Kuukausi sitten tehdyn sekä kolonoskopian, että colongrafian tuloksena paksusuolestani löytyi yli kymmenen divertikkeliä. Kuuden vuoden aikana nämä ovat aiheuttaneet viisi antibiootteja vaativaa tulehdusta ja kaksi kertaa olen ollut tiputuksessa. Tänä vuonna olen divertikkeleiden aiheuttamaan tulehdukseen syönyt yhden lääkekuurin.
Lääkäri ehdotti, että paksusuolesta leikataan se pätkä pois, jossa divertikkeleitä esiintyy (n. 50cm - 100 cm) Sain miettimisaikaa kuukauden.
Onko keneltäkään leikattu paksusuolesta pätkää pois? Miten leikkaus on onnistunut? Olen alle 40v. Jännittää ja pelottaa, mutta jos se tuo helpotuksen kipuihin, niin hyvä olisi.
Paksusuolen typistysleikkaus
72
45318
Vastaukset
- dirdaa
Minulla divertikkeleitä yli kolmekymmentä,tulehdusta ei ole ollut ainakaan veriarvojen perusteella.Aiheuttavatko sinulla kipua vaikka ei olis tulehdus päällä????Onko sinulla kosketusarkoja kohtia suolistossa???
OLisi kiva jos viitsisit vastata.Olen alle neljäkymppinen.- Divertikkeli
Nykyisin suoli kipuilee silloin tällöin juuri divert.kohdalta, vaikka tulehdusta ei ole päälläkään. Kipu ei ole kokoaikaista eikä lähellekään sellaista kuin se on tulehduksen aikana. Välillä niitä en tosin muistakaan. Kosketusarkuutta ei ole. Pelko kuitenkin kalvaa aina, kun kipua ilmenee, että jos divert. taas tulehtuvat tai jos suolipussi puhkeaa...
- tulehdukset loppui, suositt...
Kävin leikkauksessa toukokuussa. Sitä ennen oli ainkin viisi kivuliasta tulehdusta joista yksi niin paha, että jouduin tiputukseen. Tulehdukset alkoivat jo vuosia sitten. Menin leikkaukseen, koska en halunnut enää syödä antibiootteja. Tottakai minuakin jännitti, että miten suoli sen jälkeen toimii ym. Itse leikkaus meni hyvin sekä toipuminen. Leikkausarvetkaan ei olleet pahoja eikä tulehtuneet. 3 viikkoa olin sairauslomalla. Ainut ikävä haitta tuntuu tulleen leikkauksen myötä; ilmavaivat! Nekin ovat jo vähentyneet ja joskus jopa on päiviä ettei niitä ole ollenkaan. Leikkauksen jälkeen olen syönyt Visibliniä joka tuntuu auttavan suolen toimintaan positiivisesti.
- Tuula 44-vee
Multa leikattiin sigmasuolesta(paksusuolen osa) n. 30 cm pätkä pois 6.11.Oli niin pahasti arpeutunut divertikkeleistä ja tulehduksista, ettei suolen tähystys onnistunut lainkaan.Leikkaus suoritettiin tähystysleikkauksella. 3 n.3cm:n haavaa alavatsalla ja lisäksi n. 10 cm haava vesirajassa, josta suoli vedettiin ulos.
Tähystysleikkauksessa pumpataan vatsaonteloon hiilidioksiidia. Mulle tämä kaasu aiheutti tuskia palleaan ja kipu säteili olkapäihin saakka.Kipupiikkejä jouduin pyytämään vähän väliä.Itse leikkaus onnistui hyvin ja suolikin toimi muutaman pvän päästä normaalisti. Ei ollut kipuja ulostaessa, vaikka aluksi pelkäsin. Mulla on tästä leikkauksesta vasta n. 3 vkoa aikaa.Kiristäviä tuntemuksia on palleassa ja navanseudulla. Lisäksi mulla on tunnoton alue navan alapuolella, joka häiritsee tosi paljon. On kuin iho olisi palanut.Muuten suoleen ei ole koskenut ja pystyn kävelemään. Aion soittaa sairaalaan ja kysyä paraneeko tuo tunnoton alue itsestään vai onko sieltä hermoja katkennut lopullisesti.- mindeminzu
Hei, leikkauksestasi on kulunut nyt jo vuosia, miten toivuit, palasiko tunti, jäikö kipuja? Bongasin tekstisi kun luen kokemuksia toipumisesta, viikko sitten olin samanlaisessa leikkauksessa kun sinäkin, oikea puoli ja navan alapuoli kipuilevat edelleen, lähinnä liikkeessä ja ovat tunnottomia, eli vastaavia kipuja kuin sinulla ja tuo tunnottomuus. Miten olen voinut saitko apua leikkauksesta? Mulla myös leikkaus tehtiin nyt koska suoli oli niin ahtautunut ettei tähystys enää onnistunut, puolisen metriä paksusuolta lähti maata kiertävälle radalle 😊
- kalle
On leikattu 35cm kaikki onnistui hyvin.
Leikkauksen jälkeen on pientä kipua,mutta sen kestää.Ongelmat poistuivat.
Älä pelkää rohkeasti vaan leikkaukseen. - tyti
Hei
Paksusuolestani leikattiin viikko sitten 40cm pois,divertikkuliitin takia.Minulla ollut vuoden aikana tiputusta vaativia tulehduksia 3kpl vuoden sisällä.Vielä en osaa kertoa paljon mitään,minua pelotti kovasti leikkaus,mutta kaikki meni nopeasti.Minut leikattiin Helsingin Kirurgisessa ja olin ulkona jo kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen ,ikää minulla 43.Tulehtunut suoli piti väsyä ja pientä lämpöä päällä,joten elämä arjessa,oli rankkaa,minulla ja muilla,kun olin äreä ja väsynyt.Toiveet on korkealla jos saisin elää ilman jatkuvaa lämpöilyä.- Anonyymi
Tehtiinkö sun leikkaus jorvissa? Minut leikattiin siellä viikko sitten ja vatsa ummettaa ja kivut säteilee joka puolelle etten vielä pysty sanomaan menikö hyvin vai .....
- Mitä tapahtui?
Veljeni leikattiin viime tiistaina tähystyksellä ja paksusuolesta poistettiin 30cm. Keskiviikkona kaikki oli vielä hyvin, ke-to välisenä yönä liitos repesi. Veljeni leikattiin uudestaan torstaina ja nyt neljä päivää on mennyt teholla. Mietityttää kaiken muun lisäksi se mikä/kuka meni vikaan?
- jarmo
Mikä on veljesi tilanne tällä hetkellä ? Itse olen menossa viikon kuluttua tähän leikkaukseen.Saiko hän paljon elämää rajoitavia ohjeita.
- Mikä meni vikaan
jarmo kirjoitti:
Mikä on veljesi tilanne tällä hetkellä ? Itse olen menossa viikon kuluttua tähän leikkaukseen.Saiko hän paljon elämää rajoitavia ohjeita.
vielä toistaiseksi. Veljeni sai pahat ongelmat tuosta korjausleikkauksesta. Tehtiin kulemma väärällä metodilla tilanne huomioon ottaen. Yhteensä 11 viikkoa meni sairaaloissa joista teholla kahteen otteeseen yhteensä reilun viikon. Operaatioita tehtiin eriasteisia kaikkiaan kahdeksan. Nyt hän on ollut kotona kolmisen kuukautta ja homman suuruus huomioon ottaen toipunut hyvin. Pussi ulostetta varten on edelleen ja se poistetaan toukokuussa. Jos ja kun se leikkaus onnistuu, (maan parhaat asialla) niin hänen pitäisi toipua täysin. Mitään rajotteita syömisen ja juomisen suhteen ei tietääkseni ole tällä hetkellä. No, tämä oli sitten se pahin mahdollinen skenaario, erittäin epätodennäköinen. Toivottavasti sinulla kaikki menee hyvin. Veljelläni ei ole mitään kipuja ja lääkitystä tällä hetkellä
- jarmo
Mikä meni vikaan kirjoitti:
vielä toistaiseksi. Veljeni sai pahat ongelmat tuosta korjausleikkauksesta. Tehtiin kulemma väärällä metodilla tilanne huomioon ottaen. Yhteensä 11 viikkoa meni sairaaloissa joista teholla kahteen otteeseen yhteensä reilun viikon. Operaatioita tehtiin eriasteisia kaikkiaan kahdeksan. Nyt hän on ollut kotona kolmisen kuukautta ja homman suuruus huomioon ottaen toipunut hyvin. Pussi ulostetta varten on edelleen ja se poistetaan toukokuussa. Jos ja kun se leikkaus onnistuu, (maan parhaat asialla) niin hänen pitäisi toipua täysin. Mitään rajotteita syömisen ja juomisen suhteen ei tietääkseni ole tällä hetkellä. No, tämä oli sitten se pahin mahdollinen skenaario, erittäin epätodennäköinen. Toivottavasti sinulla kaikki menee hyvin. Veljelläni ei ole mitään kipuja ja lääkitystä tällä hetkellä
Kiitos tiedoista.Uskoisin kun tilanne siellä saadaan ohi elämän laatu paranee. Hyvää alkavaa kesää.
