Oma kokemukseni naisista, jotka ovat ns. feministejä (En ole varma miten tuo sana enää tätä nykyään määritellään, mutta nämä neitokaiset joihin olen tutustunut ovat halunneet samat oikeudet kuin mihillä, sekä miehille samat oikeudet kuin naisille ja olleet sitä mieltä, että oikeuksien mukana seuraa automaattisesti myös vastuu).
Kaikki kolme tapausta ovat olleet kauniita ja suht feminiinisiä (kynsilakkaa, meikkiä, hameita ja korkkareita käyttivät ja olivat kaikki normaalipainoisia sieltä hoikemmasta päästä).
Eli ei mitään butch-lesboja.
Kaksi kolmesta on heteroja ja yksi bi.
Kaikki ovat älykkäitä ja suoriutuvat yliopisto-opinnoistaan hyvin (ja kyllä, kaksi heistä opiskelee luonnontieteitä).
Heidän suhteensa seksiin on ollut yllättävän avoin, ovat mielellään kokeilleet uusia asioita, suihinotto ei ole ollut ongelma ja vain yksi heistä vastusti pornoa.
Näistä yksikään ei vaatinut, että mies maksaa heidän ruokansa/drinkinsä/taksin/jne.
Mielestäni moinen on hyvä pakkaus.
Miksi suurinosa miehistä on erimieltä?
Haluatteko te todellakin naisen, joka on seksuaalisesti kuin kuollut kala, joka elää vain sinua varten, joka juoruaa kaikesta ystävättäriensä kanssa, joka lyö jos sanot jotain "loukkaavaa" ja joka saa kiukutella ja tiuskia kerran kuussa sillä tietyllä syyllä ja joka vaatii, että maksat hänen ateriansa ja ostat kalliita lahoja? Miksi?
Miksi miehet kammoavat...
34
2825
Vastaukset
- scale
Jos feministit on kuvailemasi kaltaisia, niin nyt alkoi feministit kuulostaa hyvältä :D
Jos ne todellisuudessa ovat sellaisia RuÅtsalaisia jokka laulaa taistelulauluna miehet hirteen-biisejä, niin ei kiitos.- keskustelunaloittaja
on molemmanlaisia. Onneksi omalle kohdalleni on sattunut näitä ensinmainitun kaltaisia.;)
- ei-feministi
oli peraatteessa loukkaavaa, esim minua kohtaan, en ole feministi, minusta mies on mies ja nainen on nainen. Ihmiset toki ovat tasa-arvoisia mutta silti pidän perinteisistä sukupuolirooleista. MUTTA, en ole todellakaan lahna sängyssä, en kiukuttele, elätän itseni, en elä miestä varten tai esim juorua ystävätärien kanssa, Joten, mikä oli sun pointti? Menit yleistämään, luokittelemaan tosta vain, eikä tossa ollut mitään järkeä. Ja muuten, usein nainen sanoo : se pelkää vahvaa naista(jos mies antaa pakit), noh, naisessa voi olla jotain muuta vikaa, se saattaa olla täysin kypsymätön ja sosiaalisesti rajoittunut. Ja esim. rakastaa yli kaiken väittelyä asioista eikä sellaista kukaan jaksa..siinä sulle muutama miksi miehet ei ehkä halua sun ystäviä vaikka ne niin ihania onkin;)
- taas sama..
jos koit viestin loukkaavana. Olisi ehkä pitänyt tähdentää, että tuo viimeinen oli kuvaus lähinnä siitä, millainen nainen sukupuoliin liittyvien ennakkoluulejen mukaan on.
Feminisimi ei välttämättä tarkoita, että mies ja nainen ovat samanlaisia. VAAN juuri tasa-arvoa.
Sitten tietenkin on olemassa erilaisia feminismisuuntauksia joista yksi on, ettei miesten ja naisten välillä ole suurempia eroja.
Mutta.. jos kerran elätät itsesi, et elä miestäsi varten, et juoruile niin, silloinhan olet jättänyt ison osan klassisista sukupuolirooleista pois! Vai?
Kukin tavallaan, ei siinä mitään.
(P s näillä ystävilläni ei ole ollut vaikeaa löytää partnereita, kysymys oli lähinnä suunnattu täällä hengaileville ihmisille, jotka toitottavat kuinka feministit on niin kamalia ja.. halusin lähinnä laajentaa kuvakulmaa.)
Miten se kammoaminen ilmenee?
Mistä tiedät, että syyllinen saamattomuuteen on juuri feminismi?
Itse en ainakaan koskisi korkokenkäiseen naiseen joka opiskelee huuhaata, on seksuaalisesti kieroutunut ja vastustaa pornoa. :)- minä taaas......
näillä kuvaamillani tapauksilla ole ongelmia löytää miehiä.
Mutta, esim miesten saunailloiss, nettiplatsoilla yms kuulee aina "feministiä EN työttöystäväkseni ottaisi" ja, kun oma kokemus feminististä tyttöystävänä on positiivinen niin... ajattelin vain kysyä.
Omasta mielestäni on ihanaa, ettei naiseni pistä minua maksamaan kaikkia muotioikkujaan, osaa pitää puolensa eikä minun tarvitse esim vaihtaa lamppua hänen luonaan.^^
- Minä.Mies
En juurikaa hauku feministejä, jokainen taaplaa tyylillään, muttamutta. En ymmärrä miks yleistät naisen joka ei oo feministi idiootiks joka ei osaa nussia ja on väkivaltanen. Oon täysin eri mieltä sun kanssa tästä, mä haluan naisen joka on ihan oikeesti nainen, ja tälle naiselle mä haluan olla mies. Tietty kannatan tasa-arvoo sun muuta, mut ei ihan joka hommas. Mun mielest nainen ei oo niin tasa-arvonen et sen tarttis vaihtaa omaan autoonsa renkaat tai tehä parkettiremppa. Enkä mä jumalauta silitä. Piste.
- ___________________
Ei todellakaan ollut tarkoitus yleistää ei feministejä.
Tarkoitukseni oli parodisoida naiskuvaa ajalta, jolloin nainen ei ollut tasa-arvoinen. Ja, joka tietyssä mielessä elää edelleen. (Esim irtosuhteita harrastava nainen on onneton huora jne.)
Jokainen saa tietenkin elää tavalaan, siitä en sano mitään.
Haluan nimenomaan esille sen, miten muut ajattelevat. Haluan ymmärtää.
Mutta jos tulkitsin oikein, niin haluat naisen, jolla ei ole niitä piirteitä, jotka yhteiskuntamme luokittelee miehelle.
Tekeekö silittäminen sinusta naisellisemman?
Haittaisiko sinua jos nainen olisi parempi esim luonnontieteissä?
Entä jos hän osaisi ajaa autoa paremmin tai olisi huonompi ruoanlaitossa kuin sinä? Jos, niin miksi.
- Hard Talk
Hieno homma että olet loytännyt mukavan naisen... mutta aikamoisia vastakkain asettuja nyt kyllä viljelet... Jotenkin tuosta sinun kertomuksestasi tulee mieleen uskovaiset, jotka käännyttävät ihmisiä paratiisiin... kertomalla miten autas olo heillä itsellään on... No ei siinä mitään pahaa ole...
"Heidän suhteensa seksiin on ollut yllättävän avoin, ovat mielellään kokeilleet uusia asioita, suihinotto ei ole ollut ongelma ja vain yksi heistä vastusti pornoa."
Mukava uusi vaihtoehtoinen feminismiin liittyvä stereotypia...
"Haluatteko te todellakin naisen, joka on seksuaalisesti kuin kuollut kala, joka elää vain sinua varten, joka juoruaa kaikesta ystävättäriensä kanssa, joka lyö jos sanot jotain "loukkaavaa" ja joka saa kiukutella ja tiuskia kerran kuussa sillä tietyllä syyllä ja joka vaatii, että maksat hänen ateriansa ja ostat kalliita lahoja? Miksi? "
Aika jännä vaihtoehto seuraavalla sijalla... jos ei halua kuvailemaasi feministi-naista....
Toi aterian maksaminen ... oliko se sulla oikeasti vaikuttava kriteerin kun päädyit upeaan kuvailemaasi feministiin...
Kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi tiellä!
Ps. Joo ei siinä feminismissä sinänsä mitään, jos sen liittyy esimerkiksi siihen että samanlaiset lähtökohdat tarjotaan miehille ja naisille... mutta noi muut sun yleistykset on aika tiukkaa tekstiä.- provo.;)
Tiedän.
Halusin lähinnä vastakohdan sille, kun tällä palstalla saa jatkuvasti lukea "feministit ovat lesboja naisia, rumia, tyhmiä ja kaikin puolin paskoja". Vähän perspektiiviä.
Viimeksi mainittu EI kuvaile ei-feminististä naista vaan on parodia niistä piirteistä joita naisiin liitetään mm. niinä aikoina, jolloin naista ja miestä ei ole pidetty tasa-arvoisina.
Tällaisia ennakkoluuloja ja rooleja ovat olleet mm se, ettei nainen pidä seksistä mutta suvaitsee sen kunhan partneri on rakastettu, menkat ovat syy siihen, että naiset kiukuttelevat, naiset ovat juorukanoja jne. jne.
Nykyäänhän yhteiskunnan ilmapiiri on sallivampi naisille, kuin mitä se on aiemmin ollut eikä moni nainen pidä itseään feministinä vaikka haluaakin samaa palkkaa, äänioikeuden ym (mitkä ovat juuri feminismin ydinasioita).
Ruoan maksaminen oli lähinnä esimerkki, mutta joo, otetaan kaikki täysin kirjaimellisesti! - Hard Talk
provo.;) kirjoitti:
Tiedän.
Halusin lähinnä vastakohdan sille, kun tällä palstalla saa jatkuvasti lukea "feministit ovat lesboja naisia, rumia, tyhmiä ja kaikin puolin paskoja". Vähän perspektiiviä.
Viimeksi mainittu EI kuvaile ei-feminististä naista vaan on parodia niistä piirteistä joita naisiin liitetään mm. niinä aikoina, jolloin naista ja miestä ei ole pidetty tasa-arvoisina.
Tällaisia ennakkoluuloja ja rooleja ovat olleet mm se, ettei nainen pidä seksistä mutta suvaitsee sen kunhan partneri on rakastettu, menkat ovat syy siihen, että naiset kiukuttelevat, naiset ovat juorukanoja jne. jne.
Nykyäänhän yhteiskunnan ilmapiiri on sallivampi naisille, kuin mitä se on aiemmin ollut eikä moni nainen pidä itseään feministinä vaikka haluaakin samaa palkkaa, äänioikeuden ym (mitkä ovat juuri feminismin ydinasioita).
Ruoan maksaminen oli lähinnä esimerkki, mutta joo, otetaan kaikki täysin kirjaimellisesti!Ok !
Tseppii vaan sinulle !
Suurempi ero ihmisten asenteissa on usein sukupolvien kuin sukupuolten välillä nykyään...
No toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä...
- petosängyssä(N)
ei minusta mielestäni tule feministiä, vaikka pitäisinkin rajustakin seksistä ja myös suihinotosta silloin kun tunteet on pelissä mukana...
- petosängyssä(M)
sinusta feministi, koska noudattamalla ap:n ajatuksen linjaa; Mies on sovinisti, jos tyydyttää naisen sängyssä;)
- petosängyssä(N)
petosängyssä(M) kirjoitti:
sinusta feministi, koska noudattamalla ap:n ajatuksen linjaa; Mies on sovinisti, jos tyydyttää naisen sängyssä;)
sittenhän se mun perjantainenkin mies oli täys sovinistisika. ei kannatakaan enää sitä tapailla. eikä ylipäätänsä harrastaa seksiäkään enää ikuna ;)
- petosängyssä(M)
petosängyssä(N) kirjoitti:
sittenhän se mun perjantainenkin mies oli täys sovinistisika. ei kannatakaan enää sitä tapailla. eikä ylipäätänsä harrastaa seksiäkään enää ikuna ;)
oikea osaaja. Niinhän siinä usein käy, harrastuksesta tulee ammatti, eikä se tapailukaan voi ikuisesti jatkua, kehittymättä joksikin muuksi;)
- petosängyssä(N)
petosängyssä(M) kirjoitti:
oikea osaaja. Niinhän siinä usein käy, harrastuksesta tulee ammatti, eikä se tapailukaan voi ikuisesti jatkua, kehittymättä joksikin muuksi;)
ottaa siitä ittelleni miehen.söpön sovinistipossun.kyl se ammattilaiselta iha vaikutti.jos sen kesyttäs tälle femalelle sopivaks.mut kuihan sit sen seksin käy.aina ilman
- petosängyssä(M)
petosängyssä(N) kirjoitti:
ottaa siitä ittelleni miehen.söpön sovinistipossun.kyl se ammattilaiselta iha vaikutti.jos sen kesyttäs tälle femalelle sopivaks.mut kuihan sit sen seksin käy.aina ilman
siitä mies itelles. kesyttämään älä ala. jos sitä yrität niin aina ilman. ilman kesyttämisyrityksiä seksistä ei tarvitse huolehtia.
- petosängyssä(N)
petosängyssä(M) kirjoitti:
siitä mies itelles. kesyttämään älä ala. jos sitä yrität niin aina ilman. ilman kesyttämisyrityksiä seksistä ei tarvitse huolehtia.
ei laiteta eli jos en kesytä ni laitetaan.sitte en ees yritä.
- petosängyssä(M)
petosängyssä(N) kirjoitti:
ei laiteta eli jos en kesytä ni laitetaan.sitte en ees yritä.
päässeet asiasta yhteisymmärrykseen. kummallista kyllä?? eipä tässä mitään erimielisyyttä edes ollut.
- petosängyssä(N)
petosängyssä(M) kirjoitti:
päässeet asiasta yhteisymmärrykseen. kummallista kyllä?? eipä tässä mitään erimielisyyttä edes ollut.
odottelinki et tuon epäilykseni vahvistat.
- IngallsinLaura
Tavallaan pidän tästä avauksesta. Mutta en pidä ajatuksesta, että naisen pitäisi feminismiään kompensoidakseen näyttää erityisen naiselliselta.
Suurin osa feministien vihaajista, niin miehistä kuin naisistakin, on itse feministejä. Tämä johtuu siitä, että feminismin käsitettä ei tajuta. Tasa-arvoa kannattaa - onneksi! - suurin osa suomalaisista, ja sehän se feminismin alku ja juuri on: naisten ja miesten tasa-arvoisuus ihmisinä ja kansalaisina.
Oikeus olla jotakin mieltä on jokaisella, riippumatta siitä käyttääkö korkokenkiä tai lakkaako kynsiään (minen tee kumpaakaan :).
Mutta on hienoa, että otit tämän asian esille, sillä todellisuudessa me feministit (Maija, minä ja muut) emme ole mitään muuta kuin normaaleja naisihmisiä, jotka tietävät mitä feminismi tarkoittaa ja kannattavat sitä.- Lööperipörriäinen
Sitten kun saat kansanjoukot ymmärtämään "äärifeminismin" eli miesvihan sovinismiksi ja haihduttamaan yksinkertaisen pelkästää miehiin liittyvän sovinismin harhan, voit puhua ymmärrysrikkeestä. Sitä ennen feministi on kansanomaisesti sitä, miksi huomiotaherättävimmät feministeiksi julistautujat sen esittävät, eli juurikin miehiin kohdistettua päätöntä aggressiota tai - heppoisemmalla kannalla - yksipuolisesti naisia suosivaa edustusta. Tavallaanhan kyseessä on jäänne feminismin alkuajoilta, kun tasa-arvoero oli varsin selkeä. Valitettavasti sana ei ole päässyt irti tuosta menneisyydestään, joka - vaikka tasa-arvoon pyrkikin - on rakentunut naisten näkökulmaan. Enää se ei edusta yksiselitteisen positiivista vivahdetta. Feminismin tasa-arvoksi julistaminen on vain historian jäänne, joka tekee käsitteestä monitulkintaisen. Silloin kukin tulkitsee sen tavallaan, eikä siinä paljoa suuta sovi mutristella.
Nykyään feminismi on kerännyt itseensä paljolti negatiivista ilmiasua tiettyjen ryhmittymien mediahuomiota saaneiden julistusten ja temppujen seurauksena. Jollei tätä halua hyväksyä, kannattaa ennemmin puhua siitä, mitä haluaa tarkoittaa (vaikka tasa-arvosta, kun se sieltä pulppuaa muutenkin ;) ). Ei iänikuisilla määritelmillä ole loppujen lopuksi paljoa merkitystä, kun kansa alkaa nähdä asian tietyin silmin. Tässä voisi jo viitata kirjoittajankin perussääntöön: lukija on aina oikeassa. Älä siis selitä asiaa niin, kuin itse sen ymmärrät, vaan niin kuin lukija sen ymmärtää.
Feminismi on vain alkanut liittyä jo samanlaisia negatiivisia vivahteita kuin sovinismiin, koska feminismin piiriin pääsevät julistautumaan juurikin nuo sovinistiset ainekset. Asia kannattaa vain hyväksyä ja siirtyä eteenpäin. Eli kysehän on siitä, miten haluaa itsensä otettavan. Jollei siis sovinistin leima tunnu mukavalta, pitää yrittää tehdä siihen pesäero, eikä selittää, mitä "todellisuudessa" tarkoittaa. Tietty, jos provosointi on tärkeintä, niin siitä vaan. ;) - IngallsinLaura
Lööperipörriäinen kirjoitti:
Sitten kun saat kansanjoukot ymmärtämään "äärifeminismin" eli miesvihan sovinismiksi ja haihduttamaan yksinkertaisen pelkästää miehiin liittyvän sovinismin harhan, voit puhua ymmärrysrikkeestä. Sitä ennen feministi on kansanomaisesti sitä, miksi huomiotaherättävimmät feministeiksi julistautujat sen esittävät, eli juurikin miehiin kohdistettua päätöntä aggressiota tai - heppoisemmalla kannalla - yksipuolisesti naisia suosivaa edustusta. Tavallaanhan kyseessä on jäänne feminismin alkuajoilta, kun tasa-arvoero oli varsin selkeä. Valitettavasti sana ei ole päässyt irti tuosta menneisyydestään, joka - vaikka tasa-arvoon pyrkikin - on rakentunut naisten näkökulmaan. Enää se ei edusta yksiselitteisen positiivista vivahdetta. Feminismin tasa-arvoksi julistaminen on vain historian jäänne, joka tekee käsitteestä monitulkintaisen. Silloin kukin tulkitsee sen tavallaan, eikä siinä paljoa suuta sovi mutristella.
Nykyään feminismi on kerännyt itseensä paljolti negatiivista ilmiasua tiettyjen ryhmittymien mediahuomiota saaneiden julistusten ja temppujen seurauksena. Jollei tätä halua hyväksyä, kannattaa ennemmin puhua siitä, mitä haluaa tarkoittaa (vaikka tasa-arvosta, kun se sieltä pulppuaa muutenkin ;) ). Ei iänikuisilla määritelmillä ole loppujen lopuksi paljoa merkitystä, kun kansa alkaa nähdä asian tietyin silmin. Tässä voisi jo viitata kirjoittajankin perussääntöön: lukija on aina oikeassa. Älä siis selitä asiaa niin, kuin itse sen ymmärrät, vaan niin kuin lukija sen ymmärtää.
Feminismi on vain alkanut liittyä jo samanlaisia negatiivisia vivahteita kuin sovinismiin, koska feminismin piiriin pääsevät julistautumaan juurikin nuo sovinistiset ainekset. Asia kannattaa vain hyväksyä ja siirtyä eteenpäin. Eli kysehän on siitä, miten haluaa itsensä otettavan. Jollei siis sovinistin leima tunnu mukavalta, pitää yrittää tehdä siihen pesäero, eikä selittää, mitä "todellisuudessa" tarkoittaa. Tietty, jos provosointi on tärkeintä, niin siitä vaan. ;)"Nykyään feminismi on kerännyt itseensä paljolti negatiivista ilmiasua tiettyjen ryhmittymien mediahuomiota saaneiden julistusten ja temppujen seurauksena."
Näistä puhutaan paljon, mutta en itse muista lähitulevaisuudesta yhtään juttua, jossa aattettansa feminismiksi kutsuva joukko olisi tehnyt negatiivissävytteisiä "temppuja".
Päinvastoin, mielestäni feminismi on maassamme ollut viime aikoina esillä vain positiiviseen sävyyn, joskaan ei yliäänekkäästi. ¨
Joten pyytäisinkin nimeämään lähiajalta Suomesta yhdenkin ihmisen tai tempun, joka on antanut feminismistä negatiivisen (ja väärän) kuvan.
Kiitos jo etukäteen! - negis
IngallsinLaura kirjoitti:
"Nykyään feminismi on kerännyt itseensä paljolti negatiivista ilmiasua tiettyjen ryhmittymien mediahuomiota saaneiden julistusten ja temppujen seurauksena."

Kiitos jo etukäteen!joka paikkaan. Naisen äänestäminen presidentiksi koska on nainen.
- scale
IngallsinLaura kirjoitti:
"Nykyään feminismi on kerännyt itseensä paljolti negatiivista ilmiasua tiettyjen ryhmittymien mediahuomiota saaneiden julistusten ja temppujen seurauksena."
Näistä puhutaan paljon, mutta en itse muista lähitulevaisuudesta yhtään juttua, jossa aattettansa feminismiksi kutsuva joukko olisi tehnyt negatiivissävytteisiä "temppuja".
Päinvastoin, mielestäni feminismi on maassamme ollut viime aikoina esillä vain positiiviseen sävyyn, joskaan ei yliäänekkäästi. ¨
Joten pyytäisinkin nimeämään lähiajalta Suomesta yhdenkin ihmisen tai tempun, joka on antanut feminismistä negatiivisen (ja väärän) kuvan.
Kiitos jo etukäteen!Suomesta oikeen mitään mieleen, mutta rakkaasta naapurista RuÅtsista ne äärifeministit. Telkkarissa näytettiin pari dokkaria niistä, olihan ihan sairasta menoa.
Sellaiset leimaavat nopeasti kaikki muutkin.
Feminismistä Suomessa en tiedä paskaakaan, mutta olen tasa-arvon vankkumaton kannattaja.
Fasismia vastustan sen kaikissa muodoissa ja niihin luen kuuluvaksi nuo ääriliikkeet. - Chauvin
Lööperipörriäinen kirjoitti:
Sitten kun saat kansanjoukot ymmärtämään "äärifeminismin" eli miesvihan sovinismiksi ja haihduttamaan yksinkertaisen pelkästää miehiin liittyvän sovinismin harhan, voit puhua ymmärrysrikkeestä. Sitä ennen feministi on kansanomaisesti sitä, miksi huomiotaherättävimmät feministeiksi julistautujat sen esittävät, eli juurikin miehiin kohdistettua päätöntä aggressiota tai - heppoisemmalla kannalla - yksipuolisesti naisia suosivaa edustusta. Tavallaanhan kyseessä on jäänne feminismin alkuajoilta, kun tasa-arvoero oli varsin selkeä. Valitettavasti sana ei ole päässyt irti tuosta menneisyydestään, joka - vaikka tasa-arvoon pyrkikin - on rakentunut naisten näkökulmaan. Enää se ei edusta yksiselitteisen positiivista vivahdetta. Feminismin tasa-arvoksi julistaminen on vain historian jäänne, joka tekee käsitteestä monitulkintaisen. Silloin kukin tulkitsee sen tavallaan, eikä siinä paljoa suuta sovi mutristella.
Nykyään feminismi on kerännyt itseensä paljolti negatiivista ilmiasua tiettyjen ryhmittymien mediahuomiota saaneiden julistusten ja temppujen seurauksena. Jollei tätä halua hyväksyä, kannattaa ennemmin puhua siitä, mitä haluaa tarkoittaa (vaikka tasa-arvosta, kun se sieltä pulppuaa muutenkin ;) ). Ei iänikuisilla määritelmillä ole loppujen lopuksi paljoa merkitystä, kun kansa alkaa nähdä asian tietyin silmin. Tässä voisi jo viitata kirjoittajankin perussääntöön: lukija on aina oikeassa. Älä siis selitä asiaa niin, kuin itse sen ymmärrät, vaan niin kuin lukija sen ymmärtää.
Feminismi on vain alkanut liittyä jo samanlaisia negatiivisia vivahteita kuin sovinismiin, koska feminismin piiriin pääsevät julistautumaan juurikin nuo sovinistiset ainekset. Asia kannattaa vain hyväksyä ja siirtyä eteenpäin. Eli kysehän on siitä, miten haluaa itsensä otettavan. Jollei siis sovinistin leima tunnu mukavalta, pitää yrittää tehdä siihen pesäero, eikä selittää, mitä "todellisuudessa" tarkoittaa. Tietty, jos provosointi on tärkeintä, niin siitä vaan. ;)Järjestö-feministit itse kuvaavat feminismin ajavan tasa-arvoa naisen näkökulmasta. Ja jos lähtökohtana on se, että nainen on tasa-arvottomampi kuin mies ja tämä ei olisikaan totta aina niin siinähän sorrettaisiin miestä. Näin ollen feminismin tasa-arvo ei liity mitenkään mieheen, koska hänen oletetaan jo olevan tasa-arvoinen.
- MM.
Mistä päättelet että suurin osa miehistä olisi erimieltä?
- Wastaaja
..että ne kammoajat eivät oikeasti tiedä, mitä tasa- arvo -termillä todella tarkoitetaan, mihin em. termin historia perustuu ja/tai mitkä ovat aidosti tasa- arvoista yhteiskuntaa kannattavien ihmisten motiivit todella.
Monilla ajatus tasa- arvosta tuppaa perustumaan pariin mielikuvaan joistakin.. esim. naispuoleisista 'rintaliivien polttajista' tms. (mikä on paitsi hooceejunttia, myös täysin virheellinen näkemys)...
Ja sit jos näillä ko. tavalla ajattelevilla vielä sattuu olemaan negatiivisiin tunnelmiin päättyneitä naiskontakteja, niin vihaansa on joillakin aina ilmeisen helppoa(ratkaisukeskeisesti, ha!;D)purkaa "niihin femakoihin, jotka on sellassii siilitukkaisia rekkalesboja ja epäilyttäviä kaikki juuri siksi".
* luojan kiitos maailmassa on muitakin;)* - yyyyyy
Kyllähän totuus kumminkin on yksinkertaisesti: enemmän valtaa naisille -> vähemmän pimpsaa miehille. Piste.
Kuvaamasi vapaamieliset femakot toki antavat pimpsaa, mutta ei ne kaikille anna. Käytännössä feministinen yhteiskunta sopiikin pelimiehille/alfa-uroksille suht' hyvin, mutta muille ei. Perinteisemmässä yhteiskunnassa taas pelimiehen pelimahdollisuudet ilmaisseksin suhteen ovat selvästi rajoittuneemmat, mutta toisaalta betamiehille on tavara helpommin tarjolla kuin feministiyhteiskunnassa.- keskustelua käydä
näkökulmasta "miten enemmän alfa-miehiä beta-naisille"? Oispa kauheaa.
