huhtimammat?

Mitä kuuluu huhtikuussa synnyttäville?
Tunnetteko liikkeitä? Entäs onko sukupuoli selvillä? Kertokaa kuulumisia :)

Minulla on la 26.4 ja tällä hetkellä olo on mitä parhain! Raskauspahoinvoinnista ei ole enään mitään jäljellä vaikka se oli aikasemmin tosi voimakasta. Välillä olen säikähtänyt suppareita, mutta kuulemma kivuttomat ei ole vaarallisia..Oletteko muut tunteneet vielä supistuksia?

Masu on kasvanut kovasti ja enään yhdet housut mahtuu jalkaan eli pitää lähteä shoppaileen.Tarvitsen todellakin myös uusia rintaliivejä kun vanhat painaa, auts!

Vauvan liikkeitä olen tuntenut rv 15 alkaen ja voimistuvat koko ajan :)
Rakenneultra on joulukuunalussa ja ajattelin kysäistä sukupuolta, mutta jotenkin poika olo on ja olen nimennyt vauvan jo pikku-ukkeliksi :D

Mieskin(voiko mieheksi kutsua?) jätti minut raskauden alussa, siitä täällä hieman kirjoittelinkin, mutta kyllä tämä pikku-ukkeli on tehnyt parhaansa että unohdan sen idiootin...on kuulemma jo löytänyt uuden "hoidon" joten siinäkö olkoon.

Vauva tavaroita en ole vielä ostellut ollenkaan. Ainoastaan tilasin vauva lehden :)

Ihanaa odotusta kaikille ja kirjoitellaan kuulumisia.
13583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

myös oulusta=) LA 29.4.Olo on kyllä ollut koko ajan mitä parhain...vaikka välillä iskeekin huono olo..Oon huomannut että kun syö aamuisin vaikka näkkärii taikka hapankorpun niin ei tule läheskään niin helposti huono olo=)
Ekaa ultraa tässä ootellaan joka on 1½ viikon päästä...JÄnskättää=/ Aijon kyllä kysyä kumpi sieltä on tulossa vaikka osa sukuloista on sanoneet että poika sieltä tuleepi=) on kyllä enemmän poika olo=)
Masu on kyllä kasvanut niin että on tullut ostettuu jo 4 äippähousut ja pari paitaa=D
Ja vaaville on jo vaikka ja mitä..tänään hain kokoelmaan lisää rintarepun =D että nyt puuttuu enään pikku tavarat tutit tms...
Liikkeitä ei vielä ole tuntunut tai sitten osaa niitä semmoseen yhdistää=/ kovasti niitä oottelen mutta en ole "tutkimaankaan" alakanut.

Hei Heitura..Olitko sie sieltä haukiputaalta?Ja ekaa odotit?Kun silloin jokunen viikko sitten kyselin että olisiko siusta saanut maili seuraa??Ois mukava porista ihan niitä näitä ja sit kokemuksia?!?

Oikeen mukavaa odotusta muillekkin!!!

Äänestä
  • Sama henkilö :)

    Äänestä

Moikka Helsingistä.. Minulla on esikoiseni LA 25. huhtikuuta. =) Jännää että teilläkin on poikaolo. Sikiön liikkeitä en uskalla vielä sanoa tunteneeni mutta pahoinvoinnit on väistyneet ONNEKSI. Enää satunnaisesti yskityttää, lähinnä tosi pahat hajut ja tunkkainen ilma.

On tämä ihmeellistä. Maha on alkanut tässä ihan viikon sisään pönöttämään ja kävin lauantaina ostamassa ensimmäiset menkkahaukan tuulipukuäitiyshousut.. Tuli kyllä mukavampi olo ilman kiristystä. Vähän muodollisemmat farkut olis kans mukavat mutta kokoja ei löytnyt. Rinnat on kasvaneet C75:sta D80:n. Eli uudet alusvaatteet tuli kans hankittua.

Olen ollut tosi varovainen, en ole mitään vauvatarvikkeita vielä edes harkinnut ostavani. Odotan ainakin toiseen ultraan, joka on tässä kuun lopussa. Helsingissä ovat kuulemma tosi tiukkoja sen suhteen etteivät ala sukupuolta arvailemaan.. Harmi.

Äänestä

Meillä tosiaan la huhtikuun alussa. Perjantaina on rakenneultra, jännittää... Olisi kiva saada tietää sukupuoli. Jollei nyt selviä, käydään muutaman viikon päästä 3/4D ultrassa.

Viime viikolla alkoi vasta tuntua liikkeet. Tänään on täynnä 20 viikkoa ja sanovat, että näihin aikoihin tosiaan alkaa ensisynnyttäjät tuntea vauvan liikkeet. Aloin ensin jo vähän hätäillä, kun ei mitään tuntunut.