- km
Moi
Minulta on 10 päivää sitten leikattu pois noin puolet paksusuolesta, söin viimeisen 11 kuukauden aikana 50 vrk antibiootteja ja 4 vrk tiputuksessa.
Leikkaus sujuj ihan hyvin kesti noin 3 tuntia, 7 päivää olin sairaalassa. Aluksi oli aika paljon kipuja mutta ne pidettiin hyvin kurissa erillaisilla särkylääkkeillä, täytyy tietysti sanoa että kyllä se vie aika paljon voimia ainakin aluksi.Olen itse 47 vuotias ja harrastan paljon liikuntaa. Nytt jaksaa kävellä jonkun sata metriä. kaikenkaikkiaan 5,5 viikkoa sairaslomaa.
Terv Leikattu - pätkä viety
Helmikuun puolivälissä paksusuolestani otettiin pätkä pois. Oli kuulemma ko pätkä muodoltaan kuin tiimalasi. Siellä oli umpipusseja. Leikkaus meni hyvin, ei mitään avanteita tms. Yrittivät ensin tähystyksellä, mutta se ei onnistunut ja sitten tehtiin avona.
Haava on hyvin parantunut. Nyt yritän sitten saada paksusuolen jollakin tavalla toimimaan oikeaan aikaan. Toimii hyvin - välillä liiankin hyvin, mutta usein ja yleensä väärään aikaan vuorokaudesta.
Jos jollakin on vinkki kuinka sen suolen saisi toimimaan normaaliin tapaan, niin kiitos etukäteen.- kauniswirta
Olin 15.9 2010 leikkauksessa. Samoin, ensin yrittivät tähystys, mutta sitten tuli avoleikkaus. Kaikki meni hyvin. Nyt kun leikkauksesta on kohta kuukausi, kärsin siitä, että perä ei pidä. Ulostetta tulee ja tulee. Pidin kirjaa, niin 17 kertaakin olen käynyt pytyllä päivän mittaan Perä aukko tulee kipeäksi ja mieli masentuu, kun ei oikein uskalla minnekään lähteä pytyn läheltä. Pesua ja rasvausta aukolle, muuten ei tule mitään. Nyt on alkanut tulla hiukan vera paperiin kun pyyhin. Soitin kyllä parikin kertaa Ouluun, missä minut leikattiin. Hoitaja sanoi, että ole onnellinen, että suoli toimii. Jätin soittopyynnön minut operoineelle lääkärille. Olisin kysellyt vähän, että sattuiko leikkauksessa jotain,mikä olisi vahingoittanut peräaukon sulkija lihaksia. EIPÄ OLE SOITTANUT! Nyt saan miettiä itsekseni. Onneksi suoli ei toimi yöllä, joten saan nukkua aikahyvät yö unet. Onko mitään tietoa, millä homma saataisiin tasaantumaan.
- RT
kauniswirta kirjoitti:
Olin 15.9 2010 leikkauksessa. Samoin, ensin yrittivät tähystys, mutta sitten tuli avoleikkaus. Kaikki meni hyvin. Nyt kun leikkauksesta on kohta kuukausi, kärsin siitä, että perä ei pidä. Ulostetta tulee ja tulee. Pidin kirjaa, niin 17 kertaakin olen käynyt pytyllä päivän mittaan Perä aukko tulee kipeäksi ja mieli masentuu, kun ei oikein uskalla minnekään lähteä pytyn läheltä. Pesua ja rasvausta aukolle, muuten ei tule mitään. Nyt on alkanut tulla hiukan vera paperiin kun pyyhin. Soitin kyllä parikin kertaa Ouluun, missä minut leikattiin. Hoitaja sanoi, että ole onnellinen, että suoli toimii. Jätin soittopyynnön minut operoineelle lääkärille. Olisin kysellyt vähän, että sattuiko leikkauksessa jotain,mikä olisi vahingoittanut peräaukon sulkija lihaksia. EIPÄ OLE SOITTANUT! Nyt saan miettiä itsekseni. Onneksi suoli ei toimi yöllä, joten saan nukkua aikahyvät yö unet. Onko mitään tietoa, millä homma saataisiin tasaantumaan.
Minulle tuo tehtiin maaliskuussa 2010 tähystyksellä. Meni siinä ainakin 2 kk ennenkuin kaikki vaivat olivat käytännössä ohi. Vaivoilla tarkoitan pientä särkyä alaselän alueella, haavan alle muodostunutta tosi kipeää pattia (tod näk. hyytynyttä verta) ja välillä jatkuvaa ulostamisen tarvetta. Kesään mennessä vaivat katosivat ja nyt on ollut jo pitkään ihan normaalit systeemit.
Tuo on kyllä outoa että se lääkäri ei ole soittanut, laita vaan uutta soittopyyntöä sitkeesti peliin niin kauan että sen on pakko jossain vaiheessa soittaa. Tsemppiä. - Leikattu
RT kirjoitti:
Minulle tuo tehtiin maaliskuussa 2010 tähystyksellä. Meni siinä ainakin 2 kk ennenkuin kaikki vaivat olivat käytännössä ohi. Vaivoilla tarkoitan pientä särkyä alaselän alueella, haavan alle muodostunutta tosi kipeää pattia (tod näk. hyytynyttä verta) ja välillä jatkuvaa ulostamisen tarvetta. Kesään mennessä vaivat katosivat ja nyt on ollut jo pitkään ihan normaalit systeemit.
Tuo on kyllä outoa että se lääkäri ei ole soittanut, laita vaan uutta soittopyyntöä sitkeesti peliin niin kauan että sen on pakko jossain vaiheessa soittaa. Tsemppiä.Minulta poistettiin noin 20 cm paksusuolta divertikkeleiden vuoksi toukokuussa 2008. Kolme kuukautta olin työkyvytön sen jälkeen, mutta sitten toivuin ja tuli mahtavat ruokahalut; olen lihinut siitä yli 10 kg..
Leikkauksen jälkeen tuli ulosteen mukana verta yli 2 kk, lääkäri sanoi että se on sisäisistä leikkausarvista irtoavaa verimassaa ja jos ei ole lämpöä, niin normaalia, ja loppuihan se aikanaan.
Nyt voi hyvin eikä ole ollut mahakipuja, ilmavaivat vaan riesana ja todella pahan hajuisia kaiken lisäksi!!
Suoli toimii hyvin ja säännöllisesti muuten. - Satunainen sairastaj
Leikattu kirjoitti:
Minulta poistettiin noin 20 cm paksusuolta divertikkeleiden vuoksi toukokuussa 2008. Kolme kuukautta olin työkyvytön sen jälkeen, mutta sitten toivuin ja tuli mahtavat ruokahalut; olen lihinut siitä yli 10 kg..
Leikkauksen jälkeen tuli ulosteen mukana verta yli 2 kk, lääkäri sanoi että se on sisäisistä leikkausarvista irtoavaa verimassaa ja jos ei ole lämpöä, niin normaalia, ja loppuihan se aikanaan.
Nyt voi hyvin eikä ole ollut mahakipuja, ilmavaivat vaan riesana ja todella pahan hajuisia kaiken lisäksi!!