- vili
kermat päältä tasa-arvo, mitä nämä mammat hehkuttaa on täyttä paskaa. jos tasa-arvoa soveltaa, niin se yleensä tarkoittaa sitä , että kaikki pannaan puoliks. ja siihen en usko, että naiset edes sitä haluaisi. näillä mimmeillä on vain niin paha tapa päteä ettei sitä kuuntele hullukaan.
- Petttteri
tarinasi on täyttä puuta heinää
"Oma kokemukseni naisista, jotka ovat ns. feministejä (En ole varma miten tuo sana enää tätä nykyään määritellään, mutta nämä neitokaiset joihin olen tutustunut ovat halunneet samat oikeudet kuin mihillä"
Naisilla on enemmän oikeuksia kuin miehillä, vai mitä sanot siitä, että oman elämäni aikana en ole kertakaan nähnyt naista rankaistavan liputta matkustamisesta? Vain yksi esimerkki.
Kauneus on suhteellinen käsite. Minä olen harvakseltaan nähnyt kauniita naisia täällä junttilandiassa.
Yleensä kauniit tai rikkaista ympyröistä tai yliopistotittelin omaava nainen kuvittelee jostain syystä olevansa älykäs. Elämmme pinnallisessa maailmassa, missä sinua arvioidaan vain sinun ulkokuoresi ja statuksen kautta. Oikeasti Älykästä naista en ole koskaan tavannut, koska sellaista ei ole olemassakaan muussa kuin joidenkin tyhmien ihmisten mielikuvissa.
Ihmistä jota kuvaillaan sekä kauniiksi että älykkääksi ja sadaksi muuksi, on jotain hämärä. Naisen sanaan ei pidä koskaan luottaa.- yyyyyy
Itsekään en koskaan ole kovin älykkääseen naiseen törmännyt, mutta oli mun eräs exäni ehkä keskivertomiehen tasolla älynsä osalta, ehkä jopa vähän ylikin.. Mutta hän oli siis poikkeustapaus.
ELi siis määritelmäsi mukaan feministi on nainen joka on seksuaalisesti aktiivinen, joka ei elä minua varten, eikä juorua ystävättäriensä kanssa, eikä noteeraa jos sanon jotain loukkaavaa, eikä hän kiukuttele ellei osaa analysoida syytä tai halau ulos syömään niin että minä tarjoaisin. Jos tuo on oikeasti feministin määritelmä niin mulle kans.
Seuraavana on luvassa näköjään pitkä elämänkerta josta tais tulla vaan "hyvä miehet ja etenki hyvä minä kehumis kappale.. tai siis useampi kappale joten lue vaan pika yhteenveto lopusta, perustelut löytyy tästä alta)
Omakohtainen kokemus puolen vuoden vaihto-oppilas aika jossa asuin kaverini kanssa kahden tytön naapurina, molemmat mielestänsä feministejä... Huomattava on että tämä edustaa heidän omaa käsitystään feministeydestä, enkä minä suinkaan ole tuomitsemassa heitä miksikään. Se on vaan heidän näkemyksensä.
Tämä tyttökaksikko joka kannatti tasa-arvoa/vertaisuutta ts. heidän aatettaan lähinnä silloin kun se oli heille edullista. Miehen kuului avata ovet, olla kohtelias, naisten päivänä piti tuoda lahjoja yms. muuta mitä vanhaan kohteliaiseen miehen malliin kuuluu. Koulussa he olivat fiksuja ja ahkeria, pitivät tällaisia insinöörejä lähinnä amis-idiootteina jotka haluu päteä kun ei pääse yliopistoon... He vertasivat itseään koko ajan meihin. Etenki koulussa, jos saimme saman numeron kurssista niin kurssi oli heistä niin helppo että se meni heiltä käden käänteessä mut me jouduttiin tekemään töitä. (Kuvitelkaa kaksi kaljaan menevää nuorta miestä venäjällä joille koulu on siellä hoidettava pakollinen velvollisuus. Sille opiskelulle uhrattiin tasan sen verran aikaa mikä koulupäivään kului eikä aina ihan sitäkään.) Tiesimme että pääsemme ainakin läpi kurssit joten panostus oli mitätöntä, koulun ulkopuolella siis. Koulussa oltiin skarppina... ehkä kankkusessa mut oltiin silti. Mieluummin oltiin salilla, tai kaljalla. Heille oli loukkaus se että sainki muutamasta kurssista parempia arvosanoja kuin he ja otin heitä kiinni kahden vuoden kielen opiskelun puolessa vuodessa. Muiden iloitessa menestyksestä nää kaks oli aina kyräilemässä ja alentamassa meitä poikia, -kun oltiin vaan amiksia. Silti ryhmätöissä he hakeutuivat mieluiten ryhmiin jossa oli joku poika. Tosin itse en työskennellyt mielelläni heidän kanssaan koska heidän mielestään ainoa oikea mielipide oli heidän mielipiteensä. Ja arvostelua saataessa "mehän sanottiin" ei ollut palautetta jota he pystyivät vastaanottamaan
Muutenki arkielämässä he tekivät selväksi että naiset selviävät arjesta hyvin ilman miehiäkin. Oltiin oltu pietarissa kaks viikkoa kun ekan kerran tulivat pyytämään apua, kun suihku oli hajonnut.. Käytiin kaverini kaa korjaamassa se ja samalla putsattiin kaikki hajulukot, kun omassa kämpässämme huomattiin että niitä ei siinä talossa oltu varmaan katottu sen jälkeen kun ne oli asennettu vuosituhannen vaihteessa. Meni pari reilu pariviikkoa ja sit taas soitetaan apua päätä kauten kun toisen sänky on hajonnu, eivätkä uskalla soittaa talohuoltoon. Eikun kattomaan mitä voi tehdä ja sit käskemään tytöt kauppaan (muka paremmalla venäjänkielen taidolla) no ei kuulema ollu naisten hommia. Mee siinä sit ite sönkkää sille kaupan sedälle että mitähän minä tartteisin ja takas kämpille laittaa se sänky kuntoon. Loppuaika sit sujui isommitta murheitta mitä nyt vähän väliä piti olla kantamassa niille vesi tonkkia tai saattamassa niitä jonnekin baariin tms., kun eivät yksin uskaltaneet kulkea pimeällä.
Ehkä kuitenki rankinta siinä oli että ne vähän väliä halus käydä meillä vierailulla. Ei sisi yhdessä vaan erikseen. Minä ja mun kaveri kuuneltiin kahdesti kuukaudessa sellaisen, suunnilleen puolitoista tuntisen mittaisen valitus ja kiukuttelu virren siitä syystä kun kämppis oli tehny sitä ja sitä oli silleen ja silleen, ja se vaan valittaa. Tämä tapahtui molemmilla kerran pari kuussa, enkä usko että sillä olis tekemistä menkkojen kanssa, se ei ollut aivan niin säännöllistä.
Samoja oikkuja olen tavannut tyttöystävässäni, vaan olen oppinu jo laskemaan ne läpi korvista, enkä jaksa noteerata sitä paasausta, ei siitä puoletkaan ole totta. Häntä miellyttää se että hän voittaa minut jossain asiassa tai saa minut kiinni tekemästä jotain typerää eräs hänen suosikki lauseensa onkin "olisit vain kuunnellut minua", tai "minähän sanoin"
Yhteistä heillä ( tietämilläni feministeillä) tuntuu kaikilla olevan sellainen ajattelumalli, että feminismi on toteutettavissa vain korkeastikoulutettuna. Yliopisto ja kauppakorkea tai lääkis vähintääkin on ainoo paikka mihin pyrkiä, dippainssiä alemmat kun on vähän luusereita ja niiden maailmaa ei niin oo väliä ymmärtää tai tietää siitä mitään, joko mulla on väärät piirit tai sit alemmin koulutetut naiset eivät toitota feministisyys aatettaan koko maailmalle. Ne kaikki pyrkii johonki O.C elämään omine arvoineen ja tavoitteineen. Toivomus on luksus elämä, ja reilusti taaloja takova mies korkealla statuksella. (Mun tyttöystäväkin mietti sitä et voiko seurustella pojan kaa joka ei oo käyny lukiota! Ei uskonu että mie oisin käyny sitä kun olen niin kätevä käsistäni :D) Sit itseään pitää verrata miehiin. Niiden suorituksiin ja arvosanoihin, mut vain niissä asioissa joissa miehen suoritus ylitetään tai tehdään muuten parempi suoritus. Kuitenkin he rankkana aikana turvautuvat mieluusti mieheen, jos on vaikeaa tai iskee turvattomuuden tunne, tai sit tarvitaan rohkaisua ja tukea.
...........naiset.
Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.961260Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371245Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2861105- 1071015
- 71972
- 18946
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva13918- 51900
Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16801Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f162798