ihmisten sorkkimista ilman että äiti/isä on mukana. Päiväkodin henkilökunta ei tämmöiseen lapsen yksityisyyden suojaan liittyvään hyvin henkilökohtaiseen tutkimiseen riitä turvaksi. Ei lapsi ole mikään kone, ja tuollainen toiminta ilman vanhempien läsnäoloa alentaa pikkulapsen arvoa yksilönä ja tuntevana ihmistaimena kaikkine epäilyineen ja pelkoineen. Reipas on vaan oltava kun aikuiset kokeilee kokeilupäiväkodeissa kokonaisvaltaisesti. Vastustan ehdottomasti, mikäli vanhemmat eivät ole paikalla seuraamassa tilannetta ja mitä lapsen kuulleen siinä puhutaan hänestä ja hänen kehityksestään.
Suomessa suurten ikäluokkien koulutustaso ei ole järin korkea, lähinnä peruskoulu ja jokin ammattitutkinto, esim. putkimies tai autonasentaja, naisillä keittäjä tms. Varmaan ei kaikki pysy kärryillä ellei puhuta täysin konkreettisesti. Tutkimusten mukaan harva suomalainen ymmärtää abstrakteja käsitteitä tai esim. ironiaa ja sarkasmia. Näkeehän sen täällä keskustelusivuillakin, että ei oikein tunnu viestit menevän jakeluun. En käsitä, miksi sijareille räätälöityä koulutusta noin kiivaasti vastustetaan. Laiskuuttako vai mitä lie.
Käsitykseni Therapläystä, jota nyt sitten myös päiväkodeissa harjoitetaan, on se, että siinä aikuinen ohjaa leikkiä ennaltamäärätyin tavoittein. Kyseessä ei ole siten lasta rentouttava, omaehtoinen leikkiminen, jossa lapsi luo tilanteita kuten parhaaksi näkee oman mielikuvituksensa ja muiden lasten kanssa leikkien, vaan kyseessä on aikuisen ohjaama, jotain tiettyä tarkoitusta palveleva leikin varjolla toteutettu terapia jossa halutaan lapsen oppivan tai sisäistävän jotain mitä aikuiset haluavat hänen oppivan ja sisäistävän ja kenties jopa muuttavan käytöstään, tunteitaan ja ajatteluaan. Tämmöinen väsyttää lasta. Normaalissa leikissä lapsi ei väsy eikä kuormitu henkisesti, vaan hän päinvastoin saa voimavaroja leikistä. Vaikka lapsi väsyykin fyysisesti, jos leikitään esim. laukaavaa hevoslaumaa, niin henkisesti hän ei väsy. Olen järkyttynyt nykyisestä päiväkotisysteemistä, jos se on tuollaista kun kokeilupäiväkodeissa. Siinä kävellään vanhempien yli, jos vanhemmat eivät ole mukana kokeiluissa ja läsnä. Eikä terveet lapset tarvitse minkään sortin terapiaa. Suksikaa kuuseen kokeiluinenne.
Et sitten ollut kuullutkaan näistä kokeiluista, vaikka aina olet kaikkitietävänä täällä mestaroimassa ?
Esimerkiksi terveystarkastuksessa ovat vanhemmat mukana ihan niinkuin neuvolassakin, erona on se, että lapsen toimintaa ryhmässä päivittäin seuraavat ja ohjaavat aikuisetkin ovat mukana ja tuovat oman näkökulmansa mukaan arviointiin.
En ole huomannut täällä vastustettavan mitään koulutusta, itse olet esittänyt, että sijaisvanhemmat eivät voi hyötyä yleisestä koulutuksesta, koska ovat taviksia ja professorien luennot menevät heiltä yli hilseen.
Uudet sijaisvanhemmat eivät tule enää suurista ikäluokista,jotka ovat jo eläkeiässä (60 v. täyttäneille ei sijoiteta enää ketään). Kuinka 30-40 vuotiaat sivistyneet ihmiset saataisiin kiinnostumaan sijaisvanhemmuudesta, kun tässä hommassa vaatimukset ovat kovat, mutta ainoan todellisen palkinnon saa kymmenien vuosien kuluttua, kun aikoinaan hoitoa tarvinnut lapsi pystyy antamaan sitä omille lapsilleen.
Päiväkoti ei ole mielestäni pienelle lapselle paras hoitomuoto, siksi biologiset lapsemme olivatkin kotihoidossa, jossa ei vapaata leikkiä ole aikataulutettu niin kuin päiväkodeissa.
Sijoitetuista lapsistamme jotkut ovat olleet osa-aikaisesti päiväkodissa neurologin suosituksesta - sitä oliko päiväkodista heillekään hyötyä epäilen.
Jos nämä kokeilupäiväkodit sitten yleistyvät, niin ne lapset saavat erilaisen kohtelun kuin muut. Ilmeisesti kokeilijat eivät ole ottaneet huomioon, että kaikki lapset eivät ole päiväkodissa vaan esim. perhepäivähoitajan hoteissa tai peräti ihan omassa kotona äidi/isän kanssa. Siinähän kokeilevat. Arvatenkin kokeilupäiväkodin systeemit, joissa lasta arvioi ja kommentoi sitten yksi jos toinenkin tuo stressiä ja paineita vanhemmille, varsinkin jos on esikoisesta kyse. En todellakaan suosittele tollasta kenellekään. Sillä pitäähän kokeilijoiden jotain näistä lapsista löytää, säilyttääkseen työnsä.
Ja juuri näiden asioiden takia olen ajanut lapsille parempaa tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta niin neurologiassa kuin psykiatriassakin. Mutta kiviselle näyttää vieläkin.
Itse tiedän tasan tarkkaan, mitä on juoksuttaa lasta turhissa psykiatrisissa tutkimuksissa ja terapioissa, koska ongelmat syyt ovat muualla. Eikä meidän kohdalla julkiselta puolelta asianmukaista apua lapselle koskaan saatukaan, vaan jouduin kääntymään yksityisen laitoksen puoleen, että asiat alkoivat järjestyä.
Psykiatrien tietämys neurologian puolesta on riittämätön, sossuista nyt puhumattakaan. Tässä maassa olisi vältytty jo vuosien ajan isolta määrältä aiheettomia huostaanottoja, kun lasten terveydenhuolto olisi asianmukaisella tasolla.
Kuinkahan moni erityislapsi on joutunut väärän dg:n ja sairaalapaikkojen puutteen takia huostaanotetuksi johonkin lastensuojelulaitokseen, jossa ei kuitenkaan saa sitä apua, mikä hänelle kuuluisi. Ja miten monesti väsyneille vanhemmille tarjotaan ainoaksi avuksi perhesijoitusta, mitä en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään vähään kuin edellistä vaihtoehtoa. Sijareiden kuuluisi olla tavallisia vanhempia, niin miten he jaksavat sen kummemmin kuin lapsen omatkaan vanhemmat?
On toki vanhempia, jotka ovat antaneet lapsen vapaaehtoisesti huostaan tapauksessa, jossa perheen muut lapset ovat joutuneet kärsimään erityislapsen vaikeahoitoisuudesta. Kai se on hyväksyttävä vaihtoehto, jos kaikki keinot on siihen mennessä jo käytetty. Mutta turhan usein perheelle ei ole tarjottu mahdollisuutta edes lapselle oikean dg:n saamiseen, muusta asianmukaisesta avusta puhumattakaan. Varmasti paljolta monessa tapauksessa säästyttäisiin, jos sossut pystyisivät näkemään, mistä lapsen kohdalla on kysymys ja oikeaa apua niin kotiin kuin kouluunkin olisi saatavilla.
että kun lapsella on adhd niin vaihdetaanpa huoltajuus (ennen kuin tutkimukset edes saatiin loppuun). Totta kai äidissä vika jos lapsi ei pysty ylisuuressa ryhmässä keskittymään. Jopa hahmotushäiriökin on äidin vika. Mielenkiintoista vain on se, että saman ihmisen toinen lapsi ovat esim. piirustustaidoissa yli kehitystason, keskittyminen normaalia ja muutoinkin oikein tasapainoinen. Eikös olekin omituinen äiti kun toiselle tarjoaa kyniä ja paperia (hahmotushäiriö muuttui virikkeiden puutteeksi) ja toiselle ei. Tämän tempauksen (lapsen asuinpaikan vaihto) satoa korjataan muutaman vuoden päästä. Nyt jo merkit ovat näkyvissä.
Toivoisin, että Helsingin yliopiston psykologian laitoksen professori Liisa Keltikangas-Järvinen luennoisi lastensuojelualan ihmisille. Ainakin minuun hän on tehnyt suuren vaikutuksen silloin harvoin, kun olen häntä television välityksellä voinut seurata. Suosittelen kaikille.
jaksa viedä lastaan edes päiväkotiin että paljosta jäävät siinäkin paitsi ja eroavat muista lapsista.
Siis nämä lapset saavat erilaisen kohtelun.
Syyt poissaoloon on mitä ihmeellisimpiä selityksiä.
Mitä lapsi siitä oppii?
On muuten yli 25 vuoden kokemus ja konkreettinen näkemys miten lapsilla voi olla eri arvoiset elämän lähtökohdat kokeilupäiväkodeista mitenkään riippumatta.
Syitä on muitakin että ei pelkästään päihde ongelmavanhempien aiheuttamat vanhemmaksi riittämättömyydet.
"Ongelmabioja" on aivan liikaa yhteiskunnassamme ja eihän vaan ole lisääntymäänpäin.
Miksi tämänpäivän ihminen ei selviä paineista?
Onko ihmisten parempi elää tietämättömyydessä?
Olen kuullut livenä Pelan tilaisuudessa ja on tosi hyvä.
Miksi lapsi pitäisi viedä päiväkotiin niinä päivinä, kun ei ole pakko. Mikä ihmeen ongelma se nyt on. Syynä voi olla se, että lapsi haluaa olla mielummin kotona äitinsä kanssa, jos äidillä on vaikka vapaapäivä tms. Onko vanhemmat jotenkin tilivelkaa päiväkotiin ja selityksen velkaa, jos eivät jonain päivänä tuo lastaan hoitoon. Sehän on helpotus henkilökunnalle ja lapsillekin, kun on väljempää. Enpä ole ennen kuullutkaan, että päiväkotiin pitää antaa selityksiä ja siellä vielä arvioidaan, että onko selitys keksitty vai ei. Ehkä kaikki eivät halua suoraan sanoa, että lapsi halusi mielummin olla kotona tai mummolassa, kuin ah, niin iki-ihanassa päiväkotitarkkailussa.
Ja vielä tosta ryhmästä. Mikä ihmeen itseisarvo ryhmä on, että siinä olemisesta raportoidaan neuvolan tädillekin lastenhoitajien toimesta kokeilupäiväkodeissa. Ei se todista yhtään mitään, jos lapsi ei vaikka niin onnesta liiskana ole juuri siinä ryhmässä, jossain muussa ryhmässä hän ehkä iloitsisi. Jos ryhmässä on pikkunilkkejä, joita ei voi sietää niin mitä ihmeen merkitystä sillä on neuvolatarkastukseen. Ryhmä ei ole itseisarvo, täysin toisarvoinen se on. Jokaisella lapsella on oikeus valita seuransa (ikäisensä kaverit) eikä ole pakko sopeutua ihan minkäluonteisten seuraan tahansa. Ryhmän arvostus on mennyt liiallisuuksiin pikkulasten hoidossa.
minun lapseni oli terve ennenkuin huostaanottopelleily alkoi! nyt häntä on terapoitu ja pomputeltu kaksi vuotta intensiivihoidossa ja diagnoosia tullut. Sos lautakunnan lapsiasiainjaosto kehoitti meitä hakeutumaan hoitoon siten kun tämä saadaan loppumaan...terapian tarpeessa kuulema ovat itse koko poppoo...näin on!
Minulla on kokemusta biologisesta- adoptio ja sijaisvanhemmuudesta, lapsissa "normaaleja" ja erityislapsia. Tärkein oppi äitiyden vuosikymmeniltä on se, että minulla ei ole varaa vähätellä kenenkään vanhemman subjektiivisia tunteita ja kokemuksia, etenkään kun puhutaan erityislapsen vanhemmista. Olen alalle koulutettu ja minulla pitäisi olla valmiuksia ammatilliseen kasvatukseen vaikeissakin tilanteissa. Mutta kotona arjessa ammatillisuus on ajoittain hukassa, tilalle tulee inhimilliset tunteet, jaksamattomuus ja toivottomuus. Kysymys ei ole tiedon puutteesta, toisin kuin usein luullaan. Olen saanut ongelmatilanteisiin opettavaisia ohjeita ammattilaisilta, jotka työskentelevät erityislasten kanssa. Totuus on kuitenki se, että 24 tunnin arki eroaa työpäivän pituudesta huikeasti. Neurologisen häiriön tai kognitiivisen vajaavuuden omaava lapsi voi koetella vanhemmuutta todella rankasti. Lapsi voi käyttäytyä eri ympäristössä eri tavalla ja turvallisessa ympäristössä, kotona, voi tulla esiin ongelmia, joita ei ilmene päiväkodissa tai koulussa. Silti kohtaan ajoittain asenteellista suhtautumista "valituksiini". Mielestäni hyvän itsetunnon omaava kasvattaja voi tuoda julki myös epäonnistumisia. Herääkin kysymys, mitä tällaiset (Amalian mainitsemat) kaikkivoipaiset väsymättömät kasvattajat haluavat muille viestiä tai mitä he peittelevät?
meillekin tulleet lapset ovat osottautuneet aivan eri lapsiksi, kuin mitä esim. kaikkitietävä lastenkodin henkilökunta heistä kertoi. Siellähän pitäisi juuri olla sitaä ammattitaitoa. Totuus todella on, että vasta se 24/7 hoitaminen tuo esiin lapsen todellisen minän. Kun lapset alkavat luottaa heitä hoitavaan aikuiseen, tässä tapauksessa sij.äitiin, niin alkavat purkaa asioita, joista ei ole aiemmin uskaltanut tai halunnut puhua ja sitä kautta ne tulevat myös sitten käsittelyyn tunnepuolella ja voi ilmetä eril. poikkeavana käytöksenä. Sellaista luottamussuhdetta ei lapsi voi rakentaa esim. lastenkodissa, jossa hoitajat vaihtuu koko ajan eikä heillä ole aikaakaan keskittyä lapsiin syvällisemmin. Mitähän siitä vaikenemisesta todella voi päätellä. Onko niin, ettei lapset olekaan saavuttaneet luottamussuhdetta sij.vanhempiinsa ja edelleen painavat murheensa yhä syvemmälle ja syvemmälle joka sitten takuu varmasti aikuisena kostautuu. Sekä fyysisinä, että psyykkisinä ongelmina.
Sanoisin, että täydellisinä esiintyvät sijaisvanhemmat edellyttävät sijaislastenkin pitävän kulissia yllä ja siksi lapset vaikenevat pahasta olostaan. Ei niitä auvoisia kulisseja lasten voimavaroin kaadeta.
sellainen epäilys siitä vähän herää. Toisaalta, jos lapsilla ei mitään ongelmia, niin ovatko he sitten edes ongelallisista olosuhteista huost.otettuja, joten tässä sitten päästäänkin aiheeseen aihettomat huost.otot??? Paljon herättää kysymyksiä todella.
Kyselin tuolla alempana laitatteko harjoituskappalesijaislapset kompostiin. Niin kuin teki minun lapseni sijaisvanhemmat kun rahan tulo loppui.
Teidän sijaisten etujärjestön nimeksi olisi hyvä tuo nimimerkkisi "amalia". Minä ainakin muistan lopun ikääni kirjoituksesi ja nimimerkkisi sen yllä. Sijaismaailma ei olekaan läpi mätä.
niinkuin itse haluavat. Bio, sijais, ja adoptiovanhempia voidaan haastatella ja kuvata lehtiin ja telkkariin vaikka tunnin verran ja siitä sitten ottaa lyhyitä pätkiä sen mukaan miltä toimittaja itse haluaa jutun näyttävän.
tuttavapiirissäni on muutamia minun laillani ajattelevia. Et tiedä, miten jotkut sij.äidit todella pistävät itsensä likoon lasten parhaaksi. Melkein verissäpäin tapellaan, ettei lapsia tallottaisi jalkoihin vain siksi, että sattuvat olemaan vain "niitä lapsia", niin kuin meille usein sanotaan, Voi että se loukkaa.
menkää jo eläkkeelle , keskinäisen kehumisen kerhonne kanssa. ketjussa oli muutama asiallinen kommentti.esim. kuntoutuksesta .
kyllä amalia voisit jo lopettaa hoitamisen kuullostat tosi väsyneeltä ,silloin helposti häviää se lapsen etu.
helinä voisi perustaa yhden naisen raadin ja rueta valkkaamaan sijareita, tunnut jokatapauksessa arvostelevan muita.ja varsinkin niitä jotka eivät ole kanssasi samaamieltä.
Kaikkitietävän ohje on huono ja vastoin lapsen etua. Toisin kuin auvoiseen onneen unohtuneet sijaisvanhemmat, jotka luovuttavat kun utopia ei toteudukkaan, amalia on omalta osaltaan sitoutunut lastensuojelutehtäväänsä eikä voi lopettaa kesken. Mihin hänen hoteisiinsa sijoitetut lapset sitten joutuisivat? Kaikkitietävän sijaislapseksi, olisitko siihen valmis ja uskotko itseesi niin paljon, että pärjäisit heidän kanssaan lähestulkoonkaan yhtä hyvin kuin amalia.
En ole tietääkseni kehuskellut, enkä kehuja pyydellyt. Olen puhunut asioista niiden oikeilla nimillä tuonut esiin sijareiden todellista arkea. Täällä kun ei paljonkaan tuota asiantnkää näyttänyt näissä kirjoituksissa olevan.Tämä oli enemminkin taistelutanner bio/sijarit. Minusta sellainen eipäs-juupas keskustelu ei hyödytä ketään. Mutta niin kauan kun on sinunlaisiasi hyökkääjiä, niin en ihmettele yhtään, miksi sijarit ei uskalla laajemmalti puhua ongelmistaan, joita kuitenkin tiedän suurimmalla osalla olevan. Miksi sijari ei saisi tuntea/myöntää olevansa väsynyt kun hoitaa useampia lapsia. Kuitenkin kaikki ymmärtävät, että norm. lapsiperheen äidit voivat olla väsyneitä, kun työtä on paljon. Mikä tekee sij.äidistä robotin. Se paljon mainostettu koulutusko?
riidellään!
Huomaatteko, miten joita kuita ärsyttää, jos pari ihmistä löytävät yhteisymmärryksen keskenään!?!
sijari tai bio, varmasti väsyy erityislapsen hoitamisesta - ainakin joskus.
Näytti ilahduttavalle, että kirjoituksesi jälkeen ei ollut tullut yhtään irvistelyä asiasta, koska bio-puolella ne ovat säännöllisesti toistuvia.
Onko se kateutta vai?
Hei!
Kun luen siitä että sinulla on kaksi ADHD sijaislasta tuli heti PoKe-kuntoutuksen palvelut mieleen, katso heidän kotisivuilta: http://www.mahdollisuuslapselle.com/kuntoutus.htm
Tsemppiä sulle!
terv. mjau
et kaikilta sijareilta kympin pisteitä aina saisikaan.
Itse olisin kaivannut sellaista palstaa, jossa esim. uudesta LsL:n valmistelusta, sen yksityiskohdista olisi voinut keskustella yhteiskymmärryksessä myös sijareiden näkökulmasta.
en lannistu kritiikistä. Asioista saa jokainen olla sitä mieltä mitä on. Siitä vain en täällä oikein pidä, jos mennään henkilökohtaisuuksiin ja ihan nimitellään toisia, jos ollaan eri mieltä. Pitäisi muistaa, että asiat voivat riidellä, mutta ei ihmisten tarvi.
En tiedä sen lain valmistelun yksityiskohdista juurikaan mitään, mutta jos sinä tiedät jotain, niin aloita keskustelu, tulen kyllä mukaan.
Asialinjalla on kiva vaihtaa mielipiteitä.
Minusta täällä voisi myös ottaa tota huumoria mukaan ei kai nykyihmiset ole näin tosikoita. Tiedän kyllä, että täällä keskustellaan hyvin vakavista asioista, joissa suuria tunteita mukana. Silti pitäisi yrittää löytää joskus jotain valoisaakin ja nähdä humoristisiakin puolia aina joskus. Kun keskustelen puhelimessa tuttujen sijareiden kanssa, niin vaikka aihe olisi hyvinkin raskas, niin hyvin usein käännämme asiat niin, että nauramme joko itsellemme tai koko systeemille, ikäänkuin loppukevennykseksi. Huumoria pitää olla elämä on aiva liian totista muuten.