Pikkuinen päätti jopa toivottaa hyvää isänpäivää isukille sunnuntaina, tömäytti sellaisella voimalla, että isäkin tunsi potkun :)

Eilen maalattiin jo lastenhuoneen seinät, mutta hankinnat saa vielä odottaa. Tosin tänään pitää lähteä ostamaan mammavaatteita, housut kun ei oikein enää mene kiinni.

Ihanaa odotusta teille kevätmammoille. Keskiraskaus on kuulemma parasta aikaa, joten nautitaan siitä täysillä! Hienoa, että heitura olet jo unohtanut epäkelvon isukin. Olette varmasti parempi perhe kahden.

Äänestä

mulla laskettuaika 15.4 ja pikkukakkosta odotellaan. masu on tullut vasta esille ja yhdet äippähousut on tullu ostettua, mut vauvalle ei viel olla ostettu mitään ku odotetaan ultraa joka on vasta 12.12. kysytään vauvan sukupuoli jos se nyt näyttää (esikoisenkin kysyttiin) joten sen jälkeen on helpompi ostaa vaatteita. alkuraskaus on mennyt aamusta iltaan pahoinvoivana jota kesti 2kk. esikoista odottaessa ei ollut mitään oireita joten nähtäväksi jää onko tämä poika.

Äänestä

viikkoja kasassa 18 4 eikä tunnu miltään. kaksi vuotta vanhat housut mahtuu ihan yhtä hyvin kun ostettaessa.
ei tunnu liikkeitäkään (neuvolan täti sanoi että joskus viikon 20 tienoilla voi mennä ylikin pitkälti). raskaus ei näy vielä ollenkaan eikä siis tunnukaan. kyllä epäilen sillon tällön että olenko raskaana oikeasti ollenkaan kun ei mitään oireita ole ollutkaan, ei pahoinvointeja eikä kipuja mitään.
neuvolassa kuunnellaan äänet joka kerta ja aina tikittää? neuvolan täti joutuu minulle todistelemaan että joo-o oot sä raskaana.
tässä potkuja odotetaan.
rakenneultra on loppu kuusta ja toivon kuulevani sukupuolen (tyttö) mutta poikaystävä ei kai halua kuulla sitä.

jännityksellä odotetaan kevättä.

Äänestä
  • Sä kirjoitit mun ajatukset, joten mun ei tartte kirjoittaa niitä. Ainoastaan mitä olen tuntenut, niin vauvan liikkeitä joskus kun käyn nukkumaan, mutta se on pelkkää poreilua. Alussa oli oireita, mm pahoinvointi ja tosi paha väsymys, mutta nyt ei mitään. Aamusinkaan ei ole enää paha olo. Olen jo monta kertaa miettinyt, etten oikeasti ole edes raskaana, vaikka olen vauvan nähnyt monitorilta ja kuullut ääniä ja tunnen sen aina joskus. :( La 21.4.
    Mulla myös ultra loppukuusta. :)

    Äänestä

Eli tosiaan laskettu aika on 3.4. Pahoinvointia on ollu alusta asti ja vieläkin yökkäilen noin viikon välein. Masu näkyy jo ihan kivasti ja vauvan liikkeitä olen tuntenut noin pari viikkoa. Nyt ne ovat muuttuneet sellaseksi möngerrykseksi ja välillä siellä oikein monotetaan äitiä!! =)Rakenneultra on perjantaina ja jos suostuvat kertomaan sukupuolen, haluamme sen tietää! Tyttö olo on ollut alusta asti!
Hyvää odotusta kaikille..on tämä vaan niin ihanaa!!

Äänestä

laskettuaika 26.4:) Väsymys vaivaa edelleen mutta pahoinvointia ei ole koko aikana ollut onneksi. Jalat jostain syystä turpoaa vähän nyt jo,vaikka paino ei ole yhtään noussut.
Vanhat vaatteet menee päälle vaikka vartalon muoto on muuttunut aika tavalla,eli "vararengas"on noussut ylemmäs.
Liikkeitä ei ole tuntunut ja neuvolassa veikkailtiinkin,että muutama viikko vielä menee ennenkuin tuntuu.
Vauvatavaroita ei ole ostettu mitään.Tai no,kaksi bodya,mutta siinä se. Ystävätär on tuonut pari kassillista vanhoja vaatteita. Ajateltiin odottaa reilusti vuoden vaihteen yli,ennenkuin aletaan shoppailemaan enemmän.
Rakenneultra on Joulukuun ekalla viikolla,mutta sukupuolta emme halua tietää.
Vauva on esikoinen.
Onnellista odotusta kaikille!

Äänestä

Liikkeitä olen tuntenut jonkin verran nyt viime lauantaista lähtien, luulisin ainakin että se on vauva kun tuolla masussa liikehtii kun uudenlaisia tuntemuksia on.. :)

Pahoinvointia ei ole ollut koko raskauden aikana ollenkaan, pientä etovaa oloa ekoilla viikoilla.

Vauvalle on jo paljon tavaraa...kehto, turvaistuin, rattaat ja jonkin verran vaatetta, leluja ja petivaatteita.