Suoli toimii hyvin ja säännöllisesti muuten.Tutun kuuloista tämä tarina. Minä menin 2.11. tähystykseen Meilahteen, jossa oli tarkoituksena poistaa suolta tukkivia polyyppejä, jotka voi näin vajaa 50v:lla muuttua pahanlaatuisiksi. Tähystimen vienti oli yhtä teurastusta. Kaveri ei osannut ja nauroi, kun kerroin miten painamalla saatiin yksityisellä puolen menemään kivuttomasti sisään (sama tutkimus Mannerheimintiellä, mutta ei operointia). Hirveä tuska kun veti väkisellä suolta kasaan. Kun viimein päästiin kohteeseen, irrotteli ja poltteli pallukoita. Minä jo ajattelin, että se oli siinä. Ei ollut.
1/2h odottelua ja taksiin. Siellä alkoi kipeytyä. Kotona tuli hirveitä kramppeja, johon käskettiin syödä kipulääkkeitä. Kestin niiden kanssa johonkin 04:ään yöllä, jolloin puolisoni soitti ambulanssin. Sitä tuskaa ei enää päässyt karkuun. Pari kipupiikkiä ja olo parani.
Keskussairaalaan ja sitten tuntitolkulla odotusta ilman kipulääkkeitä. Olen aiemmin kolme mahaleikkausta kokenut, mutta sellaista tuskaa en ollut vielä nähnyt. Lääkäri oli hoitamassa jotain toista, jota operointia odotin sitten vielä tunnin. Pelkkää kramppia.
Lääkäri kävi ja vasta kolmas kipulääke puri. Ei kylläkään asettunut. 10:n jälkeen kävi osaavan oloinen kirurgi, joka painoi kerran kumpaakin mahan puoliskoa ja minä haukoin henkeä. Sanoi, että siellä on reikä ja leikataan. Siellä oli käytännössä suolinesteet vatsaontelossa ja tulehdus päällä.
4h tiskillä, 40 tikkiä ja puolet paksusuolesta meni. Juuri lähti tikit ja yritän saada vatsaa toimimaan normaalisti. Liikkua ei paljoa kärsi 2vkon jälkeen ja kipulääkkeillä vielä mennään. - kauniswirta
RT kirjoitti:
Minulle tuo tehtiin maaliskuussa 2010 tähystyksellä. Meni siinä ainakin 2 kk ennenkuin kaikki vaivat olivat käytännössä ohi. Vaivoilla tarkoitan pientä särkyä alaselän alueella, haavan alle muodostunutta tosi kipeää pattia (tod näk. hyytynyttä verta) ja välillä jatkuvaa ulostamisen tarvetta. Kesään mennessä vaivat katosivat ja nyt on ollut jo pitkään ihan normaalit systeemit.
Tuo on kyllä outoa että se lääkäri ei ole soittanut, laita vaan uutta soittopyyntöä sitkeesti peliin niin kauan että sen on pakko jossain vaiheessa soittaa. Tsemppiä.Sain vihdoinkin monen soiton jälkeen lääkärin, ei minua leikanneen, kiinni marraskuun alussa. pyysin hoitoselvitystä leikkauksen kulusta, niin hän sanoi, että ei ole tarpeellista lähettää sitä minulle, koska se on niin ammattikieltä, että tuskin minä siitä mitään ymmärrän. Sain sen myöhemmin osastosihteeriltä. siinä selvisi, että minulta on poistettu myös peräsuolta. Pidätys ei toimi vieläkään. Käskettiin käyttää imodeumia, ripulilääkettä. Se kyllä auttaa, homma pysyy kurissa sen verran, että pystyy käymään vaikka kaupassa. Mutta ei sitä voi joka päivä ottaa, ettei tule ummetusta. Tein potilas asiamiehen välityksellä muistutuksen. Siitä, että minulle ei kerrottu leikkauksen jälkeen sen laajuudesta, eikä siitäkään koskaan missään vaiheessa, että pidätysongelmia tulee. Myöskin siitä, että minut leikannut lääkäri ei ole koskaan tullut puhelimeen, kun olen soittanut sinne. Hoitajan välityksellä kertoo, että pitää antaa aikaa sille parantumiselle. No, leikkaus tehtiin 15.9 ja nyt on 6.12, että onhan tässä aikaa kulunut. Sain kuitenkin ajan tarkastukseen 21.12. Minä höyhennän se kirungin, kun saan käsiini. Ja kyllä minä sen vielä saan.
- odottaa kipujen kera
kauniswirta kirjoitti:
Olin 15.9 2010 leikkauksessa. Samoin, ensin yrittivät tähystys, mutta sitten tuli avoleikkaus. Kaikki meni hyvin. Nyt kun leikkauksesta on kohta kuukausi, kärsin siitä, että perä ei pidä. Ulostetta tulee ja tulee. Pidin kirjaa, niin 17 kertaakin olen käynyt pytyllä päivän mittaan Perä aukko tulee kipeäksi ja mieli masentuu, kun ei oikein uskalla minnekään lähteä pytyn läheltä. Pesua ja rasvausta aukolle, muuten ei tule mitään. Nyt on alkanut tulla hiukan vera paperiin kun pyyhin. Soitin kyllä parikin kertaa Ouluun, missä minut leikattiin. Hoitaja sanoi, että ole onnellinen, että suoli toimii. Jätin soittopyynnön minut operoineelle lääkärille. Olisin kysellyt vähän, että sattuiko leikkauksessa jotain,mikä olisi vahingoittanut peräaukon sulkija lihaksia. EIPÄ OLE SOITTANUT! Nyt saan miettiä itsekseni. Onneksi suoli ei toimi yöllä, joten saan nukkua aikahyvät yö unet. Onko mitään tietoa, millä homma saataisiin tasaantumaan.
Mulla tulossa myös avoleikkaus . Oliko ennen leikkausta oltava paastolla ? Mulle määrättiin kahden päivän paasto , eli saa syödä vain sen mikä menee sukkahousun läpi . Ainoastaan kirkkaita nesteitä saa syödä , mutta ei tietenkään alkoholia ;)
Nyt vain mietityttää miten tuon paaston kestää , koska jo päivän syömättä olemisen jälkeen olo on tosi heikko . Päätä huippaa yms . Onko siis muilla näitä pakkopaastoja ennen leikkausta , vai onko tämä vain
näpäytys hieman isohkon vatsani takia ? - Satunnainen sairasta
odottaa kipujen kera kirjoitti:
Mulla tulossa myös avoleikkaus . Oliko ennen leikkausta oltava paastolla ? Mulle määrättiin kahden päivän paasto , eli saa syödä vain sen mikä menee sukkahousun läpi . Ainoastaan kirkkaita nesteitä saa syödä , mutta ei tietenkään alkoholia ;)
Nyt vain mietityttää miten tuon paaston kestää , koska jo päivän syömättä olemisen jälkeen olo on tosi heikko . Päätä huippaa yms . Onko siis muilla näitä pakkopaastoja ennen leikkausta , vai onko tämä vain
näpäytys hieman isohkon vatsani takia ?Minä olin sillä dieetillä viikon. Ensin kaksi päivää sen tyhjennyksen kanssa, sitten leikkauksen odotus, leikkaus ja letkuissa loput. 6kg lähti painoa eli suosittelen dieettinä. :) Mitä painanee puolet paksusuolesta.
Se dieetti on kuule ongelmista pienin. Mulla on nyt reilu 6 vkoa leikkauksesta ja vielä käy kipeää, jos jotain nostaa. Lisäksi kun yrittää kävellä, vetää haavaa sisältä. Siis siinä on kiinnikkeitä, näkyy selvästi vetona sisäänpäin parista kohtaa. Tuntuvat inhottavalta ja jos lisä'ä vauhtia, tulevat kipeäksi. Miten näistä pääsee eroon? Repeävätkö joskus? Miten sitten käy? - kauniswirta
kauniswirta kirjoitti:
Sain vihdoinkin monen soiton jälkeen lääkärin, ei minua leikanneen, kiinni marraskuun alussa. pyysin hoitoselvitystä leikkauksen kulusta, niin hän sanoi, että ei ole tarpeellista lähettää sitä minulle, koska se on niin ammattikieltä, että tuskin minä siitä mitään ymmärrän. Sain sen myöhemmin osastosihteeriltä. siinä selvisi, että minulta on poistettu myös peräsuolta. Pidätys ei toimi vieläkään. Käskettiin käyttää imodeumia, ripulilääkettä. Se kyllä auttaa, homma pysyy kurissa sen verran, että pystyy käymään vaikka kaupassa. Mutta ei sitä voi joka päivä ottaa, ettei tule ummetusta. Tein potilas asiamiehen välityksellä muistutuksen. Siitä, että minulle ei kerrottu leikkauksen jälkeen sen laajuudesta, eikä siitäkään koskaan missään vaiheessa, että pidätysongelmia tulee. Myöskin siitä, että minut leikannut lääkäri ei ole koskaan tullut puhelimeen, kun olen soittanut sinne. Hoitajan välityksellä kertoo, että pitää antaa aikaa sille parantumiselle. No, leikkaus tehtiin 15.9 ja nyt on 6.12, että onhan tässä aikaa kulunut. Sain kuitenkin ajan tarkastukseen 21.12. Minä höyhennän se kirungin, kun saan käsiini. Ja kyllä minä sen vielä saan.
21.12.10 tehtiin se tähystys ja kaikki oli kunnossa. Liitos oli parantunut mainiosti. Pidätyksen kanssa on vielä niin ja näin. Lääkäri, joka teki tähystyksen, sanoi, että huoleti voin käyttää imodiumia jatkossakin. En tarvitse sitä joka päiväkään. Voi mennä kolmekin päivää välillä, että pärjään vatsan toiminnan kanssa ilman sitä.Tuli niin hyvä mieli, että olin heti valmis antamaan anteeksi kaiken sen mitä koin aikaisemmin. Kai niilläkin on kädet täynnä töitä, että joskus jää jotain kertomatta. Olen kuitenkin onnellinen, että menin siihen leikkaukseen. Nyt on putket auki, eikä kipuja ole.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille kohtalotovereille!! - vessan vanki
kauniswirta kirjoitti:
Olin 15.9 2010 leikkauksessa. Samoin, ensin yrittivät tähystys, mutta sitten tuli avoleikkaus. Kaikki meni hyvin. Nyt kun leikkauksesta on kohta kuukausi, kärsin siitä, että perä ei pidä. Ulostetta tulee ja tulee. Pidin kirjaa, niin 17 kertaakin olen käynyt pytyllä päivän mittaan Perä aukko tulee kipeäksi ja mieli masentuu, kun ei oikein uskalla minnekään lähteä pytyn läheltä. Pesua ja rasvausta aukolle, muuten ei tule mitään. Nyt on alkanut tulla hiukan vera paperiin kun pyyhin. Soitin kyllä parikin kertaa Ouluun, missä minut leikattiin. Hoitaja sanoi, että ole onnellinen, että suoli toimii. Jätin soittopyynnön minut operoineelle lääkärille. Olisin kysellyt vähän, että sattuiko leikkauksessa jotain,mikä olisi vahingoittanut peräaukon sulkija lihaksia. EIPÄ OLE SOITTANUT! Nyt saan miettiä itsekseni. Onneksi suoli ei toimi yöllä, joten saan nukkua aikahyvät yö unet. Onko mitään tietoa, millä homma saataisiin tasaantumaan.
Minulla poistettiin 2010 myös diveldikki ja tuli samanlaisia oireita jotta peräpää ei pitäny ja olin vessassa n kymmenen kertaa päivässä.Minua ei kans otettu vakavasti,kun valitin asiasta lääkärill..Mutta sitten kun minut tähystettiin uudelleen 1,5 vuoden päästä leikkauksesta todettiin minulla ulomman sulkialihaksen repeämä , joka oli tullut leikkauksen yhteydessä . Syksyllä 2012 minulle tehtiin korjausleikkaus ,mistä ei vielä toivottua tulosta.Nyt on menossa biopalaute hoito , jolla yditetään saada sulkialihasta voimistumaan.Koko tämän ajan olen ollut kuntoutustuella ja minulla on potilasvahinkokeskuksessa korvausvaatimus ,mikä on vielä ratkaisematta. Älä anna periksi vaadi tähystystä jotta sulkialihas voidaan katsoa
- Anonyymi
kauniswirta kirjoitti:
Sain vihdoinkin monen soiton jälkeen lääkärin, ei minua leikanneen, kiinni marraskuun alussa. pyysin hoitoselvitystä leikkauksen kulusta, niin hän sanoi, että ei ole tarpeellista lähettää sitä minulle, koska se on niin ammattikieltä, että tuskin minä siitä mitään ymmärrän. Sain sen myöhemmin osastosihteeriltä. siinä selvisi, että minulta on poistettu myös peräsuolta. Pidätys ei toimi vieläkään. Käskettiin käyttää imodeumia, ripulilääkettä. Se kyllä auttaa, homma pysyy kurissa sen verran, että pystyy käymään vaikka kaupassa. Mutta ei sitä voi joka päivä ottaa, ettei tule ummetusta. Tein potilas asiamiehen välityksellä muistutuksen. Siitä, että minulle ei kerrottu leikkauksen jälkeen sen laajuudesta, eikä siitäkään koskaan missään vaiheessa, että pidätysongelmia tulee. Myöskin siitä, että minut leikannut lääkäri ei ole koskaan tullut puhelimeen, kun olen soittanut sinne. Hoitajan välityksellä kertoo, että pitää antaa aikaa sille parantumiselle. No, leikkaus tehtiin 15.9 ja nyt on 6.12, että onhan tässä aikaa kulunut. Sain kuitenkin ajan tarkastukseen 21.12. Minä höyhennän se kirungin, kun saan käsiini. Ja kyllä minä sen vielä saan.
Ehkä valitus kannattaisi lähettää aluehallintovirastoon.
- Anonyymi
Näytä visibiliä, sen pitäisi auttaa.
- divertikkeli 50 v.
Suosittelen leikk.menoa. Itse kärsin vuosia. Pari lääkekuuria söin vuosittain. Nyt ilman tulehdusta kolmatta vuotta leikk. jälkeen.
- KAPSIS
Minulle määrätiin paksunsuolen typistys leikaus. On esiin luiskahtava peräsuoli.
WC käynnit on tuskaa kun se pullistuu ulos. En ole uskaltanut mennä leikaukseen
kun pelkään että menee pieleen ja en voi käydä enää koskaan WC.ssä.
Joillain langoilla sen jotenkin tukevat tuntuu oudolta. Onko yksityinen parempi kuin kunnallinen.Pelotaa. - yks vaan
KAPSIS kirjoitti:
Minulle määrätiin paksunsuolen typistys leikaus. On esiin luiskahtava peräsuoli.
WC käynnit on tuskaa kun se pullistuu ulos. En ole uskaltanut mennä leikaukseen
kun pelkään että menee pieleen ja en voi käydä enää koskaan WC.ssä.
Joillain langoilla sen jotenkin tukevat tuntuu oudolta. Onko yksityinen parempi kuin kunnallinen.Pelotaa.Kohdunpoiston yhteydessä vahvistettiin väliliha,leikattu 3lapsen synnytyksessä. Semmoset langat on,ettei varmaan petä,ennen nahka repeää, kun lanka pettää..
- Yks vaan
Minulla kolmas Antibiootti divertikkeli tulehdukseen ja nyt jo lääkäri ehdotti miettimistä pätkän poistolle. Nämä on reilun vuoden sisään tulehtuneet.
Kerro leikkauksesta,kun olet toipunut. Voimia leikkaukseen.- Nitta
Minulla oli ensimmäinen Antibiootti divertikkeli tulehdukseen 2012 keväällä
- Nyt parempi
Hei!
Minulta leikattiin 1.3.12 n 40cm paksusuolta pois alavasemmalta.Olen 64v. nainen. Divertikkelikipuja ollut n 15v.
Divertikkeleitä on koko paksusuolen matkalta keskittyen alku ja loppupäähän, missä kivutkin tuntuivat. Viimeisen vuoden aikana 7 lääkekuuria vaatinutta tulehdusta, aikaisemmin yös 2 sairaalassa hoidettua antibioottikuuria. Nyt leikkauksesta n 2 vkoa, tehtiin tähystyksenä, haavat parantuneet hyvin, olin sairaalassa 5 pvää.
Liikkuminen sujuu, alussa sängyssä kääntyminen ja nousut ja laskut kivuliaita. Suosittelen lämpimästi liikkumista, kävelyä vaikka vaan kotona, jotta verenkierto paranisi ja sen myötä haavat. Sain sairaalassa kipulääkkeinä päivisin Pamolia ja Buranaa, jätin Buranan pois kun tuli vatsakipuja, öisin tiputksessa tai kapselina (huumejohdannainen, mutta hyvä)Kotona söin n. 4 pvää Pamolia ja jätin pois, koska eivät auta muuhun kuin kipuun ja sen kestää.
Luin veriryhmädieetistä, että minun veriryhmälleni, AB , suositellaan A vitamiinia (otin 50 tippaa Vitolia/pvä) ja C-vitamiinia (1 pore/päivä) leikkaushaavojen nopeampaan paranemiseen ja näyttävät tehoavan. Olisi hyvä alkaa jo ennen leikkausta, mutta otin vasta jälkeen. Vatsa toimi hyvin jo sairaalassa, ehkä osaltaan koska nousin jo seuraavana päivänä kävelemään.
Nyt odotellaan pirteämpiä päiviä ilman jatkuvaa väsymystä. - Esko
Moi,
Itseltäni leikattiin paksusuolesta divertikkeleiden vuoksi n. 40 cm pois. Aikaa leikkauksesta on nyt noin. 5 vk. Tulehduksia minulla on ollut jo n. 15 vuotta ja viimeisen parin vuoden aikana n. 5-7 tulehdusta vuosittain. Tiputuksessa olen käynyt tulehduksen takia kolmesti.
Leikkaus aloitettiin tähystyksellä, mutta jouduttiin siirtymään avoleikkaukseen. Leikkaushaava on melko pitkä (n. 35 cm) ja siksi oli alussa tietty melko kipeä mutta kipulääkkeiden avulla ihan siedettävä ja esim. yöt sain sairaalassa nukuttua hyvin. Kaikenlainen liike oli alussa kivuliasta.
Olin 5 päivää sairaalassa ja siinävaiheessa olo oli vielä melko kipeä. Sairaslomaa hieman reilu 4 viikkoa ja nyt olo on jo melkoisen normaali. Tosin mahallaan ei vielä pysty nukkumaan kun leikkaushaavaan alkaa tuntumaan.
Leikkauksen jälkeen meni 3 päivää ennenkuin maha alkoi toimimaan. Tämä on ihan normaalia sillä ennen leikkausta maha tyhjennetään mehupaaston avulla. Alussa maha oli aivan sekaisin mutta muuttui normaaliksi viikon - parin sisällä. Mitään kipuja ei vessassa käynteihin ole liittynyt mutta jostain syystä enemmän töitä joutuu vessassa tekemään jotta saa asiansa toimitettua. - Toi pu nut
Olen myös läpikäynyt paksusuolileikkauksen tänä vuonna. Minulta poistettiin n. 35 - 40 cm:n pala tulehtuvien divertikkeleiden takia. Ennen leikkausta piti olla liemiruuilla muutamia päiviä ja suoli piti tyhjentää Toilax-peräruiskeilla. Leikkaus tehtiin tähystämällä.
Ikävintä operaation jälkeen mielestäni oli tähystysleikkauksessa suoleen pumpattu ilma. Se aiheutti hartioissa särkyä ja sen poistuminen suolesta kesti minulla noin vuorokauden. Ensimmäisenä vuorokautena ilman mukana tuli suolesta myös ihan kirkasta verta, mikä kuulemma on tuossa vaiheessa ihan normaalia. Itse en sitä tiennyt etukäteen ja se säikäytti pahemman kerran. Kotiin pääsin kolmantena leikkauksen jälkeisenä päivänä.
Kipuja ei koko toipilasaikana juurikaan ollut, lukuunottamatta pientä haavakipua vatsanpeitteissä. Leikkauksen jälkeen vatsa oli löysällä ja wc:ssä sai juosta tiuhaan. Minulla vatsan toiminta normalisoitui vasta noin 4 - 5 viikkoa leikkauksesta. Se on tietysti hyvin yksilöllistä. Useimmilla ymmärtääkseni siihen menee aikaa vain muutama viikko.
Leikkauksen jälkeen kannattaa lähteä liikkeelle niin pian kuin mahdollista. Se nopeuttaa suolen toipumista. Liikkumista (rauhallista kävelyä) kannattaa harrastaa koko toipilasajan, koska se ylläpitää verenkiertoa, mikä on tärkeä suoliston hyvälle paranemiselle.
Toivotan onnea kaikille, joilla leikkaus on vielä edessä. Näin jälkikäteen sanoisin, että leikkaus kuulosti pahemmalta kuin se itseasiassa olikaan. - suoli
Tässä odotetaan myös tähystys leikkausta. Minulla on ollut kolmet tulehdukset tänä vuona, runsaasti on divertikkeleitä saapas nähdä paljonkos pätkitään suolesta pois jenittä kovasti. 2 kuukautta joudun odottamaan kunnes pääsen leikkaukseen, onneksi vasta joulun jälkeen. Mummeli 66v.
- Vatsavaivainen
Onpa hyvä, että löytyi jonkinlaista vertaistukea divertikuliittisairauteen. Minulla on ollut 13 kk:n aikana 4 tulehdusta, joista ensimmäinen hoidettiin sairaalassa. Kahden viimeisten tulehduksen välillä vain kuukausi. Nyt olen menossa kirurgin arviointiin tammikuussa. Leikkaus pelottaa, mutta enempää kuin kaksi tulehdusta vuodessa on liikaa. Lisäksi antibiootit eivät tunnu oikein sopivan.
Mummeli 66v,, kerrohan sitten leikkauskokemuksistasi. - lekattusuoli
Vatsavaivainen kirjoitti:
Onpa hyvä, että löytyi jonkinlaista vertaistukea divertikuliittisairauteen. Minulla on ollut 13 kk:n aikana 4 tulehdusta, joista ensimmäinen hoidettiin sairaalassa. Kahden viimeisten tulehduksen välillä vain kuukausi. Nyt olen menossa kirurgin arviointiin tammikuussa. Leikkaus pelottaa, mutta enempää kuin kaksi tulehdusta vuodessa on liikaa. Lisäksi antibiootit eivät tunnu oikein sopivan.
Mummeli 66v,, kerrohan sitten leikkauskokemuksistasi.Nyt sitten on pätkitty 25cm suolesta pois, leikkaus kesti 3 tuntia tähystyksellä tehtiin neljä pientä reikää ja yksi pitempi 6 tikkiä, kaikki meni hyvin paitsi sitä oksentelua. Ei ollut pahemmin kipuja vatsa toimi kahden päivän sisellä ja toimii nyt aina aamulla. Kyllä se tuntuu vatsassa et on leikattu saa hakea hyvä nukkuma asentoa käytä tyynyjä avuksi, leikkauksesta on nyt 3 viikkoa sairaalassa olin 6 vuorokautta. Huomaan et vaivaa ilmavaivoja aina ruokailun jälkeen ne on inhottavia. Ei leikkausta tarvitse pelätä on hyvissä käsissä.....mummeli
- Ongelma
Hei minulle tehtiin 3 viikkoa sitten paksusuolen typistysleikkaus .Vatsa toimii monta kertaa päivässä ja pelottaa ajatella töihin menoa että miten se onnistuu kun päntöllä pitää ravata koko ajan .Vatsa on koko ajan kipeä .Särkylääkkeetkään ei auta .Kysyisin että onko normaalia että kolmen viikon jälkeen on kipuja ja vatsa on turvoksissa .Pitäiskö mennä lääkäriin .
- paksusuoli
minulle tehtiin vajaa 2 viikkoa sitten sigmasuolen poisto, divertikkeleitä ja tulehduksia koko tämän vuoden. tosin vaivanneet 5 vuotta mutta vuoden sisällä paheni. kipuja on, nukkuma-asentoa ei hanki löytää, turvotus on valtaisaa. pahin on kuitenkin tuo jatkuva ulostaminen ja ulosteen valuminen, se vain valuu. ei uskalla ilmoja päästellä ilman että on pytyllä. elän siis lähellä toilettia. mitenköhän töihin paluu onnistuu viikon kuluttua?
- pätkäsuoli
moi.sama ongelma täällä.mulle tehtiin 18.4 -16 sama juttu.tuntuu et ei tästä selviä mitenkään,kivut senkun jatkuu.mut ei ne niin kippeitä enää kun aluksi.leikkauspäivän jälkeen olin vuorokauden osastolla ja sit kotiin kyl siinä meni kipulääkkeitä kourakaupalla.nyt en ole ottanu lääkkeitä kun yöks.pikasta parantumista sinulle ja kyl me tästä selvitään vaiks mikä olis.ei muutaku sinnillä eteenpäin.
- tyhjä-täys
omatoiminen suolentyhjennys
Suolihuuhtelu
Colonsteril-liuosta juodaan 1–1,8 litraa tunnissa niin kauan, että ripulina ulos tuleva neste on kirkasta. Siihen kuluu aikaa yleensä 2–5 tuntia ja liuosta tarvitaan keskimäärin 4 litraa (3–6 litraa). Colonsteril-liuoksen voi juoda jääkaappikylmänä, jolloin sen maku on miedompi. Siihen voi halutessaan lisätä tilkan mehua maun parantamiseksi. Rakeista valmistettu oraaliliuos maistuu sitruunalle. On parempi juoda jokainen lasillinen nopeasti kuin vähitellen. Jos kuitenkin alat voida huonosti, hidasta juomisnopeutta. Vatsa alkaa toimia ensimmäisen kerran noin tunnin kuluttua suolihuuhtelun aloittamisesta.
Näin joudutin tähystys-lyhennykseen menoa
Paaston aikana voi nesteyttää ;Borjomi, osmosal oraliliuo
Ilmavaivat kesyttää.; anis, kumina ja katajanmarja, siksi niitä lisätään hapankaaliin l
http://entsyymituotteet.fi/nogasin-go-purutabletit/ - piippanana
Mulla oli nousevassa paksusuolessa sidekudoskasvain, suoliliepeessä, vatsaontelon puolella, aikaa siitä on viisi vuotta. Terveyskeskuslääkäri määritteli sen munasarjakystaksi! Menin sairaalaan naistentautien osastolle ja gynekoloki ilmoitti että minulta poistetaan kohtu ja munasarjat. Heräämössä hoitaja sanoi että siirrytkin nyt sisätautien osastolle, kasvain olikin suolistossa. Aika shokkihan se oli. Minut leikannut lääkäri tuli juttelemaan ja kertoi että paksusuolesta leikattiin 22 cm pätkä pois. Toivuin hyvin, suoli alkoi toimia muutama päivä leikkauksesta, kipuja ei juuri ollut. Patologi tutki kasvainta pitkään, viimein sain tuloksen: erittäin harvinainen sidekudoskasvain, hyvälaatuinen. Kaksi kertaa sen jälkeen suolistosta on otettu mangneettikuva, ei ole alkanut kasvaa uudestaan. Suolen olen joutunut tyhjentämään Colonsteri liuoksella, ei mikään miellyttävä kokemus! Maku on karmea, yököttävä, mutta pakko se vaan on ollut niellä!
- Toimistotyöläinen
6 viikkoa sitten sigma suoli syövän epäilyn takia leikattiin pätkä suolta. Muuten leikkauksesta toivoin suht hyvin mutta pahan peräpukaman sain ja katerista jäi ongelmaa virtsarakkoon, vaikka ei ollut kauan. Monesti olen huokaista, että paraneeko nämä vaivat ikänä. Kyllä sitä näkyy taipuvan. Työhön palasin 4 viikon päästä, painon tunnetta kyllä alavatsalla päivän jälkeen. Kipulääkettä otan vieläkin tarvittaessa. Lenkkeily parasta ja magnesiamaito joskus parempi kuin visiblin. Nostelu ei kanssa ole hyvä alkuvaiheessa, tuntee kyllä vatsan pohjassa. Osaisin kirjoittaa tarinan tästä aiheesta. On ollut niin monta vaihetta ja minulla ei ollut edes normaaleja vatsakipuja ennen leikkausta. Nyt kyllä oireet jotka sopivat tuohon tautiin. Kuitenkin tuuri että en tarvinnut syöpähoitoja vaikka jonkin asteinen syöpä. Oli oikeaan aikaan löytynyt.
- bajamaja
moi, vaimollani uusiutui paksunsuolensyöpä ja paksusuolta on jouduttu kahteen otteeseen lyhentämään, 30 cm 47 cm. Tämän jälkimmäisen operaation takia vatsa toimii omia aikojaan, ripulina tai löysänä, ilman päivittäistä, precosania aamuin illoin, josta jokin verran apua. Nyt vaimoni aloittaa sytostaattihoidon,(kesto n.½ vuotta) ja tämä aiheuttaa taas lisää ripulointia. Saiskos vinkkejä ripulin kurissa pitämiseen tai yleensä tilanteen "hanskaamiseen"
Gefilus tuotteet käytössä ja itse tehdään lempeää kotiruokaa. Mutta ei riitä. - Toipunut
Olin tähystysleikkauksessa 2.12.2016. Sigmasuolta poistettiin divertikkeleiden takia. Sairaalassa olin 3 vrk. Kaikki on mennyt hyvin. Ainoa asia on, että vatsani ei siedä rasvaisia ruokia eikä lihaa. Jos syön esim. pizzaa tai lihaa, niin vatsa on aivan sekaisin ja valtava murina käy vatsassa. Suosittelen leikkausta, itse menin leikkaukseen pelkoakin tuntien, mutta pelot olivat turhia. Ja toivottavasti myös toistuvat tulehdukset loppuivat.
- Jännittää
Jouduin Tayssiin umppariepäilyn takia 2015, vatsa avattiin mut löytyikin divertikkeleitä. Vatsa vaatinut sairaalahoitoa säännölllisin väliajoin. Nyt olen jonossa leikkaukseen, jännittää !!!
- Leira
Ei tarvitse jännittää ! Olin Hatanpäällä 6.2 jolloin pätkästiin paksusuolesta 20 cm divert:n vuoksi. Leikkaus meni tosi hyvin, 9.2 pääsin kotiin. Ensimmäinen viikko tunnin välein vessassa ja Paratabsin sekä Litalginin voimalla meni. Lenkillä olen käynyt joka päivä 2x. Pegorinia juonut mutta nyt on olo hyvä eikä särkylääkettä tarvi. Pegorinia 1/2 pus, x 2 päivä. Kyllä kannatti käydä läpi leikkaus. Odottele rauhallisin mielin ! Hyvää kevättä !
- metrinen
Kyllä ripulia riittää jos metri pois
- Leira
Kyllä silloin varmaan riittääkin ! Toivottavasti saat siihen apua !
- Paksusuoli
Minulta on leikattu joulukuussa 2015 puolet paksusuolesta pois, nyt kun sain avanteen pois, olen mielestäni tosi hyvässä kunnossa, en olisi uskonut tulevani näin hyvään kuntoon. Avanne oli järkytys, ensimäisen 3kk kun vihdoin sain pusseja jotka esti ohivuodot, avanne oli mulla vuoden, minusta leikkauksren kannattaa mennä.
- Jännittää
Maanantaina olis operaatio edessä. Jännittää!!!
- Leikkuri201
Mites operaatio meni?
- Sigma7
Minulla on ollut aikaisemmin 7 diverdikkelitulehdusta. Odotin leikkaukseen aikaa, mutta suoli puhkesi yllättäen yhtenä yönä. Kivut olivat valtavat. Minulta otettiin hätäleikk pätkä paksusuolta pois. Olin sairaalassa 11 vuorokautta, sillä suolen leikkauskohtaan tuli märkäpesäke. Tästä avoleikkauksesta on nyt aikaa neljä viikkoa. Olo on vielä heikko ja en voi nostella mitään painavaa. Haava kipuilee toisinaan ja muistuttaa liian nopeista liikkeistä. Lääkkeitä en kuitenkaan enää syö. Päivä päivältä paraneminen kuitenkin edistyy.
- Takanaon
Minut leikattiin 2.6. Menin aamulla sairaalaan klo 7. Mahasta ajettiin karvat ja puettiin leikkausvaatteet. Halusin rauhoittavan ennen leikkausta ja antoivat diapamin, sen avulla jännitys poistui ja oli rento olo. Leikkaus alkoi n klo 9 ja tulin tajuihini 15.30 heräämössä., leikkaus oli mennyt hyvin . Reilu 20 cm pätkä otettiin pois ja vatsassa 6 reikää. Kirurgin mukaan oli mennyt vähän kauemmin koska minulla on niin paljon rasvaa sisuskalujen ympärillä. Siirryin heräämöstä osastolle klo18 aikoihin ja laitettiin letkuihin. Kipulääkettä ja ravinneliuosta tuli suoraan suoneen. Kipua ei ollut yhtään ja viimeisen kipulääkkeen otin 3.6 aamulla. Paikalla ollessa ei koskenut yhtään mutta ylös nousut ja laskut olivat hieman kivuliaita. Lähdin heti liikkeelle ja kävelin sairaalassa aina kun jaksoin. Vatsa alkoi toimimaan 4.6 eli tuli ensimmäinen pieru ja kaikki olivat tyytyväisiä. Olo oli niin hyvä että oletin pääseväni kotiin jo 5.6 mutta pitivät sairaalassa 6.6 aamupäivään. Kuukauden sairasloman antoivat mutta menen töihin heti kun pystyn. Maitopurkkia painavampaa ei saisi kuukauteen nostaa. Nyt syödään varovasti helposti sulavia ruokia ja totutellaan vatsaa. Tässä vaiheessa suolen liitoskohdat ovat vielä turvoksissa joten varovainen pitää olla syömisen kanssa. Olen erittäin tyytyväinen että pääsin divertikkeleistä eroon ja yllättävänkin helposti. Minulla alkoi olla tulehduksia puolen vuoden välein ja ne olivat pahoja, kerran olin 5 päivää tiputuksessakin. Ei kannata pelätä leikkausta. Rohkeasti vaan. Painoa on tähän mennessä (7.6))pudonnut 7 kiloa.
- Leikkuri201
Oma sigmasuolen resektio oli marraskuun puolivälissä . Ei ollut leikkausta ennen kertaakaan ollut sairaalahoitoa/antibiootteja vaatinutta tulehdusta, mutta vatsakipuja jo vuosien ajan ja todettu runsaasti divertikkeleitä. Tyhjennys piti tehdä edellisenä päivänä ja ainoastaan nesteitä ja lisäravinteita sai juoda reilun vuorokauden ajan. Aamulla piti olla sairaalassa klo 07 ja leikkaus alkoi 10.30. Katetrin olivat laittaneet salissa nukutuksessa ollessa ja se poistettiin seuraavana päivänä sitten jo. Itse leikkaus kesti 4h ja 50cm poistettiin vaurioitunutta paksusuolta. Vatsassa 4 pientä haavaa ja yksi pidempi, josta vaurioitunut osa oli poistettu. Haavat ommeltu todella hyvin ja näyttivät siisteiltä jo heti leikkauksen jälkeen.
Heräämössä olin alle kaksi tuntia ja sitten osastolle. Ensimmäinen vuorokausi meni lähes nukkuessa ja yöllä heräilin kun vatsassa olevat haavat olivat kipeitä. Kipulääkkeitä sai juuri ja juuri riittävästi, joten niiden avulla sai sitten nukuttua suht hyvin. Leikkauspäivänä ei saanut vielä syödä mitään kiinteää, mutta seuraavana aamuna sai puuroa ja jugurttia.
Leikkauksen jälkeisenä päivänä myös kaasuja alkoi muodostua ja kolmantena aamuna leikkauksen jälkeen piti käydä ensimmäisen kerran vessassa jo tositoimissa. Tämän jälkeen alkoivatkin suunnitella kotiuttamista ja saman päivän iltapäivänä pääsin jo kotiin. Sairaalassa tuli kaikenkaikkiaan oltua aika tarkkaan 80h.
Apteekista piti hakea kotiin mukaan särkylääkkeitä, sekä 10kpl kerta-annosruiskuja, jotka tulee itse pistää "vatsamakkaraan" mahdollisia veritulppia estämään. Leikkaus on kuitenkin sen verran iso, että veritulpan mahdollisuus on hyvä ehkäistä. Eihän se mitään kivaa ole itseään piikittää, mutta se on pieni vaiva siitä, ettei lisäongelmia tule enää ainakaan veritulpan muodossa..
Nyt on tasan viikko kulunut leikkauksesta ja tässä on vähän ihmetyksen vallassa, että oliko tämä loppujen lopuksi näin helppo homma. Täytyy toivoa, ettei mitään takapakkia enää tässä vaiheessa eteen tulisi ja että elämänlaatu tästä parantuisi jatkoa ajatellen.. Päivittäin k äyn kävelemässä 2-3km lenkin ja yritän vähän pysyä muutenkin liikkeellä. Normaalia ruokaa syön, mutta useammin päivässä ja pienempiä annoksia kuin normaalisti. Sairaslomaa antoivat 3 vkoa itse leikkauspäivästä. Se ei ehkä ihan riitä jos nyt pitäisi arvella, mutta sen näkee sitten...
- 82vuotta
2015 .paksusuoli tukos.lekattiinavoleikkauksena.10 sm pois,kun oli kuolio.hyvin parani,aluksi piti varoa karkeaa ruoka,jos söi piti hiroa mahan pohjaa,kun tuntui nipistelyä 68 kg ,kun pääsin pois .nyt 85 kg.169 sm mittani.huh.
- Vaarix
Minulla on reikä paksusuolessa, josta erittyy ulostetta virtsaan! 2 viikon kova antibioottikuuri poisti bakteeritulehdukseen. Nyt on leikkaus edessä ja epätietoisuus sen onnistumisesta.
- Metallinainen76
Divertikkelit todettu kun olin 20vuotias. Nyt olen 42v. Vuosien varrella lukuisia antibioottikuureja. Myös 3 kertaa viikon reisut tiputuksessa, lisäksi kerran niin että oon käyny 3 kertaa päiväs ottamas antibiootit suoneen ja muuten saanu olla kotona.
Keväällä 2018 tuli kuuria vaativa tulehdus. Tulehdus meni pois mutta kivut jäi. Koko kesä meni ketuiks. Elokuussa uus tulehdus,olikohan kolmas antib.kuuri alkamassa sen kuun aikana kun sain lähetteen keskussairaalaan. Sielä pari yötä tiputuksessa. Ei leikattu kun tulehdus oli päällä. Kovia kipulääkkeitä,millä kivut saatiin pois sen aijan kun olin sairaalassa.
Maha kipiä aina vasemmalta puolelta, vimpan mutkan kohdalta. Sairaalas tehtiin viipalekuvaus. Jodia suoneen jotta näkyy paremmin. Tulehdukselliset divertikkelit todettiin oikealla puolella. Vaikka mulla siis kivut aina vasemmalla. Pitivät tätä kummallisena. No,niin mäki 😂 Puhuivat että kipu saattaa heijastaa. Niinhän se varmaan voi tehdäkki mutta tuskin mun kohdalla. Kylmägeelipussi kun helpottaa oloa ja sen laitan aina vasemmalle.
Niin ja tähystyksessä todettu että divertikkeleitä on paljon,koko paksusuolen matkalla. Lääkäri kehotti syömään visibliniä. Ostin sitä vaikkei se oo ennenkää sopinu,pieninäkää annoksina(1/5 mittalusikallista). Ei sopinut nytkään. Varasin ajan ravitsemusterapeutille,jolta sain hyviä neuvoja. Olen aina syöny terveellisesti mutta nyt sain semmosia neuvoja mitkä auttoi vähäsen.
Koko elokuu ja viä syyskuuki oli nimittäin tuskaa. Viljaton,paitsi kaura ja maidoton ruokavalio on vähä auttanu. Sekä vivomixx maitohappobakteerijauhe. Se on kallista mutta kokeilemisen arvoinen. Normaalit maitohappobakteeritabletit ei auttanu yhtää,pahensi vain.
Loka,marras,joulukuut ja nyt tämä tammikuun 2019 aikana yhteensä noin 5 päivää kun ei oo ollu maha kipiä. Jatkuva kipu ilman tulehdustaki on uuvuttavaa.
Viime viikolla soiteltiin lääkärin kanssa,kahden kuukauden sisällä pääsen sigmasuolen typistysleikkaukseen. Pelkään avannetta. Ja sitä ettei pysty pidätteleen,vaan että esim ripuli valuu vaan.. Fyysisesti raskas työ niin jännittää seki että kuinka siinä pärjään leikkauksen jälkeen. Ja kumpa jatkuvat kivut jäis pois.
Mun vinkki kaikille on toi ravitsemusterapeutti ja vivomixx. Niin ja pegorian.- Leikkuri201
Kyllä tuossa tilanteessa leikkaus on ihan oikea vaihtoehto. Äläkä huoli, vaikka se suht iso leikkaus onkin, niin mitä todennäköisimmin se sinullekin avun tuo. Oman leikkaukseni jälkeen ovat kivut pysyneet poissa. Minulla ei ikinä tulehduksia ehtinyt tullakaan vaikka divertikkeleitä oli todella paljon. Halusin hoitaa asian pois alta ennen yhtäkään tulehdusta ja sitä päätöstä en ole katunut. Tsemppiä leikkaukseen!
- Ennakoinko
Mikä määrä niitä divertikkelejä, pitää olla, että on harkittava leikkausta ?
Onko niihin olemassa, mitään muuta hoitoa, kuin leikkaus jo 2019 ?- Anonyymi
Mä 46v koko paksusuoli tasasesti täynnä pusseja, ei kannata leikata, kun ei oo mitään pahaapaikkaa minkä ottaisi pois. Ilm. Synnynnäinen vika. Pärjään hyvin jos joka syömisen yhteydessä otan visibliniä, ja juon paljon. Ruokailuvälit ei saa nenyä liian pitkiksi. Paras jos suolessa on kokoajan massaa. Nyt leikattiin endon takia pala peräsuolesta pois viikko sitten. Ainakin vielä kaikki ok.
- Anonyymi
Ei kai määrällä mitään väliä ole. Vaan tulehdusherkkyydellä. Leikkausta harkitaan, jos jatkuvia antibioottihoitoja vaativia tulehduksia. Joillakin divertikkelit eivät runsaudestaan huolimatta vaivaa mitenkään.
Oma leikkaus vei paksusta suolesta 30 cm mutta toi uuden, kivuttoman ja virkeämmän elämän. Jos lääkäri leikkausta suosittelee, kannatan suostumista. Leikkaukseen pääsy on lottovoitto.
- Anonyymi
minulta leikattiin syöpä paksusuolesta ainut vaiva tuli kun uloste on aina löysää tähystystysleikkaus e ituntunut missään nukutettuna
- Anonyymi
Ap on nyt laittanut vähän omaa lisää paksusuolen pituuteen.
Minulta on leikattu vuosia sitten puolet paksusuolesta pois eikä se ollut kuin 40 cm.
Sanoivat että puolikkaalla suolella vielä pärjää mutta jos siitä joudutaan ottamaan yhtään enää pois niin on avanne edessä.- Anonyymi
Lisään että se poistettu pätkä oli 40 cm.
- Anonyymi
paksusuolen pituus vaihtelee 1-1,5 m :)
- Anonyymi
minulta leikattiin syöpä paksusuolesta lääkä sanoi ottaneensa melkein puolet pois oireeksi jäi sappihapporipuli johon antoi kolestyramiinijauhetta veteen sekoitettuna ei tule paska enää luonnollisesti
- Anonyymi
Kantsii kokeilla Daegolax. Tuoteperheestä löytyy purutablettia, uutetta, jauhetta, salvaa, vaseliinia ja suppoja. Voit kasvattaa paksusuolen takaisin ehkä.....sivuvaikutuksena äkillinen vaikea vesi ripuli.
Paska voi sen jälkeen tulla epäluonnollisesti jopa yliluonnolisesti. Myös paranormaaleja kakkoja voi päästä.
Voodoo ripuli parantaja tohtori daeg!
- Anonyymi
Paksunsuolensyöpä leikattiin avoleikkauksella, 50cm paksuasuolta ja pieni pätkä ohutsuolta tunkiolle. Hyvin meni leikkaus ja toivuin nopeasti. Paska huilaa hyvin, ja ampuu ulos niin jotta heikompaa hirvittäisi.
- Anonyymi
Vaikka aikaa on kulunut alkuperäisen tekstin aloittamisesta, ajattelin kirjoittaa, sillä kirjoittamisella työstän ajatuksiani. Minulle tehtiin paksusuolen osapoisto keväällä 2020. Ennen leikkausta olin sairaalassa antibioottitiputuksessa ja kun lääkärit saivat tutkimusten jälkeen selville mistä CRP:n nousu johtui, minulle tehtiin leikkaus. Kirurgi kertoi varotoimenpiteenä, että minulle saatetaan laittaa avanne (heräämössä kysyin ensimmäisenä onko se laitettu; ei ollut laitettu). Leikkausta ennen laittoivat epiduraalin, jonka poistivat vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Leikkaus oli aloitettu pienellä viillolla alas vasemmalle, mutta joutuivat tekemään pidemmän viillon navasta alaspäin. Poistivat paksusuolesta n.15 cm:ä ja saneerasivat paiseen, joka oli muodostunut edellisen syksyn gynekologisen tähystysleikkauksen jälkeen.
Kotiutus tapahtui muistaakseni noin viikon kuluttua leikkauksesta. Kivut olivat todella suuret. Näin painajaisia noin 5 kk:n ajan.
Jälkioireiksi jäi pieni nipistely rauhallisen kävelyn aikana ja pientä verenvuotoa. En osaa sanoa vuotiko liitoskohta vai mikä.
Kävin kirurgin luona ja kolonoskopiassa viime viikolla. Tähystyksen aikana katsoin monitorista tähystyksen etenemistä. Muutamia polyyppeja poistettiin. Saumakohta oli terve, vain yksi hakanen pilkotti läpi. Unohdin kysyä mitä materiaalia hakaset ovat. Tuli nimittäin mieleeni, että hälyttävätkö ne turvaportista kulkiessa (lentokentällä tai poliisilaitoksella). Olisihan se aika hassua, kun kävelisin turvaportista ja aina vain piippaisi. Minulla ei siis ole tietoa ovatko hakaset, joilla suolen päät kiinnitettiin, metallia ja mitä metallia.
Liikkumisen kanssa on niin ja näin, sillä tiedän miltä kipu tuntuu. Yritän kuitenkin lisätä liikkumista eri tavoin, mutta töissä en ole voinut käydä, mikä on surullista. En voinut palata lähihoitajan työhön, sillä siinä työssä olisin tarvinnut sekä fyysistä että psyykkistä kuntoa, jota ei ole vieläkään. Hyödynnän koulutustani ja elämän kokemustani jossain muussa työssä.
Suureksi avuksi oli Suomen Kipu ry ja sen järjestämät vertaistukiryhmät etänä. Olen saanut jakaa ajatuksiani ja kuunnella toisia kipujen kanssa eläviä. Kiitän Suomen Kipu ry:tä.- Anonyymi
Eipä ole itse tullut ajateltua noita turvatarkastusasioita leikkaushakasten, klipsien, takia.
Johtunee kenties siitä, kun en ole matkustellut enää monien leikkausten jälkeen.
Muistin tässä, että yhden kerran olen käynyt poliisilaitoksella ja menin turvaportin läpi, silloin ei ainakaan mikään hälyttänyt. Ja minulla taitaa olla aikamoinen määrä niitä hakasia sisäpuolella vatsaa.
- Anonyymi
Kysymys leikatuille; Olen menossa sigmasuolen osa/koko typistysleikkaukseen. Onko nuo paksunsuolenleikkauksen jälkeiset pitkittyneet pidätysongelmat lähinnä niillä joille tehty tähystysleikkaus, vai onko ongelmaa myös avoleikatuilla?
Minulla on leikattu peräaukonhaavauma aikaisemmin, jossa sulkijalihaksen säikeitä on katkaistu, tuo leiklaus onnistui hyvin. Ainakin sigman tähystysleikkauksessa suolta tuetaan leikkauksen aikana peräaukon kautta, onko tuossa riski jo ennestään heikennetyn sulkijalihaksen vahingoittumisesta tai valtavan kivuliaan haavaongelman uusiutumisesta? - Anonyymi
kyllä se haittaa syömisen jälkeen sa heti mennä vessaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009