Ennen joulua olisi ultra ja toivottavasti silloin selviää sukupuoli, itselläni on sellainen olo että poika olisi tulossa, saas nähdä.

Äänestä

Heippa huhtimammat!

Odotan toista ja liikkeitä olen tuntenut jo useamman viikon enemmän tai vähemmän. Huomasin, että vauva reagoi minun säikähdykseen viikonloppuna ja pomppasi samalla kun itse säikähdin. Jäin nimittäin yöhousujen vyötärönauhasta kiinni keittiökaapin vetimeen :)

Odotus on sujunut ihan erilailla kuin esikois tytärtäni odottaessa. Kaikki on mennyt ns. päälaelleen. Sairastin pariviikkoa sitten pahan poskiontelontulehduksen ja nyt olin sairaslomalla pari päivää pahan silmätulehduksen vuoksi. Vointi on muuten nyt ok, alussa oli pahaa ilta/yöpahoinvointia. Muuten iho ja kaikki on erinomaisessa kunnossa ja luulen odottavani poikaa. Seuraava ultra olisi 28.11. ja aikomus olisi kysäistä myös sukupuolta. Makeaa ei tee mieli, suolaista kylläkin. Raejuustoon on himo sekä viiliin. Väsymystä on jonkin verran ja tekisi mieli aina mennä päiväunille, mutta töissä on vaikea nukkua :)

Kirjoitelkaa tuntemuksianne varsinkin jos ensimmäinen lapsenne oli tyttö. Miten nykyinen raskaus poikkeaa ensimmäisestä jne. Olis kiva kuulla kokemuksista! Onnellista odotusta kaikille!

Äänestä

Kolmatta odotan. Kotona on jo tyttö ja poika, jotka riitelevät kumpiko siellä äitin masussa asuu. Tyttö haluaa pikkusiskon ja poika pikkuveljen...

Liikkeet on tuntuneet jo pitkään. Varsinaisiksi potkuiksi ne muuttuivan tämän viikon alussa. Ultran mukaan masussa olisi poika. Ja minulla on ollut niin tyttöolo. Korjaan. Olisin haaveillut toisesta tytöstä, jolle voi silittää ripsumekkoja. Pojan vaatteet kun silittää, niin se tulee 5 min kuluttua esittelemään isoa ruohotahraa housuissa.

Pahoinvointi loppui viikolle 10 ja sen jälkeen olo ollut mitä mainioin. Liitoskivut on ajoittain riesana, varsinkin jos siivoaa reippaammin, tai tekee lumitöitä, tai erehtyy lupautumaan lasten kanssa juoksukilpasille. Supistuksia ei ole tuntunut. Edellisissäkin raskauksissa supistukset alkoivat vasta muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa.

Masu on kasvanut sen verran että vieraammatkin huomaa. Kukaan vaan ei ole vielä tullut suoraan kysymään. Minulle on vaan sanottu: meillä olisi rattaat/turvaistuin myytävänä, jos tiedät jonkun joka tarvitsee...

Muutamiin pieniin vaatteisiin olen sortunut, mutta mitään suurempaa en ole ostanut. Vievät suotta tilaa kaapissa. Joulun jälkeen alennusmyynneistä olisi tarkoitus ostaa tulokkaalle vaatteita yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heitura kirjoitti:

Mitä kuuluu huhtikuussa synnyttäville?
Tunnetteko liikkeitä? Entäs onko sukupuoli selvillä? Kertokaa kuulumisia :)

Minulla on la 26.4 ja tällä hetkellä olo on mitä parhain! Raskauspahoinvoinnista ei ole enään mitään jäljellä vaikka se oli aikasemmin tosi voimakasta. Välillä olen säikähtänyt suppareita, mutta kuulemma kivuttomat ei ole vaarallisia..Oletteko muut tunteneet vielä supistuksia?

Masu on kasvanut kovasti ja enään yhdet housut mahtuu jalkaan eli pitää lähteä shoppaileen.Tarvitsen todellakin myös uusia rintaliivejä kun vanhat painaa, auts!

Vauvan liikkeitä olen tuntenut rv 15 alkaen ja voimistuvat koko ajan :)
Rakenneultra on joulukuunalussa ja ajattelin kysäistä sukupuolta, mutta jotenkin poika olo on ja olen nimennyt vauvan jo pikku-ukkeliksi :D

Mieskin(voiko mieheksi kutsua?) jätti minut raskauden alussa, siitä täällä hieman kirjoittelinkin, mutta kyllä tämä pikku-ukkeli on tehnyt parhaansa että unohdan sen idiootin...on kuulemma jo löytänyt uuden "hoidon" joten siinäkö olkoon.

Vauva tavaroita en ole vielä ostellut ollenkaan. Ainoastaan tilasin vauva lehden :)

Ihanaa odotusta kaikille ja kirjoitellaan kuulumisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu